Rakkaudella Grootille

Vois sua reppana Grootia.

Pitää yrittää esittää fiksua, mutta kun et vain ole. On todella uskomatonta, että kaltaisesi subjektiivisuuden ilmentymä on opiskellut yliopistossa. Ei tainnut tarttua mitään tieteen filosofiasta. Nyt ryhdyit väittämään, ettei Hans Assmannin agenttiudesta ja sotavankeudesta ole todisteita. Ilmeisesti et keskilahjaisuutesi takia kykene erottamaan näitä asioita toisistaa etkä myöskään varsinaisesta aiheesta eli Bdomin syyllisyydestä. Sama keskilahjaisuus tulee ilmi, kun et millään kykene huomaamaan Marjatta Sahakankaan puheita paskapuheiksi, koska olet poliisifanaatikkona päätynyt samaan syyllisyyskantaan. Mielestäsi siis kaikki, mikä todistaa Nissen syyllisyyden puolesta on totta. Marjatan tapauksessa tämä on erityisen huvittavaa, koska Marjatan tarinahan sotii sitä vastaan minkä Tuominen oli tutkimuksissaan selvittänyt. Mutta olet liian lahjaton tajutaksesi tämän.

Sama lahjattomuus tulee ilmi, kun yrität tyrmätä Hansista esitetyt väitteet. Et edes huomaa, ettei agenttiudella tai sotavankeudella ole mitään tekemistä Bodomin syyttömyyden tai syyllisyyden kanssa.

Tässä vähän faktoja sinulle. Toivottavasti hysterialtasi pystyt sisäistämään. Lue muutamaan otteeseen, ja myönnä reilusti erehdyksesi.

Agenttius - Ehkä oli, ehkä ei. Hansin ja Palon mukaan oli agentti. Hans oli paskanjauhaja, ja Palo taas hyvin puutteellisten tietojen varassa ja vähän tunteittensakin vallassa. Bodomin syyllisyyden kannalta merkityksetön asia. Bodomjarvi.comissa on listattu asioita puolesta ja vastaan. Jotain lisäinfoakin on tullut, muttei mitään ratkaisevaa.

Sotavankeus - Minkä ihmeen takia sinä reppana menit väittämään, ettei asiasta ole näyttöä? Onko taas se Marjatta-ilmiö mutta käänteisenä. Eli kaiken Hansista sanotun pitää olla valhetta. Hans, kuten sadattuhannet muut saksalaiset, joutui sotavangiksi Baltiassa tammikuussa 1945 ja oli vankileirillä Riikassa ja Bashkirissa. Sotavankeus on tarkkaan dokumentoitu niin Saksan kuin Venäjän viranomaisten arkistoihin, ja kopiot kaikista dokumenteista on olemassa. Jos ne ilmestyvät nettiin, niin ryhdytkö väittämään väärennöksiksi? - Dokumenteissa ei muuten ole mitään mullistavaa.

Teit siis Groot taas itsestäsi pellen. Onko fanaattinen poliisiuskosi kokenut viime aikoina kolauksia, kun poliisiylijohtaja on naurettava idiootti, jota omakin väki avoimesti pilkkaa, ja huumepoliisit saa syytteitä. Mitäs mieltä olet kouluampumisen hienosta ennaltaehkäisystä? Oliko samaa taattua ammattitaitoa kuin Bodom-tutkimuksissa?
74923
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 74

Vanhimmat

"Assmanin väitetiin olevan jossakin vaiheessa keskitysleirin vartija? Miten tämä on todistettu Palon toimesta? Palohan tämän koko sadun on keksinyt...."

- Hans Assmann esitti tämän väitteen Paloarolle joulukuussa 1997 sairasvuoteella. Tarina on täysin keksitty. Hansin sotilasura on dokumentoitu Saksan viranomaisten toimesta ja tiedot on pyynnöstä annettu Hansin sukulaisille. Eli sontaa tuo tarina keskitysleirillä palvelemisesta, mutta ei se Palon keksintö ollut.

"Groot ihmettelee myös vankileiriltä lähetettyjä postikortteja"

- Tässä on taas pakko ihmetellä kuinka tuollainen pösilö on voinut muka opiskella akatemiassa, niin surkeaa on ajattelun taso. Googlettamalla " postkarten kriegsgefangene" olisi Groot säästynyt tältäkin itsensä nolaamiselta.

Äänestä
  • Groot: "Nils ei todellakaan näyttänyt kuolleelta, vaan hengitti kuten elävä ihminen tekee. Sen kyllä huomaa hengittääkö joku vai ei. Saat luvan keksiä paremman selityksen miksi kiilusilmä jätti Gustafssonin henkiin vaikka on hän oli selvästi elossa. Ja jätä ne ikuiset löpinäsi siitä, että kyseessä ei ollut tappamisen ammattilainen eikä pulsseja mitattu."
    --

    Vai näkee sen? Ja Grootko tietää, että Nisse oli selvästi elossa? Mistä helvetistä se sen tietäisi? Ei mistään, se puhuu paskaa. Olin itse hiljan paikalla, kun iso joukko lanssipoikia tuli tajuttomana kadulta löydetyn luo. Ei ollut ammattilaisillekaan ihan yksiselitteinen juttu päättää, onko mies kuollut vai ei. Hengissä se lopulta oli, vaikkei kahden metrin päästä katsottuna näyttänyt amatöörin silmään ainuttakaan elonmerkkiä.

    Mitä tästä opimme? Sen ettei Grootin kirjoituksissa ole järjen hiventä.

    Äänestä

Nuin se Urho pistää matalaksi kaikki, jotka uskaltavat kyseenalaistaa Assmanin syyllisyyden Bodominjärven kolmoismurhiin...
Jatka samaan malliin, Urho, kyllä se siitä!

Äänestä
  • Tuossa ei muuten lytätty millään tavalla Grootia siksi, että hän kyseenalaistaa Hansin syyllisyyden. Urho ei ole edes itse koskaan väittänyt Hansia syylliseksi. Tuossa nuijitaan näköjään Groot maanrakoon siksi, että hän kirjoittaa ihan paskaa. Tein tuon googletuksen, ja toden totta, sotavangit lähettivät postikortteja. Tämän asian tutkiminenkin oli ylivoimainen tehtävä Grootille.

    Äänestä

  • missä olet? kirjoitti:

    Tuossa ei muuten lytätty millään tavalla Grootia siksi, että hän kyseenalaistaa Hansin syyllisyyden. Urho ei ole edes itse koskaan väittänyt Hansia syylliseksi. Tuossa nuijitaan näköjään Groot maanrakoon siksi, että hän kirjoittaa ihan paskaa. Tein tuon googletuksen, ja toden totta, sotavangit lähettivät postikortteja. Tämän asian tutkiminenkin oli ylivoimainen tehtävä Grootille.

    ja tukistaa. Ja sitten taas itkettää.

    Äänestä

  • kohta Awa tulee kirjoitti:

    ja tukistaa. Ja sitten taas itkettää.

    Groot on aina yrittänyt olla poliisina ja huomautellut epärealistisista teorioista, joita on toki piisannut. Lisäksi hän on aina sormi pystyssä, kun joku kertoo selviteltyjä asioita. Kaikki, mikä ei ole poliisikuulusteluista on huhupuhetta.

    Mutta seuraavassa hetkessä tämä hengen kääpiö sortuu itse samaan. Kun Cyklon kertoo, että aikoo tavata jonkun, joka on joskus tuntenut Nissen, niin johan on poju korvat höröllään. Kerro lisää, kerro, kerro. Hahhaa, Groot on tyhmä.

    Äänestä

  • missä olet? kirjoitti:

    Tuossa ei muuten lytätty millään tavalla Grootia siksi, että hän kyseenalaistaa Hansin syyllisyyden. Urho ei ole edes itse koskaan väittänyt Hansia syylliseksi. Tuossa nuijitaan näköjään Groot maanrakoon siksi, että hän kirjoittaa ihan paskaa. Tein tuon googletuksen, ja toden totta, sotavangit lähettivät postikortteja. Tämän asian tutkiminenkin oli ylivoimainen tehtävä Grootille.

    "Urho ei ole edes itse koskaan väittänyt Hansia syylliseksi. "

    Urho vain muuten, huvikseen, ryntäili Assamanin hajun perässä ympäri Eurooppaa...
    Kyse on oikeastaan siitä, ettei Assmania tarvitse ollenkaan mainita Bodominjärven murhien yhteydessä - hänellä ei ole niiden kanssa mitään tekemistä. Piste.
    Me kaikki toki tiedämme nyt, kuka ne murhat teki, siitä ei ole pienintäkään epäselvyyttä kenellekään.
    Hämmästystä herättää pikemminkin se murhaajan lakeijojen määrä ja näiden ilmiselvä hoidontarve... vaan sitähän se avohoito tekee.

    Äänestä

  • -----------,,,---------- kirjoitti:

    Eikö ole hyvä, että joku tutkii asioita eikä vain heittele epämääräisiä päättelyitään, kuten esim. monet ns. köysijengiläiset? Hansistahan oli esitetty joukko väitteitä, jotka Urhon selvityksissä osoittautuivat virheellisiksi. En ymmärrä miksi joku vetää siitä herneen nenään.

    Hans Assmann on ollut ja on edelleen yksi suhteellisen monista henkilöistä, joita epäillään pimeän surman tekijäksi. Se on historiallinen, kenties valitettava, fakta, jolle ei kauheasti voi mitään. Näinhän on oikeastaan kaikkien vanhojen kuuluisien pimeitten henkirikosten kohdalla, koska epäiltyjen nimet olivat ennen julkista riistaa. Kyllikki Saaren tapauksessakin ihan vain hetken aikaa epäillyn miehen kansanedustajapoika on joutunut tekemään töitä isänsä maineen lopulliseksi puhdistamiseksi.

    On muuten mielenkiintoista, että kirjoittajat, jotka vatvovat mitä mielikuvituksellisimpia teorioita kuvakulmista, bensatankkiin piilotetusta omaisuudesta, Aili Karjalaisen vaikenemisesta, ym. ym. ja yhä vaan ynnä muuta, eivät mitenkään pysty ottamaan käsittelyyn sitä tosiasiaa, että Hansin jäämistöstä löytyi Vinca-kello. Ja siis täsmälleen etsitynlainen.

    Äänestä

  • vai toukka? kirjoitti:

    Noita kelloja oli saatavilla paljon ja suiht edullisesti. Ei painava todiste lainkaan.
    Tunsiko gusse ja asse toisensa, hmm.

    Äänestä

  • cvf.,km kirjoitti:

    Noita kelloja oli saatavilla paljon ja suiht edullisesti. Ei painava todiste lainkaan.
    Tunsiko gusse ja asse toisensa, hmm.

    Eihän tuo mitään todista, ei kukaan sellaista ole väittänytkään. Onpahan vaan huomattavasti mielenkiintoisempi asia keskusteltavaksi kuin joku hatusta vedetty Jäppis-teoria tai spekuloinnit Karjalaisen pyykkäämisistä. Kellon lasilla oli muuten kuivunutta verta.

    Vinca ei kellomerkkinä todellakaan ollut yleinen eikä edullinen. Nissen äiti maksoi kellosta 600 markkaa, ja rahoitti hankinnan osamaksulla. Rahanarvokertoimen mukaan tuo on tänä päivänä reilusti yli 1000 euroa. Kellot olivat silloin huomattavasti kalliimpia kuin nykyisin.

    Äänestä

  • vai toukka? kirjoitti:

    Eikö ole hyvä, että joku tutkii asioita eikä vain heittele epämääräisiä päättelyitään, kuten esim. monet ns. köysijengiläiset? Hansistahan oli esitetty joukko väitteitä, jotka Urhon selvityksissä osoittautuivat virheellisiksi. En ymmärrä miksi joku vetää siitä herneen nenään.

    Hans Assmann on ollut ja on edelleen yksi suhteellisen monista henkilöistä, joita epäillään pimeän surman tekijäksi. Se on historiallinen, kenties valitettava, fakta, jolle ei kauheasti voi mitään. Näinhän on oikeastaan kaikkien vanhojen kuuluisien pimeitten henkirikosten kohdalla, koska epäiltyjen nimet olivat ennen julkista riistaa. Kyllikki Saaren tapauksessakin ihan vain hetken aikaa epäillyn miehen kansanedustajapoika on joutunut tekemään töitä isänsä maineen lopulliseksi puhdistamiseksi.

    On muuten mielenkiintoista, että kirjoittajat, jotka vatvovat mitä mielikuvituksellisimpia teorioita kuvakulmista, bensatankkiin piilotetusta omaisuudesta, Aili Karjalaisen vaikenemisesta, ym. ym. ja yhä vaan ynnä muuta, eivät mitenkään pysty ottamaan käsittelyyn sitä tosiasiaa, että Hansin jäämistöstä löytyi Vinca-kello. Ja siis täsmälleen etsitynlainen.

    Niin mutta millä taataan näiden yksityishenkilöiden suorittamien tutkimuksien pätevyys ja luotettavuus. Jollei tunnetta tätä "tutkijaa."

    Äänestä

  • harkintakyvyn varaan.. kirjoitti:

    Niin mutta millä taataan näiden yksityishenkilöiden suorittamien tutkimuksien pätevyys ja luotettavuus. Jollei tunnetta tätä "tutkijaa."

    Mites se Hessu aikanaan kertoikaan rekisteriotetutkimuksistaan? Ei ollut oikein uskottavuutta, eihän. Sama juttu Jäppis-teorioitten ja lukuisten köysijengiläisten omien verijälkitutkimusten kanssa. Uskottavuus jää nollaan ihan terveellä järjellä ajateltuna. Silti edes jonkinlaisten tutkimuskertomusten kertominen on paljon antoisampaa keskustelulle kuin matveimaiset tuulesta temmatut jutut jostain Nissen vaaleanharmaista villapaidoista, prätkän veriroiskeista. Entä hessun jutut prätkään piilotetuista kamoista? Pelkkää arvailua. Uskominen jää siis lopulta terveen harkintakyvyn varaan. Jotkut jutut ovat uskottavampia kuin toiset. Ja Urholla on muuten dokumentit kaikista merkittävimmistä tiedoistaan. Eräässä keskustelun vaiheessa awa vai oliko Matvei kiljui kurkku suorana, ettei Urholla voi olla sellaisia dokumentteja. Kun se lopulta tajusi totuuden, niin ryhtyi parkumaan jostain ihmeen hyväksikäytöstä.

    Äänestä

  • omaan harkintaan kirjoitti:

    Hans Assmainilla ei ole mitään tekemistä Bodominjärven kolmoismurhien kanssa. Piste.
    Bodominjärven kolmoismurhat eivät myöskään enää ole mitää "pimeitä" murhia: tekijä tiedetään, sen tietää Urho aivan yhtä hyvin, kuin hapanaamainen hukkaviivakin. Piste.

    Äänestä

  • Urhon kesyttäjä kirjoitti:

    Strangelove yrittää loveta tapausta,
    no saadaanpas hupia elokuuhun.
    mahtaa kurttu jänskätä tulevaa pikkuaivoatrofiaa ja pään pehmenemistä ja puheiden sulun luonnollista poistumista.

    Äänestä

  • tasan niin kirjoitti:

    Kurttuisella kääkällähän on jo viinan aiheuttama pikkuaivoatrofia... mutta sakkinsa akkansa johdolla vahtii kyllä silmä kovana, ettei käppyrä pääse enää kylille mölisemään.

    Äänestä

  • Urhon kesyttäjä kirjoitti:

    Hans Assmainilla ei ole mitään tekemistä Bodominjärven kolmoismurhien kanssa. Piste.
    Bodominjärven kolmoismurhat eivät myöskään enää ole mitää "pimeitä" murhia: tekijä tiedetään, sen tietää Urho aivan yhtä hyvin, kuin hapanaamainen hukkaviivakin. Piste.

    Malttamattomana tuli aikanaan odotettua, että mitäköhän näyttöä sitä ainoata hengissä selvinnyttä kohtaan on löytynyt. Hirvittävä pettymys sitten valtasi mielen, kun ei esitetty yhtä ainoata todisteen poikastakaan. Nauratti ja suututti samanaikaisesti. Joten ihmettelen kovasti miten joku voi kirjoittaa, että tekijä tiedetään. Voihan se tämä syytetty ollakin, mutta mistä ihmeestä sen tietää, kun ei kerran ole todisteita.

    Äänestä

  • ilman todisteita kirjoitti:

    Kas kummaa kun ei ne syyttäjät, huomioneet sinun mielipidettäsi syyteharkinnassaan.

    Äänestä

  • missä olet? kirjoitti:

    Tuossa ei muuten lytätty millään tavalla Grootia siksi, että hän kyseenalaistaa Hansin syyllisyyden. Urho ei ole edes itse koskaan väittänyt Hansia syylliseksi. Tuossa nuijitaan näköjään Groot maanrakoon siksi, että hän kirjoittaa ihan paskaa. Tein tuon googletuksen, ja toden totta, sotavangit lähettivät postikortteja. Tämän asian tutkiminenkin oli ylivoimainen tehtävä Grootille.

    Ja nyt tämä typerys innostuu väittämään, että krp:ssä kaikki pitivät Nisseä syyllisenä. Jokainen voi vetää asiasta johtopäätökset lukemalla kuulustelupöytäkirjat. Ne luettuaan varmasti jopa Grootin tasoisen typeryksen pitäisi tajuta, että toinen tutkija eli Vuorinen piti Nisseä syyttömänä. Hän siis vain yhtenä monista. Ja miksi kukaan älykäs ihminen pitäisi Nilsiä syyllisenä, kun kerran mitään todisteita häntä vastaan ei ollut?

    Lisäksi Groot innostuu kuvittelemaan, että krp ei vuoda, ja vaatii nimiä tiskiin. Typeryyden aiheuttamaa tahatonta huumoria Grootilta. Johan se on tutkimuksin todettu, että krp muitten poliisien lailla vuotaa kuin seula. Ja nimenomaan nimettömänä.

    Äänestä

  • tasan niin kirjoitti:

    Strangelove yrittää loveta tapausta,
    no saadaanpas hupia elokuuhun.
    mahtaa kurttu jänskätä tulevaa pikkuaivoatrofiaa ja pään pehmenemistä ja puheiden sulun luonnollista poistumista.

    Kirjoituksistaan on suorastaan aisttavissa hekuma ja nouseva kiihko. Ei muuta kun löylyä lissää, että lämpö nousee kunnolla.

    Äänestä

  • osaa... kirjoitti:

    Kas kummaa kun ei ne syyttäjät, huomioneet sinun mielipidettäsi syyteharkinnassaan.

    Niin, ei tosiaan huomioinut. Ja siitä hyvästä yksi fiksuna pidetty juristi vertasi tapausta väärän jalan amputoimiseksi, ja joukko sivistyneistöä pelkäsi jutun menevän EU:n ihmisoikeustuomioistuimeen. Lopulta valtakunnansyyttäjä kävi puhumassa Tompalle järkeä.

    Äänestä

  • jalkaa se Tom kirjoitti:

    te ette tiedä mitä puolustatte.

    Äänestä

A. Helsingin kauppakorkeakoulun perustutkimuksen laitoksen kaikkien heppujen yhteinen kanta (pl filosofian lehtori) = "ei täällä filosofiaa tarvita".
B. Johtava amerikkalainen pragmatisti Richard Rorty = "postmodernina aikana filosofia on käynyt tarpeettomaksi."

Äänestä
  • widdu ku tietäsitte

    Äänestä

  • mennään kirjoitti:

    widdu ku tietäsitte

    Bodominjärven kolmoismurhaaja tiedetään - mitäs tuosta mälväätte...
    Yhtälailla selvää on, että tämä kurttuinen kääkkä on toistaiseksi aivan turvassa, lain ulottumattomissa.
    Akkansa pitää taas huolen siitä, että viskisiepon mölötykset on mölötetty, ryyppyreissut on taakse jäänyttä elämää.
    Murhat on siis selvitetty, mutta murhaaja pääsi jälleen luikahtamaan, kuin rakki veräjän raosta:)

    Äänestä

  • G-rakkien kauhu kirjoitti:

    Sehän oli viime viikonloppunakin Helsingin keskustassa viihteellä.

    Äänestä

  • horiset taas? kirjoitti:

    Sehän oli viime viikonloppunakin Helsingin keskustassa viihteellä.

    Ai kuka oli? Gustuko?

    Äänestä

  • ööööööööööötota kirjoitti:

    Ai kuka oli? Gustuko?

    G-rakkiko muka älähti? Eipä älähtänyt, vaikka yritit. Eihän tuossa mitään Gustusta mainittu, sinä sen nimen otit esiin. Hahaha, että sä olet aasi.

    Äänestä

  • senkin aasi kirjoitti:

    G-rakkiko muka älähti? Eipä älähtänyt, vaikka yritit. Eihän tuossa mitään Gustusta mainittu, sinä sen nimen otit esiin. Hahaha, että sä olet aasi.

    voi vitsit et ne on tyhmiä ja sekasin
    on se se se on!

    Äänestä

  • nauruuuuu kirjoitti:

    voi vitsit et ne on tyhmiä ja sekasin
    on se se se on!

    No no, pallittomat eunukit, eipäs nyt riehaannuta...
    Bodominjärven kolmoismurhaaja oli siis viihteellä Helsingissä. Kukas se kolmoismurhaaja on?
    Onko pukamaväellä tietoa, jota tutkijoilla ei ole, vai oletteko te tosiaan niin idiootteja, että puhutte Gustusta, joka kylläkään ei pääse viihteelle enää nykyisin ollenkaan...

    Äänestä

  • G-rakin kuohitsija kirjoitti:

    Voi, voi Hessukka. Raukka taisi saada ikibannin minfoon. Mahtaa ottaa nyt päähän. No onneksi on tämä Suomi24 jolla saa aikansa kulumaan kertoen mitä ihmeellisimpiä satuja. Ja voithan aikasi kuluksi mennä Botomille naaraamaan.

    Ei muuta kuin parta järveen ja saaliita odottelemaan!

    Äänestä

  • G-rakin kuohitsija kirjoitti:

    No no, pallittomat eunukit, eipäs nyt riehaannuta...
    Bodominjärven kolmoismurhaaja oli siis viihteellä Helsingissä. Kukas se kolmoismurhaaja on?
    Onko pukamaväellä tietoa, jota tutkijoilla ei ole, vai oletteko te tosiaan niin idiootteja, että puhutte Gustusta, joka kylläkään ei pääse viihteelle enää nykyisin ollenkaan...

    Mistä ihmeestä sä kuvittelet, ettei Gustu pääse enää viihteelle? Voisitko ystävällisesti kertoa, mistä tämä käsitys, jota säännöllisesti toistat, on peräisin. Se Gustu, siis Nils Gustafsson, joka todettiin syyttömäksi Bodomin murhiin, elää, voi hyvin ja liikkuu ihan samalla tavalla kuin ennenkin. Jotenkin täysin järjetöntä ja sairasta esittää tuollaista, kun ihmiset ympäri pääkaupunkiseutua voivat nähdä, ettei se pidä paikkaansa.

    Äänestä

  • muroihin kustu? kirjoitti:

    "Se Gustu, siis Nils Gustafsson, joka todettiin syyttömäksi Bodomin murhiin, elää, voi hyvin ja liikkuu ihan samalla tavalla kuin ennenkin. "

    1. Gustua ei todettu syyttömäksi Bodomijärven murhiin, vaan syytteet hylättiin, koska 100% näyttöä ei saatu kasaan. Silloin on AINA päätettävä syytetyn eduksi.

    2. Gustun ryyppyreissut on tehty ja mölöttämiset mölötetty, siitä pitää akkansa huolen. Nyt ollaan hiljaa kuin kusi sukassa, toivoen kiihkeästi, että juttu painuisi viimein unholaan...

    Äänestä

Nyt tulee grootilta jo sellaista paskaa, että tappaakohan se itsensä, kun huomaa taas nolanneen itsensä:
"Vinca-kellon verijäljet ja muu siihen liittyvä käsiteltiin jo aikoinaan muuralan bodom foormumissa, joten siinä ei ole mitään uutta. Sorry."

Jopa on jätkällä otsaa, vai onko todellisuudentaju tyystin kadonnut. Vinca kello tuli Suomeen keväällä 2007, tunnistettiin Vincaksi vasta 2008, ja verijälki tunnistettiin vereksi huhtikuun alussa 2009. Joten eipä voisi tuo reppana pahemmin paskaa puhua. Valehtelua valehtelemisen vuoksi, vai elääkö jossain Markku Tuominen fantasy worldissa?

Äänestä
  • paskan jauhannaksi, syksyllä 2009. Nouh. Widdu kun tietäisitte mitä se krp tällä hetkellä on saanut käsiinsä.

    Äänestä

  • todettiin kirjoitti:

    paskan jauhannaksi, syksyllä 2009. Nouh. Widdu kun tietäisitte mitä se krp tällä hetkellä on saanut käsiinsä.

    Kylläpä on vakuuttavia nuo köysijengin kirjoitukset nykyään.

    Äänestä

  • Mullakin on vintillä laatikollinen vanhoja romuja, on siellä muutama kellonraatokin. Joita olen haalinut huutokaupoista ja kirpputoreilta. Tuli vaan mieleen, että jos joku yli-innokas salapoliisi tutkija pääsee joskus penkomaan jäämistöäni. Ja sattuu löytämään vanhan kellonraadon, jossa on joku epämääräinen tahra. Ties mihin kauheuksiin meikäläinenkin kuoleman jälkeen vielä yhdistetään joutavien romujen takia, mitkä eivät ole kuuluneet minulle. Perhana vieköön täytyykin heti huomenna tsekata kaikki epämääräiset romut, ties minkälaisella hirmunatsilla ne ovat aiemmin olleet.

    Äänestä

  • urkkimaan... kirjoitti:

    Mullakin on vintillä laatikollinen vanhoja romuja, on siellä muutama kellonraatokin. Joita olen haalinut huutokaupoista ja kirpputoreilta. Tuli vaan mieleen, että jos joku yli-innokas salapoliisi tutkija pääsee joskus penkomaan jäämistöäni. Ja sattuu löytämään vanhan kellonraadon, jossa on joku epämääräinen tahra. Ties mihin kauheuksiin meikäläinenkin kuoleman jälkeen vielä yhdistetään joutavien romujen takia, mitkä eivät ole kuuluneet minulle. Perhana vieköön täytyykin heti huomenna tsekata kaikki epämääräiset romut, ties minkälaisella hirmunatsilla ne ovat aiemmin olleet.

    Miksi moinen paniikki ja itku? Ketään ei ole leimattu miksikään, on vain tutkittu asioita. Mistä siis tämä hysteria? Grootkin on jo ruvennut kuvittelemaan asioita. Vai puhuuko ihan tietoisesti paskaa?

    Äänestä

  • housuihinsa kirjoitti:

    Menestytä vain yksityiselle urkinnalle. Nämä yksityishenkilön tekemät urkinnat, jotka ovat ulottuneet Saksaan ja Ruotsiin Assmannin jälkiä seuraten. Niiden varmuus ja luotettavuus jää valitettavasti tasolle "akkojen" kutomapiirin keskustelut, näin se vain aikuisen oikeasti on. Se on täysin ymmärrettävää, että asiakeskustelijat närkästyvät niistä. Kyllä näitä kelloon liityviä juttuja on ollut jo vanhoilla foorumeilla. Kuinka Assmanin näköinen mies oli kaupitellut samanmerkkistä kelloa ruotsissa. Groot on aivan oikeassa siinä. Urhon saama jäämistö, on tuottanut asiaan vain uuden ulottuvuuden.

    tik tak
    kello käy kello käy
    pysähtyi jo aika monelle

    Äänestä

  • lukijaaa kirjoitti:

    tik tak
    kello käy kello käy
    pysähtyi jo aika monelle

    TUHATNIKKI.

    Minä osasin sanoa päivää. Ja minulla oli villapaita.

    Äänestä

  • puhuen.. kirjoitti:

    Menestytä vain yksityiselle urkinnalle. Nämä yksityishenkilön tekemät urkinnat, jotka ovat ulottuneet Saksaan ja Ruotsiin Assmannin jälkiä seuraten. Niiden varmuus ja luotettavuus jää valitettavasti tasolle "akkojen" kutomapiirin keskustelut, näin se vain aikuisen oikeasti on. Se on täysin ymmärrettävää, että asiakeskustelijat närkästyvät niistä. Kyllä näitä kelloon liityviä juttuja on ollut jo vanhoilla foorumeilla. Kuinka Assmanin näköinen mies oli kaupitellut samanmerkkistä kelloa ruotsissa. Groot on aivan oikeassa siinä. Urhon saama jäämistö, on tuottanut asiaan vain uuden ulottuvuuden.

    Höpö, höpö ja vielä kerran höpö.

    Groot puhuu täyttä paskaa. Hänhän nimenomaan kirjoitti, että kello verijälkineen on vanhaa asiaa. Ei vain ole. Ja sinäkin puhut paskaa. Ei sitä kelloa kaupitellut kukaan Assmannin näköinen mies. Sillä kelloa kaupitelleella oli jopa nimi, Laurila. Joten mitäs jos nyt rauhoittuisit, etkä likaisi housujasi ihan suotta.

    Äänestä

  • olen Konsta kirjoitti:

    TUHATNIKKI.

    Minä osasin sanoa päivää. Ja minulla oli villapaita.

    Niinhän se on, että tämä jatkuva kopioituminen haalistaa lopulta, itse persoonan. Mies on tätänykyä vain varjo entisestään.

    Äänestä

  • saa... kirjoitti:

    Niinhän se on, että tämä jatkuva kopioituminen haalistaa lopulta, itse persoonan. Mies on tätänykyä vain varjo entisestään.

    kellolöytö on saanut jo hessulle ja grootille paskat housuihin. nyt alkaa epätoivoinen selittely ja selkeän todisteen mitätöimisyritykset. hah hah haaa!!! myöntäkää pelkurit että ng oli syytön! kaikki ovat sitä mieltä, kukaan ei enää usko teihin tuomisen fan clubin edustajiin!!!!!!

    Äänestä

  • brööt kirjoitti:

    Onko pornomessukuva vielä tallella. Saha rajusti yläviistossa...

    Äänestä

  • Maken tangat kirjoitti:

    Onko pornomessukuva vielä tallella. Saha rajusti yläviistossa...

    widdu, vielä tekin tiedätte...

    Äänestä

  • mennään kirjoitti:

    widdu, vielä tekin tiedätte...

    Juu... tiedämme kyllä kaikki että nils on syytön. nyt löytyi ainakin todisteita sitä assmania vastaan. harmi vaan kun ei saada kaveria enää linnaan tekosistaan.

    Äänestä

  • assman se oli kirjoitti:

    Juu... tiedämme kyllä kaikki että nils on syytön. nyt löytyi ainakin todisteita sitä assmania vastaan. harmi vaan kun ei saada kaveria enää linnaan tekosistaan.

    Vai, että todisteita ? Tiedät varmaan sen, että vain poliisilla on lain mukaan valtuudet Dnan käyttöön rikosasioissa. Kaikenmaailman "tutkijoita" joilta todellisuus on hämärtynyt esiintyy näilläkin keskustelufoorumeille. Jokainen järkevä ihminen kuitenkin sen tajuaa, minkä arvon todisteena rikosasioissa heidän teettämilleen tutkimuksille voi antaa.

    Äänestä

  • heihin? kirjoitti:

    Historiankirjoitusta varten jokainen saa todistella ihan mielensä mukaan. Ihmiset sitten arvioivat kirjoitetun uskottavuutta kukin mielensä mukaan. Poliisi ei asiaa enää tutki, ja tekijä on jo kuollut, joten ainoa mielenkiinto asiassa on historiankirjoituksen näkövinkkelillä.

    Äänestä

  • mahto hämärtyä? kirjoitti:

    TEKIJÄ OLI ASSMANN TAI KIOSKIMIES. HEIDÄN LÄHEMMÄN EPÄILYN ESTI LÄHIPIIRIN ANTAMA HEIKKO ALIBI. SELVIÄ AIHETODISTEITA ON.

    ONNEKSI SUOMEN KANSAKIN ON TAJUNNUT TÄMÄN JA SUURIN OSA PITÄÄ GUSTUA JÄLLEEN UHRINA.

    Äänestä

  • ON VITSI kirjoitti:

    TEKIJÄ OLI ASSMANN TAI KIOSKIMIES. HEIDÄN LÄHEMMÄN EPÄILYN ESTI LÄHIPIIRIN ANTAMA HEIKKO ALIBI. SELVIÄ AIHETODISTEITA ON.

    ONNEKSI SUOMEN KANSAKIN ON TAJUNNUT TÄMÄN JA SUURIN OSA PITÄÄ GUSTUA JÄLLEEN UHRINA.

    Niin voiko tuota edes heikoksi albiksi tulkita. Harvalla kai sitä on yönajalta todisteita nukkumisestaan, muuta kuin petikaverin sana. Ja kaikilla ei ole edes sitä kaveria, jää vain oma sana.

    Mutta yhdellä oli ollut väärä alibi. Tutkijat vihjailivat 2003-siihen suuntaan ( ranen haastattelu). Ja EVK-dokumentissa, tuotiin myös tuo uudestaan tarkasteluun tullut tutkimuslinja esiin. Ja tähän uudelleen tarkistamiseen, lähdettiin merkittävän vihjeen perusteella, jonka vanhempi henkilö on antanut. Tästä on paljon spekuloitu, kuka tuo vihjeenantaja olisi. Nyt jälkikäteen tajuaa sen, että poliisit tarkoittivat tällä väärällä alibilla näitä NGn vammoja ja niiden todellista vakavuusastetta. Tästä onkin loogista päätyä siihen ajatukseen, että vihjeen antajan kertomus on täytynyt liittynyt tähän vamma-asiaan, samoihin aikoihin käynnistettiin myös tämä vammojen uudelleen tutkinta. Ja siitä voi taas päätellä, että vihjeen antaja on täytynyt itse olla kongreettisesti läsnä, näiden vammojen kanssa suoraan silloin 60-luvulla.

    Äänestä

  • mahto hämärtyä? kirjoitti:

    Historiankirjoitusta varten jokainen saa todistella ihan mielensä mukaan. Ihmiset sitten arvioivat kirjoitetun uskottavuutta kukin mielensä mukaan. Poliisi ei asiaa enää tutki, ja tekijä on jo kuollut, joten ainoa mielenkiinto asiassa on historiankirjoituksen näkövinkkelillä.

    "Poliisi ei asiaa enää tutki, ja tekijä on jo kuollut"

    Vain G-fani voi noin lyhyeen tekstinpätkään saada ujutettua kaksi virhettä...

    1. Murha ei vanhene, joten Bodominjärven kolmoismurha on (kauhistus sentään!) edelleen tutkijoiden työlistalla - ei kärjessä, mutta avoinna kuitenkin.

    2. Murhien tekijä on elossa, ja sen tietää jokainen suomalainen - myös nk. G-fanit, vaikka itseään yrittääkin huijata:)

    Äänestä

  • koneiston käyntiin.. kirjoitti:

    Niin voiko tuota edes heikoksi albiksi tulkita. Harvalla kai sitä on yönajalta todisteita nukkumisestaan, muuta kuin petikaverin sana. Ja kaikilla ei ole edes sitä kaveria, jää vain oma sana.

    Mutta yhdellä oli ollut väärä alibi. Tutkijat vihjailivat 2003-siihen suuntaan ( ranen haastattelu). Ja EVK-dokumentissa, tuotiin myös tuo uudestaan tarkasteluun tullut tutkimuslinja esiin. Ja tähän uudelleen tarkistamiseen, lähdettiin merkittävän vihjeen perusteella, jonka vanhempi henkilö on antanut. Tästä on paljon spekuloitu, kuka tuo vihjeenantaja olisi. Nyt jälkikäteen tajuaa sen, että poliisit tarkoittivat tällä väärällä alibilla näitä NGn vammoja ja niiden todellista vakavuusastetta. Tästä onkin loogista päätyä siihen ajatukseen, että vihjeen antajan kertomus on täytynyt liittynyt tähän vamma-asiaan, samoihin aikoihin käynnistettiin myös tämä vammojen uudelleen tutkinta. Ja siitä voi taas päätellä, että vihjeen antaja on täytynyt itse olla kongreettisesti läsnä, näiden vammojen kanssa suoraan silloin 60-luvulla.

    Anteeksi nyt kovasti, mutta pakko todeta, että erehdyt pahasti. Tuo mainitsemasi vanha ihminen, joka antoi vihjeen, oli iäkäs nainen, jolla oli alivuokralaisia Espoon keskustan lähellä. Yhteen hänen alivuokralaisistaan sopi yksi asia tyynyliinasta, joten hän kertoi tämän vihjeen poliisille, joka pariinkin otteeseen kuulusteli ko. miestä, joka asuu eräässä rannikkomme kaupungeista. Tämä on tietoa, ei oletusta.

    Mutta ainahan jokaisen huhun voi yrittää vääntää Nils Gustafssonia vastaan, vaikka periaatteessahan kaiken häntä vastaan kerätyn pitäisi olla etp:ssä ja syytekirjelmässä. Tähän yllä kirjoitettuun olettamukseen voi vielä todeta, että poliisihan ei saanut riveihinsä yhtään todistajaa sairaalan henkilökunnasta. Yhden ohikulkeneen sähkömiehen kylläkin.

    Äänestä

  • G-rakin kuohitsija kirjoitti:

    "Poliisi ei asiaa enää tutki, ja tekijä on jo kuollut"

    Vain G-fani voi noin lyhyeen tekstinpätkään saada ujutettua kaksi virhettä...

    1. Murha ei vanhene, joten Bodominjärven kolmoismurha on (kauhistus sentään!) edelleen tutkijoiden työlistalla - ei kärjessä, mutta avoinna kuitenkin.

    2. Murhien tekijä on elossa, ja sen tietää jokainen suomalainen - myös nk. G-fanit, vaikka itseään yrittääkin huijata:)

    Painukaa bodomnistit jonnekin muualle väittelemään! Ketään ei enää kiinnosta koko aihe!! Se sakemanni ne sitä paitsi tappo!! tai voi olla että se oli se hullu jäätelönmyyjäki..

    Äänestä

  • Eiköhän se ollut se kiskaäijä. Aikalaiset poliisit ja kyläläiset olivat aika yksimielisesti sitä mieltä. Harmi vain kun äijä ehti kuolemaan, ennen kuin se pystyttiin näyttämään toteen. Ja akka valehteli alibista.

    Äänestä

  • selvä juttu kirjoitti:

    Eiköhän se ollut se kiskaäijä. Aikalaiset poliisit ja kyläläiset olivat aika yksimielisesti sitä mieltä. Harmi vain kun äijä ehti kuolemaan, ennen kuin se pystyttiin näyttämään toteen. Ja akka valehteli alibista.

    juu olihan se, kioskimies puukotti vielä jotain äijää -69. väkivalatisuus oli verissä. ihan selvä tekijä todisteet ei vaan riittäneet

    Äänestä

  • Tuomisen Make kirjoitti:

    Anteeksi nyt kovasti, mutta pakko todeta, että erehdyt pahasti. Tuo mainitsemasi vanha ihminen, joka antoi vihjeen, oli iäkäs nainen, jolla oli alivuokralaisia Espoon keskustan lähellä. Yhteen hänen alivuokralaisistaan sopi yksi asia tyynyliinasta, joten hän kertoi tämän vihjeen poliisille, joka pariinkin otteeseen kuulusteli ko. miestä, joka asuu eräässä rannikkomme kaupungeista. Tämä on tietoa, ei oletusta.

    Mutta ainahan jokaisen huhun voi yrittää vääntää Nils Gustafssonia vastaan, vaikka periaatteessahan kaiken häntä vastaan kerätyn pitäisi olla etp:ssä ja syytekirjelmässä. Tähän yllä kirjoitettuun olettamukseen voi vielä todeta, että poliisihan ei saanut riveihinsä yhtään todistajaa sairaalan henkilökunnasta. Yhden ohikulkeneen sähkömiehen kylläkin.

    Varmaan on tuollainenkin vihje annettu. Mutta minä puhun nyt vihjeestä joka johti lopulta NG pidätykseen. Ja josta poliisit kertoivat v. 2003, että tällä henkilöllä on ollut väärä alibi. Ja tämä väärä alibi tarkoitti juuri tätä vammojen vakavuusastetta. Elävästä arkistosta löytyy videoleike, joka kertoo NG pidätyksestä. Otsikolla Nils Gustafssonin kengistä löytyi tyttöuhrin verta, siinä mainitaan myös tämä vihje.

    Äänestä

  • vihje.... kirjoitti:

    Tuollaista vihjettä ei ole koskaan annettu, eikä poliisi siitä ole maininnut. Eikö sinulla ole Tuomisen haastattelua, jonka Rane teki 2003?

    Menee taas samaan sarjaan kuin ne jutut, jonka mukaan näyttö on niin vahva... , Nisse oli valmis tunnustamaan tappoina... Parempi kun nyt uskot, että koko teoria oli Tuomisen päähänpisto, josta hän ei osannut luopua, vaikka näyttöä ei alkanut löytyä. Tuominen kertoi itse oikeudessa teorian syntymisestä, eikä siinäkään yhteydessä maininnut sanallakaan mistään vihjeestä.

    Aina vaan surkeammaksi on todistelu Nisseä vastaan mennyt. Kun tajutaan, että todisteita ei ollut, niin sitten uskotaan "salaisiin todisteisiin".

    Vangitsemisen aikoihin nauratti ihan vietävästi, kun media hehkutti tyttöuhrin verta löytyneen Nissen kengältä. Miten ihmeessä sitä ei olisi saanut löytyä. Jarre eli Groot hehkutti Muuralassa, että kyse on sensaatiosta. Hahahahahahahahahaaaa.

    Äänestä

  • --------;;-------- kirjoitti:

    Jutta tutkittiin jo täydellä höyryllä 2003. Jolloin R ja W kävivät haastattelemassa Tuomista. Tosin tuominen oli hyvin niukkasanainen vastatessaan kysymyksiin uudesta tutkintalinjasta. Tosin myönsi, että juttuun on tullut vihjeitä, joita läpikäydään ja tarkastellaan. Totesi, että näihin uusiin vihjeisiin on syynä tämä Palon kirjan julkaiseminen, joka on herättänyt ihmisten mielenkiinnon juttua kohtaan uudelleeen. Televisiossa myös esitettiin uusintana 2001 tämä E.V.K -dokumentti joka osaltaan vaikutti ihmisten kiinnostukseen näihin vanhoihin murhajuttuihin. Tässä dokumentissä myös vihjailtiin tekijään joka on elossa ja jonka poliisit tietävät Tuominen kertoi kys. haastattelussa myös kauttarantain esimerkkejä tapauksista, joissa tekijänä on ollut nuori henkilö. Rane kävi jo vuonna 2001,krp:ssa, käynti liittyi silloin elokuvaan joka oli suunnitteilla. Siinä yhteydessä keskusteltuaan kahden tutkijan kanssa, sai asiasta käsityksen, että poliiseilla oli silloin jo tutkintalinja jota tutkittiin aktiivisesti.

    " Haapalainen on todennut poliisilehdessä 2004/5 seuraavaa: Bodominjärven juttu on avattu vuosien varrella useasti. Tämänkertainen tutkinta käynnistyi pari vuotta sitten, kun saatiin ryöppy uusia vihjeitä
    Kaksi krp:n tutkijaa alkoi penkoa juttua vielä jälleen kerran."

    Kesällä 2003 kuultiin jo ensimmäisiä todistajia juttuun liittyen. Mikä sitten oli tämä merkittävä vihje, joka sai Krp: käynnistämään tutkinnan? Tuossa Ranen ensimmäisessä käynnissä krp:ssa tutkijat olivat viitanneen tutkintalinjaan miehestä jolla on ollut väärä alibi. Itse olen päätynyt siihen, että tämä väärä alibi tarkoittu juuri näitä NG vammoja. Väärä käsitys vammojen todellisesta vakavuudesta, oli toiminut vuosikymmeniä alibina suojana, ja tutkintalinja oli pysähtynyt hänen kohdallaan siihen. Siksi mielestäni on loogista ajatella, että tämä vihje liittyi nimenomaan näihin vammoihin.

    Äänestä

  • historiaa... kirjoitti:

    Hyvä, että myönnät kyseessä olleen oman tulkintasi. Se on nimittäin täysin väärä. Uskot niin, koska haluat uskoa niin. Nyt kun asia tuli puheeksi, niin poliisin tarkka ilmaisu Ranelle silloin 2001 oli, "on yksi vanha epäilty, jolla on ollut alibi, joka sitten ei ehkä pitäisikään". Huom, kyse oli tosiaan niistä aikemmista tutkijoista, ei Tuomisesta. Tuolla viitattiin aivan varmasti kioskimieheen. Tuominen ei vuonna 2003 mitenkään viitannut mihinkään alibin pettämisiin, mutta kylläkin selvästi läheltä tulemiseen ja ns. kiltteihin poikiin, kun kertoi esim. Eveliinan surmaajasta. Jutun avaamiseen vaikutti varmasti jutun julkisuus, mikä tuli erityisesti Palon kirjan myötä. Lisäksi dna-tekniikan kehittyminen antoi selkeän mahdollisuuden tutkia aiemmin tutkimatta jääneitä asioita. Rahikkahan vihjasi tähän jo vuonna 97 tehdyssä dokumentissa, kun puhui, että uusi dna-tekniikka saattaisi antaa mahdollisuuden tutkia tapausta siitä näkökulmasta. Tosiasiassa tekniikka ei ollut vielä ihan riittävän kehittynyttä, mutta varmaan jotain olisi irronnut jo silloinkin.

    Ihan oman mielesi rauhoittamiseksi ajattele asiaa tältä kannalta: Jos tuollainen vihje olisi tullut joltain , joka tiesi Nissen olleen vain lievästi vammautunut, niin silloinhan Tuominen olisi hankkinut todistajiksi kaikki mahdolliset Töölön sairaalan henkilökuntaan kuuluneet hoitsut, lekurit ja varmaan lääkintävaksitkin. Näin hän ei kuitenkaan tehnyt. Vedä siitä omat johtopäätöksesi. Toki hän kuulusteli yhtä sähkömiestä, joka sanoi Nisselle heinäkuussa 1960 "moi". Kesällä 2005 poliisin otti yhteyytä hamaslääkäri, joka oli kauhuissaan siitä, että hänen mielestään aivan säpäleinä ollutta Nisseä oli väitetty vain lievästi vammautuneeksi. Haapalan johdolla tämä nainen kuitenkin käännytettiin pois.

    Äänestä

"Siitä analyysistä ei ole mitään hyötyä sillä teillä ei ole Gustafssonin, Boismanin. Mäen eikä Björklundin dna-profiilia. "

-----

Onko tämä groot joku karannut imbesilli? Miten jätkä voi samassa kirjoituksessa kertoa vuosikausien vatvomisesta, ja sitten todistaa täydellisen tietämättömyytensä? Kaverinhan täytyy olla idiootti, kun se esittää jotain, vaikka ei ole edes auttavasti tutustunut materiaaliin. Osoittaiset dna-profiilit löytyy etp:stä.

Äänestä
  • Täytyykö tyhmyyttäsi tulla vielä tännekkin todistamaan. Kyllä täydelliset DNA-profiilit on Krp:ssa lukon takana suojassa, yli-innoikkailta harrastelija-tutkijoilta.

    Äänestä

  • itsellesi... kirjoitti:

    Täytyykö tyhmyyttäsi tulla vielä tännekkin todistamaan. Kyllä täydelliset DNA-profiilit on Krp:ssa lukon takana suojassa, yli-innoikkailta harrastelija-tutkijoilta.

    Voi sua. Etkö osaa lukea, että vertailuun riittävät dna-profiilit on ihan etp:ssä. Mitä siihen jotkut lukkojen takana olevat profiilit mitään muuttaa? Ja kerro yksikin hyvä syy sille, miksi etp:hen oltaisiin laitettu osittaiset profiilit, ja täydelliset lukkojen taakse. Oltaisiin siis tehty tahallaan hallaa oman labran analyyseille ja niitten uskottavuudelle. Kerro ole hyvä!

    Menikö taas kakit housuihin, kun grootin legendaarinen tyhmyys todistettiin?

    Äänestä

  • ties miten nuija kirjoitti:

    Kyllä käy kuumana taas Bodom jutskat.
    Polttaa poltaa,
    nyt on jotain liipastu taas läheltä
    pistää miettimään
    höh kellokuori olisi telttaan, kenkiin ja niin ei mihinkään verrattava tekninenkin todiste,
    missä oikeet toimenpiteet
    hei haloo.

    Äänestä

  • ties miten nuija kirjoitti:

    Voi sua. Etkö osaa lukea, että vertailuun riittävät dna-profiilit on ihan etp:ssä. Mitä siihen jotkut lukkojen takana olevat profiilit mitään muuttaa? Ja kerro yksikin hyvä syy sille, miksi etp:hen oltaisiin laitettu osittaiset profiilit, ja täydelliset lukkojen taakse. Oltaisiin siis tehty tahallaan hallaa oman labran analyyseille ja niitten uskottavuudelle. Kerro ole hyvä!

    Menikö taas kakit housuihin, kun grootin legendaarinen tyhmyys todistettiin?

    Olet täydellisen toope. Kyllä perimän osoittava koodisto on suojattu kaikenkarvaisilta Vinca-tutkijoilta.

    Äänestä

  • puntista.. kirjoitti:

    Olet täydellisen toope. Kyllä perimän osoittava koodisto on suojattu kaikenkarvaisilta Vinca-tutkijoilta.

    Löytyy ihan puolustukselta. Sekä puolustuksella että syyttäjällä on koko aineisto

    Äänestä

  • Ne tiedot kirjoitti:

    Löytyy ihan puolustukselta. Sekä puolustuksella että syyttäjällä on koko aineisto

    Noinhan se laki sanoo, koko aineisto on oltava esillä. Mutta eihän nämä köysijengiläiset voi sitä uskoa, koska olivat päättäneet uskoa poliisia vangitsemisen jälkeen. Kun sittenb ilmeni, ettei minkäänlaista näyttöä ollut, piti ryhtyä keksimään tarinoita salaisista ilmiannoista ja salassa salaa julistetuista salaisista todisteista.

    Äänestä

  • laki sanoo kirjoitti:

    ni uskoisitte heti

    Niin kovasti vetoat lakiin, mutta tässä harrastelijoiden suorittamassa vinca- tutkimuksessa todellisuudenytajusi pettää pahasti. Kuka tahansa harrastelija voi tehdä yksityisiä tutkimuksia, sitä ei kai pystytä estämään. Mutta mitään virallista rikostutkintaa se ei ole, tämä täytyy muistaa. Eikä silloin voida puhua mistään "tutkintalinjasta," kuten tämä yksi "tutkija" minfossa kirjoitti, koska sellaista ei ole. Tämänkaltaisten asioiden esiintuominen on todella ala-arvoista puuhastelua. Josta on täysin asiallista muistuttaa.

    Äänestä

  • hattuun.. kirjoitti:

    Voi sua höppänää. Vai vetoat sinä nyt "virallisuuteen". Etkö tiedä, että jokaisella kansalaisella on oikeus tehdä omaa historiankirjoitustaan, eikä siinä sinänsä ole mitään ala-arvoista. Eihän Hessukaan ole "virallinen Bodomin pohjan tutkija", mutta sillä on ihan täysi oikeus sukeltaa pohjaan ja etsiä sitä prätkällä puuhun ajettua puukkoa. Joskus hyvin harvoin ilmenee, että harrastelijoidenkin historiankirjoituksella on ollut jotain arvoa. Sellaista se elämä on.

    Tämä myöhäinen Vinca-episodi on osoittanut, kuinka totaalisen hysteerisiä köysijengiläiset ovat. Ihan yksinkertaisesta asiasta, josta voisi todeta, että "mielenkiintoista, eipä taida johtaa kuitenkaan mihinkään", pillahdetaan itkuun ja huudetaan virallisuutta, punaista maalia, veren säilymättömyyttä, salaisia dna-koodeja ja ties mitä. Kaikki ihan puhdasta paskaa, ja köysärit olisivat säästäneet itsensä nolaamiselta, kun olisivat vain olleet hiljaa.

