iso koira mummolassa

moikka
vauvan isän vanhemmilla eli mummolassa on iso "villi"koira joka sählää ympäriinsä,hyppii ja häärää joka suuntaan ja on siis todella iso kokoinen.vauva on nyt 2kk ja vieraillessamme mummolassa muutaman yön eri paikkakunnalla kun asuvat niin koiraa pidettiin vierailumme ajan toivomuksestamme hihnassa tai sitten se oli eri huoneessa. pelkään myös itse jonkin verran koiraa,kun on iso ja hyppii. mietin vaan että tuleeko siitä mummolassa vierailusta koiran takia sitten mitään kun vauva alkaa huluta ryömia ja liikkua eikä viihdykään enää vanhempien sylissä koko aikaa??? vinkkejä miten tulisi toimia? lattioillakin on isoja karvatuppoja siellä täällä,että miten se vauva voi siellä ryömiä? onko kohtuullista että pyydämme pitämään koiraa kiinni aina kun olemme siellä? ukin mielestä esimerkiksi olisi hyvä antaa koiran tutustua vauvaan vapaasti ja siitä tulikin hieman sanomista viime reissulla. tiedän ettei koira tahallaan vahingoittaisi vauvaa mutta kyllä siinä helposti voi jotain sattua kun semmoinen toheltaja se iso koira on.
3501
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Itse en antaisi ison ja villin koiran hömeltää vapaana kun pieni vauva on lähistöllä. Koiraa voi tuoda varovasti vauvan lähelle tutustumaan, mutta minusta koira olisi hyvä pitää kiinni/toisessa huoneessa/ulkona kun vierailette. Koiraa (varsinkin isoa sellaista) ja pientä lasta (edes alle kouluikästä) ei saisi jättää valvomatta keskenään sekunniksikaan.

Koira on kuitenkin eläin, ja sillä on eläimen vaistot, vaikka kuinka kiltti, rauhallinen ja koulutettu olisikin. Koira ei tutkitusti pisä pientä vauvaa ihmisenä, ja tästä voi koitua ongelmia. Jossain vaiheessa, jostain syystä se metsästysvietti saattaa herätä. Parhaimmillekin kasvateille voi sattua myös vahinkoja. Iso koira tunnetusti saa aikaan pahempaa jälkeä kuin pieni. vahinkoja voi sattua, vaikka koira vaan leikkisikin. Ja pelkäävä koira voi olla vielä arvaamattomampi. Koira voi vierastaa vauvan ääniä ja tuoksuja.

Koiran omistajan tulisi ymmärtää ja kunnioittaa mielipidettäsi, vaikkei hän samaa mieltä olisikaan. Ja jos lasta haluaa nähdä, niin sitten noudattaa sinun toiveitasi. On sinun tehtävä huolehtia, ettei vauvalle satu mitään, ja siksi olisi tärkeää olla menemättä mummolaan, jos he eivät suostu koiraa sivummalle laittamaan.

Aiheesta sen verran kokemusta, että pikkuveljeni alle vuoden vanhana joutui tätinsä koiran raatelemaksi. Ja tämä koira oli kiltti normaalisti ja luulimme olevan hyvin koulutettukin. Jäi varmaan muutamaksi sekunniksi yksin vauvan kanssa, lapsi oli sitterissä ja koira nappasi veljeni jalasta kiinni. Nyt aikuisena jalka toimii normaalisti, mutta usean leikkauksen jälkeen ulkonäkö on, mitä on. Onneksi koira nappasi vain jalasta kiinni.

Vaikka koira olisi isovanhemmille kuinka rakas, täytyy muistaa, että se on eläin. Ja ihmishenki on kuitenkin korvaamattomampi.

