Miksi yhäripiireissä on niin yleistä, että luullaan, että tuilla tulisi elää ja tulla toimeen? Kun normi-ihminen arvostelee moista väärinkäyttöä, niin yhäri länkyttää rasvat heiluen, että ihmiset on kateellisia tuille ja kuka niillä elää? Kun tuilla ei ole tarkoitus edes elää vaan OMALLA PALKALLA. miten hämärtynyt onkaan yhärin todellisuudentaju..onko ikuiset kakkavaippojen haju mennyt liikaa päähän?
tuilla
eläminen?
9123
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Jos tueksi katsotaan lapsilisän yh-korotus, ei sillä kyllä leveästi elellä. Normaalin lapsilisänhän saa ydinperheen lapsetkin.
Kyllä minä ainakin olen aina joutunut tulla toimeen omalla palkallani ja olen onneksi saanut työpaikkani pitää. Vain lakisääteiset vanhempien lomat olen pitänyt, ei hoitovapaita.
Siis olenko jäänyt jostain tuista vaille??? En ole ymmärtänyt hakea mitään. No, tiedän, etten olisi mitään saanutkaan. Ei asumistukia, toimeentulotukia, ei mitään, koska olen töissä. Onneksi lasten isä oli edes sen verran mukana lasten elämässä, että maksoi ajallaan elatusmaksut. Mutta sehän ei ole mitään ylimääräistä. Kyllähän ydinperheissäkin isät huolehtii omalta osaltaa lasten elatuksesta. Miksi täällä aina kadehditaan lähien saamia elatusmaksuja??? Sitä en jaksa käsittää. Olen monesti vuosien varrella tehnyt laskelmat todellisten kulujen mukaan lasten kulutuksesta ja aina on minulle jäänyt se suurempi osuus maksettavaksi.
Ja laskelmat tein vain siksi kun etä aina valitti, että hän maksaa niin paljon elatusmaksua ja siitä pitäisi laittaa lapsen tilille säästöönkin. Hoh hoijaa. Välillä aloin siis itsekin epäillä, että pitäsikö tosiaan. No, laskelmat pudottivat aina minut maantasalle ja saatoin taas jatkaa elämää kuten ennekin, koska tiesin, ettei ne maksut kattaneet läheskään puolta todellisista kuluista. Edes vaikka otti lapsilisät lisineen huomioon.
Siinä sitä todellisuuden tajua.
läpi täällä! Tietty toisille yhärireppanoille se menee mut oikeasti ne ruikutusfyffet menee vaan yhäriressukan omien ihrakasojen kasvattamiseen. Töitä tekevä yhäippäreppana, hih.. yhteiskunnan ja isän maksamalla tietokoneella ja liittymällä sä siellä keksit satuja ja yrität esittää jotain uhrautujaa!
Onkos sulle tipahtanut sossurahat justiin tilille ja haitte Jaskan ja Reiskan kans muutaman mäyriksen? Siinä sit tissutellessa tuli puheeksi naapurin yh-äippä ja aloitte miettimään paljonkohan se mahtaa saada sossusta... Sitten tuli paha mieli koko porukalle ja lähditte Jaskan kämpille nettiin kun sulla on sähköt poikki. Ethän sinä sitä laskua maksanut ku sossu laitto rahat tilille niin piti sitä kaljaa... Työkkärikin pommittaa kaiken maailman kursseilla mutta ethän sinä nyt sellasille... Kesä ja kaikki, kivampi istuksia rantsussa jätkien kans kaljalla. Vai mitä?
Kyllä kuules tämäkin tietokone on hommattu ihan omilla rahoilla. Isä ei siihen ole osallistunut. Ei ne elatusmaksut NIIN suuret ole sentään.
Ai mutta tosiaan, tämähän onkin pojan kone... Hän osti tämän ihan rippilahahjarahoillaan. Mun oma kone (se omalla palkalla hankittu) on tuolla toisessa huoneessa. Käytin tätä kun sattui olemaan päällä valmiiksi :D
Enkä kuule ole mikään uhrautuja. Olen pikemminkin selviytyjä, joka on selvinnyt jopa ulkopuolisten silmissä loistavasti, vaikka kateellinen etä on yrittänyt lyödä kapuloita rattaisiin. Eikä mun tarvi esittää mitään. Elämä on tällä hetkellä parasta ikinä! Ero mullisti elämäni täysin, enne sitä olin monta vuotta ihan lamaantunut ja ahdistunut. Toivon vain, että saan pitää edelleen hyvän terveyteni ja voin nauttia elämästä.
Opettele sinäkin! :D
tietokoneita sossusta? Mulla on aika vanha ja lapsilla kans. Voitais ehkä hakee uudet sossusta.
Se on se sossu ihmeellinen paikka kun joku luulee, että sieltä saa tietokoneita, joku väittää, että joillekin asiakkaille jaetaan uusia autoja ja joku väittää, että rahaa tulee kuin tuutista. Varsinainen unelmatehdas. Eip taida tässä todellisessa maailmassa sellaista olla, mutta unelmat antavat toivoa.
Kakara kun ei kuluta moniin vuosiin ja laitetaan kierrätys vehkeisiin. Tehdään viläpä joku maito ym. allergia jotta saadaan lisä tukiaisia. Kakaroiden kasvatus on niin rankkaa jotta pitää kapakkaan päästä joka viikonloppu. Koko suku hoitaa ne äpärät kun vanhemmat rilluttelee. Työtön on luuseri mutta annas ollakkaan kun joku väsää kakaran ja makaa kotona vieden sen äpärän päiväkotiinkin jopa niin sehän on kunnon työtätekevä kansalainen. Ihanaa mennä kotiin maate kun yhteiskunta maksaa ja hoitaa kaikki. Tuilla tulee hyvin toimeen tai jos ei tulisi niin tuskin kakaroita tehtäisiin siihen malliin kuin nyt.
kukaan jaksaa maata noin kamalasti? Taidat olla mies kun vaaka-asento kaikissa muodoissaan on noin tärkeä. Harva nainen makailee pitkin päivää, se on miesten tapa. Työttömänäkään nainen on harvoin toimeton. He laittelevat kotia, pesevät ikkunoita ja siivoavat vaatekaappeja. Naiset kyvä myöt paljon ikkunaostoksilla. vaatekauppojen pukukopeissa on kiva kokeilla vaatteita.
Naiset ovat harvemmin paikallaan koko päivää. Jos ovat puhuvat puhelimessa tai kyläilevtä toisillaan. Pahimmassa epätoivossa nainen ei yleensä mene kaljalle, vaan hikilenkille, ajaa kuntopyörää, käy vaa'alla ja jatkaa puurtamista.
Nainen käy kaljalla seuran vuoksi, ei tekemisen puutteesta. Se on aikamoinen äija sellainen nainen, joka vie lapset tarhaan ja menee kotiin makaamaan, siis oikeasti makaamaan. Miehen voin kutiella tekevän sellaista. Tv auki ja sohvaan vaaka-asentoon. Siinä on hyvä murjottaa puhumatta kenellekään sanaakaan ja kun vitutus kasvaa kyllin mies painuu kapakkaan murjottamaan kaljatuopin äärelle.
ne ovat sen takia ja päättäjät, jotka niiden suuruudesta säätävät olettavat, että tuilla todellakin elää. Ne jotka joutuvat turvautumaan tukiin eivät kuitenkaan ole samaa mieltä.
Toki tuilla on tarkoitus turvata vain minimielanto, mutta oikeasti tuilla ei kukaan pysty elämään.
Se on sitten toinen juttu pitääkö elanto hankkia omalla työllään. Yleisesti se on itsestään selvyys ja kaikki, jotka siihen kykenevät valitsevat mieluummin työn kuin tuet. Elintason ero on sen verran suuri.
Lapsiperheillä, yhtä hyvin yh- kuin ydinperheilläkin, lasten kotihoidon ym. tuet tarjoavat hiukan paremman tukipaketin kuin muille. Siirtymävaiheissa perheelliset joutuvat tiukoille. Lasten kotihoito kun vaihtuu maksulliseen päivähoitoon, joka osaltaan lohkaisee työtuloja. Lasten kotihoitoon liittyvien tukien onkin tarkoitus korvata työtuloa niin, että kotonahoitaminen olisi mielekästä ja vanhemmat tarttuisivat mahdollisuuteen.
Jos nykyinen politiikka, joka suosii lasten kotihoitoa varhaislapsuudessa jotenkin nyppii on syytä syöksyä politiikkaan mukaan ja lähteä ajamaan omia näkemyksiään. Kun ajat ajatusta kotihoifon tukien lopettamisesta ja pientenlasten äitien täystyöllisyydestä koita samalla ratkaista työpaikka- ja päivähoitopaikkaongelmat. Ratkaise samalla pientenlasten vanhempien suurten poissaolomäärien tuottamat ongelmat, lasten lisääntyneiden sairastumisten tuottamat ongelmat ja liian varhain kodin ulkopuolelle joutuneiden lasten tulevat käyttäytymishäiriöt.
tää on provo, älkää kommentoiko!