En nyt tiedä kuuluuko tämä juuri tälle palstalle, mutta en keksinyt muuallekaan kirjottaa. Pakko vaan päästä vähän avautumaan edes jonnekin...
Mulla on semmonen tilanne, että epäilen olevani raskaana, en kuitenkaan "toivotusti" tai odotetusti. Olen käyttänyt e-pillereitä, ja omasta mielestäni en ole yhtäkään pilleriä unohtanut. Olen nuori vielä, vasta 17-vuotias (kohta 18). Olen alottamassa syksyllä ammattikoulussa, jossa opiskelin kylläkin jo viime syksynä, mutta opintoni jäi sillon kesken. Tein nimittäin silloin abortin, josta en vieläkään ole päässyt yli. Siitä nyt on aikaa yli vuosi jo, mutta se tuntuu tosi vaikealta vieläkin. Poikaystävälleni en uskalla kertoa tästä, että epäilen raskautta, koska pelkään hänen regtioita. En voi puhua hänelle abortistakaan oikeastaan ollenkaan, koska hänen mielestään sitä on turha ajatellla. Hän tulee aina jotenkin vihaiseksi kun on puheenaiheenksi abortin. Hän ei siis esimerkiksi lohtuta silloin kun itken (yritän tukahduttaa kaikki tunteet ja itkut aborttiin liittyen jotta en stressaisi häntä) ja jos itkettää, menen yleensä yksin vessaan itkemään ja tulen pois vasta sitten kun silmät ei näytä itkuisilta. Ja joka kerta kun mulla on paha mieli abortista, hän huutaa törkeästi, että "mikä sua oikeen vaivaa" tai "v*ttu voitsä nyt jo lopettaa". Hän mua aika paljon vanhempi.
Tuon takia en uskalla tästä raskausepäilystä hänelle mainita. Olen miettinyt jo muutaman viikon tätä omassa päässäni, ja haluaisin tehdä testin, mutta jotenkin en uskalla.
Mulle on tullut paljon raskauteen liittyviä oireita, kuten:
- alavatsaa vihloo
- pissalla pitää käydä tosi usein
- ruoka ei maistu
- kokoajan tekee mieli karkkia ym.
- päänsärkyä
- jatkuva väsymys
- etova olo
- oksentaminen
- finnejä tullut
- rinnat arat ja turvonneet
- mielialan vaihtelut
- tietyt ruoka-aineet ällöttää, kuten salaatti, pippurin haju, kahvi, riisi ja kaikki pihvit. Tekee mieli jotain raikasta syötävää ja juotavaan, mutta en ole keksinyt mitä se voisi olla. :D
Näitä aivan samoja oireita mulla oli viime raskaudessa, ja tunnistan tämä olotilan kyllä,on nimittäin aivan samanlainen kuin viime raksaudessa.
Pelottaa tosi paljon, että jos olen raskaana. Kun olisi tarkotus alottaa koulu ym., niin lapsen kanssa se ei välttämättä niin hyvin onnistukaan. Mutta yksi asia mistä ole 100% varma on se, että toista aborttia en todellakaan tee. Siksi ajattelin kysyä neuvoa, että osaako joku kertoa sijaisperheistä/adoptiosta tarkemmin? Olen miettinyt, että jos olen raskaana, pidän lapsen, mutta sitä en vielä tiedä, pidänkö itselläni vai annanko toisille. Teen varmaan sitten sen mihin pystyn ja minkä näen parhaaksi. Mutta nyt kaipaisin vähän tietoa ja apua tilanteeseeni.
Kiitos jo etukäteen!
Mulla on semmonen tilanne, että epäilen olevani raskaana, en kuitenkaan "toivotusti" tai odotetusti. Olen käyttänyt e-pillereitä, ja omasta mielestäni en ole yhtäkään pilleriä unohtanut. Olen nuori vielä, vasta 17-vuotias (kohta 18). Olen alottamassa syksyllä ammattikoulussa, jossa opiskelin kylläkin jo viime syksynä, mutta opintoni jäi sillon kesken. Tein nimittäin silloin abortin, josta en vieläkään ole päässyt yli. Siitä nyt on aikaa yli vuosi jo, mutta se tuntuu tosi vaikealta vieläkin. Poikaystävälleni en uskalla kertoa tästä, että epäilen raskautta, koska pelkään hänen regtioita. En voi puhua hänelle abortistakaan oikeastaan ollenkaan, koska hänen mielestään sitä on turha ajatellla. Hän tulee aina jotenkin vihaiseksi kun on puheenaiheenksi abortin. Hän ei siis esimerkiksi lohtuta silloin kun itken (yritän tukahduttaa kaikki tunteet ja itkut aborttiin liittyen jotta en stressaisi häntä) ja jos itkettää, menen yleensä yksin vessaan itkemään ja tulen pois vasta sitten kun silmät ei näytä itkuisilta. Ja joka kerta kun mulla on paha mieli abortista, hän huutaa törkeästi, että "mikä sua oikeen vaivaa" tai "v*ttu voitsä nyt jo lopettaa". Hän mua aika paljon vanhempi.
