Kaikki kadun proletaarit, jobbarit ja jobbarien vaimot.
On ollut kiireitä en ole ennen ehtinyt vastamaan Sen kummempia siitä enää puhumatta sanon - ja sanon tämän kaikella sillä vakavuudella mitä asia vaatii: - Minä en kovin paljon piittaa paljastuksista, ja itsensä paljastuksista kaikkein vähimmän. Pidän selvänä kakkien yksityisyyden ja jokaisen yksityisen ihmisen elämänkaaren sisällön. kaikki muu kuulu yleiseen historiaan ja on kaikkien käytettävissä ja luettavissa.
Mutta tuo tutkia jonkin kaukaista alkukotia, kuten Afrikkaa, tässä tapauksessa, se ei minun mielestäni ole relevanttia ja poikkeaa tutkitan perussäännöstä; olla hukkumatta aiheeseen ja pysyä olemisissa asioissa. Minusta oleellisempaa olisi tukia mitä kieltä eri romaniryhmät puhuivat 500 vuotta sitten kun he rantautuivat ruotsisuomeen.
Toisekseen, joka koskee kulttuuria, monikon romani on käynyt suomalaisen kansakoulun kaikki luokat ja rippikoulun päälle.
Tässä ei nyt ole kysymys oppikeklusta, sillä tuskin kansakoulunopettajatkaan osasivat muuta kuin kerto ja jakolaskut. On kysymys kansalaisuuskoulusta ja sen kulttuurillisesta vaikutuksesta kasvuikäisiin lapsiin. Sillä jos jokin romanilapsi on läpikäynyt kansakoulun kaikki kahdeksan luokkaa, on hänellä täytynyt olla todella vaikutusvaltaiset vanhemmat jotka ovat kyenneet sen kahdeksan vuoden aikana manupoloimaan lapsensa tuta kansalista ja eettistä kaivatusta vastaan jota kansakoulu oli pantu toteuttamaan,
Oli joitakin kommunistiperheitä jotka saivat lapsensa uskomaan, että kaikki kansakoulun opit olivat vain oikeistolaista probakantaa, mutta kommunistisen perheiden maailmakatsomus oli ankkuroitu paljon selkeimmille asioille ja näkökannoille kuin yksitäisien romaniperheiden edustama romanikulttuuri.

Vastaukset 1
Vanhimmat
No tulihan se sieltä . Oli hyvä alku ja koluasia ei koske minua.
Meitä kiinnostaa eri asiat ja niin pitää olla. Minä olen ajatellut samaa, miten kieli on muuttunut ja miten paljon ruotsia puhuvia romaneita, oli siihen aikaa. Minulla on tekeillä Svenska Kulturfondenille, raportti ruosia puhuvista romaneista, nykyään ja kolme vuosikymmentä, suunnillen taksepäin. Nykyäänkin, puhutaan erilaista romaninkieltä, riippuen mistä olet kotoisin, esim Fäärdy (joka nykynuoret ovat ottaneet käyttöön myös etelässä) joka on etelässä peero. Lasos pohjois-suomessa ja khoro eteläsuomessa.
Ajattele, kuinka paljon se Afrikka juttu poiki vastauksia, kysymyksiä ja tietysti paljastuksia, valitettavasti. Onneksi oli enemmän tiedon hakua ja jakaamista. Siitä tuli, osaksi historiallinnen enemmän kun luulin Zitron ym.
Kyllä miä ja moni muu piti sitä erikoisena, jännittävänä juttuna että, Afrikkaan ja Suomeen syntyy, suunnilleen samoihin aikoihin saman nimisiä sukuja, etunimiä myöten. Siitä on keskusteltu, vaikka kuinka kauan mutta, ajattelin että, kirjoitan sen myös tälle palstalle ja kyllä tuli lisätietoja ja muutenkin hyviä kysymyksiä.
Haluan viellä korostaa että, en ole tukija ja siitä relevantista, en tiedä. Minusta on hyvä että, ihmiset saavat uutta/vanhaa tietos. Siis, minun kirjoitukset eivät ole tarkoitettu täyttämään tukijan klitereitä, vaan tavallisen kiinnostuneen ihmisen kirjoitus.
Hyvää jatkoa Sinulle toivoo Kadun proletaari