Moi, olen 21-vuotias mielenterveys- ja päihdetyön opiskelija. Teemme opiskelutoverini kanssa opinnäytetyötä koulukiusaamisen vaikutuksista myöhempään elämään, haluaisimme kiusatun näkökulman lisäksi kuulla myös kiusaajaa.
Omasta taustastani voin sen verran kertoa, että olen ala ja yläasteilla ollut kiusattu, samoin kuin lukiossa. Kiusaamistapa vain muuttui matkan varrella. Vaikka ammattikoulussa sain "olla rauhassa", kiusaaminen on vaikuttanut minuun. Siitä reippaasta ja sosiaalisesta ekaluokkalaisesta kasvoikin ahdistunut, pelokas ja ujo nainen. Kaipa olen kantanut "uhrin leimaa" otsassani, sanoen; kiusaa vaan, ei haittaa. Peittelin ahdistustani viettämällä kaksoiselämää. Ammattikoulun aloitettuani esitin itsevarmaa, mutta kotona itkin uupumuksesta. Kunnes vihdoin vuosi sitten koko kulissi romahti. Onnellisten sattumusten kautta sain apua aika pian vakavaan masennukseeni. Terapian ja lääkityksen ansiosta olen tänäpäivänä iloinen, terveen itsevarma ja tasapainoinen nainen, enkä enää suostu kantamaan 'leimaa' :)
Jos sinulla on tarina jonka haluat meille kertoa, voit laittaa sähköpostia osoiteeseen [email protected]
-carolynne
Omasta taustastani voin sen verran kertoa, että olen ala ja yläasteilla ollut kiusattu, samoin kuin lukiossa. Kiusaamistapa vain muuttui matkan varrella. Vaikka ammattikoulussa sain "olla rauhassa", kiusaaminen on vaikuttanut minuun. Siitä reippaasta ja sosiaalisesta ekaluokkalaisesta kasvoikin ahdistunut, pelokas ja ujo nainen. Kaipa olen kantanut "uhrin leimaa" otsassani, sanoen; kiusaa vaan, ei haittaa. Peittelin ahdistustani viettämällä kaksoiselämää. Ammattikoulun aloitettuani esitin itsevarmaa, mutta kotona itkin uupumuksesta. Kunnes vihdoin vuosi sitten koko kulissi romahti. Onnellisten sattumusten kautta sain apua aika pian vakavaan masennukseeni. Terapian ja lääkityksen ansiosta olen tänäpäivänä iloinen, terveen itsevarma ja tasapainoinen nainen, enkä enää suostu kantamaan 'leimaa' :)
Jos sinulla on tarina jonka haluat meille kertoa, voit laittaa sähköpostia osoiteeseen [email protected]
-carolynne
Vastaukset 31
Vanhimmat
No one cares...
Jos tämmöstä paskaa oikeasti yrittää saada aikaan niin on kyllä ihan aiheesta kiusattu.
Mee pois.
löytyi siis kiusaaja. Loistavaa, ainut vaan että etsimme sellaista joka oikeasti ymmärtää mitä on tehnyt ja katuu tekemisiään.
Mielestäni opinnäytetyön tekeminen kiusaamisesta ja sen vaikutuksesta lapsen mielenterveyteen, ei ole paskaa. Se on paskaa, että lapset masentuvat ympäri maapalloa, koska jotkut idiootit kiusaavat heitä pönkittääkseen omaa egoaan ja kompensoidakseen asioita heidän omassa elämässään. Monessa tapauksessa kiusaajan omassa kodissa asiat ovat perseellään, vanhemmat ryyppää, hakkaa toisiaan ja tekee rikoksia, jonka vuoksi lapsi kiusaa muita. Kaiken tuon pahan lisäksi, kiusattu lapsi alkaa ajan mittaan uskoa sen mitä hänelle sanotaan; hän on arvoton, eikä hänellä ole oikeutta olla tässä maailmassa, tämä voi johtaa kahteen eri vaihtoehtoon, joko siihen että lapsi riistää itseltään hengen liian aikaisin, tai sitten siihen että hän kostaa, olet varmasti kuullut niistä surullisen kuuluisista kouluampumisista, joita meillä Suomessakin on ollut kaksi. Kouluampumisten yksi yhteinen piirre on se että ampujia on kiusattu koulussa pitkään ja aggressiivisesti, tämä on johtanut kiusatun mielenterveyden ongelmien muodotumiseen ja lopulta haluun kostaa. SE on PASKAA.
