Nemo in memoriam

Heinäkuun 25. päivä, 32 v sitten, aloitin varusmiespalveluni merivoimissa. Se päivä ei helposti unohdu.

Tänään samalla päivämäärällä sain paljon koskettavamman syyn muistaa 25.7. Cairn-terrierimme Nemo nukkui pois 14v 8kk ikäisenä. Pieni tassulainen on poissa. Askelten kaiku soi yhä korvissa, iloinen hännänheilutus ja pään kallistelu näkyy mielessä. Yksinkertaisesti tuntuu pahalta. Olen paljon elämää ja maailmaa, rankkojakin juttuja, nähnyt ja kokenut mies. Olen niistä aina jotenkin selvinnyt hengissä ja jonkinlaisissa sielun voimissa. Mutta juuri nyt tuntuu siltä, että haluaisin vetää suomalaiskansallisen perskännin. Jota en tehnyt, kun avioliittoni päättyi. Tai kun isäni kuoli.

Kyyneliä on kuivunut silmiin ja poskille ja uusia tulee koko ajan. Elämän suunnaton kauneus, ja samalla julmuus, ovat niin selkeästi läsnä. En hukuta suruani alkoholiin. Yksinäisen keski-ikäisen miehen raakaa surua. Sytytän illan hämärtyessä kynttilän Pienen Karvakorvani muistoksi. Ja teen sen aina tästä lähtien heinäkuun 25. päivä.

Kiitos, Nemo, olit isin pikkuinen loppuun asti.
2241
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Voimia sinulle! Pikku kaverilla on nyt kivut ja tuskat takanapäin. Ajattele asiaa niin että olit etuoikeutettu saadessasi olla koirasi kanssa lähes 15 vuotta, joka on koiralle kova ikä. Sait tuntea ja kokea koirasi kanssa asioita mitä kukaan muu ei ole kokenut.

Ymmärrän täysin tuskasi, kukaan tuskin tunsi sinua niin hyvin kuin koirasi. Jokaisen hengityksesi ja liikahduksesi perusteella hän luki sinun kehonkieltä, millä tuulella iskä on. Hän palvoi sinua, sinun takia hän hengitti ja eli, palvoi maata jalkojesi alla, vaikka ehkei aina näytttänytkään sitä (terrieri ihmisenä tiedän hyvin millaisia ovelia ketkuja ne välillä voivat olla:).

Jokaisen meidän tiemme päättyy joskus, sinä sait melko pitkään pitää rakkaan lemmikkisi luonasi. Jotkut meistä kun joutuvat luopumaan rakkaastaan jo nuorena.

Alku tuntuu varmasti tuskaiselta, mutta muista, koirasi lähti tästä maailmasta ilman minkäänlaia tekemättömiä tehtäviä, hän nautti ja eli jokaisen päivänsä täysillä.


"Ja jonain kauniina päivänä
aurinko paistaa vähän kirkkaammin.
Kukissa on kauniimmat värit,
tuulen henkäys lempeämpi,
pennun karva vieläkin pehmoisempi. Silloin hän hymyilee: hän toivoo sinun voivan paremmin.
Sillä hän tietää silloin sen, minkä me tässä ajassa vaeltavat vain aavistamme:

Jumala on ikuinen.
Elämä on ikuinen.
Rakkaus on ikuinen."

Äänestä
  • Niinhän se on. Kaikki elämä päättyy aikanaan. Käymässä täällä vain ollaan, niin ihmiset kuin eläimetkin. Toki olen syvästi kiitollinen Karvakorvalleni yhteisistä vuosista ja paljonhan niitä lopulta kertyi.

    Esitit yhden mielenkiintoisen näkökannan tähän vaikeasti ymmärrettävään asiaan. Sen, että koiralle ei jäänyt tekemättömiä töitä. Koira on aina koira. Loppuun asti ja täysillä.

    Osaisinpa itsekin tuon taidon.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Wanha seilori kirjoitti:

Heinäkuun 25. päivä, 32 v sitten, aloitin varusmiespalveluni merivoimissa. Se päivä ei helposti unohdu.

Tänään samalla päivämäärällä sain paljon koskettavamman syyn muistaa 25.7. Cairn-terrierimme Nemo nukkui pois 14v 8kk ikäisenä. Pieni tassulainen on poissa. Askelten kaiku soi yhä korvissa, iloinen hännänheilutus ja pään kallistelu näkyy mielessä. Yksinkertaisesti tuntuu pahalta. Olen paljon elämää ja maailmaa, rankkojakin juttuja, nähnyt ja kokenut mies. Olen niistä aina jotenkin selvinnyt hengissä ja jonkinlaisissa sielun voimissa. Mutta juuri nyt tuntuu siltä, että haluaisin vetää suomalaiskansallisen perskännin. Jota en tehnyt, kun avioliittoni päättyi. Tai kun isäni kuoli.

Kyyneliä on kuivunut silmiin ja poskille ja uusia tulee koko ajan. Elämän suunnaton kauneus, ja samalla julmuus, ovat niin selkeästi läsnä. En hukuta suruani alkoholiin. Yksinäisen keski-ikäisen miehen raakaa surua. Sytytän illan hämärtyessä kynttilän Pienen Karvakorvani muistoksi. Ja teen sen aina tästä lähtien heinäkuun 25. päivä.

Kiitos, Nemo, olit isin pikkuinen loppuun asti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu