Aikuiset naiset luulevat, että lapsi kestää ihan mitä tahansa ja että lapsen mukautumiskyky on loputon. Onko se? Vai tarkoittaako ajatus vain sitä, ettei lasta tarvitse ottaa huomioon kun äiti elää vauhdikasta elämäänsä.
Jos mukautumiskyky olisi loputon, miksi jonot lasten ja nuorten mielenterveyspalveluihin vain kasvavat samaan aikaan kun avioerojen määrä on kasvanut?
Kotihoidon tukikaan, jonka piti olla hyväksi lapselle, ei osoita toimivansa millään tasolla.
Jos mukautumiskyky olisi loputon, miksi jonot lasten ja nuorten mielenterveyspalveluihin vain kasvavat samaan aikaan kun avioerojen määrä on kasvanut?
Kotihoidon tukikaan, jonka piti olla hyväksi lapselle, ei osoita toimivansa millään tasolla.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Mitä vauhdikasta elämäänsä?
Kyllä, käyn ulkona jos ja kun lapsi on isällään.
Sekö on se "vauhdikas elämä"?
Muuten olen viikonloput ihan lapsen kanssa kotona.
Arkipäivät töissä, jolloin lapsi on hoidossa.
Aamulla lähdetään aikaisin, ja kyllä, vauhdilla. En kuitenkaan viitsi lasta neljöltä alkaa herätellä, että ehdittäisiin lukea kirjaa ja syödä pitkä aamiainen ja valita mitä pikkuneiti tänään haluaakaan pukea... Ei. Herätän hiukan ennen kuutta ja vartin yli ollaan jo menossa.
Ja, eniten täällä lapsen mukautumisesta on vaahdonneet ihan muut kuin äidit.
Itse en oleta, että pieni lapsi sopeutuisi viiko-viikko-systeemiin tai siihen, että näkee isää vain satunnaisesti.
Joku rytmi ja roti on oltava.
En myöskään oleta, että lapseni sopeutuu tapaamisten peruuntumisiin yms huonoon, jota yhteishuoltajuudessa väkisinkin tapahtuu.
Meillä aamulla soitan isälle, että onnistuuhan että iltapäivällä lapsi tulee hänelle.
Jos sopii, niin sitten otetaan lapsen kanssa puheeksi että nyt viikonloppuna pääset isin luo. Jos isälle ei syystä tai toisesta sovikaan, niin eipä tarvitse lapsen mielen pahoittua, kun ei pääsekään.
Kotihoidon tuki toimi meillä ainakin loistavasti.
Olin kotona hoitamassa lastani ja menin työhön takaisin ennekuin hän täytti 2 vuotta.
Olin tyytyväinen, kun minulla oli mahdollisuus itse kasvattaa lastani alussa, nähdä ensiaskeleet ja hymyt, opettaa kuivaksi ja syömään kaikkia ruokia.
Tällä hetkellä lapseni on iloinen ja virkeä 4-vuotias, jolla on ikäänkuuluvaa uhmaa ja kiukkua. Osaa leikkiä muiden kanssa ja ottaa nuoremmat huomioon.
Tarhasta/päiväkodista ei ole koskaan tullut mitään palautetta, että lapseni olisi siellä lyönyt tai heitellyt muita lapsia leluilla.
Itse koen onnistuneeni ainakin tähän saakka kasvattamaan oikein kauniskäytöksisen, onnellisen ja normaalin lapsen.
Odottelen kyllä pienin kauhuntuntein teini-ikää jolloin itse ainakin muistelen olleeni melko hankala toisinaan....
Heräsi vielä kysymys että millä tavoin sinusta kotihoidontuki ei toimi?
Kas vain, miten kuulostikin tutulta..
Sulkaa hattuun ja enkelin siipiä selkään kuvittelee tuokin yhärireppana saavansa.
"olen tehnyt sitä ja tätä ja lapsi on niin onnellinen ja läpä läpä.."
hohhoijjaaa (haukottelee vanhan kuluneen selittelysi luettuaan)
jos tekisit tutkimusmatkan yh-perheisiin olettaen, että saisit bilettäälähes joka ilta. Voisi todella olla aika tylsä reissu. Töihin, kauppaan, kotiin, ruokapöytään, pyykit koneeseen, telkkari auki, iltaperut ja pehkuihin. Aamulla taas soisi kello.
Viikonloppuna ohjelmassa olisi viikkosiivous, vaatehuolto, parempi ateria ja ehkä vieraan kunniaksi muutama siideri saunan jälkeen. Sunnintaina mentäisiinkin nukkumaan taas aikaisin kun on koulu- ja työpäivä.
Pettymykseksesi et pääsisi millekään extreme-matkalle outoon, salaisia clubeja muistuttavaa yh-luolaan, vaan joutuisit mitä todennäköisimmin ihan tavallisen arjen keskelle, jossa hiihtelisit yh:n perässä marketin käytävillä lataamassa vaippoja ja maitoja jättikokoisiin kärryihin.
Toisaalta se on sääli. Jos yh-elämä olisi jotenkin erityistä tai perhe-elmä jonkinlaista extremeä minä ainakin myisin viikon elämysmatkapaketteja seikkailunhaluisille.
Etkö ole iloinen, että lapsi on onnellinen ja voi hyvin? Sehän on se pääasia -vai?
Ei enkelinsiipiä, ei paholaisenkaan.
Normaali äiti, hyvät ja pahat puolensa kuten kaikilla.
Ai niin, olisiko SINULLA jotain perusteita tuohon yhärireppanaherjaasi?
yhäriressukat esittää täälläki aivan muuta ku todellisuudessa ovat? Ei täällä ole sossuja ja tuttavia joille pitää esittää jotain enkeliä niin että ne luulee yhäriressukkaa joksiki laupiaaksi samarialaiseksi. Koskaan yhäriressukka ei paljasta että hänessä olis vikaa johonki vaan aina syyllistetään se isä, siis aina!
Millä perusteella MINÄ olen yhärireppana?
Mitä tiedät minun elämästäni?
Olenko jossain kohdin sanonut olevani täydellinen?
Selvennyksenä, en ole.
Olen tehnyt virheitä, ja tiedän että tulen niitä tulevaisuudessakin tekemään.
Erehtyminen on inhimillistä, eikös?
Eräs virheeni elää kanssani, ja rakastan tätä pikku "virhettä" eniten maailmassa.
Määrittele nyt minulle yhärireppana.
Ranskalaisin viivoin, jos mahdollista niin voin sitten vastata jokaiseen väittämään yksi kerrallaan.
Isä on ollut niin kauan pois kuvioista, ettei ole sen enempää tullut mieleen antaa hänelle sen enempää ansiota kuin syyllisyyttäkään elämänkulusta. Itseasiassa häntä ei aina muistakaan, unohtuu kummasti arjen pyörityksessä.
Kuulostaa surkuhupaisalta kun joku uskoo olevansa koko ajan mielessä. Sellainen itsensä tärkeäksi tekeminen liittyy tiettyihin mielen sairauksiin. Toisinaan sellaiset ihmiset innostuvat hyökkäilemään toisten kimppuun herjaavasti huutaen kuvitellessaan, että heistä puhutaan pahaa. Onneksi taudintilaa osataan jo hoitaa nykypäivänä.
kertomatta *NAURAA*