Pojan kanssa Tukholmaan

ennen koulujen alkua.

Olen lähdössä 11 –vuotiaan pojan kanssa muutamaksi päiväksi Tukholmaan. Tarkoitus olisi mennä Turusta päivälaivalla yli ja tulla lentokoneella takaisin Turkuun, tai toisin päin, miten aikataulut sitten sopivatkin. Matka toteutetaan ”säästöbudjetilla”, mikä tarkoittaa lähinnä sitä että alkoholia ei juoda lainkaan. Itse olen viimeksi käynyt Tukholmassa yli 15 vuotta sitten. Tärkeintä on että pojallani olisi hauska ja mielenkiintoinen reissu (poika ei ole koskaan ollut laivalla eikä lentokoneessa), sekä näkisi että maailmassa on vähän isompiakin paikkoja, kuin tämä pikkukylä missä me asumme.

Kysymyksiä:

1. Onko laivojen / laivayhtiöiden viihtyvyydessä suuria eroja?

2. Mikä olisi asiallinen, mielellään edullinen hotelli Tukholmassa?
Hotellissa ei käytäisi varmaan kuin iltapalalla, nukkumassa ja aamupalalla, sekä säilytettäisiin matkatavaroita ja ostoksia. Hotellin sijainnilla ei ole väliä, kunhan sinne pääsee helposti vaikka metrolla (Rica Hotel Kungsgatan, taitaa olla kallis? Entä mitä mieltä laivayhtiöiden omista hotelleista?).

3. Kannattaako mennä viikolla vai viikonloppuna (esim. perjantai – maanantai)?
Käytäisiin Gröna Lundissa, Aquariassa, tehtäisiin pari kiertoajelua veneellä ja yksi linja-autolla, ajeltaisiin metrolla, käveltäisiin kaupungilla, tutkittaisiin pikkukauppoja ja tavarataloja, tehtäisiin vaateostoksia. Ja ennen kaikkea, pidettäisiin yksinkertaisesti vaan hauskaa!

4. Käykö OP Visa electron maksuvälineenä Ruotsin puolella, vai otanko suosiolla käteistä mukaan? Ilmeisesti kannattaa ottaa kruunuja.

5. Kaikki ehdotukset matkajärjestelyistä otetaan kiitollisuudella vastaan.

Kielitaitoni ei kovinkaan kehuttava eli osaan hiukan englantia, tuleeko suuria ongelmia?

Tarkoitus oli lähteä tällä viikolla, mutta säätiedotukset lupasivat vesisadetta Tukholmaan, joten odotan parempia ilmoja.

Millaisella varoitusajalla hotelleihin, laivoihin ja lentokoneisiin nykyään pääsee?

Kiitos kaikille vastanneille jo etukäteen.

10

1284

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tukholmassa

      1. Onko laivojen / laivayhtiöiden viihtyvyydessä suuria eroja?
      *Itse olen Vikingin kannalla, parempi hinta-laatusuhde, samoin terminaalin sijainti Tukholmassa. Kannattaa kuitenkin vertailla hintoja yhtiöiden sivuilla.

      2. Mikä olisi asiallinen, mielellään edullinen hotelli Tukholmassa?
      Hotellissa ei käytäisi varmaan kuin iltapalalla, nukkumassa ja aamupalalla, sekä säilytettäisiin matkatavaroita ja ostoksia. Hotellin sijainnilla ei ole väliä, kunhan sinne pääsee helposti vaikka metrolla (Rica Hotel Kungsgatan, taitaa olla kallis? Entä mitä mieltä laivayhtiöiden omista hotelleista?).
      *Helpoimmalla ja ehkä halvemmallakin pääset varaamalla laivayhtiöstä hotellipaketin. Hyviä kokemuksia on Scandic Continentalista (keskusta) ja Scandic Malmenista (Södermalm). Molemmista hyvät metro- ja bussiyhteydet, Malmeniin jaksaa laivalta kävelläkin, Continentalin lähelle pääsee laivabussilla. Nämä koskevat siis Vikingiä.

      3. Kannattaako mennä viikolla vai viikonloppuna (esim. perjantai – maanantai)?
      Käytäisiin Gröna Lundissa, Aquariassa, tehtäisiin pari kiertoajelua veneellä ja yksi linja-autolla, ajeltaisiin metrolla, käveltäisiin kaupungilla, tutkittaisiin pikkukauppoja ja tavarataloja, tehtäisiin vaateostoksia. Ja ennen kaikkea, pidettäisiin yksinkertaisesti vaan hauskaa!
      *Menisin viikolla, mutta makuasia. Kannattaa miettiä Tukholmakortin ostamista, jos paljon ajelee julkisilla ja käy museoissa ym.

      4. Käykö OP Visa electron maksuvälineenä Ruotsin puolella, vai otanko suosiolla käteistä mukaan? Ilmeisesti kannattaa ottaa kruunuja.
      *Kyllä käy. Saat sillä myös rahaa automaatista. Kruunuja on hyvä olla.

      5. Kaikki ehdotukset matkajärjestelyistä otetaan kiitollisuudella vastaan.

      Kielitaitoni ei kovinkaan kehuttava eli osaan hiukan englantia, tuleeko suuria ongelmia?
      *Englannilla pärjää kyllä.

      Tarkoitus oli lähteä tällä viikolla, mutta säätiedotukset lupasivat vesisadetta Tukholmaan, joten odotan parempia ilmoja.

      Millaisella varoitusajalla hotelleihin, laivoihin ja lentokoneisiin nykyään pääsee?
      *Tämä voi olla hankalaa sesonkiaikoina. Ei auta kuin seurata tilannetta netistä.

      • ...........

        Tämä ei ole mikään vastaiskuminkään varustamon puolelta, vaan kerron taas puolestani meidän perheen kokemuksia laste kanssa. Olemme matkustaneet molemmilla varustamoilla, niin Siljalla kuin Vikingilläkin. Olemme ihan käytännön kokemusten perusteella päätyneet Silja Linen kannalle.

        1. Me ja lapset vain viihdymme paremmin Siljan uudemmissa laivoissa, joissa palvelut ovat mielestämme paremmin saatavilla. Lisäksi näin kesäisin ainakin Siljan laivojen konferenssi-osastot on muutettu lasten maailmoiksi ja muutenkin on ollut hienoa ohjelmaa. Esimerkiksi Helsinkin Siljan laivojen korkea ja avoin promenade kävelykatu mahdollistaa jopa trapetsi esitykset.

        Yleensä aina saa erilaisia tarjouksia, että yhtiöiden välisissä hinnoissa ei suuremmin ole käytännön eroja. Meille vaaka kallistuu Siljan puolelle myös Tukholman terminaalin sijainnin puolesta. Lähin metro asema, gärdet, on 500 metrin päässä Siljan terminaalista. Vikingiltä taas on lähimmälle metroasemalle kilometri ja viisisataa metriä.

        Myös Siljan Transfer-bussi menee siitä Djurgårdenin sillan vierestä suoraan keskustaan. Siinä sillalla voi jäädä pois ja on jo aivan Junibackenin vieressä. Meistä ainakin Silja terminaalista on käytännössä helpompi ja lyhyempikin matka keskustaan, koska emme osaa lentää linnuntietä, vaan kummaltakin terminaalista on mentävä kulkuneuvoilla.

        Kävellen molemmilta terminaaleilta on yhtäpitkä matka keskustaan eli Sergelin Torille.

        2. Olemme useasti käyttäneet Siljan Ariadne-hotellia, joka on Tukholmassa Silja terminaalin yhteydessä. Olemme saaneet käytännöllisiä hotellipaketteja sinne. Sinne voi kävellä terminaalista suoraan ilmasiltaa pitkin ja kaikki varaukset voi tehdä samalla kertaa sekä laivamatkalle, että hotelliin.

        3. Jos on mahdollista mennä viikolla niin ilman muuta mielestämme kannattaa mennä silloin.

        4. ja 5. Kortit käyvät ihan kuten Suomessakin ja varaustilanne elää tietenkin kaiken aikaa, mutta kyllä varmasti löydätte teille sopivan ajankohdan. Hyvää matkaa.

      • Tukholmassa
        ........... kirjoitti:

        Olisin ylistänyt Siljan laivoja yhtälailla, jos alkup kysyjä olisi ollut Helsingistä lähdössä. Turun laivoilla ei niin isoja eroja ole. Tarjouksia kannattaa tosiaan seurata.

      • niintai näin
        Tukholmassa kirjoitti:

        Olisin ylistänyt Siljan laivoja yhtälailla, jos alkup kysyjä olisi ollut Helsingistä lähdössä. Turun laivoilla ei niin isoja eroja ole. Tarjouksia kannattaa tosiaan seurata.

        No, Turun laivoista sen verran, että eroina Silja Europa on reitin tilavin laiva ja Silja Galaxy Suomen ja Ruotsin välisen liikenteen uusin laiva....

      • Hiihto-HousuNainen
        niintai näin kirjoitti:

        No, Turun laivoista sen verran, että eroina Silja Europa on reitin tilavin laiva ja Silja Galaxy Suomen ja Ruotsin välisen liikenteen uusin laiva....

        Hei Sinulle!

        Omana kokemuksenamme meidän lastemme kanssa Turusta Tukholmaan hotelli reissuille sanoisin, että meistä on ollut todella toimiva ja mukava tuo Silja Linen ensin päivälaivalla Turusta Tukholmaan ja sitten illalla laivan saavuttua Värtanille voi tosiaan terminaalista kävellä suoraan sitä ilmasilta putkea pitkin Siljan hotelli Ariadneen, joka on aivan Silja-Terminaalin vieressä.

        Pääsee heti hotellihuoneeseen ja sitten aamulla ison, siis todella ison aamiaisen jälkeen kaupungille. Jos lähtee samana iltana laivalla takaisin Turkuun voi tavarat jättää päiväksi ilmaiseksi säilytykseen hotellille. Sitten taas illansuussa ottaa tavarat hotellista ja laivaan.

        Koko matkan, laivoineen ja hotelleineen voi tosiaan varata Siljalta kerralla, eikä tarvitse sitten kaupungilla kanniskella laukkuja jne.

        Jos taas lähtee Turusta iltalaivalla ja on siis aamulla aikaisin Tukholmassa, voi hotelliin viedä heti kaikki laukut ja aika usein olemme päässeeet jo heti silloin huoneeseen. Se tietysti riippuu onko huone ollut vapaana sen edellisen yön. Aika usein olemme saaneet huoneen jo silloin heti aamusta käyttöömme. Turun laivojen aikaisen saapumisajan takia on ollut mukavaa hiukan levätä hotellissa ennen kaupungille lähtöä.

        Tuo Ariadne hotellin sijainti Silja Terminaalin vieressä on meille se ratkaiseva tekijä. Hotelli on iso ja varsin tasokas, mitä tulee esim tähtiluokitukseen.

    • vihdoinkin matkaan.

      Kiitos kaikille vastanneille!

      En ole ehtinyt edes näitä vastauksia lukemaan, saatikka etsimään tietoa matkasta mistään muualtakaan yllättävän työtarjouksen vuoksi. Nyt minulla on 2 viikkoa vapaata ja tarkoitus on lähteä perjantaina, yritän varata huomenna matkan jostain.

      Onko kokemusta sellaisesta Tukholman matkasta joka tehdään lentäen Turusta Tukholmaan, perillä 2-4 yötä hotellissa ja paluu päivälaivalla Tukholmasta Turkuun?

      Mitä matkat ja yöpymiset tulivat maksamaan? Lähden pojan kanssa kahdestaan, ikä 11 vuotta.

      Löytyykö valmiita pakettimatkoja?
      Minkä yhtiön palveluja suosittelisitte? Mistä voin kysyä ja varata matkan (puh.numero/ linkki)?
      Onko Tukholmassa kaupat auki sunnuntaisin?
      Mihin kannattaa suunnistaa nuortenvaateostoksille?
      Saako Tukholma-kortteja ostettua lentokentältä Suomen puolelta?

      Mikä hintataso Tukholmassa on (syömiset, vaatteet, ym.) verrattuna Suomen hintatasoon? Mitään viiden tähden ravintoloita ei siis ole tarkoitus kierrellä.

      Olen säästänyt aika kauan pojan toivomaa yhteistä matkaamme varten ”johonkin huvipuistoon”, hän ei siis tiedä määränpäätä vielä, koska en ollut varma pystynkö toteuttamaan sen pätkätöilläni, yllätys tulee olemaan melkoinen, koska on kateellisena kuunnellut koulukavereiden tarinoita laivaristeilystä. Perjantaina tai viimeistään lauantaina lähdetään kohti Turkua ja kerron vasta siellä että menemmekin Ruotsin puolelle. Tuo lentomatka ei ole aivan pakollinen/järkevä valinta, mutta tiedän sen olevan erikoinen kokemus nuorelle miehenalulle, joten yritän siksi sisällyttää sen matkaan.

      Tuli taas muutama hölmö kysymys, mutta jos joku viitsii/ehtii vastata, niin olen todella kiitollinen.

      Kiitos jo etukäteen!

    • matka maksettu.

      Päästään huomenna lähtemään!

      Erittäin mukava matkatoimistovirkailija järjesti kaikki tarvittavat liput (lentokone, hotelli ja paluulaiva), hän soitteli useita puheluja ja sai kasattua kokoon hienon "pakettimatkan" edulliseen hintaan. Maksoin matkan heti, liput ovat kassissa ja nyt odotan malttamattomana huomista. Poika ei tiedä matkajärjetelyistä mitään, voin vain kuvitella hänen ilmeensä kun saavumme huomenna Turun lentoasemalle.

      Käyttörahaakin jäi paljon odotettua enemmän, olo on siis todella aurinkoinen.

      Lento lähtee Turusta Tukholmaan klo 17:15, kolme yötä Scandic Hotel Ariadnessa, paluu Turkuun maanantaina Siljan aamulaivalla.

      Kerron alkuviikolla kuinka matkamme sujui.

      Kiitos kaikille.

      • Tukholmassa

        teille! Voin vain kuvitella, kuinka poikasi yllättyy. Ariadnesta saatte varmaankin Tukholmakortit.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      274
      3020
    2. 201
      2866
    3. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      70
      2454
    4. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      218
      1929
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      42
      1371
    6. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      13
      1368
    7. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1317
    8. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      24
      1298
    9. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      51
      1267
    10. Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat

      Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi
      Maailman menoa
      159
      1202
    Aihe