olenko kohtuuton ?

ehkä tarvitsin sen, ehkä olin sokea - kenties vieläkin.
Nainen, mutta ei kokonainen. Liekkö sitä elämänvoimaa-
kaan, hataralla pohjalla.

Tarkoituksella testaat nytkin, palautteesi jatkolla. Nytkin
joudun nieleskelemään koko ajan, hitto soikoon !
En ymmärrä, mikä henkinen yliote Sinulla minuun oikein
nykyään on. Ja luulenpa niin, että joku muu/muut on pistäneet
minut piiloon. Tai en minä tiedä, liian vaikeaa analysoida koko
soppaa.

Jos minä pyydän tuhannesti liikaa, mitä Sinä sitten teet ?
Mielestäni olemme tuossa asiassa samoissa lähtökuopissa.
Ja entä jos vain haihdun pois maailmastasi, unohdun siitä
vaikenemalla ja piiloutumalla pesäkolooni Sinulta, kaikilta ?
Sinulla ei ole silloin minusta juuri mitään, ei kenelläkään.

Että pitikin taas aamusta painua pinnan alle * huokaus *

Kiitänkö vai moitinko ?
No kiitän, vaikkakin sait jälleen mieleni järkkymään.

Lumileijonan herättävä kirje oli se,
joka sai tämän runoni aikaan. Hän tuntee
minua joltakin x-ajalta ja tietää minusta
aikas paljon. Sanoisinko, että hän on
melkoinen terapeutti minulle. Kenties enemmän,
kuin ammatillisen koulutuksen siihen ammat-
tiin saanut henkilö ( olen huomannut sen vasta
viime aikoina, herännyt )

Tässä ei oikeastaan ollutkaan kysymys mistään
rikkojasta, vaan sielun kipeydestä ja huonosta
itsetunnosta jota hän kiitettävällä tavalla on
yrittänyt nostattaa ja valanut minuun uskoa
omaan itseeni ja naiseuteeni.

Mollivoittoista se kieltämättä kyllä on viimeiseen
saakka, mutta ei siitä mitään muutakaan voinut
niissä tunnelmissa syntyä.

Kiitos Sinulle symppis ja ikuinen kannustajani.

olen ennenkin sen sanonut, että meissä on jotain sielunkumppanuutta,
mitä se sitten loppujen lopuksi onkaan.
Ja mun mielestä taas tällä saitilla on ihan hemmetisti paljon enemmän
hanurista olevia kirjotuksia, kun mitä itse kirjoitin. Tietty se on persoo-
nakohtaista, kuka minkin tuntee olevan skeidaa. Kuitenkin täällä olen
aika-ajoin lukenut sellasia avauksia, ettei toista kertaa tarvitse saman
kirjoittajan tekstejä avata - kerta riittää.

Olet varmaan oikeassa niiden mörköjen suhteen, kaikilla ei vaan ole
samaa voimaa tarttua siihen varteen jolla tökkiä niitä pois. Ja mä
taidan olla yks niistä, jolla ei ole.

Kirjoittaminen sinällään ON terapeuttista, raadollistakin.

Joo, ainahan voi soittaa vaikka sillä puhelimella. Mä olen kait liiaksikin
häiriköinyt frendejäni öiseen aikaan murheillani, et yritän nykyään
hillitä siinäkin asiassa itseäni. Umpimähkään taas en ala näpelöimään
sitä kapulaa, enkä heittämään täysin anonyymien kanssa läppää. Mä
tarviin kosketuspintaa ihmiseen, eikä se synny vieraan kanssa. Ei
ainakaan mun tapauksessa.

Oujee - thanks.

Musta pala puuttuu,
niin iso että en löydä koko ämmää.
Ehkä et sitten ole ämmä,
ehkä sinusta ei mitään puutu,
ehkä sinussa on jotain liikaa.

Minä mietin,
jotkut ovat kuin arvokkain ruukku,
tai kaunein kukka.

Kaikki ne näkee ja tietää katsovansa
lähes täydellistä .

Mutta tietääkö se kukka,
oivaltaako sen ruukku.

Siksi joillekkin on se sanottava,
jotta tuntiessaan itsensä,
eivät muita vahingoita,
särkyessään.

Joku on aarre arvaamaton,
kauneus katseen alla.
Mutta tyly murskana jalan alla,
ruma omissa käsissään.

jouduin tuolla rr:ssa yhtenä päivänä eräälle kommentoijalleni
vastaamaan, etten löydä yksinkertaisesti sanoja hänen vas-
tarunoonsa ja nyt olen saman tilanteen edessä.

Tiedätkö, runoni sai alkunsa ystäväni kirjeestä jolla hän yritti
valaa uskoa minuun, minuuteeni ja naiseuteeni, jotka joskus
kaikki tuntuu olevan saavuttamattomissa. Että kuljen vain
vailla määränpäätä päivästä toiseen, ilman odotuksia mistään.
Siltikin, että syvällä minussa jossain kuitenkin elää vielä into-
himo ja halu olla NAINEN. Kirje sai minut suorastaan pois
tolaltaan, niin koskettava sanoma siinä minulle oli.

Ja nyt sitten tämä Sinun runosi, liiaksi samaa, liiaksi tunnetta
ja tuntemuksia, jotka olet siihen löytänyt. Ja kuitenkin, sä-
keissäsi on totta enemmän, kuin uskallan ääneen lausua.

Kiitos J. talletan tuon runon erityiseen kansioon, mutta vieläkin
syvemmälle sydämeeni.

Rutistus !