Kun luen näitä juttuja,jotka liittyvät juuri 12-16-vuotiaisiin "lapsiin",niin ne jutut ei ole mitään verrattuna omaan poikaani. En nyt valita,etteikö tänne saisi kirjottaa mitä vain.
Poikani vaihtoi koulua kuudennelle luokalle mentäessään.Hän tutustui siellä uusiin kavereihin ja ei kestänyt hetkeäkään,kun alkoi reissuvihko täyttymään päivän kertomuksista.En reagoinut käyttäytymiseen aluksi niin vakavasti,vähän huusin ja sanoin,että lopeta tuollainen.Koulun jälkeen poika tuli kotiin,"teki" läksyt ja sitten lähti "Jannen" luokse,vaikka suunta kääntyi ostarille.Sanoin hänelle suoraan,että et varmana rupea siellä heilumaan.Hän sanoi,että ei tee mitään pahaa.Annoin periksi ja viikonloppuna soitettiin poliisiasemalta,että täällä sun poikas odottaa kotiinpääsyä umpikännissä.Silloin hermot meni.Hain pojan nopeasti kotiin ja seuraavana päivänä hän istui koko päivän edessäni kuuntelemassa saarnojani.Ymmärrän hyvin sen,että ekat kännit kuuluu nykyään vetää siinä iässä,mutta jos kadulle sammuillaan ja poliisiasemalla "herätään",niin alkaa mennä liiallisuuksiin.Poikani lopetti tyhmyydet,mutta kun hän siirtyi yläasteelle asiat pahenivat. Poika karkaili kotoa,käytti huumeita ja veti viinaa ostarin kujilla. Pojalla oli jo siihen mennessä kolme rikosrekisteriä,ja monia muita varoituksia poliiseilta.Vaikka kuinka yritin puhua,huutaa ja saarnata,niin kaikelle poikani tiuskaisi jotakin,kerran hän jopa löi minua!Otin yhteyttä koulukuraattoriin,mutta hänkään ei saanut poikaa rauhottumaan.Katsoin parhaaksi soittaa nuorisokotiin,jossa poikani asusteli parisen viikkoa.Kun hän tuli takaisin sieltä,hän ei ollut enään se sama ihminen,joka hän oli vielä vähän aikaa sitten.Tai ainakin luulin niin. Sama meno jatkui ja poika jäi luokalle kaksi kertaa. Pojalle oli varattu aikoja ties monelle psykologille,mutta kaikista ajoista hän "lintsaili" ja karkasi kotoa vähäksi aikaa.En osannut aavistaa mitään tälläistä silloin,kun näin hänet keinumassa ja hymyilemässä minulle.Poika on onneksi lopettanut kaikki tyhmyydet,vaikka hän vielä tupakoi,juo viikonloppuisin ja pyörii ostarilla. Hän on 16-vuotias,ja kärsinyt.Niin olen kyllä kärsinyt minäkin ja pojan pikkusisko,joka on nyt 13-vuotias. Olen huono äiti.Poikakin oli vahinkolapsi,myönnän,mutta LUULIN kasvattavani hänet viisaaksii ja hyväksi ihmiseksi.Toisin kävi.Sen pituinen se.
