Meille syntyi muutama viikko sitten uusi vauva. Poikamme 1v7kk oli kateelinen uudelle vauvalle ja täysin yllättäen poika sanoi viikko sitten ensimmäisen oikean lauseensa: "Vauva tyhmä pitää tappaa". Sitä hän nyt hokee ainakin 20 kertaa päivässä ja meitä koko perhettä naurattaa joka kerta :-)
*Vauva tyhmä pitää tappaa*.
Äiti&mukulalauma.
82848
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
tyhmä juttu,rohkaskaa nyt sit pikku kaveria hokeen tollasta!
..tyhmä juttu. Lapsihan kertoo selvästi omalla tavallaan, että hänet on sivuutettu, hänestä ei enää välitetä. Hänen tilalleen on tullut jotakin, josta huolehditaan enemmän kuin hänestä itsestään. Jotta hän taas saisi vanhempien huomion, uusi tulokas pitää poistaa kuvioista: tappaa.
Onkin muuten tosi hauska juttu ja kiva että vanhempia vaan naurattaa. Ja miten ihanaa, että lapsen ensimmäinen kokonainen lause on toive siitä, että perheen pikkuinen tapettaisi!!
Sääli pientä poikaa, vain 1 v 7 kk. Hän on tosi pieni vielä. Ja kokee jo nyt jäävänsä vaikke vanhempiensa aikaa, rakkautta, huomiota. JA sitten hänelle vaan nauretaan.
Tuli tosi surullinen olo pienen pojan puolesta.
Toivottavasti tämä oli kuitenkin vaan provo.
Tosi naurettavaa miten jaksattekin ottaa noin vakavasti pikku lasten jutut. Ehkä kuitenkaan ei ole kyse noin vakavasta jutusta ja siitä että esikoinen jäisi ilman vanhempien aikaa, rakkautta ja huolenpitoa. Nämähän on vain lasten juttuja ja ehkä vanhempia naurattaa kun se oli lapsen ensimmäinen oikea lause, onhan sekin iso juttu. Ainahan edellinen lapsi on mustasukkainen uudelle tulokkaalle oli se vanhempi sitten 1v.7kk tai murkkuikäinen, varsinkin jos se on sattunut olemaan ainokainen. Enemmän minua säälittää nämä yksinäiset lapset jotka saavat kaiken huomion eikä totu ottamaan muita huomioon. Joskus sitten kuiteskin tuulee tupaan ja pahemman kerran. En kuiteskaan yleistä kaikkia yksilapsisia perheitä, eihän kaikilla ole mahdollisuuttakaan kuin siihen yhteen vaikka halua ois saada lapelle sisarruksia.
miksi lapsen kommentteja ei pitäisi ottaa tosissaan??? miksi lapsen "hauska" juttu on vaan harmiton ja hauska, jolle voi vaikka nauraa, nauraa lapselle?
Minkä ikäisen lapsen juttuja voidaan "ottaa tosissaan", siis toisin sanoen missä vaiheessa lapsi oivaltaa, että NYT minun mielipiteilläni on arvoa eikä niille naureta?
15-vuotiaana? 8 vuotiaana?
Eiköhän silloin ole jo myöhäistä, lapsi on jo oppinut ettei hänellä ja hänen kommenteillaan ole mitään arvoa.
Minusta lapsi, joka toivoo pikkusisaren katoamista perhekuvioista, olisi ehdottomasti otettava tosissaan ja asiaan puututtava, sehän on lapsen hätähuuto. Olkoonpa lapsi minkä ikäinen tahansa.
Murkkuikäinen muuten jo oivaltaa miksi vauva vie äidin kaiken huomion, eikä teini edes kaipaa äidiltä syliä ja iltasatua kuten vaippaikäinen pieni lapsi.. samoin asian voi kertoa kouluikäiselle..
Niistä itsekkäistä ainokaisista: kyllä he sosiaalista elämää - toisen huomioon ottamista yms -oppivat päiväkodissa, koulussa, kerhoissa. vAIKKA lapsi ainokainen onkin, ei se tarkoita että hän olisi kodin pikku tyranni joka sanelee miten homma huushollissa toimii, kyllä perheessä muitakin ihmisiä on: ne vanhemmat nyt vähintään. Silloin siis otetaan huomioon myös muut, kun kaikki huomioidaan.
