Mansikoista ja muustakin

Käytiin tässä eräänä päivänä porukalla Kangasalla marjatilalla mansikoita poimimassa,oli muunmaalaisia ystäviänikin mukana,olivat ikionnellisia.Heillä kun omat viljelyt,omenapuut jne. jäivät pakosta sinne entiseen kotimaahan.
Oma keräilyni jäi hyvin vähäiseksi,en enää kovin säilöön kerää,sen sijaan viihdytin ahkeria kerääjiä laulamalla chansoneita sun muita lauluja.Mihinkäs sitä esiintymis-ja dramatisoinnin vietistään pääsisi.

Suonenjoeltahan tuli TV:sta kiva ohjelma mansikanpoimijoista.Niinpä,Virosta oli taas eniten nuoria poimijoita,samat useana vuonna peräkkäin.Aikamoiset hankkeet tuleekin ahkerimmille,ennätys oli muistaakseni 57 koppaa päivässä (se punainen kori,eräskin venäläinen pariskunta oli ostanut ensimmäisen kesän hankkeilla itselleen komian auton.

Ai-ai miten monta antoisaa puolta tällaisessa työssä,toisessa maassa onkaan,jos satuitte katsomaan,näitte kyllä.Miten saatiin jopa elinikäisiä ystäviä,ja lämminhenkiseltä tuntui kerääjien yhteiselo iltaisin olevan.

Sen verran tuttua tuokin homma,kun oltiin aikoinaan tyttärieni kanssa viikko mukana tuosssakin hankkeessa,kovaa työtä on sekin.

Ai niin,ja olinhan minä kouluaikana Etelä-Saksassa Baijerissa piikana saksalaisessa maalaiskylässä,ja samassa talossa tapasin silloisen tulevan mieheni renkinä (nyt jo edesmennyt hän.)Työaika oli aamukuudesta iltayhdeksään,ja kyynel (tai kauhu) taisi tuli ensimmäisenä päivänä silmään nähdessäni ne silmänkantamattomiin ulottuvat alavat pellot.

No,täällä Suomessa aina muuttaessamme toiseen paikkaan,olikin meillä tapana mieheni kanssa mitä pikimmin katsastaa lähitienoot,marja-ja sienipaikat,tietysti keräsimme ne itse.

Kivoja muistoja--muttei haikeana...no ehki ihan pikkusen vaan!
5132
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

muistikuvaa lapsuudesta.
Olin kokopäivätyössä lähitalossa kitkemässä kasvimaata markan päiväpalkalla ja onnellinen olin.
Ei silloin tiedetty,että lapsityövoimankäyttö olis ollut,niinkuin nykyisin rikos.
Ei sitä edes uskaltanut toivoa,että huomenna elämä olisi ollut paremmin.
Parkkia kiskoin ja karkkirahaa sain.Olihan niitä karkkejakin paperipäälysteisiä aniksia.amateusta sieltä sun täältä muistikuvina,kun vielä muistaa

Äänestä
  • Aloittaja

    Kyllä ne kitkemiset ja kotityöt kuuluivat sillon jokapäiväiseen arkeen.Meilläkin isä hulluuspuuskissaan kaikkee soda jäkeen kokeili,oli mahottoman iso kasvimaakin,ja olihan siellä 6-8 vuotiaanakin kirkettävä aina oma osuutensa. Ymmärsin myöhemmin ne isäin "hullutukset", sodan jälkiä ittessään paranteli,vaikka jäikin joku sirpale ruumiissaan kiertelemään,joka aiheutti monta vaivaa ja lopulta osasyynä kuolemaankin jo 61-vuotiaana.

    Voi hyvänen aika taas,työstähän minun piti.
    Niin,12-vuotisesta olin minäkin kaikki lomat jossain työssä vieraalla ja rautakaupassa ollessain intouduin niin hyväntekijäksi,että aina köyhän näköiselle annoin ostoksista alennusta...No arvaa sen,ettei minuu kauaa pietty siinä hommassa,olin kai 15-16-vuotias.Se oli Hallmannnin rautakauppa Joensuussa.

    Mutta työtä oppi tekemään,liekkö ollut sitten hyväks vai pahaks.

    Äänestä

  • UPDATE_7759675 kirjoitti:

    neiti 9v kuinka mummi leikki käpylehmillä ja rikkinäisillä kahvikupinpalasilla riihikalliolla Sinunikäisenäsi,tietokoneesta ei ollut harmaintahajua.
    Jotenkin tuntui niissä tarinoissa olevan sadunhohdokkuutta,kun Hän halusi kuulla lisää.Kerro mummi lisää..olisiko polvi pojasta parantunut,tiedä häntä.. ja amateus mataa samaa rataa

    Äänestä

  • etsivivä-amadeus kirjoitti:

    Omille lapsilleni ja nyt lapsenlapsilleni kertonut käpylehmistä, käpylampaista ja ulpukkasioista. Tehtykin on isot laumat kyseisiä eläimiä. Laitumet on laitettu ja lehmiä lypsetty.

    Todella ostoastioita ei leikeissä näkynyt silloin aikoinaan omassa lapsuudessa. Metsään leikki rakennettiin ja kaikenlaiset astioitten kappaleet olivat aarteita. Silloin sai kyllä mielikuvitus lentää, eikä koskaan ollut hetkeä, ettei olisi jotain puuhattu.

    Nykyajan lapsilla on kaikki liian valmista. Rahalla saa kaikkea ja rahaa tuntuu riittävän.

    Äänestä

ei tullut katottuu mansikka ohjelmaakaan, enkä paljo muutakaan ohjelmaa, menee päivii etten katso kuin uutiset. Mansikat minulleki poimii nuorenmat, mutta metsämarjat tykkään itse keräillä, kun metsässä on niin mukavaa.
Sen viihde puolen hoitelen myöski minä peltoni reunalla kun saan nuoret innostumaan elon korjuusta, yleensä kertoilen vitsejä tai kaskuja.
Näyttää siltä ettei tullut katovuosi, vaikka kuivuus ja kylmyys olivatki haittana alkukesästä, toinen peltoni kärsi kuivuudesta, peruna ei kukkinut, mut mukalat kasvoi silti niin samapa tuo jos ei kukkinutkaan.
hyviä vointeja vain kaikille, syökää paljo tuoreita vihanneksii ja marjoja niin säästytte sika taudilta.
unta ja näläkää

Äänestä

Kommentoi aloitusta

UPDATE_7759675 kirjoitti:

Käytiin tässä eräänä päivänä porukalla Kangasalla marjatilalla mansikoita poimimassa,oli muunmaalaisia ystäviänikin mukana,olivat ikionnellisia.Heillä kun omat viljelyt,omenapuut jne. jäivät pakosta sinne entiseen kotimaahan.
Oma keräilyni jäi hyvin vähäiseksi,en enää kovin säilöön kerää,sen sijaan viihdytin ahkeria kerääjiä laulamalla chansoneita sun muita lauluja.Mihinkäs sitä esiintymis-ja dramatisoinnin vietistään pääsisi.

Suonenjoeltahan tuli TV:sta kiva ohjelma mansikanpoimijoista.Niinpä,Virosta oli taas eniten nuoria poimijoita,samat useana vuonna peräkkäin.Aikamoiset hankkeet tuleekin ahkerimmille,ennätys oli muistaakseni 57 koppaa päivässä (se punainen kori,eräskin venäläinen pariskunta oli ostanut ensimmäisen kesän hankkeilla itselleen komian auton.

Ai-ai miten monta antoisaa puolta tällaisessa työssä,toisessa maassa onkaan,jos satuitte katsomaan,näitte kyllä.Miten saatiin jopa elinikäisiä ystäviä,ja lämminhenkiseltä tuntui kerääjien yhteiselo iltaisin olevan.

Sen verran tuttua tuokin homma,kun oltiin aikoinaan tyttärieni kanssa viikko mukana tuosssakin hankkeessa,kovaa työtä on sekin.

Ai niin,ja olinhan minä kouluaikana Etelä-Saksassa Baijerissa piikana saksalaisessa maalaiskylässä,ja samassa talossa tapasin silloisen tulevan mieheni renkinä (nyt jo edesmennyt hän.)Työaika oli aamukuudesta iltayhdeksään,ja kyynel (tai kauhu) taisi tuli ensimmäisenä päivänä silmään nähdessäni ne silmänkantamattomiin ulottuvat alavat pellot.

No,täällä Suomessa aina muuttaessamme toiseen paikkaan,olikin meillä tapana mieheni kanssa mitä pikimmin katsastaa lähitienoot,marja-ja sienipaikat,tietysti keräsimme ne itse.

Kivoja muistoja--muttei haikeana...no ehki ihan pikkusen vaan!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu