kuka Kaija Koo?

Harmittaa kun noin hyvä ääninen ja lahjakas laulaja nojaa koko ajan vaan vanhoihin biiseihinsä.
Vaikka Tinakenkätyttö ja Kuka keksi rakkauden -biisit ovatkin todella tarttuvia, niin voisi sitä joskus tehdä jotain uusiakin kappaleita, sellaisia jotka saisivat radiosoittoakin.
En ole kertaakaan kuullut hänen uusimman levynsä biisejä Iskelmällä.
3195
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

uudemmatkin biisit rakennettu sen saman kompin ympärille, kuin vanhemmatkin. Sama mitä siellä radiossa soitetaan, uutta tai vanhaa tuotantoa. Kuulostaa samalta. Mielellään mahdollisimman vähän Kaijaa kiitos!

Äänestä
  • Tykkään Kaijasta, mutta on totta, että kaikki Kaijan piisit kuulostaa enemmän tai vähemmän samalta. Uudistusta kaivattaisiin. Mutta olisiko se sitten enää Kaija Koo jos muuttaisi soundiaan?

    Äänestä

Pitäisköhän sun sitten vaihtaa radiokanavaa? Tuskin Kaija itse on syyllinen siihen etteivät hänen hyvät uudet biisinsä soi sellaisella kanavalla, jonka soittolista on suurten levy-yhtiöiden tekemä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vuodesta.toiseen kirjoitti:

Harmittaa kun noin hyvä ääninen ja lahjakas laulaja nojaa koko ajan vaan vanhoihin biiseihinsä.
Vaikka Tinakenkätyttö ja Kuka keksi rakkauden -biisit ovatkin todella tarttuvia, niin voisi sitä joskus tehdä jotain uusiakin kappaleita, sellaisia jotka saisivat radiosoittoakin.
En ole kertaakaan kuullut hänen uusimman levynsä biisejä Iskelmällä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu