kihlat, jota ei hyväksytä?

Ihan vaikka omalle kohdalle sattuisi, en välittäisi ollenkaan.

"Ja vaikka rakastankin poikaystävääni, ja tiedän, että haluan olla hänen kanssaan"

Tiedätkö haluatko mennä varmasti NAIMISIIN hänen kanssaan ja elää hänen kanssaan loppu elämäsi? Tämä on se oleellinen kysymys. Jos epäröit yhtään tuo kihlaus oli typerä teinikihlaus (iästä riippumatta), enkä ihmettele yhtään jos vanhempasi ja siskosi suhtautuvat "kihlaukseen" negatiivisesti.

"mitä minun pitäisi tehdä tälle epävarmuudelle/ koko kihlausasialle ?"

Jos et ole aikeissa mennä poikaystäväsi kanssa naimisiin, niin pura "kihlaus". Muutenkin, jos noin pian mistään syystä alkaa kihlautuminen epäilyttää, niin vanhempasi ja siskosi ovat oikeassa, tuo oli tyhmästi tehty. Tuossa vaiheessa pitäisi kyllä olla jo niin varma teidän jutusta ettei epäilyksiä tule (ainakaan noin pian).

Tuo sinun luonnekuvauksesi on aika pelottava. Ehkä sinun pitäisi oikeasti kuunnella vanhempiasi, sillä he varmasti haluavat sinulle hyvää. Tuollaisella luonteella päätyy aika nopeasti narsistin uhriksi, jos on jo valmiiksi lähes täysin vedätettävissä. Todennäköisesti et edes itse tajua tilannetta, koska kuvittelet saavasi hyväksyntää tekemällä kuten toiset haluaa. Suosittelen hankkiutumista terapiaan, sillä tuo on oikeasti aika vaarallista sinulle itsellesi pidemmän päälle.

Minulla tismalleen sama tilanne! :O
Itse menin poikaystäväni kanssa kihloihin vähänaikaa sitten pitkän seurustelusuhteen jälkeen. Hänen vanhempansa todella iloisia, omani toitottavat: " Herran jestas, tuossa ei ole mitään järkeä, nyt menee jo vähän yli".

Mutta, yritä vain päästää muiden mielipiteet toisesta korvasta sisään- toisesta ulos. Itse ainakin teen näin, vaikka pahalta tuntuukin kun oma perhe ei hyväksy kihlautumista.. kyllä asioilla on tapana järjestyä :)

minun veljeni meni myös hyvin nuorena kihloihin ja kävi vähän samalla tavoin. En halua eritellä syitä, mutta sisaruksena ajatus ei tuntunut yhtään hyvältä. En osannut olla iloinen hänen puolestaan, mutta toki varmasti ihan ystävällisesti muuten käyttäydyin molempia kohtaan. Syitä tuohon asiaan oli, mutta en mene tässä niihin. Vanhemmatkaan eivät osanneet iloita hänen puolestaan. Tilanne oli vaikea ja hyvin kiusallinen varmaan kaikille. Vaikka vanhemmat kokeili olla diplomaattisia, sekin toi vain veljelleni uhman päälle, ja monet kerrat he keskustelivat välillä suorinkin sanoin asiasta. Malttia olisi tarvittu molempien puolelle, mutta temperamenttisilta luonteilta ei sitä silloin löytynyt ja ehkä keskustelu olisi onnistunut vähän maltillisemmalla tyylillä paremmin.

Lopulta veljeni ja vanhempien välit olivat vaikeat ja vähän räjähdysalttiitkin. Mutta sitten vaikeudet kasautuivat myös suhteessa ja veli joutui tosi hankalaan välikäteen. Toinen oli ongelmallinen suhde kihlattuun ja toinen oli se, että hän ei olisi halunnut myöntää millään sitä, että suhteesta ei ollut mihinkään ja odotti kai vanhempieni tokaisevan jotain mitäs me sanoimme-tyyppistä juttua, joka sai hänet vain puolustuskannalle ja yrittämään juttua pitää väkisin kasassa
.
Hän sitkutteli pitkään jutussa vähän kai omaa ylpeyttään ja toisaalta kai halusi yrittää parhaansa. Morsiamen perhe oli tietysti innoissaan pariskunnasta ja häitä puuhattiin jo kovasti. He ostivat jopa parille oman asunnon, jota alkoivat laittamaan. Se lisäsi kiusallisuutta vielä enemmän. Tilanne oli jotenkin vieläkin hankalampi.

Veljeni ahdistus ja paineet olivat hirveät, että toisaalta suhteesta ei tullut vaikeuksien (kihlatun henkilökohtaisen ongelmat) vuoksi mitään. Toisaalta
se syyllisyys, että ei toista voi jättää ongelmansa vuoksi, lisäksi morsiamen perhe ja suku, joka jo laitteli häitä ja sulhasta ahdisti, ja omat vanhemmat, joilta pelkäsi vähän tätä mitäs me sanoimme- suhtautumista, jolloin omissa silmissä olisi epäonnistunut. Ei ole ihme, jos ei tiennyt mitä ajatella asioista.

Lopulta tilanne onneksi tai onnettomuudeksi kärjistyi ja loppui näiden kihlatun ongelmien ilmetessä yhtäkkiä tosi voimakkaana, jolloin ei voitu harkitakaan mitään häitä. Tuli ero.

Kun me myöhemmin juteltiin asiasta, hän sanoi kuitenkin, että oli jossain sisällään tietänyt, että ratkaisu oli oikea, että jutust ei olisi tullut mitään ja ehkä vanhemmat tunsivat poikansa, minäkään en olisi halunnut veljeäni siihen suhteeseen, jotenkin ajattelin, että ei hän olisi lopulta onnellinen. Mutta se, että se mielipide tuli jostain ulkopuolelta, ennenkuin hän itse oli sen saanut tehtyä itselleen selväksi varmaan jotenkin ahdisti niin, että hän ikäänkuin uhmakkaasti päätti vain selviytyä ja monestihan siinä sitten menee napit vastakkain ja tulee uhma ja pikemminkin käy niin, että vain asettuu toisia vastaan. Ja hänelle tilanne meni vaikeaksi, koska jossain vaiheessa hän olisi todella tarvinnut ihan konkreettista ja keskusteluapua, mutta ei sitten ylpeyksissään osannut tai halunnut pyytää ja koki olevansa hyvin yksin. Suhde loppui sitten aika dramaattisiin käänteisiin. Ja veljeni oli lopulta äärimmäisen helpottunut. Välit vanhempiin palasi, mutta ei siitä tullut mitään sen dramaattisempaa juttua. Totesi vain vanhemmille, ettei hommasta tullut mitään. Mitä lienee miettivätkään, mutta onneksi älysivät pitää suunsa silloin kiinni.

En tiedä, mitä pitäisi tehdä. Mutta pyydän, että kuuntele ja kunnioita vanhempiasi, olivat he mitä mieltä hyvänsä ja myös jollain tavoin osoita se heille, he rakastaa sinua kuitenkin ja toivovat aina lapselleen parasta, vaikka tuntuisi miltä. Voit vielä tarvita heidän apuaan. Ja jos voit, koeta keskustella ja vältä napit vastakkain asetelmaa ja anna ajan selvittää. Ei sinun tarvitse nyt heidän vuokseen erota mutta ei syöksyä naimisiinkaan. Ota aikalisä nyt aivan rauhassa ja katso eteenpäin. Oli siitä suhteesta suhteeksi tai ei, se ei jää selviämättä ja siihen ei vaikuta lopulta kenenkään ulkopuolisen mielipide. Älä myöskään pelkää liikaa tilannetta, että tulee oma ylpeys vastaan, jos alkaa tuntua, että ei suhteesta ole. Tuo ylpeys ja epäonnistumisen pelko toi veljelleni ihan hirveät paineet ja kärsimykset, mutta lopulta suhdetta ei vain oltu tarkoitettu ja loppuminen oli pikeminkin helpotus.

Älä tee asialle yhtään mitään. Anna sen nyt vain olla ja hautua sellaisenaan. Ne asiat ei jää selviämättä koskaan, ja et voi sitä tilannetta nopeuttaa tai hidastaa. Ne kypsyvät ajallaan ja niillä on aikansa. Luota siihen, että elämä kantaa.

On yksi pettämätön kikka millä voit testata itseäsi: Haluatko lapsen tämän miehen kanssa?

Ajattele tilannetta, että mies ja nainen rakastuvat toisiinsa. Mies on vaikka yli nelikymppinen ja nainen reilu parikymppinen. Nainen on arka, sinunkaltaisesi, sellainen, joka tarvitsee lähimmäisten hyväksynnän tekemisilleen. Tytön lähimmäiset leimaavat miehen hyväksikäyttäjäksi, pedofiiliksi, pelimieheksi ja kysyvät tytöltä, että haluaako hän hoitaa kohta vanhaa miestä. Ja niin käy, että tyttö jättää miehen.

