Lapsihavainnointi

Miten teidän päiväkodeissa lapsihavainnointia toteutetaan?

Onko menetelmät riittäviä, vai kaipaisitteko jotain lisää? Miten kokoatte tietoa, onko perhekeskusteluja kerran vai useammin vuoden aikana?

Entäpä päiväkodissa tietojen siirto henkilökunnan kesken, kuinka sen hoidatte?

Hyväksi havaittuja toimintatapoja ja vinkkejä otetaan ilolla vastaan.
123368
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Tulee pian vanhemmille sellainen olo, että eipä sitä näytetä toteutettavan ollenkaan.

Äänestä
  • Esim. havannointia lasten leikkiesssä, kuka lapsista johtaa leikkiä jne. Palaan asiaan, mutta kerro miksi noihin kysymyksiin haluat tietoja muilta.

    Äänestä

  • Havainnointi onkin liian usein ns. kahvipöytä havainnointia. Eli etsitään ongelmia, ja sitten yhdessä niitä paisutellaan. Kaikista mehukkaimmat jutut olivat niitä, joista yhdessä etsittiin vikaa vanhemmista. Alan epäeettisyyden ja hirveiden laiminlyöntien vuoksi, en enää päiväkodissa työskentele. Toki omalle kohdalleni varmaan saatuivatkin ne kaikkein hirveimmät, ainakin toivon niin.

    Omalla lapsellani on adhd-diagnoosi tehty jo viisivuotiaana, tosin jo alle vuoden iässä oli selkeitä "oireita". Päiväkodin varhaiskuntoutus oli lähinnä ongelmien lisäämistä, ja terapeuttien ja psykologien tutkimusten nollaamista. he keskittyivät havainnoinneissaan ainoastaan negatiivisiin asioihin, lapsen vahvuudet (niitä oli paljon, itse kutsun niitä lähinnä luonteenpiirteiksi) ohitettiin täysin. Kun lapsi oireili huonoa oloaan tarhassa mm. karkailemalla, alkoi lista siitä perinteisestä; vanhemmat eivät välitä, vanhemmuus on hukassa, ehkä jopa pahoinpidellään, saako se ruokaakaan jne. Tosiasiassa lapsen oireilu johtui vahvasta aistiyliherkkyydestä, joka kiellettiin diagnoosina elton johdolla täysin, ja lasta "karaistiin" kieltämällä päivähoidossa aurinkolasien ja korvatulppien käyttö mm. Kun pitää tottua. Päiväkodin vaihdos, ja uusi ymmärtävämpi ilmapiiri poisti mm. karkailun kokonaan.

    Eli, lopputulos, riippuu täysin päiväkodista, mutta liian usein ei asiaan kiinnitetä sen vaatimaa huomiota. Ongelmat jäävät huomaamatta, tai niiden ollessa massiiviset, jää huomaamatta niiden aiheuttaja. Ja sitten kun jotain huomataan, alkaa valitettavan usein syyllisten etsintä; ei peilistä, vaan kaikkialta muualta kuin järjestelmästä.

    Äänestä

  • Voin sitten kertoa kirjoitti:

    Esim. havannointia lasten leikkiesssä, kuka lapsista johtaa leikkiä jne. Palaan asiaan, mutta kerro miksi noihin kysymyksiin haluat tietoja muilta.

    Sitä välillä kaipaa uudistusta, kun työ on jokseenkin rutiininomaista.

    Ajattelin, että täältä voisi saada uusia ideoita esim. mahdollisia lomakkeita joita käytetään, uusia ideoita dokumentointiin jne.

    Mutta taisi olla turha odottaa täältä sellaista.

    Äänestä

  • kolmen äiti kirjoitti:

    Havainnointi onkin liian usein ns. kahvipöytä havainnointia. Eli etsitään ongelmia, ja sitten yhdessä niitä paisutellaan. Kaikista mehukkaimmat jutut olivat niitä, joista yhdessä etsittiin vikaa vanhemmista. Alan epäeettisyyden ja hirveiden laiminlyöntien vuoksi, en enää päiväkodissa työskentele. Toki omalle kohdalleni varmaan saatuivatkin ne kaikkein hirveimmät, ainakin toivon niin.

    Omalla lapsellani on adhd-diagnoosi tehty jo viisivuotiaana, tosin jo alle vuoden iässä oli selkeitä "oireita". Päiväkodin varhaiskuntoutus oli lähinnä ongelmien lisäämistä, ja terapeuttien ja psykologien tutkimusten nollaamista. he keskittyivät havainnoinneissaan ainoastaan negatiivisiin asioihin, lapsen vahvuudet (niitä oli paljon, itse kutsun niitä lähinnä luonteenpiirteiksi) ohitettiin täysin. Kun lapsi oireili huonoa oloaan tarhassa mm. karkailemalla, alkoi lista siitä perinteisestä; vanhemmat eivät välitä, vanhemmuus on hukassa, ehkä jopa pahoinpidellään, saako se ruokaakaan jne. Tosiasiassa lapsen oireilu johtui vahvasta aistiyliherkkyydestä, joka kiellettiin diagnoosina elton johdolla täysin, ja lasta "karaistiin" kieltämällä päivähoidossa aurinkolasien ja korvatulppien käyttö mm. Kun pitää tottua. Päiväkodin vaihdos, ja uusi ymmärtävämpi ilmapiiri poisti mm. karkailun kokonaan.

    Eli, lopputulos, riippuu täysin päiväkodista, mutta liian usein ei asiaan kiinnitetä sen vaatimaa huomiota. Ongelmat jäävät huomaamatta, tai niiden ollessa massiiviset, jää huomaamatta niiden aiheuttaja. Ja sitten kun jotain huomataan, alkaa valitettavan usein syyllisten etsintä; ei peilistä, vaan kaikkialta muualta kuin järjestelmästä.

    Unohtui tämä pitkäksi aikaa...
    Lapsihavainnointi ja havaintojen kirjaaminen on osa ammatillista varhaiskasvatus- ja esiopetustyötä.

    Sitä tulisi ihan aktiivisesti päiväkodeissa toteuttaa. Tarkoitus ei ole, että se on juoruilua kahvipöydässä, vaan materiaalia, josta on hyötyä kaikille osapuolille.

    Vanhemmilla on tähän dokumentoituun tietoon mahdollista tutustua.

    Äänestä

  • ap kirjoitti:

    eli vanhemmat saavat lukea muistiinpanot, ja he allekirjoittavat ne!
    Tai jos ei niin juttu alusta.
    Lapsista ei saa pimittää mitään omiin kansioihin, kaikki pitää olla valmiina
    jos vanhempi niin vaatii!

    Äänestä

  • äksön. kirjoitti:

    eli vanhemmat saavat lukea muistiinpanot, ja he allekirjoittavat ne!
    Tai jos ei niin juttu alusta.
    Lapsista ei saa pimittää mitään omiin kansioihin, kaikki pitää olla valmiina
    jos vanhempi niin vaatii!

    Kuka niitä muistiinpanoja sitten haluaa pimittää. Ei tämä mitään eduskunnan ja hallituksen touhua ole:D

    Äänestä

Kumma keskustelu tämä lapsen havannointi päivähoidossa. Varmaan on taas kyse huolesta joka liittyy lasten lisääntyvään pahoinvointiin. Ehkä päivähoidon ammattilaisilla tunne että kunhan kirjataan ja havainnoidaan lapsia riittävästi, pystyttäisiin jotenkin paremmin auttamaan ja tukemaan ajoissa. Havainnointi on ammattiauttajien työkäytäntö. Kun lapsella on ongelmia kutsutaan elto tai psykologi havainnoimaan lapsen käytöstä. Havainnointi on silloin osa kokonaisprosessia jossa pyritään ymmärtämään mistä kenkä puristaa, pyritään näkemään kokonaiskuva eri keinoin.

Päivähoidon kasvattaja on aivan toisenlaisessa roolissa suhteessa lapseen ja tämän vanhempiin. Hoitaja jakaa lapsen arjen huolet ja erilaiset tunteet. Hoitajan mahdollisuudet nähdä mistä kulloinkin lapsen kohdalla on kyse ja antaa apua silloin kun tarvitaan on aivan toisenlaiset kun ammattiauttajan. Kun lapsen ongelmat arjessa ovat niin hankalia ettei niitä yhdessä vanhempien kanssa ymmärretä, yhteisitä pohdinnoista ja yrityksistä huolimatta, silloin tarvitaan lisä-apua, eltoa, psykologia tai perheneuvolaa.

Päivähoidon kasvattaja pystyy parhaiten lasta ymmärtämään kun hänellä on läheinen jatkuva suhde lapseen ja tämän vanhempiin. Silloin lapsen asiat ja arki elää kasvattajan mielessä, eikä tarvita mitään erityistä havainnointia, tärkeät, olennaiset lapseen liittyvät asiat elävät kyllä silloin hoitajan mielessä sekä yhteistyössä vanhempien kanssa.

Kasvatuskäytäntöjen kehittäminen joka mahdollistaa tämänkaltaisen päivähoidon on edellytys sille että lapsen tarpeet ja myös vaikeudet tulevat nähdyiksi. Omahoitajakäytäntö päivähoidossa on selkeästi antanut paremmat mahdollisuudet tähän.

Suuri huolenaihe päivähoidossa on että aikuiset ovat liian etäällä lapsesta. Lapsia hoidetaan isoissa ryhmissä vaihutuvien aikuisten varassa. Jatkuvien hyvien,läheisten suhteiden rakentaminen lapsiin ja heidän vanhempiinsa toteutuu puutteellisesti. Tärkeiden ihmissuhteiden merkitys on asia mitä ei riittävästi korosteta päivähoidossa, eikä liioin myös yhteiskunnassa.

Äänestä
  • En mitään ongelman etsimistä. Mutta tällä palstalla aina kaikki käännetään pahaa tarkoittavaksi, tai sitten aletaan viilata pilkkua vääristä sanavalinnoista.

    Tykkään myös tehdä lapsista kansiota kasvunkansio tyyliin, ne ovat aina vanhempien saatavilla ja niihin keräisin havaintoja (esim. mitä lapsi mielellään leikkii, keskusteluja joita lapset käyvät, uusia asioita joita lapsi on oppinut, kaverit joiden kanssa enimmäkseen on) Mutta havainnointi oli siis selkeästi väärä sana ja pahoittelen jos aiheutin ankaraa ketutusta joillain leveysasteilla.

    Hymyä ja joulun odotusta kaikille!

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    En mitään ongelman etsimistä. Mutta tällä palstalla aina kaikki käännetään pahaa tarkoittavaksi, tai sitten aletaan viilata pilkkua vääristä sanavalinnoista.

    Tykkään myös tehdä lapsista kansiota kasvunkansio tyyliin, ne ovat aina vanhempien saatavilla ja niihin keräisin havaintoja (esim. mitä lapsi mielellään leikkii, keskusteluja joita lapset käyvät, uusia asioita joita lapsi on oppinut, kaverit joiden kanssa enimmäkseen on) Mutta havainnointi oli siis selkeästi väärä sana ja pahoittelen jos aiheutin ankaraa ketutusta joillain leveysasteilla.

    Hymyä ja joulun odotusta kaikille!

    Minä se pahoillani olen koska ymmärsin kysymyksesi väärin. Tähän vaikutti ehkä myös palstan muut kommentit. Myös omassa työssäni olen niin usein törmännyt siihen että kun lapsi päivähoidossa oireilee tavalla tai toisella (ja niitä lapsia alkaa olla jo aika paljon), kun aikuiset eivät ymmärrä eivätkä löydä keinoja auttaa, uskotaan jotenkin erilaisiin "diagnoosien" tekemisiin. uskotaan että vanhemille ja lapselle on hyötyä siitä että päiväkodissa hoitajat keräävät havantoja lapsen poikkeavasta käytöksestä. Havainnot kerätään ja esitetään vanhemille, sitten ihmetellään miksi vanhemmat ovat niin vihaisia eivätkä halua tehdä yhteistyötä päiväkodin kanssa.
    Elikkä mitä tässä yritän sanoa on että todellinen yhteistyö on lapsen arjen seuraamista tutun ja saman hoitajan kanssa. Hoitajan jolla on läheinen suhde lapseen ja vanhempiin joka tämän takia ymmärtää lasta ja on kiinnostunut ja huomaa asioita lapsen arjessa. Hoitaja jolla on merkitsevä suhde lapseen näkee ja havannoi parhaiten lapsen arjen tärkeitä asioita, ei siihen tarvita kikkoja. Läheinen suhde lapseen auttaa parhaiten havainnoimaan tärkeitä olennaisia asioita.

    Äänestä

  • ehkä apua kirjoitti:

    Meidän päiväkodissa on vain Liisoja', Päivejä ja muita hoitotätejä. Ei ammattiauttajia, 'kasvattajia... Eikä olla tarvittu eltoja eikä keltoja. Meidän lapset ovat parantuneet. Ollaan vaan ihan tavallisesti ja havannoidaan toisiamme joka päivä.

    Äänestä

  • hoitotäti kirjoitti:

    Olisipa kaikissa päiväkodeissa näin onnellinen tilanne! Palstan keskustelut vaan kertovat hyvin toisenlaisesta todellisuudesta, jossa paljon huolenaiheita.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Tietoa janoava kirjoitti:

Miten teidän päiväkodeissa lapsihavainnointia toteutetaan?

Onko menetelmät riittäviä, vai kaipaisitteko jotain lisää? Miten kokoatte tietoa, onko perhekeskusteluja kerran vai useammin vuoden aikana?

Entäpä päiväkodissa tietojen siirto henkilökunnan kesken, kuinka sen hoidatte?

Hyväksi havaittuja toimintatapoja ja vinkkejä otetaan ilolla vastaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu