Kiitos ylläpito!!!

Ihana huomata että oikeudenmukaisuuttakin on vielä olemassa.
Me kaipaisimme tänne Sheriffiä kipeästi, Pliis!
Tuollainen meno täällä toistuu aina säännöllisin väliajoin. Jotkut käyttävät tätä palstaa härskisti omien tarkoitusperien toteuttamiseksi. Käsittämätöntä että ei ymmäretä puolustaa niitä "lakisääteisiä oikeuksiaan" niille kuuluvilla forumeilla ja oikeiden asianosaisten kanssa. Tämä kuuluu meille taidetta harrastaville.

Onko juuri tosi että tuollaista toistuvasti harmia aiheuttavaa ei voida bannata pois kokonaan ainakin tältä forumilta? On joskus sietämätöntä kun hän tunkeutuu "kampanjoineen" ketjuun jossa on mielenkiintoisia keskusteluja, niinpä keskustelut loppuvatkin lyhyeen.
Pakko olla kuitenkin kiitollinen että kontrolli toimii edes joskus vaikka meillä ei olekaan Sheriffiä. Miksihän muuten?

Kiitos kaunis!
14286
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

((On joskus sietämätöntä kun hän tunkeutuu "kampanjoineen" ketjuun jossa on mielenkiintoisia keskusteluja, niinpä keskustelut loppuvatkin lyhyeen.))

Mitä minä olen palstaa seurannut, niin eivätkö ne viestiketjut joille tarkoittamasi henkilö osallistuu, olekin kaikkein luetuimmat?

((Onko juuri tosi että tuollaista toistuvasti harmia aiheuttavaa ei voida bannata pois kokonaan ainakin tältä forumilta?))

Kenelle hän harmia aiheuttaa, sinulleko? Voisitko perustella asian? Sinullahan on vapaa oikeus ohittaa mikä tahansa viesti tai ketju ja jättää vastaamatta, tai vaihtoehtoisesti jopa lukematta.

Tämä palsta on ainoa vapaa taidepalsta maassamme ja siksi erittäin tärkeä juuri erilaisille mielipiteille. Vapaat mielipiteet tukahdutetaan aivan liian usein niin sanotuilla virallisilla kanavilla. Ainakin itse olen täydellisen sananvapauden kannalla, enkä hyväksy sensuuria missään muodossa.

Sananvapaus tarkoittaa myös kuitenkin sitä että ottaa reilun vastuun kirjoituksistaan ja ainakin tämä henkilö sen uskaltaa tehdä, toisin kuin monet muut tällä palstalla. Hänhän on selkeästi ilmoittanut että hänen kirjoituksistaan saa vapaasti käydä tekemässä tutkintapyyntöjä poliisille, joten jokaisella joka katsoo itseänsä tai jotakin muuta loukatun lain vastaisesti, voi tarvittaessa käydä tekemässä poliisille tutkintapyynnön.

Sananvapaus on kuitenkin liian tärkeä asia menetettäväksi, siksi että heikkohermoiset kärsivät jonkun mielipiteistä.

Banjamin Franklin sanoi aikanaan: Ne ketkä ovat valmiita luopumaan vapaudestaan, saadakseen turvallisuutta. Eivät saa, eivätkä ansaitse kumpaakaan.

Äänestä
  • Koska opiskeluuni sisältyy myös tietotekniikka niin minulla on myös kyky (kiitos opetusohjelman perusteellisuuden) nähdä muun muassa tänne kirjoittelevien fyysinen osoite ihan jopa metrien tarkkuudella "Geo-Location" todentamisella ja pystyn vertaamaan sinunkin koordinaatteja aikaisempiin ja ihan laillisia tapoja ja lailista ohjelmaa käyttäen. Pystyn antamaan sinun koordinaatit tässä ja nyt ja kertomaan kaiken lisäksi jopa kadunnimet jos sinä annat luvan.

    Kerroin tuon vain siitä syystä kun ärsyynnyn tuollaisesta nokituksesta ja toivoisin että vihdoinkin älyäisit pitää hiukan matalampaa profiilia.
    Sinulla on valta, sinun luvallasi kerron osoitteesi ja tämän hetkisen ip:si.
    Kun lopetat tuollaisen lapsellisen syyttelemisen ja esiinyt täällä muutenkin kuin ihmiset niin saat olla rauhassa minun puolestani.
    Sinä et pääse piiloon vastoin luulojasi!!!