Äänestä

Meillä nyt 2 kk ikäinen vauva, ja tosiaan kotona kaksi isoa koiraa joista toinen tosi sählä. Hyppii innoissaan aina kun kotiin tullaan ja näin päin pois. Ei koskaan toki kumpikaan ole vauvalle mitään tehnyt, kun heti kotiin tuotaessa "tutustutettiin" toisiinsa, ja jatkuvan valvonnan alla kuitenkin koko ajan. Toinen yritti kerran viltin kanssa lattialle vetää sohvalta, (ei tietenkään ehtinyt yritystä pitemmälle, ja viltistä otti kiinni) mutta ei muuta.

Mahdollisimman pienenä kannattaisi kuitenkin tutustella koirankin tähän uuteen ihmiseen. Ja vaikka mahdollisuuksien mukaan vielä kakat housussa, ja pehva edellä koiran kuonon korkeudella tämä kohtaaminen. Koiran toki voi silloin pitää hihnassa jos turvallisempaa niin. Kyllä koirat ymmärtää että kyseessä on "pentu", Ja toki valvottuna aina koira ja lapsi samassa tilassa tutustumisen jälkeenkin. Mielestäni ei kannattaisi eri huoneeseen koiraa sulkea, rodusta riippuen se saattaa ottaa itseensä eikä ainakaan silloin hyväksy lasta. Etenkään kun lähtee itsekseen liikkeelle. Koiralle on myös tehtävä selväksi että lapsi on sen yläpuolella laumahierarkiassa.

Niistä karvatupoista nyt niin väliksi, kaikkihan sen muksun suuhun kuitenkin menee mitkä eteen sattuu, kun se vaihe alkaa. Onhan ne koirankarvat tietysti ikäviä, takertuu tutteihin ja vaikka minne, mutta ei noita ainakaan meillä pysty millään siivoamisella kokonaan karkoittamaan.

Äänestä

Muistuttaisin isovanhempia ja muitakin koiranomistajia, että pelkästään vieraan pelonkin takia on syytä sitä kunnioittaa ja olla viemättä koiraa lähelle, jos haluaa pelkäävän ihmisen perheineen vielä kylään. Lapsen vanhempien tahto vaan painaa enemmän tällaisissa asioissa. Kyllähän se tekisikin varmaan koirallekin hyvää tutustua lapseen, mutta lapsen turvallisuus ja vanhempien tahto ovat tärkeämpiä. Vaikkei lasta olisikaan, monet koiranomistajat unohtavat, että toiset ihmiset todella saattavat pelätä koiria ja siten heidätkin tulisi ottaa huomioon. Ja vielä tärkeämpää se on, jos tapaukseen liittyy vielä pieni lapsi.

Ketään ei tule pakottaa koiran lähelle (varsinkaan arvaamattoman sellaisen) vasten tahtoaan, vain siksi, että koiralle se olisi hyvä ja muusta viis.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vauva kylään kirjoitti:

moikka
vauvan isän vanhemmilla eli mummolassa on iso "villi"koira joka sählää ympäriinsä,hyppii ja häärää joka suuntaan ja on siis todella iso kokoinen.vauva on nyt 2kk ja vieraillessamme mummolassa muutaman yön eri paikkakunnalla kun asuvat niin koiraa pidettiin vierailumme ajan toivomuksestamme hihnassa tai sitten se oli eri huoneessa. pelkään myös itse jonkin verran koiraa,kun on iso ja hyppii. mietin vaan että tuleeko siitä mummolassa vierailusta koiran takia sitten mitään kun vauva alkaa huluta ryömia ja liikkua eikä viihdykään enää vanhempien sylissä koko aikaa??? vinkkejä miten tulisi toimia? lattioillakin on isoja karvatuppoja siellä täällä,että miten se vauva voi siellä ryömiä? onko kohtuullista että pyydämme pitämään koiraa kiinni aina kun olemme siellä? ukin mielestä esimerkiksi olisi hyvä antaa koiran tutustua vauvaan vapaasti ja siitä tulikin hieman sanomista viime reissulla. tiedän ettei koira tahallaan vahingoittaisi vauvaa mutta kyllä siinä helposti voi jotain sattua kun semmoinen toheltaja se iso koira on.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu