etu

ajassa

Tamperelainen, Hesalainen ja Turkulainen nuorimies olivat kaikki töissä samassa firmassa, ja heillä kaikilla oli sama miesesihenkilö. Joka ainoa päivä he totesivat pomon lähtevän töistä
etuajassa.

Eräänä päivänä yksi pojista päätti, että pomon lähdettyä hekin lähtevät saman tien. Eihän hän koskaan soittanut tai tullut takaisin, joten miten hän saisi tietää?

Tamperelainen oli innoissaan päästyään aikaisemmin kotiin. Hän puuhasteli hieman puutarhassa ja meni aikaisin nukkumaan.

Hesalainen kerkisi pikaiseen treeniin punttikselle ja freessinä treffeille ja oli tyytyväinen.

Turkulainen oli hyvin, hyvin, hyvin iloinen, kun pääsi kotiin, mutta päästyään makuuhuoneen lähelle hän kuuli sisältä vaimeita ääniä.
Hitaasti, varovaisesti hän raotti ovea ja kauhistui nähdessään vaimonsa sängyssä oman - siis TÄMÄN MIESPOMONSA -kanssa!!! Vieläkin hellävaraisemmin hän sulki oven ja hiipi ulos talosta.

Seuraavana päivänä, kahvitunnilla, Tamperelainen ja Hesalainen kertoivat lähtevänsä jälleen etuajassa ja kysyivät, lähteekö Turkulainen samaa
matkaa.

"NO EN TODELLAKAAN!", tämä huudahti. "Eilenkin olin jäädä kiinni!"

3

664

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • asuivatko Forssassa

      Tamperelainen, Hesalainen ja Turkulainen nuorimies olivat kaikki töissä samassa firmassa, ja heillä kaikilla oli sama miesesihenkilö. Joka ainoa päivä he totesivat pomon lähtevän töistä
      etuajassa.

      Eräänä päivänä yksi pojista päätti, että pomon lähdettyä hekin lähtevät saman tien. Eihän hän koskaan soittanut tai tullut takaisin, joten miten hän saisi tietää?

      Tamperelainen oli innoissaan päästyään aikaisemmin kotiin. Hän puuhasteli hieman puutarhassa ja meni aikaisin nukkumaan.

      Turkulainen kerkisi pikaiseen treeniin punttikselle ja freessinä treffeille ja oli tyytyväinen.

      Hesalainen oli hyvin, hyvin, hyvin iloinen, kun pääsi kotiin, mutta päästyään makuuhuoneen lähelle hän kuuli sisältä vaimeita ääniä.
      Hitaasti, varovaisesti hän raotti ovea ja kauhistui nähdessään vaimonsa sängyssä oman - siis TÄMÄN MIESPOMONSA -kanssa!!! Vieläkin hellävaraisemmin hän sulki oven ja hiipi ulos talosta.

      Seuraavana päivänä, kahvitunnilla, Tamperelainen ja Turkulainen kertoivat lähtevänsä jälleen etuajassa ja kysyivät, lähteekö Hesalainen samaa
      matkaa.

      "NO EN TODELLAKAAN!", tämä huudahti. "Eilenkin olin jäädä kiinni!"

      • Suomalainen

        Selkeesti huomaa miten idiootteja te turkulaiset ootte kun jokin vitsi kolahtaa arkaan paikkaan niin syytätte eka stadilaisia. Siinä on jotain että heittää ihan uuden vitsin stadilais vitsin joka ei ole muunnelma mutta sellaista ei ole montaa eli klassisissa turkuvitseissä vaihdatte sanan turkulainen ja helsinkiläinen paikkaa jotta tuntisitte olonne paremmaksi...


      • Varsinainen suomalainen
        Suomalainen kirjoitti:

        Selkeesti huomaa miten idiootteja te turkulaiset ootte kun jokin vitsi kolahtaa arkaan paikkaan niin syytätte eka stadilaisia. Siinä on jotain että heittää ihan uuden vitsin stadilais vitsin joka ei ole muunnelma mutta sellaista ei ole montaa eli klassisissa turkuvitseissä vaihdatte sanan turkulainen ja helsinkiläinen paikkaa jotta tuntisitte olonne paremmaksi...

        Jos se sua helpottaa, niin kerro mistä tulet niin muutetaan vitsi sun asuinpaikkaasi koskevaksi!

        Kyllä voit sen tehdä - sehän on vain vitsi ja ymmärtänet sen!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      113
      4892
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3543
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2430
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      50
      1558
    5. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      41
      1480
    6. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      24
      1334
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      14
      1222
    8. On varmaan turn off

      Mutta olen tosi kokematon.
      Ikävä
      27
      1128
    9. 165
      1089
    10. Olen oikeasti aika mukava

      Vaikka itse sanonkin. Tunnemyrsky sekoitti mieltä silloin ja annoin aika kahjon kuvan itsestäni.
      Ikävä
      22
      1057
    Aihe