    Äänestä

  • tähän on vetää esille sananvapauksia ja muita ihmiskunnan jaloja aatteita. Tämä on maanläheinen taidepalsta eikä Leelian lepotuoli, johon kuka vaan voi ja saa oksentaa pahaa oloaan.

    Kerran ja kaksi vielä ymmärtää mutta sama itku on jatkunut jo vuosia ilman taukoa. Kurkkua myöten tässä on moni muukin tuon yhden tyypin jatkuvasta marinasta, jolla ei ole mitään tekemistä palstalla käsiteltävien asioiden kanssa. Hän käy henkilökohtaista tuulimyllytaisteluaan Don Quijoten lailla omassa asiassaan ja siinä solvaa ja haukkuu mennen tullen ne, jotka tohtivat ottaa asiallisesti kantaa hänen kirjoituksiinsa. Foorumi on hänen asialleen täysin väärä.

    Kysyt kenelle hän harmia aiheuttaa. Kaikille niille, jotka kävisivät asiallista keskustelua taiteen kysymyksistä mutta hyppäävät kelkasta, kun hän tulee keihäs tanassa sokeana ympäristölle. Kas kun aina on niitä, jotka tuntevat hänet ja jättävät huomiotta mutta myös niitä, jotka vastaavat, koska eivät tunne tai tahallaan härnäävät.

    Vastuun kirjoituksistaan täällä jokainen joutuu ottamaan julistaa sen sitten itse täällä suuriäänisesti tahi ei, tapaus Ruusunen lienee vielä useimmilla tuoreessa muistissa. Minä en ole sulkemassa häneltä palstaa, sen verran kallis asia sananvapaus minullekin on. Tyypillä itsellään on kuitenkin asiassaan paha sokea piste siinä määrin, ettei hän osaa lopettaa vaan veivaa samassakin ketjussa yhä uudestaan samat asiat. Mielestäni täysin asiatonta oli viimeisimmässä ketjussa useiden henkilöiden nimien esille tuonti selvästi komrpomettoivalla tavalla. Jossakin pitää rajan olla tällaisillakin palstoilla.

    Äänestä

  • S-L. kirjoitti:

    Koska opiskeluuni sisältyy myös tietotekniikka niin minulla on myös kyky (kiitos opetusohjelman perusteellisuuden) nähdä muun muassa tänne kirjoittelevien fyysinen osoite ihan jopa metrien tarkkuudella "Geo-Location" todentamisella ja pystyn vertaamaan sinunkin koordinaatteja aikaisempiin ja ihan laillisia tapoja ja lailista ohjelmaa käyttäen. Pystyn antamaan sinun koordinaatit tässä ja nyt ja kertomaan kaiken lisäksi jopa kadunnimet jos sinä annat luvan.

    Kerroin tuon vain siitä syystä kun ärsyynnyn tuollaisesta nokituksesta ja toivoisin että vihdoinkin älyäisit pitää hiukan matalampaa profiilia.
    Sinulla on valta, sinun luvallasi kerron osoitteesi ja tämän hetkisen ip:si.
    Kun lopetat tuollaisen lapsellisen syyttelemisen ja esiinyt täällä muutenkin kuin ihmiset niin saat olla rauhassa minun puolestani.
    Sinä et pääse piiloon vastoin luulojasi!!!

    ((Koska opiskeluuni sisältyy myös tietotekniikka niin minulla on myös kyky (kiitos opetusohjelman perusteellisuuden) nähdä muun muassa tänne kirjoittelevien fyysinen osoite ihan jopa metrien tarkkuudella "Geo-Location" todentamisella ja pystyn vertaamaan sinunkin koordinaatteja aikaisempiin ja ihan laillisia tapoja ja lailista ohjelmaa käyttäen. Pystyn antamaan sinun koordinaatit tässä ja nyt ja kertomaan kaiken lisäksi jopa kadunnimet jos sinä annat luvan.))

    On sulla aivan ylivoimaiset taidot, kyllä niitä sopii kehuskella nimimerkin suojassa pelkurina. Voi kumpa rohkeutesi olisi samaa luokkaa, niin voisimme vaikka kisailla ihan kahdestaan ja ihan mistä haluaisit.

    ((Kerroin tuon vain siitä syystä kun ärsyynnyn tuollaisesta nokituksesta ja toivoisin että vihdoinkin älyäisit pitää hiukan matalampaa profiilia.))