Kukahan tuossa tilanteessa on syntiä tehnyt. En ole uskovainen, mutta eiköhän raamatussa lue jossain, että rakkaudentyön häirintä on synti.

Mies kertoo siskolleen tapahtuneesta ja sisko sanoo, että hyvin kävi, että sellainen suhde olisi ollut sairasta. Mies kysyy siskoltaan, että onko lähimmäisillä oikeus puuttua rakkauteen ja sisko vastaa, että lähimmäiset pitää ottaa huomioon. Sisko oli unohtanut tyystiin sen, että veli oli saanut aikanaan kärsiä suunnattomasti siskon alkaessa seurustella isälle sopimattoman kaverin kanssa. Lumihanki kutsui monesti.

Ihmisen selkäranka ja periaatteet ovat kummallisia. Ne vaihtuvat helposti aina sen mukaan, mikä oma etu on. Kukaan ei usko olevansa suvaitsematon tai ennakkoluuloinen, ei ainakaan ennen kun sitä mitataan.

Edellinen tarina ei ole tosi. Se ei tapahtunut ihan noin vaan vielä häijymmin.

Onko miehessä jotain huonoja puolija joita et vain näe vaaleanpunaisten lasiesi läpi.

siitä, että haluat lähimmäisten hyväksyvän tekemisesi. Tiedän tunteen paremmin kuin hyvin, jos tuo asenne siis koskee yleisesti kaikkia asioita elämässäsi. En halua ylitulkita, mutta itse löysin ihan muutamia viikkoja sitten sivuston nimeltä "Narsistien Uhrien Tuki". Itkin järkytyksestä ja helpotuksesta monesti lukiessani mm. keskustelupalstalta "narsistien lapset"-osiota, heidän kokemuksiaan isän/äidin käytöksestä. Tajusin vihdoin, ettei vika ole ikuisesti minussa ja minun valinnoissani. Minua oli kontrolloitu ja manipuloitu koko ikäni mitä ihmeellisimpiin asioihin ja lopulta ne oli saatu tuntumaan omilta valinnoilta. Mm. kaksi parisuhdetta menetin nuorempana suurelta osaltaan isäni ihmeellisen käytöksen vuoksi, hän ei halunnut parastani, vaan halusi ainoastaan hallita. Päättää kenen kanssa olen, mitä aineita luen, mihin kouluihin haen, mitä vaatteita käytän, mitä mieltä olen mistäkin asiasta. Jos joskus uskaltauduin vastustamaan tahtoa, seuraukset olivat tuhoisia.

Lopulta menin sitten rakastumaan nykyiseen mieheeni, joka valoi minuun voimaa lähteä kotoa. Menimme ensin kihloihin salaa. Mies halusi kysyä isältäni ensin lupaa, mutta koska tiesin edellisistä poikaystävistä sen, miten hän pyyntöön suhtautuisi (ilkeilisi, käskisi ehkä painua helvettiin tyttärensä elämää pilaamasta) niin kielsin miestäni. Onneksi sentään appivanhemmat olivat iloisia puolestamme. Saimme heiltä apua mm. muutossa paljon, omilta vanhemmilta kävin salaa katsomassa asuntoa ja muutinkin hyvin yllättäen. Jos olisin odottanut lupaa tai jonkinlaista hyväksyntää, en olisi saanut sitä milloinkaan isältäni.

Nyt olemme asuneet yhdessä yli vuoden, ja muutamme kohta uudelle paikkakunnalle yhdessä. Isäni ei edelleenkään suostu käymään meillä kylässä mieheni läsnäollessa, koska tuntee itsensä täysin petetyksi. Jos joutuvat samaan tilaan, hän ei puhu miehelleni mitään. Minuun hän sentään on nykyisin ihan väleissä.

En oikein tiedä, mikä tämän viestin sanoma oli. Ehkä se, että elämä on täynnä valintoja. Kannattaa kuunnella rakkausasioissa omaa sydäntään, eikä toisten mielipiteitä. Jos menee aina toisten mielipiteiden mukaan, ei tunne itse eläneensä laisinkaan. Hyväksyntää ja kunnioitusta ei saada nöyristelemällä, sillä tyylillä tulee vain lisää velvollisuuksia, kun huomataan, että tottelet aina. Tsemppiä sinulle, mitä sitten teetkin.

Vähän vastaava tilanne mullakin.
Kaikki muut onnittelee mutta mun isä tööttää melkein viikoittain ulos jotain harkitsematonta/ loukkaavaa/ tms