http://imagemacros.files.wordpress.com/2009/06/roomful.jpeg
voitko käsitellä asiaa kiustatun puolesta vai oletko kiusaaja "vai piilo kiusaaja " selkään puukottaja niitäkin on ????
Kuten lopussa olen kirjoittanut, ei ole tarkoitus syyllistää tai tuomita ketään, en puukota selkään. Olen sinut oman kiusaamiskokemukseni kanssa, eikä minulla ole mitään tarvetta kostaa kenellekkään :)
Ei kaikkien kiusaajien perheet ole niitä alemman keskiluokan rappioperheitä.
Osa kiusaajista on niitä pilalle lellittyjä "iskän poikia- tai tyttöjä". Siis niitä joita on hemmoteltu ja passattu koko elämän ajan ja jos joku ei sitten alistu tottelemaan, niin alkaa kauhea manipulointi ja muiden käännyttely sitä yhtä vastaan... joskus se onnistuu, joskus ei. Osa kiusaajista voi olla myös sosio-tai psykopaatteja, tai ainakin niitä piirteitä on helposti havaittavissa.
Ja eikö näistä vastauksistakin tule helposti ilmi, mitä se kiusaaminen aiheuttaa. Katkeruutta yhteiskuntaa ja opetusjärjestelmää vastaan, joka ei turvaa oppilaan henkistä terveyttä kouluissa.
niiden kanssa pidä keskustella ja ennen kaikkea heitä ei pidä ymmärtää.
Saastaan toimii vain kosto.
niin.. mitähän tähän vastaisi..?
Itse en ole sitä tyyppiä että lähtisin kostamaan, jokainen taaplaa tavallaan.
Psykiatrit, psykologit ja muut mielenterveysalan ihmiset ovat yleensäkin niin ongelmaisia etteivät selviä kuin kuuntelemalla ja yrittämällä auttaa ihmisiä joilla on vielä enemmän ongelmia.
Kaikkihan sen tietää...
En ole samaa mieltä, itse koen vain ymmärtäväni asiakkaita paremmin koska on kokemusta vaikeasta masennuksesta ja ahdistuneisuudesta. Omaan terapiaani kuului myös käydä puhumassa asiasta terapeutiksi opiskeleville aikuisille, koska opiskeluissa halutaan nykyään käyttää kokemusasiantuntijoita. Hoitotyöhön hakeutuvilla on yleensä jo perusluonteessa synnynnäinen empatiakyky ja tahto auttaa muita.
Minäkin uskoin nuorena, että asiat muuttuvat paremmiksi keskustelemalla. Suurin osa muuttuukin. Mutta sitten ovat ns. patologi tapaukset, joita Suomessa on kokemukseni mukaan enemmän kuin missään maassa, johon olen tutustunut. Patologisimmatkin tapaukset muuttuvat vanhetessaan leudommiksi - valitettavasti se tapahtuu vasta korkeintaan keski-iässä. Siihen mennessä he ovat ehtineet tuhota monta elämää ilman että mikän puhe olisi auttanut.
Sori vaan...the vengeance will be mine.
Okei, nythän tämä meni varsin mielenkiintoiseksi.
Kyse on siis vain opinnäytetyöstä, en ole parantamassa maailmaa.
Haluamme kiusaajan näkökulman, koska aina vaan puhutaan kiusatuista ja mitä heille tapahtuu ja miten heidän elämänsä on muuttunut kiusaamisen myötä.
päätellä, että kiusaajat pohjimmiltaan häpeävät asian käsittelyä (eivät tietysti samanlaisten seurassa ollessaan). Vanhemmatkaan eivät halua myöntää, että lapsi olisi kiusaaja. On sillä siis kuitenkin suuren yleisön silmissä negatiivinen leima kaikesta retostelusta huolimatta.
Totta turiset.
Luin 17.5 hesarissa kirjoitetun jutun, jossa haastateltiin kiusaajaa, siitä tämä idea alunperin lähtikin. Haluamme saada syitä, miksi joku kiusaa ja millä eri tavoilla, ketään ei ole tarkoitus syyllistää tai "tuomita".
Itsekkin koulukiusattu joskus -70 ja -80 luvulla... eli ala-asteen 6 ja ylä-asteen 7 luokka...
Paras kaveri käänsi selkänsä ja keräsi luokkakaverit taakseen... Ja mä yksin muita vastaan!
Mut selvisin, nyt urani ( duunarin huipulla)
Toisaalta olis kiva tietää mitä pääkiusaajalle nyt kuuluu...? Meneekö hyvin ja silleen...? Onko elämä lyönyt tulille? Kuulin vähän joskus että vaikka edellytykset olis oleet vaikka mihin silti kaveri ei pysynyt esim. töissä, parisuhteet tökkii ymv.
Näin jälkeenpäin... kun nyt ikää yli 40 vee.
On miettinyt monesti olisko se syy narsismi tai sairaalloinen narsismi?!? Siihen olen näin aikuisena muutaman kerran törmännyt ja jotenkin ne on tuntuneet samoilta.
T: iiro
voipi olla tai voipi olla olemattakin :)
ihanaa kuulla että jaksoit puskea kiusaamisesta huolimatta eteenpäin.
Sen mä tiedän parista mun kiusaajasta, ettei heillä ole mennyt hyvin. Kaipa se on sitä karmaa. Yksi niistä tuli vuosia peruskoulun päättymisen jälkeen mun oven taakse pimpottelemaan. Herralla oli ylipainoa ja oli kuulemma pyörinyt jossain autovaras porukassa. Varastivat autoja "huviajelua" varten ja joskus veivät autoista stereot. Hänellä oli myös päihteiden kanssa ongelmia ja harrasti itsensä viiltelemistä. Jätkällä oli käsivarsi täynnä (ranteesta olkapäähän) selkeästi näkyviä pitkiä arpia.
Yhdestä tiedän sen verran, että oli sairastunut vaikeaan diabetekseen ja yksi oli menettänyt näön toisesta silmästään. Silloin en jatellut muuta kuin, että "SIITÄS SAITTE"! Kaipa sitä saa mitä tilaa ja pahat teot kostautuvat myöhemmässä elämässä tavalla tai toisella.
Mulle ammattikoulu oli kuin taivas peruskoulun jälkeen. Sain uusia samanhenkisiä kavereita ja meno oli rentoa ja leppoisaa. Sen jälkeen pääsin työpaikkaan jossa viihdyin mainiosti. Onhan noita huonojakin paikkoja tullut vastaan, joissa meikäläistä ollaan väheksytty ja hyljeksitty. Mutta kaipa tämä elämä on kaikesta huolimatta mennyt ihan kohtalaisesti. Vaikka on mulla edelleen vähän sosiaalisia pelkoja ja itseluottamuksen puutetta.
Huonomminkin voisi kai mennä...
Ihan hyvin pyyhkii ainaki mulla!
Sinuna katselisin ympärillesi, ehkä myös olan taakse... Tiedän missä olet, tunnistan sinut helposti. Anteeksi annan, unohda en. Samaan typeryyteen en syyllisty, mutta voit olla varma , en päästä sua enää ohi enkä yli...
Kuvittelet siis olevasi turvassa.
Turvallisuuden tunne tuo varomattomuuden.