    Ai kauheeta, olet nyt sitten ärsyyntynyt. Mitä meinaat tehdä, laskea allesiko?

    ((Sinulla on valta, sinun luvallasi kerron osoitteesi ja tämän hetkisen ip:si.))

    Ärsyyntymisestäsikö huolimatta huomasit että valta onkin minulla. Mites nyt suu pannaan?

    ((Kun lopetat tuollaisen lapsellisen syyttelemisen ja esiinyt täällä muutenkin kuin ihmiset niin saat olla rauhassa minun puolestani.))

    Minua tuollainen puskasta uhkaileva pelkuri, ei saa tekemään mitään. Minä kun en sinun käskyjäsi kuuntele. Palauta reilusti ne oikeuteni joita olen sinulta vaatinut, äläkä yhtään pullikoi vastaan. En ole syytellyt ketään aiheettomasti, olen pyytänyt vain ja ainoastaan omia lakisääteisiä oikeuksiani.

    ((Sinä et pääse piiloon vastoin luulojasi!!!))

    En ole menossa piiloon mihinkään, minun ei tarvitse. Miten on itsesi laita, sinähän huutelet pelkurimaisesti nimimerkin suojassa, pysytellen tuntemattomana? Tule itse näkyviin, niin selvitetään kahden kesken nämä sinun traumasi jotka johtuvat minusta.

    Äänestä

  • old_profile_51194 kirjoitti:

    tähän on vetää esille sananvapauksia ja muita ihmiskunnan jaloja aatteita. Tämä on maanläheinen taidepalsta eikä Leelian lepotuoli, johon kuka vaan voi ja saa oksentaa pahaa oloaan.

    Kerran ja kaksi vielä ymmärtää mutta sama itku on jatkunut jo vuosia ilman taukoa. Kurkkua myöten tässä on moni muukin tuon yhden tyypin jatkuvasta marinasta, jolla ei ole mitään tekemistä palstalla käsiteltävien asioiden kanssa. Hän käy henkilökohtaista tuulimyllytaisteluaan Don Quijoten lailla omassa asiassaan ja siinä solvaa ja haukkuu mennen tullen ne, jotka tohtivat ottaa asiallisesti kantaa hänen kirjoituksiinsa. Foorumi on hänen asialleen täysin väärä.

    Kysyt kenelle hän harmia aiheuttaa. Kaikille niille, jotka kävisivät asiallista keskustelua taiteen kysymyksistä mutta hyppäävät kelkasta, kun hän tulee keihäs tanassa sokeana ympäristölle. Kas kun aina on niitä, jotka tuntevat hänet ja jättävät huomiotta mutta myös niitä, jotka vastaavat, koska eivät tunne tai tahallaan härnäävät.

    Vastuun kirjoituksistaan täällä jokainen joutuu ottamaan julistaa sen sitten itse täällä suuriäänisesti tahi ei, tapaus Ruusunen lienee vielä useimmilla tuoreessa muistissa. Minä en ole sulkemassa häneltä palstaa, sen verran kallis asia sananvapaus minullekin on. Tyypillä itsellään on kuitenkin asiassaan paha sokea piste siinä määrin, ettei hän osaa lopettaa vaan veivaa samassakin ketjussa yhä uudestaan samat asiat. Mielestäni täysin asiatonta oli viimeisimmässä ketjussa useiden henkilöiden nimien esille tuonti selvästi komrpomettoivalla tavalla. Jossakin pitää rajan olla tällaisillakin palstoilla.

    *((turha tähän on vetää esille sananvapauksia ja muita ihmiskunnan jaloja aatteita.))

    Sananvapaus on siis sinulle asia jota ei saisi joissakin asioissa tai palstoilla ottaa esille.

    ((Kerran ja kaksi vielä ymmärtää mutta sama itku on jatkunut jo vuosia ilman taukoa. Kurkkua myöten tässä on moni muukin tuon yhden tyypin jatkuvasta marinasta, jolla ei ole mitään tekemistä palstalla käsiteltävien asioiden kanssa. Hän käy henkilökohtaista tuulimyllytaisteluaan Don Quijoten lailla omassa asiassaan ja siinä solvaa ja haukkuu mennen tullen ne, jotka tohtivat ottaa asiallisesti kantaa hänen kirjoituksiinsa.))

    Etkö ole huomannut miten tärkeä omien oikeuksiensa saaminen hänelle on, jos sinunkin taiteilijan urasi olisi yritetty tuhota opiskeluaikana taidemaailman sisäpiiriin kuuluvien opettajien toimesta, vieläpä mikäli haluaisit vain elättää itsesi ja kouluttaa lapsesi omalla työlläsi, niin etkö haluaisi itsellesi oikeutta?

    ((Vastuun kirjoituksistaan täällä jokainen joutuu ottamaan julistaa sen sitten itse täällä suuriäänisesti tahi ei, tapaus Ruusunen lienee vielä useimmilla tuoreessa muistissa. Minä en ole sulkemassa häneltä palstaa, sen verran kallis asia sananvapaus minullekin on.))

    Tämä tässä maassa onkin ongelmana, vain pääministeriin tai muihin poliittisiin päättäjiin kohdistuvat loukkaukset tutkitaan. Näin oikeuslaitoksemme on täydellisessä poliittisessa ohjauksessa. Koulussa opettajien tekemiä laittomuuksia ei tutkita. Lieneekö oppilaitos lahjoittanut vaaliavustuksia?

    ((Tyypillä itsellään on kuitenkin asiassaan paha sokea piste siinä määrin, ettei hän osaa lopettaa vaan veivaa samassakin ketjussa yhä uudestaan samat asiat. Mielestäni täysin asiatonta oli viimeisimmässä ketjussa useiden henkilöiden nimien esille tuonti selvästi komrpomettoivalla tavalla. Jossakin pitää rajan olla tällaisillakin palstoilla.))

    Pittoren sokea piste löytyy laittomuuksien puolustamisesta, sehän tuli jo poistetussa alfa-art ketjussa esille. Kyllä omia oikeuksiaan saa pyytää julkisesti nimillä, jos niitä ei muuten kerran anneta. Raja pitäisi olla tällaisten laittomien kokousten järjestäjien puolustamisella.

    Äänestä

  • Palstaa seurannut. kirjoitti:

    ..oikeutesi, ota vastaan Hups! Kun kerran noin kauniisti anelet.
    Saitko ne kiinni?
    Nyt et voi väittää vastaan että eikö niitä sinulle ole tarjottu.
    Mene nyt sitten tekemään sitä mitä et ole voinut tehdä ennen.

    Nyt kun olet saanut oikeutesi takaisin niin voisit vaikka häipyä täältä ikihyvinesi, sillä sinua ei todellakaan tule ikävä.

    Tulihan ainakin kaikille selväksi millä tasolla sinä olet. Lapsellisuutesi antaa olettaa sinun olevan päiväkotiasteella, miten sinut on voitu jättää noin yksin ja valvomatta, että olet ihan yksin päässyt koneen ääreen kirjoittelemaan valvomatta. Kysehän saattaa olla jopa heitteillejätöstä.

    Oli erittäin ikävästi kommentoitu! En haluaisi olla sinulle töykeä, mutta olet tuon saman asiasi tuonut esille jo niin monesti, että olemme varmasti kaikki jo kyllästyneet sitä pohtimaan. Mahdollista toki on, että sinua on kohdeltu joskus jossain epäoikeudenmukaisesti, mutta me emme voi edistää asiaasi millään tavoin; itse sinun on haettava oikeutta sieltä, mistä sitä voit saada. Tämä ei ole siihen oikea foorumi. Me täällä emme ole syyllisiä sinun ongelmaasi, vai oletko toista mieltä asiassa?

    Voisitko rauhoittua ja kirjoitella kanssamme yleisesti kiinnostavista aiheista jättäen nuo opiskeluaikasi ongelmat täällä käsittelemättä. Vanhojen asioiden jauhaminen mielesään sitä paitsi estää elämästä tätä päivää täydesti. Siinä menevät parhaat vuodet aivan hukkaan. Etkö jo voisi siirtyä elämässäsi eteenpäin tai ainakin hoitaa asioitasi eteenpäin toisilla foorumeilla, jos et asiassa rauhaa saa.

    Äänestä

  • old_profile_33466 kirjoitti:

    ##Oli erittäin ikävästi kommentoitu! En haluaisi olla sinulle töykeä, mutta olet tuon saman asiasi tuonut esille jo niin monesti, että olemme varmasti kaikki jo kyllästyneet sitä pohtimaan. Mahdollista toki on, että sinua on kohdeltu joskus jossain epäoikeudenmukaisesti, mutta me emme voi edistää asiaasi millään tavoin; itse sinun on haettava oikeutta sieltä, mistä sitä voit saada. Tämä ei ole siihen oikea foorumi. Me täällä emme ole syyllisiä sinun ongelmaasi, vai oletko toista mieltä asiassa?##

    Sinä Tinat et varmaankaan ole millään lailla syyllinen minun ongelmiini, eivätkä useat muutkaan jotka täällä kirjoittelevat ja olen pahoillani mikäli katsotte että en saisi hakea oikeuksiani. Pahoillani siitä syystä että otatte huomioimatta tilanteeni ja sen että tämä palsta on maamme ainoa täysin vapaa taidepalsta ja tänne jos jonnekin kuuluvat juuri ne äänet, jotka muualla taidealan vaikutusvallalla vaiennetaan.

    ##Voisitko rauhoittua ja kirjoitella kanssamme yleisesti kiinnostavista aiheista jättäen nuo opiskeluaikasi ongelmat täällä käsittelemättä. Vanhojen asioiden jauhaminen mielesään sitä paitsi estää elämästä tätä päivää täydesti. Siinä menevät parhaat vuodet aivan hukkaan. Etkö jo voisi siirtyä elämässäsi eteenpäin tai ainakin hoitaa asioitasi eteenpäin toisilla foorumeilla, jos et asiassa rauhaa saa.##

    Neuvosi ovat aivan hyviä, mutta tilanteeni huomioon ottaen en aio jättää asiaa tähän. Minulla täytyy olla oikeus saada omalla työlläni elättää itseni ja kouluttaa lapseni. Ilman että minun teosteni kopioija tai jonkun oppilaitoksen opettajat jotka pitävät valtaa taidepiireissä, yrittävät estää tämän rikollisin ja laittomin keinoin.

    Ihmisten perusoikeudet ovat sellaisia joita jokaisen tulisi puolustaa. Ne myydään aivan liian usein henkilökohtaisen hyödyn tai välinpitämättömyyden vuoksi, vaikka juuri ne ovat perusturvamme. Usein ymmärrämme niiden merkityksen vasta kun ne viedään itseltä, silloin huomaamme kuinka tärkeitä ne ovat.

    Mutta odotetaan nyt rauhassa niitä rikosilmoituksia ja tutkintapyyntöjä, tuon youtubessa olevan julkisen pyynnön aiheuttamana. Saadaan asia uudelleen poliisitutkintaan ja nyt tulen vaatimaan julkisesti kaikkien nimeltä mainittujen virallista poliisikuulustelua. tätähän ei ole tehty aiemmin, vaan poliisi on vain soittanut muutamalle ja kysynyt asiaa. Opettajat ovat kyllä virallisestikin kiistäneet kokousten järjestämisen, jopa kirjallisesti useallekin viranomaiselle.

    Ja koska eduskunan oikeusasiamieskin on jättänyt asian kokonaan tutkimatta, niin toivotaan että kohta tutkii.

    Juuri tämä on ollutkin tarkoitukseni, niin tälle palstalle laitetuilla julkisilla pyynnöillä, kuin youtubeen laittamalla vastaavalla pyynnöllä. Uskon että kun asiasta järjestetään viralliset poliisikuulustelut, niin joillakin osallistuneilla on rohkeutta myöntää tosiasiat, eli laittomat kokoukset järjestetyiksi. Nämä laittomasti järjestetyt kokoukset ovat kuitenkin jo niin monen tiedossa, että totuus tulee kuitenkin ennen pitkää julki. Sekä paikalla on varmasti ollut myös henkilöitä jotka on kutsuttu paikalle heidän tietämättä kokousten olevan laittomia.

    Tosin taidemaailman pelko ja uskon puute omiin kykyihin ja taiteilijan lahjoihin, saattaa saada katsomaan asiaa muusta kuin oikeudellisesta näkökulmasta. Opettajathan kuuluvat taidemaailman sisäpiiriin ja heillä on vaikutusvaltaa taidealalla. Ovathan he näyttäneet myös erinomaisen esimerkin, joka kohdistuu minuun, vaikutusvallastaan. Ura tuhotaan vaikka laittomin rikollisin keinoin.

    Mielestäni koko taidemaailman pitäisi irtosanoutua noista toisten teosten kateellisista kopioijista jotka tekevät kirjallisia salaisia valituksia toisista taiteilijoista ja sellaisista taideopettajista jotka järjestävät niiden perusteilla laittomia kokouksia.

    Maamme tulee aivan lähiaikoina velkaantumaan ennätusmäisesti ja vanhat sisämarkkinat on purettava, sekä lähdettävä maailmalle taiteemme kanssa. Ei ole mitään järkeä rahoittaa velkarahalla, jonka tulevat sukupolvet joutuvat maksamaan, taidetta joka ei ketään kiinnosta ja jota ostetaan museoiden kellareihin pölyttymään tai virastojen kelmeän harmaille seinille pölyttymään vain sulle mulle periaattein.

    Meidän on lähdettävä globaalissa maailmassa kansainvälisille markkinoille, emme ole enää pikku kopio entisestä Neuvostoliitosta, Vaan olemme osa Euroopan unionia ja nyt voidaksemme pärjätä globaalisti, on keksittävä uusia innovaatioita ja ideoita. Taiteen tuki olisi ilman muuta muutettava tukemaan sellaista taidetta, jolla olisi mahdollisuus menestyä myös kansainvälisesti. Vanhalla neuvostojärjestelmällä sitä ei saavuteta.

    Markkinoilla ei kuitenkaan ole mahdollisuutta menestyä kuin erittäin hyvillä ideoilla ja todellisella osaamisella. Meidän on oltava parempia kuin muut ja siihen on juuri nyt panostettava.

    Piti kirjoittaa: ...museoiden kellareihin homehtumaan...eikä pölyyntymään.

    Äänestä

  • old_profile_33466 kirjoitti:

    Oli erittäin ikävästi kommentoitu! En haluaisi olla sinulle töykeä, mutta olet tuon saman asiasi tuonut esille jo niin monesti, että olemme varmasti kaikki jo kyllästyneet sitä pohtimaan. Mahdollista toki on, että sinua on kohdeltu joskus jossain epäoikeudenmukaisesti, mutta me emme voi edistää asiaasi millään tavoin; itse sinun on haettava oikeutta sieltä, mistä sitä voit saada. Tämä ei ole siihen oikea foorumi. Me täällä emme ole syyllisiä sinun ongelmaasi, vai oletko toista mieltä asiassa?

    Voisitko rauhoittua ja kirjoitella kanssamme yleisesti kiinnostavista aiheista jättäen nuo opiskeluaikasi ongelmat täällä käsittelemättä. Vanhojen asioiden jauhaminen mielesään sitä paitsi estää elämästä tätä päivää täydesti. Siinä menevät parhaat vuodet aivan hukkaan. Etkö jo voisi siirtyä elämässäsi eteenpäin tai ainakin hoitaa asioitasi eteenpäin toisilla foorumeilla, jos et asiassa rauhaa saa.

    ..minä olen yrittänyt hyvällä ja joskus kiukun valtaamana pahallakin mutta tulos on aina sama. Aina hän menee henkilökohtaisuuksiin ja tarkoituksenaan loukata niinkuin hän olisi aivan vailla tunteita.
    Ei meidän "tinat" kannata välttämättä hänen kommenttejaan noteerata. Yritetään vain keskustella niissä puitteissa kun täällä enää on mahdollista. Annetaan hänen vaan touhuta omiaan ja ollaan me onnellisia oman harrastuksemme parissa.

    Kesälomakin alkaa olla jo sillä "huonommalla" puolella ja olen ottanut kaikki irti 2 viikon Lapin reissusta. Monina iltoina istuskelin auringonlaskun aikoihin erään vaaran laella ikuistamassa Lapin tunnelmia. Minulla oli oppaana paikallinen arvostettu taiteilija ohjaajanani joka antoi vinkkejä mitä minun kannattaisi niissä maisemissa huomioida.
    Luonnoslehtiöni on aivan täynnä noita elämyksiä joita aion hyödyntää alkavana lukuvuonna. Toivottavasti saan ne tunnelmat ikuistettua.

    Siellä Lapissa oli hirveästi itikoita! onneksi sillä paikallisella taiteilijamestarilla oli toimivat konstit joilla saatiin rauhoitettua se pieni alue jolla työskentelimme. Hän laittoi pieniä "kynsitulia" ympäri sitä meidän aluetta ja kävi aika ajoin laittamassa niihin nuotioihin kosteita sammaltupsuja joista tuli savun sekaista höyryä ympäriinsä ja sitä näyttivät sääsket karttavan.
    Myöskin tämä taiteilija oli laittanut voileipiä meidän eväiksi missä oli muun muassa valkosipulivoita ja jotka todella olivat maukkaita. Hän sanoi että itikat karttavat valkosipulin hajua joka tulee ihosta. No, ehkä siitä tosiaan oli jotain hyötyäkin.

    Huomasin nyt että todella paljon minulla on vielä opittavaa. Tämä taiteilija teki työnsä ihailtavalla nopeudella täysin valmiiksi siellä paikan päällä. Ei haitannut vähääkään ne delanneet sääsket siinä maalauspinnassa. Sehän teki niistä töistä entistä "elävämmän".
    Tuolla reissulla opinkin todella paljon kun sain seurata todellisen mestarin tarkoituksenmukaista työskentelyä. Jokainen asia mitä hän teki, oli todella tarkoituksellista ja edisti työn valmistumista
    Kertakaikkiaan oli ihana loma.
    Kuinka sinun kesäsi meni "tinat"?

    ...ei tolle sun jutullesi voi kuin nauraa ja ymmärränkin miksi kirjoitit sen.

    ##..minä olen yrittänyt hyvällä ja joskus kiukun valtaamana pahallakin mutta tulos on aina sama. Aina hän menee henkilökohtaisuuksiin ja tarkoituksenaan loukata niinkuin hän olisi aivan vailla tunteita.##

    Ketään tällä palstalla ei ole nimimerkkien suojassa haukuttu ja mollattu sekä syytelty niin paljon kuin mainitsemaasi henkilöä. Häntähän on jahdattu ja ahdisteltu tällä palstalla kaikin mahdollisin keinoin jo yli kaksi vuotta. joten kirjoituksesi on täyttä puuta heinää.

    Ymmärrän miksi otit tämän Rovaniemeläistaiteilijan esille, koska hän mitä ilmeisemmin on yksi niistä jotka tälläkin palstalla ovat tätä toista taiteilijaa julkisesti syytelleet. näin ollen motiivisi kirjoitukseesi löytyykin sitä kautta. Säälittävää toimintaa jolla yritetään vain nostaa hänen profiiliaan.

    Jos hän kerran on sellainen mestari taiteilija ja suurenmoinen opettaja kuin annat ymmärtää, niin mikset rohkeasti mainitsisi hänen nimeäänkin, jotta muutkin palstalaiset voisivat häneltä oppia hakea???

    Ps: Itse kyllä uskon tietäväni syyn tähän.

    En ymmärrä mistä olet saanut päähäsi että puhuin jostakin Rovaniemeläistaiteilijasta. Kuule Lapissa on paljon muitakin osaavia ja pidettyjä taiteilijoita joten voit ihan vapaasti huokaista helpotuksesta.

    Pysyisit nyt vain siinä ihan omassa projektissasi ole kiltti

    ...erehdykseni, vika on minun. Mutta mitä tulee projektiini, niin etköhän ole vahvasti osa sitä, ainakin aloitusviestistä päätellen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

S-L. kirjoitti:

Ihana huomata että oikeudenmukaisuuttakin on vielä olemassa.
Me kaipaisimme tänne Sheriffiä kipeästi, Pliis!
Tuollainen meno täällä toistuu aina säännöllisin väliajoin. Jotkut käyttävät tätä palstaa härskisti omien tarkoitusperien toteuttamiseksi. Käsittämätöntä että ei ymmäretä puolustaa niitä "lakisääteisiä oikeuksiaan" niille kuuluvilla forumeilla ja oikeiden asianosaisten kanssa. Tämä kuuluu meille taidetta harrastaville.

Onko juuri tosi että tuollaista toistuvasti harmia aiheuttavaa ei voida bannata pois kokonaan ainakin tältä forumilta? On joskus sietämätöntä kun hän tunkeutuu "kampanjoineen" ketjuun jossa on mielenkiintoisia keskusteluja, niinpä keskustelut loppuvatkin lyhyeen.
Pakko olla kuitenkin kiitollinen että kontrolli toimii edes joskus vaikka meillä ei olekaan Sheriffiä. Miksihän muuten?

Kiitos kaunis!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu