Olen työpaikassa jossa yksi työntekijöistä on tullut uskoon. Nyt tuntuu, että kaikki aamupalaverit ja kahvitauot keskustellaan uskon asioista yms. Samat aisiat on kuultu moneen kertaan.
Ymmärrän ja tiedän, että kaikkien kanssa on tultava toimeen ja siinä ei ongelmaa ole ollutkaan, mutta nyt olo alkaa olla tuskainen, kun samoja juttuja pyöritellään päivästä toiseen ja itse työnteko alkaa häiriintymään.
Jokainen meistä uskoo eri asioihin ja jokaisen uskoa pitää kunnioittaa. Sitä en vaan millään ymmärrä, että asiaa pitää puida päivästä toiseen. Missä kulkee raja, kuinka paljon tuollaista täytyy kuunnella?
Ymmärrän ja tiedän, että kaikkien kanssa on tultava toimeen ja siinä ei ongelmaa ole ollutkaan, mutta nyt olo alkaa olla tuskainen, kun samoja juttuja pyöritellään päivästä toiseen ja itse työnteko alkaa häiriintymään.
Jokainen meistä uskoo eri asioihin ja jokaisen uskoa pitää kunnioittaa. Sitä en vaan millään ymmärrä, että asiaa pitää puida päivästä toiseen. Missä kulkee raja, kuinka paljon tuollaista täytyy kuunnella?
Vastaukset 12
Vanhimmat
On sohvanvaltaajia saati sydän vai mikä sisin se nyt olikaan , voi joku vallata
Sana AINA saa tilanvaltaajan miettimään.
Sano se painokkaasti tomeralla äänellä; MIksi me AINA keskustellaan sinun asioista .... hei meitä on muitakin ;=)
Mikset sanoisi tätä samaa sille uskontotyypille? Eikös uskovaiset pidä itseään yltiöhyveellisinä eikä tämä uskovainen näin ollen voi sanoa sinulle ainakaan pahasti takaisin. Ja jos sanoo voit aina vedota jumalan rankaisuun tai pelotella helvetillä.
Raja menee juuri siinä mihin sinä sen vedät.
silti olen sitä mieltä, että on aika turhaa ja rasittavaa tuputtaa omaa ajatteluaan muille. Itse koen ongelmana sen, että lähes kaikki mitä kahvipöydässä keskustellaan on pelkkää ääntä ilman todellista asiaa. Se johtuu vain siitä, että katson eri tavalla maailmaa. Minusta riittäisi, että puhuttaisiin työasioista ja moikattaisiin. Toisaalta olen kiinnostunut ihmisistä. Mutta ihmisistäkään ei tarvitsisi puhua liian tungettelevaan sävyyn.
selittää, ettei minua kiinnosta puhua rahasta ja materiasta, mutta turhaan. En saa vastakaikua, ihmiset alkavat voida huonosti. He myös loukkaantuvat siitä, etten osoita mielenkiintoa heille tärkeisiin asioihin. Päässäni on varsinainen hullunmylly, jonka pitää jauhaa kaikenlaista päinvastaista logiikkaa.
minun on silti helppo ymmärtää ihmisiä, jotka ajattelevat tavalla, joka juuri oli myös oma. Siksi ei tarvitse tuntea itseäni yhtään erikoisemmaksi.
En noin yleensäkään oikein pidä ihmisistä. Duunipaikoilla on nuot kahvitunnit pääsääntöisesti olleet lähinnä vastenmielisiä. Harvemmin uskiksia, mutta jokapaikassa on ainakin yksi torvelo (mieluiten sukua johtajalle) joka selittää viisauksiaan ja mielipiteitään, vaikkei kukaan ole niistä kiinnostunutkaan. En edes muista, missä työpaikassa olisin viimeksi istunut kahvipöytä raadissa, Mene joko tupakille tai haen kahvin huoneeseeni. Noh, jää sitten nämät työmaan sosiaaliset suhteet hoitamatta ja saa vittumaisen maineen. Mutta kun mielestäni tienaan rahani töitä tekemällä, en ymmärrä, miksi kaupanpäälle pitäisi vielä kuunnella paskanjauhantaa.
Uskiksista minulla ei ole mitään pahaa sanottavaa työkuvioista. Paremmasta päästä työkavereina aina. Paitsi se yksi duunipaikka, missä kaikki olivat mormooneita, niillä kun on tuo lähetyskäsky kovin voimallinen. Kestin sitä kai kaks viikkoa.
=DW=
saakka.
Olen ollut hoitoalalla, missä kahvipöytäkäyttäytyminen luetaan suoraan työyhteisöön sopeutumisen piikkiin. Olisi pitänyt olla kiinnostunut toisten etelänmatkoista, lapsenlapsien kuvista ja tekemisistä, uusista koltuista ja kiharoista. Koirien tempauksille vähintään olisi pitänyt osata nauraa ihastuneena. En osannut en. Päinvastoin ihmettelin joskus puoliääneen, miten jotkut tuovat imeväisiä "vaaria katsomaan", kun kumpikaan heistä ei tiennyt maailmanmenosta vielä/enää mitään, tai kun osastolla riehui ripuliepidemia. En ymmärtänyt sitäkään, miten tärkeää osallistumista on jonkun etelänmatkoihin samaistuminen, millaisen arvostuksen saa lähettäessään postikortin "täältä lämpimästä".
Uskon, uskoni on syvä, siitä riittäisi puhumista kyllä, mutta en koskaan tarjoillut sitäkään. Se, etten kuulunut joukkoon, enkä aina edes halunnut, johti kompromissiin poistua lopullisesti koko alalta. En häiritse enää muita eikä muut häiritse minua.
Ja alkuperäiselle: mitä ilmeisemmin työyhteisössänne on eksytty mitä karkeimmin varsinaisesta työasiasta. En tiedä mitä pitäisi tehdä, ehkä marssia ulos kun keskustelu kääntyy väärille raiteille. Alkuun varmaan riittää huoneesta lähtö, ei välttämättä työpaikasta, vaikka loppujen lopuksi, se voi jäädä ainoaksi keinoksi, jos kaikki muut on ihastuneita vatkaamaan jonkun henkilökohtaisia asioita loputtomiin, työpaikalla, työajalla.
Tämän olen huomannut. Monesti ihmiset jaksaa arvostella toisia, mutta eivät koskaan itse aloita mitään keskustelua, vaikka tilaisuus olisikin. He odottavat toisilta "fiksuja juttuja", mutta ei itse aloita koskaan mitään uutta aihetta. Sitten tympääntynyt ilme kasvoilla nojailevat kyynärpäillään pöytään............ ja lopun voi arvata.
Jos ei ole kanttia sanoa, että antaa toisillekin puheenvuoron, voi sopivan tilanteen tullen vaihtaa puheenaihetta....... luulisi jonkunlainen tauko sentään tulevan puheliaammankin jutellessa.
muuten vaan.
Ennen oli jännää keskustella politiikasta, sodista, katastrofeista, erilaisista riennoista ja paikoista jonne mennä, kaupoista, sisustamisesta, mutta nyt ei enää. Jos jotain tarvitaan niin laitetaan hankintaan. Urheilu ei ole koskaan kiinnostanut. Sen takia kerron useammin sattumuksista ja havainnoista, joita olen tehnyt. Mistään henkisestä ei kannata pukahtaakaan työpaikan kahvitunnilla. Se on väärä paikka. Olen silti aistinut, että elämän onttous vaivaa monia ilmeisesti.
varsinaista henkistä heräämistä ihan varmuudella. Kuinkahan moni uskovainen kokee että elämässä ei ole enää sisältöä. Jos tää onkin vaan ikään liittyvää. Tässä kämpässäkin kaikki jopa telkkari on vaan muiden iloks lähinnä. Elämäkin on sellainen niin kuin ois menny värit ja kuva ja pitäis vaan keskittyä mietiskelyyn. En mä ihmettele, jos uskoon tullut ei osaa muusta puhua. On usko parempi kuin alkoholi.
Juu nainen voi olla pappi
mutta ei rauta kauppias.
Uskosta voi puhua mutta ei
saa tyrkyttää sitä muille .
Eihän kuunteleminen ole mitenkään pakollista.
Sanassakin sanotaan, et vain verot ja kuolema ovat pakollista.
Tarvitsee hiukka ymmärrystä, uskovaisella kun ei ole muuta kuin se "uskonto" ja heillä puheet sen mukaiset.