No niin

Saattaa tulla jäsenistölle yllätyksenä, mutta jopa minä, köyhä ja yksinäinen free lance -kirjoittaja, satuin olemaan paikalla ja jopa kuuntelemassa kokouskeskustelua lauantaina. Ja eipä näytä kauhean hyvältä, ei todellakaan, ei ainakaan kun ajattelee niitä minun tapaamiani piensijoittajia.....

Aluksi, ja ihan tulevaisuutta ajatellen, jos vastavia kokouksia meinaatte vielä järjestää ilman julkista sanaa, nuo turvallisuusasiat kannattaa miettiä aivan toiselta pohjalta. Itselleni ainakaan ei sisäänpääsy kokoukseen aiheuttanut mikäänlaisia ongelmia. Kameraa tosin en edes yrittänyt kuljettaa sisään. Toisaalta, en saanut lauantain kokouksesta mitään sellaista tietoa, joka olisi muuttanut jo etukäteen saamaani tietoa usealta piensijoittajalta, jotka edelleen odottavat edes alkupääomansa palautusta. En myöskään saanut ensimmäistäkään perustetta sille, miksi tätä jo niin tutuksi tullutta salailupolitiikkaa pitäisi jatkaa WC:n puolesta. Miksi ei pelata avoimin kortein jollei mitään piiloteltavaa kerran ole?

Eli summasummarum, minun tarinani WC:stä tulee tulee julki kun sen aika on. Tämä lauantai, vaikka niin kovasti odotinkin, ei tuonut mitään uutta puoleen tai toiseen. Jäsenistön parissa ennen Laukaan tilaisuutta lähes puolijumalan asemaan nostama Ilkka Pitkänen, jonka CV on pidempi kuin nälkävuosi EOK:n sivuilla, ei kyennyt tuomaan minkäänlaista helpostusta piensijoittajien tilanteleeseen. Kunhan löpisi. Ja ainakaan minä en ostaisi Ilkalta käytettyä autoa, en vaikka kuinka kehuisi titteleillään.

Odottelenkin innolla jäsenistön uhmaa ja intoa puhkuvaa vastinetta tälle palstalle, sillä oman kokemukseni ja kokouksessa näkemäni perusteella, siihen tämän lauantai jälkeen pitää olla todella hyvä mielikuvitus. Mutta eihän sitä tähänkään asti jäsenistöltä ole puuttunut.....

22

726

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Vai niin

      No mikäs sinua pelottaa? Salailupolitiikkaa harjoittaa KRP. Niin, hyvä kysymys miksi ei pelata avoimin kortein KRP???????

      • enpä ole moista nähnyt

        Olen seurannut Suomen rikostutkintaa n 30 vuoden ajan hyvin läheltä. En ole nähnyt näin avointa tiedottamista KRP:n taholta koskaan ennen. Syykin on selvä: KRP haluaa saada tämän jättimäisen huijauksen selvitetyksi kohtuullisesssa ajassa. Jokainen tällainen kokous lisää tutkinta-aikaa ja on jäsenistön etujen vastaista. Tästä saatte syyttää vain itseänne ja näitä "puuhamiehiä". Vastenmielistä rahastusta huijatuksi tulleiden kustannuksella.


      • huhhuhh.....

        Missä oli Hannun tiedotteet jäsenille sen jälkeen, kun sivut sulkeutuivat? Oli varmaan remppa kiireitä Ruotsisssa. Vai mikä on selityksenä, että miksi ei kerrottu tilannetta ja syitä katoamiseen?

        Mites Vyölaukku miehen ja Riston tiedotteet? Missä ne viipyy? Avoimuus aika kaukana klubin omassa toiminnassa. Mieti tätä kanssa....


      • Terkkuja

        Eikö jotain kerro se että tilaisuuteen ei haluttu KRP:n edustajaa mukaan? Todella outoa ja salamyhkäistä toimintaa.


    • ______________

      8 gigan muistikortillinen Canonin järkkärin HD-videota tilaisuudesta. Mennee youtuubiin kunhan muutamat "lakitekniset" asiat ovat maanantaina selvitetty.
      Hauskaa/surullista tavaraa, riippuu katsantokannasta...

      • ______________

        samojn tein muutama vinkki mailiin, joten päätin siirtää videon ainakin video.google.com- palveluun. Aamulla varmaankin valmis, joten laitan linkkiä. Öitä!.


    • ansaan

      Ei ole ollut paikan päällä. Tämä on ansa, että winkkarilaiset alkaisivat kirjoittelemaan kokouksesta tietoja tänne.

      Jaquesh lyö lattanaksi asiaa, mutta loppujen lopuksi kirjoittaa yleistä liirumlaarumia eli ei ole minkäännäköisiä todisteita kokouksessaolostaan.

      Odottelee vastineita, mutta niitä älkää hänelle eikä muillekaan peenheittäjille täällä antako.

      Antaa tämän porukan vaan kirjoitella täällä keskenään....mukava on ollut naureskella näille tietäjille.....tai siis jotka luulevat tietävänsä....

      On mennyt niin tylsäksi tämäkin palsta että pitää vaihtaa maisemaa. Heippa vaan kaikille.

      • Setämies69

        Justiinsa näin!


      • itse todeta asian..

        Valitettavasti nousee ainoastaan 700 kiloa/s, joten menee videon kanssa
        aamuun....


      • ------------------------
        Setämies69 kirjoitti:

        Justiinsa näin!

        Eikös setämies ollut se korkokenkiä pitävä transu siinä sketsisarjassa?
        Noh, sopii mulle. Mä olen aika liberaali....


      • AdaFlink

        ... niinkin, jotta älkää WC:läiset menkö EOK:n ja suursponsorien virittämään ansaan.

        Me forumikirjoittelijat täällä ei yritetä (ainakaan mä en yritä) hyötyä höynistä taloudellisesti, mutta kysypä sponsoriltasi tai EOK:ltä, jotta mitä ne hyötyy höynien uunottamisesta.

        Ja mitaan ette voi...


      • No eipä todellakaan tarvitse kenenekään kertoilla kokouksesta yhtään mitään tämän palstan kautta, joten "ansaan" nimimerkin kirjoitus on aivan turha. Toisaalta siinä tilanteessa, missä tyyppi, joka on sponsoroinut ihmisiä mukaan tällä hetkellä on, ei Suomi24 -palsta varmaan olekaan ensimmäisenä mielessä. Tai ei ainakaan pitäisi olla.

        Ja lopuksi, mitä tulee tuohon kokouksessa oloon, kuten olen jo aiemminkin tänne kirjoittanut, olen henkikökohtaisesti työni puolesta tavannut noin 10-15 capitassa mukana ollutta, joten sanottakoon että olin mukana heidän avoimella valtakirjalla. Minulle on herttasen yhdentekevää uskooko joku minun olleen paikalla vai ei, olin hakemassa tausta-aineistoa tulevaan juttuuni, ja sitä myös sain. Se riittää minulle.

        Nyt poistun töihin, joten hauskaa heinäkuun viimeistä viikkoa!


      • johdatettu
        jaquesh kirjoitti:

        No eipä todellakaan tarvitse kenenekään kertoilla kokouksesta yhtään mitään tämän palstan kautta, joten "ansaan" nimimerkin kirjoitus on aivan turha. Toisaalta siinä tilanteessa, missä tyyppi, joka on sponsoroinut ihmisiä mukaan tällä hetkellä on, ei Suomi24 -palsta varmaan olekaan ensimmäisenä mielessä. Tai ei ainakaan pitäisi olla.

        Ja lopuksi, mitä tulee tuohon kokouksessa oloon, kuten olen jo aiemminkin tänne kirjoittanut, olen henkikökohtaisesti työni puolesta tavannut noin 10-15 capitassa mukana ollutta, joten sanottakoon että olin mukana heidän avoimella valtakirjalla. Minulle on herttasen yhdentekevää uskooko joku minun olleen paikalla vai ei, olin hakemassa tausta-aineistoa tulevaan juttuuni, ja sitä myös sain. Se riittää minulle.

        Nyt poistun töihin, joten hauskaa heinäkuun viimeistä viikkoa!