    Lukekaa huviksenne grootin viimeiset aivoitukset. Meni kaveri noloksi, kun tajusi, että lukutaitoiset löytävät alle puolessa minuutissa googlella todisteet Venäjältä lähetetyistä sotavankikorteista. Mutta eihän yliopistoa käynyt kaveri sellaista osaa, kun on Tuomisen luomoissa. Ja nyt ihmettelee, että miten kortti on voinut olla Hansilla. Eikö se reppana ole koskaan kuullut, että ESIM. äidin ja isän kuolinpesästä palautetaan kortteja niitä lähettäneille lapsille? Kyllä käy grootia sääliksi, kun joutuu noin tyhmänä elämään. Ja vieläpä sillä rasitteella, että kuvittelee olevansa fiksu. Olisi helpompaa, jos pystyisi myöntämään oman tyhmyytensä.

    Äänestä

  • Oletko pösilö? kirjoitti:

    Bodom tunteet käyvät kuumina ja tottakai se harmittaa kun väitetään ihan turhia asioita.
    No ihan sama jos haluutte heittää rahanne kankkulan kaivoon ja haaskata aikaanne aivan turhaan. Ihan vaan ystävällisesti, näin on , varmasti.
    heh, joku ne kellonkuoretkin vielä nielee

    Äänestä

  • äöl.,kmj kirjoitti:

    Olisin kiitollinen, jos listaist ne turhat väitteet mitä asian tiimoilta on esitetty. Mielellään myös kuka on väittänyt. Kiitoksia jo etukäteen.

    Äänestä

  • äöl.,kmj kirjoitti:

    Bodom tunteet käyvät kuumina ja tottakai se harmittaa kun väitetään ihan turhia asioita.
    No ihan sama jos haluutte heittää rahanne kankkulan kaivoon ja haaskata aikaanne aivan turhaan. Ihan vaan ystävällisesti, näin on , varmasti.
    heh, joku ne kellonkuoretkin vielä nielee

    Koko syytön keskustelu.

    Äänestä

  • Oletko pösilö? kirjoitti:

    Voi sua höppänää. Vai vetoat sinä nyt "virallisuuteen". Etkö tiedä, että jokaisella kansalaisella on oikeus tehdä omaa historiankirjoitustaan, eikä siinä sinänsä ole mitään ala-arvoista. Eihän Hessukaan ole "virallinen Bodomin pohjan tutkija", mutta sillä on ihan täysi oikeus sukeltaa pohjaan ja etsiä sitä prätkällä puuhun ajettua puukkoa. Joskus hyvin harvoin ilmenee, että harrastelijoidenkin historiankirjoituksella on ollut jotain arvoa. Sellaista se elämä on.

    Tämä myöhäinen Vinca-episodi on osoittanut, kuinka totaalisen hysteerisiä köysijengiläiset ovat. Ihan yksinkertaisesta asiasta, josta voisi todeta, että "mielenkiintoista, eipä taida johtaa kuitenkaan mihinkään", pillahdetaan itkuun ja huudetaan virallisuutta, punaista maalia, veren säilymättömyyttä, salaisia dna-koodeja ja ties mitä. Kaikki ihan puhdasta paskaa, ja köysärit olisivat säästäneet itsensä nolaamiselta, kun olisivat vain olleet hiljaa.

    Lukekaa huviksenne grootin viimeiset aivoitukset. Meni kaveri noloksi, kun tajusi, että lukutaitoiset löytävät alle puolessa minuutissa googlella todisteet Venäjältä lähetetyistä sotavankikorteista. Mutta eihän yliopistoa käynyt kaveri sellaista osaa, kun on Tuomisen luomoissa. Ja nyt ihmettelee, että miten kortti on voinut olla Hansilla. Eikö se reppana ole koskaan kuullut, että ESIM. äidin ja isän kuolinpesästä palautetaan kortteja niitä lähettäneille lapsille? Kyllä käy grootia sääliksi, kun joutuu noin tyhmänä elämään. Ja vieläpä sillä rasitteella, että kuvittelee olevansa fiksu. Olisi helpompaa, jos pystyisi myöntämään oman tyhmyytensä.

    Taitaa groot-paran muistissa pyöriä vain Make, saha, pöllö ja niukat tangat.

    Äänestä

  • Manu Koivisto kirjoitti:

    Taitaa groot-paran muistissa pyöriä vain Make, saha, pöllö ja niukat tangat.

    groot on idiootti se on kai jo tullut kaikille selväksi. hessu sentään osaa nähdä asioita muussakin valossa mutta groot on niin täydellinen tuomisen opetuslapsi että hänen puolestaan oikein hävettää.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Matveikö? kirjoitti:

Vois sua reppana Grootia.

Pitää yrittää esittää fiksua, mutta kun et vain ole. On todella uskomatonta, että kaltaisesi subjektiivisuuden ilmentymä on opiskellut yliopistossa. Ei tainnut tarttua mitään tieteen filosofiasta. Nyt ryhdyit väittämään, ettei Hans Assmannin agenttiudesta ja sotavankeudesta ole todisteita. Ilmeisesti et keskilahjaisuutesi takia kykene erottamaan näitä asioita toisistaa etkä myöskään varsinaisesta aiheesta eli Bdomin syyllisyydestä. Sama keskilahjaisuus tulee ilmi, kun et millään kykene huomaamaan Marjatta Sahakankaan puheita paskapuheiksi, koska olet poliisifanaatikkona päätynyt samaan syyllisyyskantaan. Mielestäsi siis kaikki, mikä todistaa Nissen syyllisyyden puolesta on totta. Marjatan tapauksessa tämä on erityisen huvittavaa, koska Marjatan tarinahan sotii sitä vastaan minkä Tuominen oli tutkimuksissaan selvittänyt. Mutta olet liian lahjaton tajutaksesi tämän.

Sama lahjattomuus tulee ilmi, kun yrität tyrmätä Hansista esitetyt väitteet. Et edes huomaa, ettei agenttiudella tai sotavankeudella ole mitään tekemistä Bodomin syyttömyyden tai syyllisyyden kanssa.

Tässä vähän faktoja sinulle. Toivottavasti hysterialtasi pystyt sisäistämään. Lue muutamaan otteeseen, ja myönnä reilusti erehdyksesi.

Agenttius - Ehkä oli, ehkä ei. Hansin ja Palon mukaan oli agentti. Hans oli paskanjauhaja, ja Palo taas hyvin puutteellisten tietojen varassa ja vähän tunteittensakin vallassa. Bodomin syyllisyyden kannalta merkityksetön asia. Bodomjarvi.comissa on listattu asioita puolesta ja vastaan. Jotain lisäinfoakin on tullut, muttei mitään ratkaisevaa.

Sotavankeus - Minkä ihmeen takia sinä reppana menit väittämään, ettei asiasta ole näyttöä? Onko taas se Marjatta-ilmiö mutta käänteisenä. Eli kaiken Hansista sanotun pitää olla valhetta. Hans, kuten sadattuhannet muut saksalaiset, joutui sotavangiksi Baltiassa tammikuussa 1945 ja oli vankileirillä Riikassa ja Bashkirissa. Sotavankeus on tarkkaan dokumentoitu niin Saksan kuin Venäjän viranomaisten arkistoihin, ja kopiot kaikista dokumenteista on olemassa. Jos ne ilmestyvät nettiin, niin ryhdytkö väittämään väärennöksiksi? - Dokumenteissa ei muuten ole mitään mullistavaa.

Teit siis Groot taas itsestäsi pellen. Onko fanaattinen poliisiuskosi kokenut viime aikoina kolauksia, kun poliisiylijohtaja on naurettava idiootti, jota omakin väki avoimesti pilkkaa, ja huumepoliisit saa syytteitä. Mitäs mieltä olet kouluampumisen hienosta ennaltaehkäisystä? Oliko samaa taattua ammattitaitoa kuin Bodom-tutkimuksissa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu