Kertokaas nyt joku, mitä kaikkea mennessä/ tullessa kuuluu näihin turvatarkastuksiin?? Penkovatko laukut läpikotaisin ja sitä rataa :).
Ja tietääkö kukaan, esim. AM- matkoilla, kuinka hyvin saa lääkärille ajan, tarvitseeko muuta tehdä kuin olla oppaaseen yhteydessä?
Kuulustelut?
9
1375
Vastaukset
- Elyana
Ovat aika tarkkoja, ainakin omalla kohdalla näin kävi, vaikka loppupeleissä ei siihen syyniin mennyt tuhottomasti aikaa. Toisaalta matkustinkin yksin ja minulla oli 'käyttämätön' passi, eli sen lisäksi että olin ensimmäistä kertaa Israelissa en myöskään ollut matkustellut ennen. Se siis myös riippuu ihmisestä mitä joutuu menemään läpi. Kannattaa varautua siihen että kysytään aika henkilökohtaisiakin kysymyksiä siitä miksi olet tullut, missä aiot pysyä vierailun ajan, mitä suunnitelmia sinulla on jos jokin menee pieleen ja niin pois päin. On hyvä olla mukana varausvahvistukset hotelleista ja paluulennosta tai ylipäänsä mitä tahansa 'todistusaineistoa' lomaasi liittyen (mahdollisen yhteyshenkilön puhelinnumero ym. vierailun tyypistä riippuen). Itseltäni kysyttiin samoja kysymyksiä uudelleen ja uudelleen ja saattoi parikin eri ihmistä tulla kyselemään. Tietysti tämä tapahtui niin maahan tullessa, sisäisellä lentokentällä ja paluulennoilla (siis neljä kertaa yhteensä).
Laukut avattiin, tutkittiin, läpivalaistiin. Kaikki mahdollinen syynättiin läpi. Mutta mikäs siinä, jos salailtavaa ei ole niin turha sitä on stressata. Saattaa vain olla aika shokki kun ensimmäistä kertaa joutuu sen kaiken kokemaan. Itse muistan olleeni aika pahalla päällä kun ensimmäisestä turvatarkastusviidakosta selvisin läpi, mutta toinen ja kolmas menivätkin sitten jo kokemuksella. Muistaa vain että työtään hekin tekevät ja vastaa kysymyksiin niin hyvin kuin pystyy. Kärsivällisyys on hyve. - heisssannn
Olimme eilatissa tän vuoden huhtikuussa eka kertaa.Seuraavanlaisia kokemuksia: mennessä israeliin näytettiin vaan passia .Näytimme passia yhtaikaa ,koska olemme aviopari.Ei siinä mitään kummallista.Vähäsen jännitti etukäteen ,koska olemme käyneet 2 kertaa egyptissä ennen tätä matkaa ja ajattelimme ,että jos se jotenkin vaikuttaa. Mutta ei mitään tapahtunut. Ihan ok. juttu oli passintarkistus. Paluumatkalla meidät haastateltiin turvatarkasuksessa pareittain.Ilmeisesti ,koska olemme aviopuolisot.Nuori tyttö kyseli,että miksi olemme maassa ja sanoimme ,että turisteja ollaan ja tulimme ,koska we love the red sea. Hän kyseli joitain muitakin asioita, mutta oli ihan asiallinen.Mielestämme turvatarkastuksia ei tarvitse pelätä .Tarkastajat tekevät vaan työtään.Onhan se silti vähän erilaista ,kuin muualla maailmassa.Tosin muistaakseni zimbabwessa käydessämme meidät myös haastateltiin turvatarkastuksissa. ---Ensi huhtikuussa menemme taas eilatiin, because we love the red sea. Hyviä eilatin reissuja kaikille!
- jo kahdesti käynyt
Kyllä se totta on, lentokenttätarkastukset sieltäpain kun lähdetään, ovat tarkat ja tiukatkin. Omasta kokemuksesta voisin kertoa: Ensimmäisellä kerralla emme ottaneet leimoja passeihimme, koska passi oli 10 vuoden ja melko uusi vielä. Tottakai meiltä kysyttiin "Miksi passejanne ei ole leimattu?" Siihen totuudenmukainen vastaus, niin ei ole ongelmaa. Kysymyksiä tuli todella paljon. Emme kokeneet tätä kuitenkaan ahdistavana. Viimeksi olimme huhtikuulla Israelissa ja nyt passissani komeilee maan leima (kohta umpeutuu aika!). Kysymystulva oli aivan samanlainen. Kumpa ihmiset ymmärtäisivät, että meidän matkustajien turvallisuushan tässä on kyseessä.
Matkalaukku odottaa jo ja lähtijät malttamattomana, vielä muutama viikko ja jälleen tuohon ihanaan maahan!- Selvittiin
Itse kuulemieni juttujen perusteella matkaseurueesta riippuu tosi paljon. Jos matkustat yksin tai tyttöporukassa, joudutte todennäköisesti melko tarkkaan henkilökohtaiseen kuulusteluun. Sen tarkoituksena on selvittää, mitä ja keiden kanssa olette lomanne viettäneet.
Perheenä ja appivanhemmilla vahvistettuna meiltä ei kysytty mitään. Koska lippu oli yhteinen, olimme kaikki englantia taitamattomien jonossa. Siinä näytettiin suomenkielisiä kysymyksiä, joihin piti osoittaa sormella vastaus. Kysymykset koskivat tavaroiden pakkaamista, niiden vartiointia pakkaamisen jälkeen jne. Lopuksi osoitettiin vielä lappua jossa oli turvaohjeita laukkujen vartioimisesta ym. Viimeiseksi oli vielä kaunis maisemakuva, jossa kiitettiin käynnistä ja toivotettiin hyvää kotimatkaa. "Keskustelu" oli oikein ystävällistä, eikä meiltä kysytty siis mitään tuon henkilökohtaisempaa. Jos osoittaa puhuvansa hyvin englantia, varmaan he haluavatkin näiltä vähän enemmän kysyä.
Ruumaan menevät laukut pengotaan siksi, ettei Eilatin kentällä ole läpivalaisulaitteita kuin käsimatkatavaroille. - maassa käynyt
Selvittiin kirjoitti:
Itse kuulemieni juttujen perusteella matkaseurueesta riippuu tosi paljon. Jos matkustat yksin tai tyttöporukassa, joudutte todennäköisesti melko tarkkaan henkilökohtaiseen kuulusteluun. Sen tarkoituksena on selvittää, mitä ja keiden kanssa olette lomanne viettäneet.
Perheenä ja appivanhemmilla vahvistettuna meiltä ei kysytty mitään. Koska lippu oli yhteinen, olimme kaikki englantia taitamattomien jonossa. Siinä näytettiin suomenkielisiä kysymyksiä, joihin piti osoittaa sormella vastaus. Kysymykset koskivat tavaroiden pakkaamista, niiden vartiointia pakkaamisen jälkeen jne. Lopuksi osoitettiin vielä lappua jossa oli turvaohjeita laukkujen vartioimisesta ym. Viimeiseksi oli vielä kaunis maisemakuva, jossa kiitettiin käynnistä ja toivotettiin hyvää kotimatkaa. "Keskustelu" oli oikein ystävällistä, eikä meiltä kysytty siis mitään tuon henkilökohtaisempaa. Jos osoittaa puhuvansa hyvin englantia, varmaan he haluavatkin näiltä vähän enemmän kysyä.
Ruumaan menevät laukut pengotaan siksi, ettei Eilatin kentällä ole läpivalaisulaitteita kuin käsimatkatavaroille.Olimme viime vuoden alussa omatoimimatkalla Israelissa ja lensimme Tel Aviviin. Saavuttaessa jouduin eri jonoon kuin miesystäväni, mutta en kokenut mitenkään epämiellyttävältä, että minulta kyseltiin matkani tarkoitusta ja kohdetta. Siitä syntyi jopa mielenkiintoinen keskustelu, kun kerroin olevamme menossa katselemaan lintujen muuttoa. Mielestäni on helpompaa, jos osaa englantia ja pystyy vastaamaan kysymyksiin. Eikä varmaan kenellekään suomalaiselle ole tullut vaikeuksia kyselyjen takia Israelissa. Olen kokenut naapurimme Venäjän rajalla paljon enemmän byrokratiaa ja mielivaltaista kohtelua kuin käydessämme Israelissa. Olemme kiertäneet Israelin vuokra-autolla ja löytäneet aina sopivan yöpymispaikan ilman varauksia ja ihmiset ovat aina olleet ystävällisiä. Joten rajamuodollosuuksia ei kyllä tarvitse pelätä yhtään, ellei ole aseita tai räjähdysaineita mukana.
- samaa mieltä
maassa käynyt kirjoitti:
Olimme viime vuoden alussa omatoimimatkalla Israelissa ja lensimme Tel Aviviin. Saavuttaessa jouduin eri jonoon kuin miesystäväni, mutta en kokenut mitenkään epämiellyttävältä, että minulta kyseltiin matkani tarkoitusta ja kohdetta. Siitä syntyi jopa mielenkiintoinen keskustelu, kun kerroin olevamme menossa katselemaan lintujen muuttoa. Mielestäni on helpompaa, jos osaa englantia ja pystyy vastaamaan kysymyksiin. Eikä varmaan kenellekään suomalaiselle ole tullut vaikeuksia kyselyjen takia Israelissa. Olen kokenut naapurimme Venäjän rajalla paljon enemmän byrokratiaa ja mielivaltaista kohtelua kuin käydessämme Israelissa. Olemme kiertäneet Israelin vuokra-autolla ja löytäneet aina sopivan yöpymispaikan ilman varauksia ja ihmiset ovat aina olleet ystävällisiä. Joten rajamuodollosuuksia ei kyllä tarvitse pelätä yhtään, ellei ole aseita tai räjähdysaineita mukana.
olen kanssasi Israelin matkailusta! Reissannut olen ja kokemukset samansuuntaisia.
Kaikille Israeliin matkaaville leppoisaa matkaa! - Hyvää matkaa
Selvittiin kirjoitti:
Itse kuulemieni juttujen perusteella matkaseurueesta riippuu tosi paljon. Jos matkustat yksin tai tyttöporukassa, joudutte todennäköisesti melko tarkkaan henkilökohtaiseen kuulusteluun. Sen tarkoituksena on selvittää, mitä ja keiden kanssa olette lomanne viettäneet.
Perheenä ja appivanhemmilla vahvistettuna meiltä ei kysytty mitään. Koska lippu oli yhteinen, olimme kaikki englantia taitamattomien jonossa. Siinä näytettiin suomenkielisiä kysymyksiä, joihin piti osoittaa sormella vastaus. Kysymykset koskivat tavaroiden pakkaamista, niiden vartiointia pakkaamisen jälkeen jne. Lopuksi osoitettiin vielä lappua jossa oli turvaohjeita laukkujen vartioimisesta ym. Viimeiseksi oli vielä kaunis maisemakuva, jossa kiitettiin käynnistä ja toivotettiin hyvää kotimatkaa. "Keskustelu" oli oikein ystävällistä, eikä meiltä kysytty siis mitään tuon henkilökohtaisempaa. Jos osoittaa puhuvansa hyvin englantia, varmaan he haluavatkin näiltä vähän enemmän kysyä.
Ruumaan menevät laukut pengotaan siksi, ettei Eilatin kentällä ole läpivalaisulaitteita kuin käsimatkatavaroille.Itse olen nainen ja olen ollut siellä useasti omatoimisesti ja joitain kertoja matkustanut naispuolisen kaverin kanssa. Ne on olleet ihan läpikävelyjuttuja. Muutama sana vaihdettu ja heilauttavat kädellä että nauti täälläolosta tai kaikki kunnossa ja siitä vaan eteenpäin. Laukkujani ei ole kertaakaan avattu vaikka olen sanonut että kyllä täällä käsimatkatavaroissa voi jotain terävää olla. Se siitä todennäköisyydestä. Profilointi on varmaan muuttunut jotenkin omituisesti.
- tainuli
Am:n kansiossa oli yksi eilatin lääkäri jonka sai jopa kutsuttua hotellille. Ja jos oli If:n matkavakuutus, ei tarvinnut edes maksaa, pelkkä kortti kävi.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle
Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.62463- 1161648
Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill361386Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1601223- 1291165
- 521125
Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1051064- 571061
Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.46939Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.109904