        Huomenna menen perumaan rikosilmoituksen wc:stä. Krp median johdatuksella on johdatellut minut harhaan.

        Jos joku muukin haluaa perua niin kannattaa kysyä eok:lta miten se tehdään oikeaoppisesti.


      • ainakin itse
        johdatettu kirjoitti:

        Huomenna menen perumaan rikosilmoituksen wc:stä. Krp median johdatuksella on johdatellut minut harhaan.

        Jos joku muukin haluaa perua niin kannattaa kysyä eok:lta miten se tehdään oikeaoppisesti.

        Tulleeni huijatuksi, joten en peru rikosilmoitusta ellei muuta tietoa kuin:

        Omaisuus tallessa, nou hätä. Jonkun ponssin tai eok:n heittämänä.
        Vaadin jotain konkreettista, ei mutua.


      • loikkamies
        Setämies69 kirjoitti:

        Justiinsa näin!

        Setämieskin siis näki Jagueshin.

        Onko setämies69 se paljon puhuttu ministerijäsen?


    • AdaFlink

      ... Pitkäseltä kysymään, jotta tietääkö herra (tarkoituksella pienellä), jotta mihin ne vakuustakavarikot pohjautuvat? Ne pohjautuvat reilun 2.000 "petetyksi itsensä tuntevan" jäsenen tekemään rikosilmoon/tutkintapyyntöön? Nämä henkilöt peräävät menettämiään rahoja takasin. Pitkäsen mielestäkö pitäisi siis ohittaa noiden reilun 2.000 jäsenen vaatimukset? Aika härski on Pitkäsen veto.

      Ja mitaan ette voi...

      • AdaFlink

        ... unohtui. Aivan varmasti niitä jatkokokouksia järjestetään jatkossakin, koska ne ovat hyvinkin kannattavia ainakin siihen asti, kun jäsenet ovat noinkin hyvin vedätettävissä.

        Ja mitaan ette voi...


    • kokous!

      Mitähän sä oikein odotit kokoukselta?

      Etkä sä tarvitse mihinkään käytettyä autoa, kun ei sulla ole korttiakaan.

    • Jäsen.

      Olin jäsenenä paikalla. Täytyy tunnustaa, että olin todella pettynyt kokouksen antiin. Olin odottanut, että kokouksessa olisi tullut edes pieniä viitteitä siitä, missä sijoittamani rahat ovat nyt tehtyjen "tutkimusten" perusteella. Mutta ei mitään. Sen sijaan diipa-daapaa oikeusturvarikoksista yms. Alkaa koko EOK:n touhu kyllä haiskahtamaan rahastukselta, vaikka sitä yritettiinkin peiteillä.

    • nämä "journalistin"

      Löpinät:)mikähän journalistin motiivi on TÄNNE tulla ilman MINKÄÄNLAISIA perusteita tai todisteita mistään selittämään omasta vastineestaan,salli minun hymyillä sinulle poika pieni.Aivan sama mitä tälle palstalle kukaan sinunlaisesi kirjoittaa,kun uskottavuutenne on täysi pyöreä nolla:) että hyvää kesää vaan arvon huuhaa toimittajalle;)

      • ...............

        No mitenkäs se sinun uskottavuutesi laita mahtaa olla? Missä on rahat? Missä on treidausrobotti? Missä ovat viimeisen 17 kk treidaustuotot? Missä ovat todisteet valuuttakaupasta? Missä ovat todisteet salaliitosta/viranomaisrikollisuudesta/pankkien osallisuudesta jne. Miksi Hannu Kailajärvi istuu yhä tutkintavankeudessa vaikka niitä "todisteita" on niiiiiiiiiin paljon...

        Että se siitä uskottavuudesta


    • Liekkimies

      Liekit roihuamaan tannekin oikein kunnolla!!!!!

      Wincapita rulettaaaaaaa

      Liekkimies

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      277
      4722
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      134
      3050
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      45
      2931
    4. Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?

      Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k
      Maailman menoa
      37
      2899
    5. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      77
      1826
    6. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      106
      1694
    7. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1531
    8. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      62
      1459
    9. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      97
      1322
    10. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      227
      1222
    Aihe