Mistä asianajaja...

loma-aikaan?

Olen soitellut jo kaikki hyvät vihjeet (=erikoistuneet perheoikeuteen) läpi ja porukka on tietenkin lomalla. Aika harva asianajaja lopulta on viitsinyt paneutua kunnolla esim. lasten huostaanotto-ja kiireellinen sijoitusasioihin.

Tietenkin nyt kävi niin, että juuri nyt keskellä loma-aikaa tarvitsen nopeasti asianajajan. Syyskuussa 17 vuotta täyttävä tyttäreni on reilun pari vuotta sairastanut psyykkisesti ja ollut välillä sairaaloissa (mm. EVA-yksikkö) ja nyt joulukuusta lähtien lastensuojelun avohuollon tukitoimena nuorisokodissa. Hän olisi ollut kotiutumiskelpoinen jo toukokuussa mutta minut jyrättiin palaverissa ja "yhdeksäsluokkaonsuoritettavavielänuorisokodissa". Siis koulunkäynti on laitossijoituksen syy....

Okei, nielimme tyttären kanssa pettymyksenne. Oli kai pakkokin kun tyttären isä, joka on huoltaja, on auktoriteettikammoisena aina samaa mieltä kaikkien muiden kanssa paitsi minun. Hän heittää siis volttia jos sosiaalityöntekijä vihjaa että viittisitsä.

Tytär tuli lomalle luokseni sovitusti ja kävi ilmi, että tyttären omahoitaja on järjestelmällisesti parjannut minua tyttärelleni mm. kyseenalaistamalla mielenterveyteni, tiedustelemalla mitä tytär joutuu tekemään saadakseen äitinsä hyväksynnän ym. vastaavaa.

Vedin herneen nenään ja aloin selvittää asiaa. Otin yhteyttä ko. työntekijään EIKÄ HÄN KIELTÄNYT TAPAHTUNUTTA. Tytär oli puhunut totta. Seuraavaksi otin yhteyttä työntekijän esimieheen jokä vähätteli että "sattuuhan noita lipsahduksia jokaiselle".

Muutosta ei siis ollut odotettavissa. Valitusprosessi lääninhallituksen kautta tällaisessa asiassa on liian hidas, joten ilmoitin että tytär ei palaa lomalta takaisin nuorisokotiin. Syy: lapsen ja vanhemman välisen suhteen järjestelmällinen ja tarkoituksellinen heikentäminen.

Soitin tämän jälkeen sitten tyttäreni asioista vastaavalle sosiaalityöntekijälle ja kerroin saman. Hän sanoi että okei, lastensuojelulla ei toimenpidevaatimuksia tyttären suhteen ja lupasi lähettää tytärtäni koskevat paperit asuinpaikkani sosiaalitoimeen mahdollisten avohuollon tukitoimenpiteiden varalta. Asia oli erittäin selvä.


Oli selvä siihen asti, kunnes toisapäivänä keskiviikkona oven takana oli kaksi poliisia ja kaksi sosiaalityöntekijää joille oli tehty virka-apupyyntö. Saman päivän aamuna samainen sosiaalityöntekijä oli tehnyt tyttärestä kiireellisen sijoituspäätöksen ja sijoituspaikaksi määrättiin samainen nuorisokoti. Perusteluina oli mm. tyttären lääkitys, itsetuhoisuus, isä samaa mieltä että tytär kuuluu laitokseen, ei palannut lomalta eiä äiti palauttanut. Poliisit ja sosiaalityöntekijät veivät tyttären kunhan olimme kiltisti pakanneet tavarat mukaan.

Nimenomaaan itsetuhoisuudesta on toukokuulta lääkärinlausunto ja myös sosiaalityöntekijälle mennyt nuorikodin kuukausiraportti jossa todetaan "itsetuhoisista ajatuksista ei viitteitäkään". Isä ilmoitti jo alkuvuodesta että hän ei halua enää tytärtä kotiin asumaan mutta näköjään ei halua antaa tyttären tulla minunkaan luokseni. Lääkitys on ok ja tytär ottaa ne tunnollisesti.