olen samaa mieltä, että jos lapsi kokoajan hokee että vauva pitää tappaa niin ei sille saa vain nauraa joka kerta, voi olla, että juuri sen takia hän sitä nyt kokoajan hokee kun se oli aikuisten mielestä hauska juttu. Tottakai siitä pitää sanoa asiallisesti ja kertoa että vauva on tullut jäädäkseen ja meidän uudeksi perheen jäseneksi joka on yhtä tärkeä kuin me kaikki muutkin, vauvaa ei saa tappaa! Mutta lähinnä sitä tarkoitin että vaikka tämä lapsi on niin sanonut niin ei se välttämättä sitä tarkoita, että edellinen lapsi on jäänyt ilman huomiota, rakkautta ja hoitoa. Vastasyntynyt vie kyllä aluksi ennen kuin äiti uuteen tilanteeseen tottuu niin melkein kokonaan äidin huomion, mutta onhan lapsilla isä ja todennäköisesti myös vauva nukkuu välillä eli silläaikaa myös äiti voi olla vanhemman lapsen kanssa. Mutta ottaa se lapselta myös aikaa tottua, että äidillä on nyt myös toinen kuka vie äidin huomiota hänestä pois. Myöskään 1v.7kk. lapsi ei välttämättä tiedosta että miten raakaa ja lopullista "tappaminen" on ja tässä se juju on! Lapselle pitää se selittää! Eli vielä tiivistettynä se mitä halusin sanoa on, että tottakai lapsi on mustasukkainen uudesta tulokkaasta, mutta, että vanhempi lapsi oisi jäänyt hunningolle uuden vauvan tulon johdosta, sitä en välttämättä usko! Minulla oli nimittäin sellainen tilanne että esikoiseni oli 1v.6kk. kun hän sai pikku sisaren, kieltämättä teki pahaa välillä katsoa kun hän näytti siltä että olisi välillä kovastikin miettinyt misä hänen paikkansa nyt on! Mutta misään vaiheessa ei lapsi ainakaan jäänyt vähemmälle hoidolle vauvan saapuessa. Päinvastoin, isä oli 3kk kotona sen jälkeen kun vauva syntyi ja hän oli kokoajan vanhemman lapsen kanssa ja minä aina pidin häntä hyvänä kuin mulla siihen oli tilaisuus, välillä tuntui siltä että hän sai melkein enemmän huomiota kuin ennen vauvan syntymää. Eikä se rakkautta vanhempaan vähentänyt kun vauva syntyi vaan välillä tuntui että sydän pakahtuu siitä rakkauden määrästä jota siellä oli. Kun rakkaus vanhempaan lapseen ja lasten isään vain kasvoi ja sitten vielä tämä uusi vauva, niin välillä tuntuu, että mistä tämä niin pyyteetön kaiken kestävä äidin rakkaus voi tulla! Joka päivä tuntuu siltä, että enää enempää ei voi rakastaa mutta silti seuraavana päivänä sitä rakastaa vaan vielä enemmän!
Nykyään tyttäreni on 3vuotias ja poikani 1v.6kk ja mitä rakkaimmat sisarrukset ja ystävät toisilleen.Ja sitten on vielä pikkuinen tyttövauva kasvamassa tähän ihanaan sisarrusparveen!:):)
Minulla on itselläni myös kokemus, tämmöinen tapaus: esikoinen, n. 3 vuotias, piirsi kuvan ja huutaen vaati että se töherrys on laitettava seinälle sänkyni viereen. Joka ilta viimeisenä ja joka aamu ensimmäisenä oli se kuva silmieni edessä. Se oli vain yksi piirustus monien muiden joukossa.
Hänellä oli ollut tarkoitus piirtää ympyrä (josta ihminen ) mutta käsi ei pysähtynytkään vaan kiersi ympyrää , kiersi ja kiersi (hän osasi jo piirtää suljetun ympyrän), teki tiukan spiraalin. Tartuin ranteeseen ja vasta sitten liike pysähtyi.
Hän piirsi siihen ihmisen korvineen kaikkineen , mutta ei ollenkaan sillä tavalla kuin hän normaalisti ihmisen piirsi. Tämä ihminen oli "levällään" pitkin paperia siinä spiraalissa = ympyrässä jota hän ei saanut kiinni, pysymään kasassa.
Vain tuo yksi piirustus, ja minulle se kyllä kertoi , aamuin illoin muistutti, miten rikki ja hajalla se lapsi oli.
Meidän sen hetkinen elämäntilanne oli melkoisen kaaottinen, pikkuveli oli vauva vielä ja koko kodin tilanne .. oli se mikä oli. Päällisin puolin kaikki ok, mutta lapsi vaistosi ettei kaikki ollut kunnossa.
Joutui siinä miettimään monia asioita ja tarkentaamaan asioita.
Nyt molemmat lapset ovat täysi-ikää läheteleviä nuoria aikuisia ja heillä on hyvät välit keskenään.
Tällä tarkoitan sitä, että se yksikin viattoman kuuloinen kerta voi olla lapsen tapa ilmaista omaa hätäänsä ja epätoivoaan sen hetkisen (perhe)tilanteen edessä. Vaikkei se toistukaan, pitäisi se yksikin kerta ottaa tosissaan ja "puuttua" siihen.
Niin, eihän pikkulapset ei ole ihmisiä. Eihän niillä mitään tunteita tai pelkoja ole.
Kyse olikin siitä mitä pieni lapsi tunsi ja pelkäsi. Lasten tavat saa naurattaa, mutta lapset pelot pitää ottaa huomioon.
Hauskojahan nuo muksujen sanomiset on. Ihmetouhua kun pitää kauheesti muiden nyt sit moralisoida, kuin huonoja vanhemmat on kun lapsi sanoo tuollaista! Eikös se ole ihan yleistä, että kun uusi vauva syntyy, niin isompi sisarus tulee kateelliseksi, jo vaikka vain sen takia et pienempi saa rintaa mitä vanhempi ei enää saa... Tietysti vastasyntyneen hoitaminen muutenki tuottaa enemmän vaivaa ja isomman huomioiminen jää vähemmälle. Olkoon kuin hyvät ja huolehtivat vanhemmat tahansa.
Ja jos jotain ärsyttää lasten sanomat jutut, mitä toiset pitää hauskoina, niin jättää sit vaik lukematta koko "Lasten suusta" -osaston.