Poikani vaihtoi koulua kuudennelle luokalle mentäessään.Hän tutustui siellä uusiin kavereihin ja ei kestänyt hetkeäkään,kun alkoi reissuvihko täyttymään päivän kertomuksista.En reagoinut käyttäytymiseen aluksi niin vakavasti,vähän huusin ja sanoin,että lopeta tuollainen.Koulun jälkeen poika tuli kotiin,"teki" läksyt ja sitten lähti "Jannen" luokse,vaikka suunta kääntyi ostarille.Sanoin hänelle suoraan,että et varmana rupea siellä heilumaan.Hän sanoi,että ei tee mitään pahaa.Annoin periksi ja viikonloppuna soitettiin poliisiasemalta,että täällä sun poikas odottaa kotiinpääsyä umpikännissä.Silloin hermot meni.Hain pojan nopeasti kotiin ja seuraavana päivänä hän istui koko päivän edessäni kuuntelemassa saarnojani.Ymmärrän hyvin sen,että ekat kännit kuuluu nykyään vetää siinä iässä,mutta jos kadulle sammuillaan ja poliisiasemalla "herätään",niin alkaa mennä liiallisuuksiin.Poikani lopetti tyhmyydet,mutta kun hän siirtyi yläasteelle asiat pahenivat. Poika karkaili kotoa,käytti huumeita ja veti viinaa ostarin kujilla. Pojalla oli jo siihen mennessä kolme rikosrekisteriä,ja monia muita varoituksia poliiseilta.Vaikka kuinka yritin puhua,huutaa ja saarnata,niin kaikelle poikani tiuskaisi jotakin,kerran hän jopa löi minua!Otin yhteyttä koulukuraattoriin,mutta hänkään ei saanut poikaa rauhottumaan.Katsoin parhaaksi soittaa nuorisokotiin,jossa poikani asusteli parisen viikkoa.Kun hän tuli takaisin sieltä,hän ei ollut enään se sama ihminen,joka hän oli vielä vähän aikaa sitten.Tai ainakin luulin niin. Sama meno jatkui ja poika jäi luokalle kaksi kertaa. Pojalle oli varattu aikoja ties monelle psykologille,mutta kaikista ajoista hän "lintsaili" ja karkasi kotoa vähäksi aikaa.En osannut aavistaa mitään tälläistä silloin,kun näin hänet keinumassa ja hymyilemässä minulle.Poika on onneksi lopettanut kaikki tyhmyydet,vaikka hän vielä tupakoi,juo viikonloppuisin ja pyörii ostarilla. Hän on 16-vuotias,ja kärsinyt.Niin olen kyllä kärsinyt minäkin ja pojan pikkusisko,joka on nyt 13-vuotias. Olen huono äiti.Poikakin oli vahinkolapsi,myönnän,mutta LUULIN kasvattavani hänet viisaaksii ja hyväksi ihmiseksi.Toisin kävi.Sen pituinen se.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Tarinasi oli koskettava,ja voin sanoa,että et ole huono,etkä ehkä hyväkään äiti.Yritit vain parhaasi,ja katso,poikasi on lopettanut tyhmyydet!!Sait aikaan jotain,jonka pitäisi tehdä sinut ylpeäksi itsestäsi.Tarinasi sai minut ajattelemaan samaa asia loppua lukiessa.Tänään,kun hain hymyilevän ja pälpättävän poikani tarhasta,ei voisi kuvitella,että mikä hänestäkin voisi tulla. Kiltistä pojasta voi tulla pahimmasta päästä oleva poika.Koskaan ei voi tietää,mitä huominen tuo tullessaan.Pitää elää päivä kerrallaan.
Meillä oli kotona aina kaikki kunnossa, olin hyvän perheen lapsi, minusta ja siskostani välitettiin, pidettiin huolta, kotona ei ollut viinan kanssa ongelmia tai muuta. Aloin tupakoimaan 13-vuotiaana, vanhempani polttivat silloin mutta lopettivat kahden vuoden kuluessa. Mun tupakoinnista kiisteltiin melkein neljä vuotta. Juopottelun aloitin 15-vuotiaana ja se paisui ongelmaksi kun pääsin armeijasta 19-vuotiaana. Sekoilin kännissä entistä pahemmin, tein rikoksia ja jouduin yhdestä oikeuteenkin. Täytän kohta 21 ja viinankäyttö alkaa olla paremmissa uomissa, mutta entisistä mokista maksan nyt ja tulevaisuudessa pitkän pennin. Huumeisiin en koskenut ikinä, vaikka on "kavereita" jotka käyttää.Oma järki pelasi siinä suhteessa.
Tässä yksi vinkki: jos haluat lapsesi välittävän sinusta niin älä nöyryytä sanoilla tai alista "tahdonvoiman yliotteella" ja kiellä kaikkea kavereiden(ongelmattomienkin) luona olosta tukan värjäykseen kun lapsi murrosiässä! Äitini teki tämän virheen ollessani 14-15 ikäinen ja sen jälkeen en ole häntä erityisemmällä lämmöllä ajatellut. 16-vuotiaana revin kahleet poikki ja tein selväksi että mä määrään itsestäni ja menemisistäni. Juomisen varmaan aloitin siksi että oli paettava kotona vallitsevaa henkistä puskurivoimaa joka kielsi olemasta itseni, kuuntelemasta tiettyä musiikkia, ilmaisemasta itseäni. Tästä syystä en ole tullut uudestaan läheiseksi äitini kanssa, hän ei tunne minua täysin enää kun olen asunut pitkään itse ja tykkää siitä mitä luulee minun olevan. Lisäongelmia tulee taas myöhemmin kun vanhemmat saavat tietää tietyistä ratkaisuistani, jotka koskevat vain itseäni eivätkä heitä. He vain eivät kunnolla hyväksy sitä mitä olen.
Toisena vinkkinä voisin sanoa, että älä aseta murrosikäiselle muottia mihin mennä. Älä yritä pakottaa olemaan tietynlainen ihminen(kuten meillä yritettiin pitää äitin kultapoikana) äläkä aseta raameja joihin täytyy elämässä sopia (esim. koulutustasosta ja ammatinvalinnasta) niin hyvää tulee! Muuten meillä meni kotona aina ok, mutta nämä ongelmat rasittavat vieläkin. Minusta taidettiin oppia sen verran että 15-vuotias sisko on saanut tietääkseni olla täysin tyytyväinen oloihinsa.
Vai ei muiden ongelmat ole mitään verrattuna poikasi tekemisiin!Olethan outo!Kaikki ei kirjoita jokaista nuorensa sammumista tai muita hirveyksiä.Mikähän olisi pahinta?Nuoren itsemurha?Insetsi?Lapsen paha mielisairaus?Hei mene itseesi!Ihmiset ovat niin erilaisia että jotkut pitäisivät teidän ongelmianne pieninä,esim.minä!Ei ole mittaria eikä ole järkeä miettiä kenellä on vaikeinta!Yritetään parhaamme,ymmärretään myös muita,VOIMIA KAIKILLE ÄIDEILLÄ JA ISILLE!!
aika koskettava.
Kunnes päästiin lauseeseen "Poikani on 16-vuotias ja kärsinyt"
Voi itku,kuulosti siltä että se ois 36 ja istuis elinkautista...
Jos ei kerran psykologikaan auta, kannattaa kääntyä ehkä sairaalan puoleen. Tai sitten
uudestaan nuoriskodin.
Monesti nuorisokodista tultaessa ei ole ehkä ihminen samanlainen kuin sinne mennessä, mutta aika parantaa haavat.
Joskus silloin kun tuo kaikki alkoi, olisi sulla ollut mahdollisuus pysäyttää tuo kaikki kysymällä mihin hän oikeasti menee. Sun olisi kannattanut pyytää poikaasi joskus tuomaan "janne" teille jotta voisit tutustua tähän!
En väitä, että olisi huono äiti, et missään nimessä ole, mutta et ehkä silloin välittänyt tai kätsonu parhaaksi tutustua tuohon "janneen"
sit tullut mieleen,olla saarnaamatta ja tutustua poikaasi keskustelujen kautta.
Minun mieheni on vahinko jonka anoppi on minulle kertonut jonka vouksi meni naimisiin.Mieheni isä ei koskaan hyväksynyt miestäni ja hän kärsi siitä kovin.
Nyt hän antaa omalle pojalleen kaiken.Ja meillä ei huudeta eikä saarnata meillä keskustellaan.Et sinä ole täysin epäonnistunut usko se kyllä te viellä löydätte toisenne,kun poikasi siitä vähän vanhenee ja sinä jaksat rakastaa.
Kevään odotusta teille kaikille.