Tuli pitkä viesti mutta lienee kai selvää, että todella tarvitsen, tai oikeammin tyttäreni tarvitsee, asianajajan apua. Ja kiireesti. Käsittääkseni hallinto-oikeudesta on haettava sijoituspäätöksen kumoamista ja täytäntöönpanon keskeytysta. Yksi hailee mitä maksaa

17

4273

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pakko tuohon on

      löytyä ratkaisu lapsen eduksi!

      Mistä löytyy asiantuntija, joka tajuaa olevan lapsen KALTOINKOHTELUA SEN, että sinua mollataan tyttärelle!?

      Voi jessus taas sossua "asiantuntijan" ominaisuudessa, pelkästään vammauttaa lasta...

      Lapsi on täyttänyt 12, siis hänellä on itsellä oikeus hakea asianajajaa, olisiko se paras ratkaisu? Jos tyttö ottaisi yhteyttä Leeni Ikoseen (Knuutilaki, ehkä paras Suomessa huosta-asioissa) ja hakisi huostaanoton purkua. Hän voisi itse kertoa, miten kurjaa on kuunnella äitiä parjaavia puheita. Ehkä sossulla liikahtaisi jokin järjen kipinä korvien välissä, jos tyttö ilmoittaisi itse haluavansa luoksesi asumaan. Ja todellisuudessa hän voisi käydä terapiassa sinun luotasi käsin, ei siihen mitään lasta vammauttavaa perhekotia tarvita!

      En ymmärrä tuollaisia sijaispaikkoja, jotka mollaavat lapsen omaa vanhempaa lapselle, EIKÄ SOSSU TAJUA MITÄÄN OLEVAN VINOSSA LAPSEN KOHTELUSSA!

      • tilanteessa, paitsi

        että lapsi oli paljon nuorempi, väkivalta laitoksessa oli henkisen kaltoinkohtelun lisäksi myös ihan fyysistä, eikä laitoksen olosuhteisiin saanut millään väännöllä muutosta. KUn pahin tilanne oli päällä, muistan ajatelleeni, että minulle riittäisi jos olosuhteet olisivat edes siedettävät.

        Siis laitoksen oma lääkäri myönsi hoitovirheen tapahtuneen, mutta mikään ei muuttunut laitoksen käytännöissä. Silloin sossu antoi lapsen jäädä lopullisesti kotiin kun vein lapsen kotilomalla psykiatrian päivystykseen sen sijaan, että olisin palauttanut laitokseen. Päivystys kirjoitti meille pari päivää kotilomaa tilanteen selvittelyn ajaksi.

        Jos nyt ikinä saatte kotilomaa enää, niin kannattaisi kokeilla myös tuota psykiatrian päivystykseen viestiä. Kyllä lääkärit ymmärtävät sen, että jokin hoitopaikka voi olla lapselle kerta kaikkiaan mahdoton.

        On vaikea ymmärtää perustelua sille, että miksi ihmeessä koulu on suoritettava laitoksessa? Jos lapsi saisi asua siellä, missä hän haluaa, niin todennäköisesti opintosuorituksetkin olisivat parempia, mutta tällainen vaihtoehto on tietysti sossulle aivan vieras.

        Meillä ainakin nimenomaan laitoksessa putosivat lapsen kouluarvosanat ja alkoivat nousta vähitellen taas kotona.


      • kirjoituksen varsinainen
        tilanteessa, paitsi kirjoitti:

        että lapsi oli paljon nuorempi, väkivalta laitoksessa oli henkisen kaltoinkohtelun lisäksi myös ihan fyysistä, eikä laitoksen olosuhteisiin saanut millään väännöllä muutosta. KUn pahin tilanne oli päällä, muistan ajatelleeni, että minulle riittäisi jos olosuhteet olisivat edes siedettävät.

        Siis laitoksen oma lääkäri myönsi hoitovirheen tapahtuneen, mutta mikään ei muuttunut laitoksen käytännöissä. Silloin sossu antoi lapsen jäädä lopullisesti kotiin kun vein lapsen kotilomalla psykiatrian päivystykseen sen sijaan, että olisin palauttanut laitokseen. Päivystys kirjoitti meille pari päivää kotilomaa tilanteen selvittelyn ajaksi.

        Jos nyt ikinä saatte kotilomaa enää, niin kannattaisi kokeilla myös tuota psykiatrian päivystykseen viestiä. Kyllä lääkärit ymmärtävät sen, että jokin hoitopaikka voi olla lapselle kerta kaikkiaan mahdoton.

        On vaikea ymmärtää perustelua sille, että miksi ihmeessä koulu on suoritettava laitoksessa? Jos lapsi saisi asua siellä, missä hän haluaa, niin todennäköisesti opintosuorituksetkin olisivat parempia, mutta tällainen vaihtoehto on tietysti sossulle aivan vieras.

        Meillä ainakin nimenomaan laitoksessa putosivat lapsen kouluarvosanat ja alkoivat nousta vähitellen taas kotona.

        ajatus oli juuri se, että olisikohan mitenkään mahdollisuuksien rajoissa se, että tyttäresi tapauksessa laitos voisi muuttaa tapojaan.

        Siis tuo on todella lapsen kaltoinkohtelua, hoitajan olisi kuulunut saada siitä vakava puhuttelu esimieheltään. Tiedätkö, onko niin tapahtunut?

        Meidän tapauksessa hoitajaa väitettiin puhutellun, mutta siihen kaikki jäikin. Sitten MINULLE hoettiin vain, että "Sinun on juteltava tilanne selväksi X:n kanssa." Siis minun olisi pitänyt saada väkivaltaisen hoitajan käytös muuttumaan, kun olin yrittänyt muuttaa sitä asiallisesti ja rauhallisesti puhumalla jo aikaisemmin, mutta tulos oli se, että hoitaja karjui minullekin...


    • ...asianajakeskustelua

      Kiitos myötäelävistä viesteistä kaikille. Todettakoon vielä kerran, että hoitajan esimiestä puhuttaessani muutosta nimenomaan ei selvästi ollut odotettavissa vaan esimies (nuorisokodin johtaja) puolusti alaisensa toimintaa vähättelemällä sen "lipsahdukseksi". Niin ja lapseni EI ole huostaanotettu; hän siirtyi joulukuussa -08 kiireellisen sijoituksen kautta ko. nuorisokotiin ja kiireellinen sijoitus määräaikaisena päättyi 31.12.09 jonka jälkeen hän siis on vapaaehtoisesti, joskaan ei kovin mielellään, ollut nuorikodissa koska vointi ei varsinkaan alkuvuodesta ollut psyykkisesti stabiili. Mutta nythän tilanne on jo kuukausia ollut erinomainen ja luojan kiitos, minulla on siitä kirjallista evidenssiä itse nuorisokodilta ja hoitavalta lääkäriltä.

      Ja kiitos asianajajavinkistä. Valitettavasti mainittu asianajaja on myös lomalla 3.7.09 alkaen. Nyt kävi kuitenkin niin onnellisesti, että sain kuin sainkin asianajajan; nuorehkon miehen mutta oikein tehokkaan ja jämäkän tuntuisen ja kertoi hoitaneensa jo joitakin vastaavia tapauksia. Pyörät ovat siis lähteneet pyörimään ja olen hyvin toiveikas. Joka tapauksessa, vaikka niin onnettomasti kävisikin että hallinto-oikeus hylkää valituksen ja täytäntöönpanon keskeyttämispyynnön, olen kuitenkin tehnyt voitavani. Ja sen haluan tyttäreni tietävän.

      Kaikesta huolimatta oikein ihanaa ja lämmintä kesäviikonloppua kaikille isille ja äideille ja lapsille.

      • laitoksissa

        sillä perusteella, että peruskoulu on kesken. Eräs nuori sijoitettiin laitokseen 14 -vuotiaana kouluvaikeuksien vuoksi - mutta vielä 16 -vuotiaana koulu oli täysin kesken. Huostassa koulunkäynti oli lähes pysähtynyt. Olen kuullut, että jotkut nuorisokodit yms. rahastavat näillä peruskoulua käymättömillä nuorilla. Esiintyy sellaistakin asennetta, että "näillä nuorilla on kuule vähän tärkeämpiä asioita selvitettävänään, kuin koulun käynti". Itse edustan sitä kantaa, että arki ja nuoren kehitystehtävän mukainen koulunkäynti on parasta "lääkettä" kaikkeen. Sitä kautta nuori oppii hallitsemaan elämäänsä ja saa itsetunnolleen ravintoa.


      • siis tyttärellesi

        koska et ole huoltaja niin sinulla ei saata olla toimivaltaa itse hoitaa tyttäresi asioita. Minkä tähden sinut yleensäkin on erotettu lapsesi huoltajuudesta?


      • Pesuesta
        siis tyttärellesi kirjoitti:

        koska et ole huoltaja niin sinulla ei saata olla toimivaltaa itse hoitaa tyttäresi asioita. Minkä tähden sinut yleensäkin on erotettu lapsesi huoltajuudesta?

        on varmaankin saanut eniten purettua huostaanottoja,vaikeitakin.Ota yhteyttä häneen.Tai soita Anu Suomelalle pesueen ja kysy neuvoja sieltä parhaan avun saat,Tsemppiä.


      • Lakiapua tarvitaan

        HEI ! Voisitko kertoa miten asia eteni, oliko asianjaja hyvä ja jos voit kertoa hänen nimensä ...? Olisin kiitollinen


    • Sosulle on TÄRKEINTÄ

      se, että laitossijoitus jatkuu! Ei tuota muuten voi ymmärtää.

      Varmasti sossu oli sillä hetkellä rehellinen, kun totesi, että lastensuojelulla ei ole toimenpidevaatimuksia tytön suhteen. Lapsi siis EI OLE HUOSTAANOTETTU.

      Mutta kun lapsi joutui laitoksessa kaltoinkohtelun kohteeksi, eikä lapsi palannut laitokseen, niin sitten onkin äkkiä poliisit ovella hakemassa lasta takaisin. Ja SITTEN ALKAA sossulta LÖYTYÄ jo VALHEITAKIN toimenpiteen perusteeksi.

      Aivan varmasti tytön koulu sujuisi kotoa käsin käytynyt paremmin kuin laitoksesta!
      Meillä ei ikinä ole lapsen koulu mennyt niin huonosti kuin laitossijoituksen aikana.

      Ja aloittajan tapauksessa vielä isä tuollainen nyssykkä, joka hyppää kun sossu napsauttaa, ei hänestä ole lapsen etua valvomaan ollenkaan. Ilmaisesti juuri tuon takia isä on aikanaan saanut sossuilta huoltajuuden, koska on täysin heidän käskyvallassaan. Näitä tapauksia on, ja jotkut isät vielä itkevät, kun sossu ei ole heille määrännyt huoltajuutta.

    • näkemään tämän

      että veloitetaanko vanhempia samalla tavalla avohuollon tukena tehtynä sijoituksesta kuin jos kyse olisi huostaanotosta?

      • mutta vastaan

        Kyllä. vanhemmat joutuvat maksamaan elatusmaksut ja lapsilisät kunnalle.

        Oli huostaanotto tai avohuollon sijoitus.


    • on niin törkeitä että

      sitä ja mitä lapsille ja nuorille tämän maan lastensuojelussa tapahtuu
      sitä ei ymmärrä varmaan kukaan täydellä järjellä varustettu
      kuinka ne ovat aina vaan ja edelleen mahdollisia!!!!!!


      Kun saatte lasten suojelun järjestämän pa...maisen ja törkeän
      sosiaalisotkun kohdaltanne selvitettyä
      (toivottavasti tämä nuori lakimies on innokas ja tarmokas ja osaa vetää oikeista naruista ja nimenomaan tuossa hallinto-oikeuden kohdalla).

      Huostiahan on lakkkautettu ja lopetettu Hao:ssakin,
      kun perheensä, asiansa ja tilanteensa osaa esittää ja toteen näyttää
      kuten ne todellisuudessa ovat !
      Eivätkä päätoksen teon perusteena olekaan ne asiakirjaksi esitetyt hutumutusatu sepostukset,
      mitä nämä ties mitä kouluja käyneet ja monistuskoneen läpi huostaperusteita ajavat ja lastensuojelun viranomaisena esiintyvät henkilöt
      hallinto-oikeuksiin lapsen huostapäätöksen perusteina toimittavat.

      • ..............

        " ...Kun saatte lasten suojelun järjestämän pa...maisen ja törkeän
        sosiaalisotkun kohdaltanne selvitettyä
        (toivottavasti tämä nuori lakimies on innokas ja tarmokas ja osaa vetää oikeista naruista ja nimenomaan tuossa hallinto-oikeuden kohdalla).
        niin kannattaa varmaankin jos vain jaksaa ottaa yhteyttä
        potilasasiamieheen, Valviraan, THL ja ministeri Risikkoonkin.

        Jotain uutta ja ehkäpä muutostakin on koko ajan tekeillä myös lasten suojelussa ja terveydenhuollossakin
        jospas nämä maan viisaat tarpeeksi monen
        paskatunkio -tapauksen lukemisen jälkeen
        ymmärtävät ja myöntävät
        mitä nämä paikallistason viranomaiset käytännössä ja todellisuudessa tämän maan kansalaisten keskuudessa
        ja heidän "hyväkseen" puuhaavat ja toimittavat.


    • hätääntynyt mummo

      hei minun tytön lapset oli kiireellisessä huostaan otos ja nyt ne on otettu kokonaan huostaan ,kuitenkin kävi niin että tyttöni on ollut tapaamassa lapsiaan ja lapset on pyytänyt ota heidät pois täältä ,ja niin tyttö meni ilmeisesti ulos lasten kans ja on lähtenyt sieltä päin ettei palauttanut lapsia,joten ne on lasten kanssa nyt kadussa,tarvisin asianajanjoka olisi perehtynyt tämmösiin juttuhin että hän vois vieläkin hoitaa tuota asiaa,missä on tää leeni ikonen onko hän hoitanut paljon näitä asioita,sossu ämmä on täys p--- kaikki on niinkun hän sanoo ,voitteko antaa tuon mistä saa tuon asianajajan ,auttakaa.

    • ............

      Leeni Ikonen:

      http://www.knuutilaki.net/

      Häneltähän voi kysyä jos hän ei itse ehdi pyytää listaa muista perheasioihin paneutuneista asianajajista.

      Olisi hyvä että huostaanottoihin erikoistuneet asianajajat laittaisivat yhteen nettiosoitteeseen yhteystietonsa.
      Helpottaisi varmaankin tuhansia lastensuojelun kynsiin joutuneita lapsiperheitä asioiden hoidossa.

    • Anonyymi

      Terhi Elsilä / Halmeko lienee nykyään toimi erittäin huonosti päämiehensä toimeksiantoa kohtaan. Tätä nk. "Rautarouvaa" ei ikinä ajamaan lapsen etua sillä tämä ei sitä tee vaan ajaa omaa etuaan. Sössi täydellisesti koko oikeusprosessin. Lupasi toimia, mutta tietoisesti jätti / unohti oikeusistuntoon antamamme kirjalliset faktat pois. Oli kuulemma unohtanut toimistoon. Tahallinen "munaus" jonka myötä pilasi monen ihmisen elämän. Lieneekö kuuluvan nk. Hyvä Veli verkostoon, naisillakin jo omia "loosheja" Suuri Pettymys ! Toivotaan, että saa paha ja vääryys saa palkkansa aikanaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Poliisi tutkii murhaa Paltamossa

      Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta
      Paltamo
      44
      5239
    2. Jos me voitais puhua

      Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä
      Ihastuminen
      24
      3440
    3. Jenna meni seksilakkoon

      "Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t
      Maailman menoa
      299
      2830
    4. Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."

      Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui
      Maailman menoa
      56
      2643
    5. Mikä sinua ja

      kaivattuasi yhdistää ?
      Ikävä
      170
      2312
    6. On ikävä sua

      Koko ajan
      Ikävä
      24
      2119
    7. Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.

      Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      126
      1881
    8. Vielä kerran.

      Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä
      Ikävä
      366
      1845
    9. Vain yksi elämä

      Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu
      Ikävä
      88
      1761
    10. M nainen tiedätkö mitä

      Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti
      Ikävä
      16
      1391
    Aihe