Varomattomuus tuo vittumaisen lopun.
ole turvassa kaltaisiasi.. Sinunkin hetkesi koittaa vielä, usko pois. Sinua ei ole unohdettu =)
Minusta on oikein hyvä juttu ajatella tällaista myös kiusaajan kannalta ja yrittää ymmärtää kiusattujen lisäksi myös kiusaajaa. Minusta itseasiassa pitäisi aina pyrkiä auttamaan kiusattujen lisäksi myös kiusaajia, koska heilläkin on usein ongelmia. Väärintekijöitä, ainakaan lapsia, ei pitäisi vain rangaista vaan tehdä selväksi mikä on oikein ja että tuntuu itsestäänkin paljon paremmalta kun ei satuta muita.
Minä en siis ole kiusaaja vaan pikemmin jonkinlainen lievästi kiusattu henkisesti terve mutta ehkä kiusaamisesta ujoksi tullut otus. Hieman turha viesti kyllä siis... ^^;
Mutta kiusaajat tarvitsevat pitempiaikaista terapiaa, varsinkin jos kyse on yli 10 - vuotiaista lapsista/ nuorista. Sen ikäisen kuuluu jo tietää mikä on oikein ja väärin. Kiusaajista löytyy niin huonoista kotioloista tulevia( esim. alkoholismia, köyhyyttä, väkivaltaa, syrjäytyneisyyttä) mutta vielä suurempi ryhmä tuntuu olevan ne ns."hyvän perheen" vekarat, jotka ovat kaiken saaneet paitsi vanhempien ajan ja huolenpidon. Näitä rääväsuisia tyranneja on nykyään vielä enemmän kuin 20 vuotta sitten. Vanhemmat rataa iltamyöhään töissä, lapsille jätetään valmisruuat kaappiin, lappu pöydälle ja rahaa, kun tietenki kavereillakin on rahaa karkkiin, tavaraan ja pikaruokaan. Kun vanhemmat näkevät lapsensa vasta illallispöydässä, niin mistä he tietävät mitä näille lapsille/ nuorille oikeasti kuuluu ja mitä tekevät päivisin? Aikuista tarvitaan muuhunkin, kuin tarjoamaan ruoka, vaatteet ja rahaa.. Kun jälkikasvu päivät kulkee vailla läsnäolevaa aikuista, ihanteet, käytösmallit, hyväksyntä, rakkauden kaipuu ym.haetaan kaveripiiristä.
Yksi asia mikä minua mietityttää on, eikö opettajat oikeasti näe ja kuule mitä heidän silmiensä alla tapahtuu vai eivätkö he vain välitä?!? Se on selvä että aina tässä elämässä jotain sattuu enemmän tai vähemmän, mutta meidän aikuisten tehtävänä on silti aina ja ikuisesti näyttää ettei se se ole hyväksyttävää. Sormien läpi katsominen on kasvattanut tähän maailmaan suuren määrän sairaita narsistisia lapsukaisia, jotka aiheuttavat yhteiskunnalle pitkällä tähtäimellä suuren laskun.. Ja mielenterveyspotilaiden määrät vain kasvaa..
vau, hyvin kirjoitettu.
Tätä työtä tehdessäni olen törmännyt muutamaan "opettaja-tyyppiin", niihin jotka välittävät ja puuttuvat kiusaamiseen, niihin jotka eivät tee mitään (siis hyväksyvät hiljaa, vaikka näkevät että vääryyttä tapahtuu) ja niihin jotka etsivät kiusatusta lapsesta vikoja ja näin tukevat kiusaajaa, syyttävät lasta esim. sosiaalisten taitojen puuttumisesta ja ujoudesta..
Oma yläasteen luokanvalvojani taas ei yksinkertaisesti tainnut tietää, mitä tehdä tai sanoa.. Kun kerroin opettajalle että kolme tyttöä toiselta luokalta kiusaa, hän vastasi "välttele niitä"... Jäin miettimään, miten voi vältellä kun ne seuraa joka paikkaan?
