Minkälaisilla objektiiveilla noissa kuvaamoissa otetaan esim. yksivuotiskuvia? Pitäisi pojasta kohta semmoiset ottaa. Itsellä olisi käytössä Canonin järkkäri, joten ajattelin, että jos sijoittaisi ne rahat objektiiviin ja ottaisi itse kuvat?
Muotokuvaus?
fasdfdasfdas
12710
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Jos kuvausetäisyyttä saa riittävästi niin normaali tai lievä telekin käy jopa aikuisten kuvaamiseenkin. Muotokuvissahan on yleensä kaikki näkyvä syväterävyysalueen sisällä joten valovoimasta ei suoranaista etua ole. Rajausvaraahan originaaleissa on aina reilusti. Voit siis ihan hyvin ottaa kuvat vaikka kittizoomilla. Ongelmia tuottaa vain hyvän valaistuksen saaminen. Se ei aloittelijalta onnistu ihan tuosta vain eikä yhdellä tai kahdella salamalla pääse lähellekään sitä mitä studioiden muotokuvissa. 4-5 salamaa tai riittävää valaisinta joiden valokeilaa saa säädettyä ja niihin tarvittavat heijastimet ja pehmentimet. Kaikkien valojen valkotasapaino pitää olla keskenään samanlainen, muuten tulee ongelmia, osa kuvassa keltainen, osa taas sininen. Sellaista kuvaa saa photosopata muutaman päivän että saa edes siedettävän, ellei tyydy mustavalkoiseen.
Halvemmalla pääset kun käyt ottamassa kuvat studiossa.
pitkäpolttovälisellä yleensä.Normaalikin käy, mutta tele piirtää muodot kauniimmin.Suttuzoomi käy ihan hyvin tarkoitukseen 55millistä käyttäen.
Ulkona on nyt hyvä kuvata, koska on lämmin ja valoa riittää.Valon suunta siten että valo piirtää varjo- ja valokohdat oikein.Itse suosittelen vastavaloa ja tarvittavaa vastaheijastinta.Yleensä asetan erillisen salaman jalustalle ja viritän hopeanvärisen varjon heijastamaan valon takaisin.Heijastusvalon suunta hieman mallin yläpuolelta.Vältä kuitenkin keskipäivän kirkasta aurinkoa.Tarkkaile valon siilautumista aikomallasi kuvauspaikalla.Tosin tällä systeemillä pitää olla erillinen salamamittari tai sitten vaan kokeilu ensin mallia korvaavalla rakennelmalla heijastavan valon vaikutus valotukseen.
Kun vastavalo on liian kova siilauta valo vaikkapa ohennetun kertakäyttölakanan avulla kohteeseen ja anna pehmentävä valo edestäpäin.Mieti miten saat rakennelman aikaiseksi.Jokainen kuvaustapahtuma on kuitenkin erilainen.
"mutta tele piirtää muodot kauniimmin"
Näinhän asia ei ole.
Polttovälillä ei ole merkitystä. Kuvausetäisyys ratkaisee.
näyttää olevan yksi palstan kuumista perunoista.
Itse kuvaan mieluummin pitkäpolttovälisellä muotokuvia esim stusio-olosuhteissa.Jopa kokovartalokuvat olen sillä ottanut nimenomaan kauniimman piirron vuoksi.Kokeiltu on kaikilla ,laaja,normaali,tele.Sanokoot laskutikku mitä tahansa.
kerran.
Jos käytät lyhytä polttoväliä, joudut mennä liian lähelle jotta kohde näkyy riittävän suurena. Ja kuinkas silloin käy, nenä näyttää kohtuuttoman suurelta ja korvat pieniltä ;) Kokeile vaikka.
Lyhyt tele (105mm tai jopa vähän pitempi) on ainakin minun mieleeni.
Kyse ei ollut siitä mihin joutuu menemään, vaan siitä että polttoväli ei vaikuta piirtoon vaan kuvausetäisyys, joka on jo ainakin kertaalleen aikaisemmin mainittu. Jos kuvausetäisyys on sama, laajakulma ja tele piirtää pääkohteen ihan samalla tavalla, pääkohdekohde vain näkyy erikokoisena kuvissa. Opettele ymmärtämään lukemaasi vaikka se saattaakin tuntua ylivoimaiselta pikkuruisille aivoillesi.
lyhyt polttoväli ja läheltä kuvaus, kasvot ja varsinkin nenä oikein "hyökkää" kuvasta esille..kannatta testata niin eron näkee..
Mikään pakko ei ole tunkea sitä kameraa kohteeseen kiinni vaikka nokalla on fisheye. Vääristymät ei johdu polttovälistä vaan osaamattomasta kuvaajasta.
lähikuvan esim kasvoista..otappa se jollain pannukakulla ja toinen kuva esim 200 mm, 10 metrin päästä niin näet eron..no voihan olla että et tajua mistä on kyse.
Vaikka mitä haluaisit kuvata, niin kuvausetäisyys on ratkaiseva tekijä esimerkiksi perunanenän syntymiseen. Kuvausetäisyydellä säädetään kuvan perspektiiviä eli kohteen mittasuhteiden kuvautumista. Objektiivin polttovälin avulla rajataan kohde sopivaksi. Mikä tässä on niin vaikeaa?
Turha opettaa isukkia pisulle, opiskelin valokuvauksen perusteet jo 70-luvun puolivälissä ja edelleen on selkärangassa. Olen ottanut henkilökuvia telellä, normaalilla ja fisheyellä enkä ole koskaan saanut yhteenkään kuvaan perunanenää. Perunanenän syntyminen kuvaan ei johdu väärästä polttovälistä vaan kuvaajasta joka ei osaa hommiaan.
me kuvataan pääsääntöisesti 70-200 L F4:llä muotokuvat, saa tenavasta kokokuvan ja lähiksen samalla istumalla.... kamera siis 5D. vajaaseen voisi 24-105 tai vastaava olla kohtuulähellä... mutta ne valot/valaistus, sehän se onkin se kysymys... ei putki, hyvä kuvaaja saa lähes millä vaan hyvät kuvat. eli kai se kokemuskin jotain tuossa sanelee... mutta lykkyä vaan...:)