Tuon takia en uskalla tästä raskausepäilystä hänelle mainita. Olen miettinyt jo muutaman viikon tätä omassa päässäni, ja haluaisin tehdä testin, mutta jotenkin en uskalla.
Mulle on tullut paljon raskauteen liittyviä oireita, kuten:
- alavatsaa vihloo
- pissalla pitää käydä tosi usein
- ruoka ei maistu
- kokoajan tekee mieli karkkia ym.
- päänsärkyä
- jatkuva väsymys
- etova olo
- oksentaminen
- finnejä tullut
- rinnat arat ja turvonneet
- mielialan vaihtelut
- tietyt ruoka-aineet ällöttää, kuten salaatti, pippurin haju, kahvi, riisi ja kaikki pihvit. Tekee mieli jotain raikasta syötävää ja juotavaan, mutta en ole keksinyt mitä se voisi olla. :D
Näitä aivan samoja oireita mulla oli viime raskaudessa, ja tunnistan tämä olotilan kyllä,on nimittäin aivan samanlainen kuin viime raksaudessa.
Pelottaa tosi paljon, että jos olen raskaana. Kun olisi tarkotus alottaa koulu ym., niin lapsen kanssa se ei välttämättä niin hyvin onnistukaan. Mutta yksi asia mistä ole 100% varma on se, että toista aborttia en todellakaan tee. Siksi ajattelin kysyä neuvoa, että osaako joku kertoa sijaisperheistä/adoptiosta tarkemmin? Olen miettinyt, että jos olen raskaana, pidän lapsen, mutta sitä en vielä tiedä, pidänkö itselläni vai annanko toisille. Teen varmaan sitten sen mihin pystyn ja minkä näen parhaaksi. Mutta nyt kaipaisin vähän tietoa ja apua tilanteeseeni.
Kiitos jo etukäteen!
Vastaukset 5
Vanhimmat
varmasti mielellään! Tästä varmaan mitää apua ollut, mutta tsemppiä!
neuvosta sentään. Tein raskaustestin (itseasiassa 2 testiä) ja tulos positiivinen kummastakin (vahva plussa, ei haamuja). Nyt tuntuu kuin olisin ihan jumissa jotenkin.... En tiedä mitä tehdä sitten kun lapsi syntyy (abortti siis ei tule kysymykseenkään). Täytyy kyllä vakavasti alkaa miettiä vaihtoehtona tuota adoptiota/sijaisperhettä. Pitää neuvollaan varata ensimmäinen aika, ja siellä ajattelin kysyä vähän neuvoa tähän....
Onneksi olkoon vauvauutisesta! Ja sanon onneksi olkoon, en piruillakseni, vaan koska tiedän miten ihanalta sinusta vuoden päästä tuntuu kun näet vauvasi. Olivat olosuhteet sitten mitkä hyvänsä nyt ja silloin. Teit sitten miten tahansa, annat vauvan pois tai pidät itse.
Pari asiaa tuli mieleeni;
1. Sinun poikaystäväsi on tunteeton ja epäkypsä. Älä odota että olisitte yhdessä vielä, sanotaanko, viiden vuoden kuluttua. En tunne teitä, mutta sain kirjoituksestasi sellaisen aavistuksen hänestä. Älä laske tulevaisuuttasi hänen varaansa.
2. Miksi uskot, että vauva on esteenä tulevaisuudellesi/opiskeluillesi? Opiskelusi saattavat vain viivästyä vuodella tai muutamalla. Onko sinulla perhettä tai ystäviä samalla paikkakunnalla?