Jotkut opettajat taas tuntuvat olevan sitä mieltä, että he eivät ole kasvattajia vaan opettajia sanan varsinaisessa merkityksessä, opettavat äidinkieltä, matematiikkaa yms. ja siihen loppuu heidän vastuu. Koska lapsi viettää 6-8 tuntia päivässä, 5 päivää viikossa koulussa, on opettajan oltava myös hyvien käytöstapojen opettaja ja näytettävä ettei minkäänlaista kusaamista suvaita.
Ikävä kyllä taitaa olla niin, että opettajat eivät edes tiedä MITEN puuttua kiusaamiseen. Itse kannatan seuraavaa: hyvistä teoista kehuja, vääristä teoista rangaistuksia, esim. jostain yhteisestä kivasta paitsi jääminen.
Ne opettajat jotka näkevät ja kuulevat, mutta eivät reagoi mitenkään, lähettävät kiusaajalle seuraavaan viestin; minulla on valtaa, voin tehdä mitä vaan eikä kukaan rankaise. Kiusatulle; aikuinen ei välitä minusta.
kolmasosalla maapallon ihmisillä on musta kenttä päällään.
Puhdistamalla ihmiset mielensairauksista mm. viha,mustasukkaisuus ja kateus niin ei tapahtuisi tällaista. Kun ihmisen bioenergia kenttä putoaa nollaan tulee burn out" ja sen jälkeen mennään miinus puolelle. Kun ollaan tarpeeksi alhaalla niin ihminen saa voimia piruilta. Ei itse kosmiselta pahalta ( pääpirultta a.ka saatana) vaan luokalleen jääneistä entisistä ihmisistä kuten asuureista jne.
Piru on tarpeesta syntynyt tekemään jotakin pahaa ajastuten mukaan. Ymmärrystä ei riitä muualle. Siten piru on paha haltia.
Itse olin ala-asteella ja myös yläasteella seitsemännellä luokalla koulumme suurin kiusaaja. kiusasin sekä opettajia että oppilaita. rauhoituin kahdeksannella ja yhdeksännellä luokalla ja nyt olen abi.
Syy kiusaamiseen oli lähinnä siinä että poden ADHD:ta ja sen lisäksi syynä on ollut se, että koulussa ei ollut koskaan mielenkiintoista tekemistä mutta myös kateudellakin on ollut osuutta kiusaamisessa. Näin jälkeenpäin kyllä kaduttaa, ei vain muiden oppilaiden puolesta vaan myös siksi koska nyt olen ymmärtänyt etten ole koskaan oppinut opiskelemaan oikein, enkä pääse mihinkään niihin opiskelupaikkoihin joihin oikeasti haluan :(
syynä on mielestäni epäorganisoitunut koulusysteemi. Jossain Kiinassa jopa kaikista enitenkin ADHD:takin poteva lapsi saadaan tunnilla opiskelemaan, vakkei sielläkään lapsia saa kurittaa.
Mielestäni myös opettajissa ja suomen kulttuurissakin on vikaa. Itse olen poika, mutta muistan että ala-asteella tytöillä oli tapana jättää yksi luokan tytöistä aina ulkopuolelle. Ihmettelen miksei opettajat puutu siihen. Tai mikseivät esim. ala-asteella välituntivalvojat puutu siihen jos lapsi leikkii yksin? Mielestäni kiusaaminen vähenisi jos lapset tuntisivat toisensa läheisemmin.
Kiítos,
haluaisitko haastateltavaksi esim. sähköpostilla?
voit kysyä tässä jos haluat, en mielellään anna sähköpostiosoitettan,i koska siinä on etunimeni ja sukunimeni, enkä halua että se näkyy internetissä nyt kun mainitsin tuon etten pääse haluamilleni opiskelupaikoille.
voisitko laittaa sähköpostia osoitteeseen [email protected], sun nimi ei tule julkisuuteen.
tässä. voit kuitenkin vapaasti kopioda tekstini esitelmääsi/tutkimustasi varten. vastaan siihen huomenna koulun jälkeen.
Kiitos kaikille viesteistä, osan niistä olen kopioinut opinnäytetyöhön. Viestinne avasivat uusia näkökulmia, joten kiitos paljon vielä kerran :)