En tiedä miltä tuntuu tehdä abortti, uskon että se on kamalaa ja seuraa muistona pitkään. Itselläni on huolehtiva ja empaattinen mies ja vuoden vanha lapsi. Olen 27-vuotias (näytän parikymppiseltä;) ). Minä puolestani opiskelin sinkkuaikoinani, kävin lukion ja vielä ammattikorkeankin ja olin työelämässä.
Nyt muutimme uudelle paikkakunnalle, ja aloitankin kaiken alusta eli en tunne ketään enkä yhtään tiedä minne menisin töihin. Minulla on kuitenkin, onneksi, mies ja lapsi.
Huomaan hieman kadehtivani puolituttuja nuoria äitejä, jotka tosiaan ovat tehneet vauvan parikymppisinä vain koska halusivat lapsen nuorina. (Ja muutamalle kävi vahinko. Silti ovat tyytyväisiä.) Eivät hekään tiedä mitä tulevaisuudessa tekevät,mutta heillä on ainakin perhe "valmiina". Hyvin ovat selvinneet eivätkä stressaa.
Annoit sitten lapsen pois tai pidit itse, älä murehdi. Asioilla on tapana järjestyä, oli nykyinen suhteesi ja rahatilanteesi millainen hyvänsä.
Ja saattaa olla että kun näet vauvasi, et maltakaan antaa häntä pois. :)
tapana järjestyä..
Kirjoittamasi jotenkin kosketti minua ja haluan antaa omat neuvoni.
Yhdyn edellisen kirjoittamaan viestiin, mutta haluan vielä lisätä yhden asian.
Abortti on varmasti kipeä asia ja siksi suosittelisinkin, että jossain vaiheessa käsittelisit asian esim. terapiassa. Ei välttämättä nyt, mutta vaikka vuoden tai kahden päästä. Silloin se helpottaisi oloasi ja saisit purkaa surua ja tuskaa mitä nyt kannat sisälläsi. Eikä se lähde ellei sitä käsittele. Ja näinkin vaikeaan asiaan kaikki tarvitsevat ulkopuolista apua. On hyvä että itket asiaa vaikkakin yksin..(Lähetteen psykologille, terapeutille jne. saa terveyskeskus lääkäriltä ja varmasti neuvolastakin).
Selviät hienosti!!! :) Tsemppiä vain.
Kiitos rohkaisevista viesteistänne. Ette tiedäkään miten paljon helpottaa kun joku jaksaa edes täällä "kuunnella" (tai siis lukea ja vastata).
Alan pikkuhiljaa uskoa, että kyllä tästä jollain tavalla selvitään. Eihän tämä nyt mikään maailmanloppu ole, mutta tottakai vähän hämmentävää. En halua ajatella täysin negatiivisesti tätä asiaa, koska ole päätellyt, ettei se loppupeleissä ainakaan paranna. On itetysti negatiivisiakin asioita, mutta yritän kovasti löytää myös jotain positiivista ajateltavaa. Kunhan yritän pitää mielen virkeänä ja nauttia tästä ajasta kun raskaana ollaan, niin se varmasti helpottaa sitten jatkon kannalta.
Kuitenkin, sitten kun lapsi syntyy, on edessä tosi iso päätös siitä pidänkö hänet itsellä vai annanko sitten jonnekin muualle. En osaa (vielä) kuvitellakaan pystyväni kumpaankaan vaihtoehtoon, mutta eiköhän tämä tästä.
Kerroin poikaystävälleni raskaudesta eilen, ja hän otti asia kyllä ihan hyvin. Oli hän kuitenkin melko järkyttynyt, kun raskaus ei ollut ollenkaan odotettavissa ollut asia. Puhuttiin paljon tulevaisuudesta ja mitä jatkossa tehdään. Tultiin siihen tulokseen, että aika näyttää ja syntymän jälkeen päädytään siihen vaihtoehtoon, joka silloin tuntuu oikeelta.
Kerroin myös äidilleni, joka meni aivan sekasin tästä uutisesta. Hän oli siis todella iloinen ja innoissaan. Mulla 2 vanhenpaa siskoa, toisella lapsettomuushoidot käynnissä, niillä on lasta yritetty jo ties miten kauan, ja toinen sisko sanonut ettei yhtäkää penskaa itselleen halua. Joten äitini sen takia varmaan onnellinen, kun ensimmäinen lapsenlapsi tulossa (jos siis lapsen itsellä pidän...).
Saa nähdä miten käy. Eiköhän tämä tästä paremmaks muutu. Hyvää kesää kaikille:)