Palstalla on viime aikoina kiehunut ja kuohunut sen seurauksena kun on jouduttu toimenpiteisiin sellaisia kohtaan jotka eivät käyttäydy ohjeiden mukaan. Olen keskustellut asiasta ylläpidonkin kanssa.
Omassa työssäni olen joutunut tekemisiin loanheiton ja disinformaation kanssa eikä siinä sinänsä ole mitään uutta. Niin tyhmää lukijaa ei varmaan olekaan joka uskoisi lähettämikseni väitettyjen viestien olevan minulta kotoisin. Kuitenkin tuen puute nk. omien puolelta (muutamia harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta) rassaa ehkä eniten. Tämä EI koske ylläpitoa eikä sen toimintaa.
Koska minulla ei oikeastaan ole enää toimintamahdollisuuksia enkä edelleenkään aio viettää koko aikaani tällä foorumilla enkä varsinkaan alkavaa vuosilomaani,
LOPETAN SHERIFFIN TEHTÄVÄSSÄ TOIMIMISEN.
Jos joku katsoo tämän voitoksi itselleen, siitä vaan. Uskoisin muutoksen tulevan voimaan jo tänään.
Olen jo pyytänyt ylläpitoa ryhtymään seuraajan hakuun ja uskoisin prosessin olevan käynnissä; käsittääkseni - tämä on ihan oma mielipiteeni - sheriffin on tällä foorumilla vaikea toimia uskottavasti, jos hän on joko (entisten) vankien tai henkilökunnan joukosta. Vaikka miten yrittää olla tasapuolinen, tietynlainen esiymmärrys varmaan ohjaa toimintaa. Siksi siis nimenomaan tällä foorumilla olisi sheriffi hyvä valita näiden viiteryhmien ulkopuolelta.
Olen ilmoittanut asianomaiselle taholle, että minulla ei ole vaatimuksia eikä ehdotuksia nyt mahdollisesti voimassa olevien rajoitustoimien suhteen (minulla ei ole listaa niistä). Ylläpito toimii ihan toiveistani riippumatta niiden suhteen erittäin itsenäisesti, mikä on hyvä asia; sheriffiin kohdistuva painostus ei saa aikaan muutoksia, päin vastoin kuin mitä täällä moni luulee. Saatan myös tiedoksi, että toisinaan ylläpito sekä poistaa viestejä että asettaa estoja ilman sheriffin pyyntöäkin kun havaitsee siihen olevan aihetta.
Valvoja tänne kuitenkin tarvitaan, se on selvä. Toivottavasti sellainen saadaan pian. Kiitän kaikkia mielenkiintoisesta ja haasteellisesta ajasta nyt kun tähti pian poistuu nimimerkkini perästä.
Omassa työssäni olen joutunut tekemisiin loanheiton ja disinformaation kanssa eikä siinä sinänsä ole mitään uutta. Niin tyhmää lukijaa ei varmaan olekaan joka uskoisi lähettämikseni väitettyjen viestien olevan minulta kotoisin. Kuitenkin tuen puute nk. omien puolelta (muutamia harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta) rassaa ehkä eniten. Tämä EI koske ylläpitoa eikä sen toimintaa.
Koska minulla ei oikeastaan ole enää toimintamahdollisuuksia enkä edelleenkään aio viettää koko aikaani tällä foorumilla enkä varsinkaan alkavaa vuosilomaani,
LOPETAN SHERIFFIN TEHTÄVÄSSÄ TOIMIMISEN.
Jos joku katsoo tämän voitoksi itselleen, siitä vaan. Uskoisin muutoksen tulevan voimaan jo tänään.
Olen jo pyytänyt ylläpitoa ryhtymään seuraajan hakuun ja uskoisin prosessin olevan käynnissä; käsittääkseni - tämä on ihan oma mielipiteeni - sheriffin on tällä foorumilla vaikea toimia uskottavasti, jos hän on joko (entisten) vankien tai henkilökunnan joukosta. Vaikka miten yrittää olla tasapuolinen, tietynlainen esiymmärrys varmaan ohjaa toimintaa. Siksi siis nimenomaan tällä foorumilla olisi sheriffi hyvä valita näiden viiteryhmien ulkopuolelta.
Olen ilmoittanut asianomaiselle taholle, että minulla ei ole vaatimuksia eikä ehdotuksia nyt mahdollisesti voimassa olevien rajoitustoimien suhteen (minulla ei ole listaa niistä). Ylläpito toimii ihan toiveistani riippumatta niiden suhteen erittäin itsenäisesti, mikä on hyvä asia; sheriffiin kohdistuva painostus ei saa aikaan muutoksia, päin vastoin kuin mitä täällä moni luulee. Saatan myös tiedoksi, että toisinaan ylläpito sekä poistaa viestejä että asettaa estoja ilman sheriffin pyyntöäkin kun havaitsee siihen olevan aihetta.
Valvoja tänne kuitenkin tarvitaan, se on selvä. Toivottavasti sellainen saadaan pian. Kiitän kaikkia mielenkiintoisesta ja haasteellisesta ajasta nyt kun tähti pian poistuu nimimerkkini perästä.
Vastaukset 27
Vanhimmat
Tällä palstalla varmasti riittää sellaisia pieniä oman elämänsä poliiseja ja salapoliiseja kuule siihen hommaan. Saako siinä mitään ip-osoitteita tai muita tietoja ketkä käyttävät tätä palstaa ja loukkaavat jopa muiden pientä hipiää ja horjuttavat pientä herkkää persoonaa kuoressa?
Kiitos sinulle, nyt ex-seriffi.
Ihmettelinkin miten pitkään jaksat tuollaisessa henkilökohtaisuuksiin menevässä asiattomassa loanheitossa.
Oman mittapuuni mukaan selviydyit epäkiitollisesta tehtävästäsi kiitettävästi.
Uudella seriffillä on Pohjois-Karjalaisittain sanottuna "homma paekka" täyttää jättämäsi saappaat.
Toivottavasti muutamat tämän palstan vakiokirjoittajat kasvavat aikuisiksi muutenkin kuin ikänsä puolesta.
Newer hear.
j-e-r-m-u-----omaa sukua seriffi---piilo---hahmo---mitä---kuvassa--näkyy---ei--mitäään.-terveisin--------homma----hanskassa....
jermu--suosittelen, sinua palstan serifiksi. edellytykset on samat, kuin edellisellä. mutta ainut este, ettemme valitse, sinua,on,sama, kuin----että olet---ex--seriffi--t.-pölhö, kustaa, kustavista,
Kiitos suosituksesta, mutta tuosta toimivallastasi valinnan suhteen en ole niinkään varma.
Enkä aio ryhtyä seriffiksi tälle palstalle. Saan jo töissä tarpeekseni hiekkalaatikkotasoisten ajatusmaailmojen kanssa tuhraamisesta. Joten ei kiitos.
En ole ollut seriffi, enkä myöskään ole omaa sukua seriffi.
Ymmärrän hyvin miksi jotkut ovat minut ex-seriffiksi leimanneet: Helpoin ja yksinkertaisin ratkaisu henkilöllisyyteni suhteen, koska ilmeisesti ajattelen monesta asiasta samankaltaisesti kuin ex-seriffi.
Mutta johtopäätös väärä. Olen eri henkilö, mutta oletan että olemme samaa sukupuolta?
joo,ymmärretään. leikit hiekkalatikolla, mutta mitäs pahaa siinä nyt on? seriffikään kun et ole, niin olisi ihanaa katsella möys, KUVAASI, ei pelkkää tyhjää, LAATIKOA---HIEKKALAATIKKOA..ps. kasvoton mies.
Jos joku on varma, niin se on ainakin ihan varma, että tällä palstalla olen ja pysyn tuntemattomana.
Kukaan täysijärkinen ei tuo tälle palstalle itseään, läheisiään, työympäristöään, henkilökohtaisia asioitaan riepoteltavaksi.
Tälle palstalle tuon ainoastaan mielipiteeni riepoteltavaksi, silloin kun itseäni sattuu huvittamaan.
Kysymyksessä on terve pelko yksityisyyden suojan särkymisestä.
totta toiset puolet asiassa, mutta sinä olet vartija, niin varmaan senkään takia et tuo profiiliasi esille. täysin ymmärrettvää. muta esim. veijo53, esiintyy täällä kuvallaan ja hän taisteli teitä vastaan, kavereittensa kanssa ja sai esim. suurimman palsta häirikön seriffin eroamaan tehtävästään. sitä en tiedä sitten, eroitettiinko hänet? ja sen voin näin maallikkona sanoa, ETTÄ teitä kiukuttaa ja KOVASTI, miten vanha hörhö sai teidät pallilta putoamaan..OLISI PITÄNYT TIETÄÄ ETTÄ NÄMÄ VANHAT HÖRHÖT ON PERIAATTEEN MIEHIÄ JA HE EI TAIVU TIPPAAKAAN VIRKAMIESTEN EDESSÄ. no tämä oli minun mielipiteeni asiasta ja nyt työt kutsuu.
KUTEN olette varmaan huomanneet, vaikka ex--seriffin edessä ei ole enää V-merkkiä, niin kova hän on tänne kirjoittelemaan.
kertoi alkupuheessaan, että on muutakin tekemistä, kui koneen ääressä istua.
HYVINHÄN noi lomat alkoi--kun hänellä ei ole muuta tekemistä--tosiaankin kuin häiriköidä palstalla.
MONTA eri profiilia---syöksyhammas,kissa, laiska lasse--no se profiili on poistettu--hänen itsensä toimestaan---KUN jäi idän pikajunan alle ja putosi palliltaan--MIKÄ häntä---VITUTTAA--kun vanha EX--vanki pystyi järjestämään, hänelle--ansan ja hän meni tyhmyyttään ansaan. no ei tarvitse kysellä palstalla--kumpi---on älykkäämpi---vartijat--vangit--vai ex--vangit.
MUTTA sen sanon sinulle ex--seriffi---minkä--työ--paikka on sarasmäki. LOPETA uhkailu nuoria tyttöjä kohtaan jotka olet ottanut--ystäväksi galleriaasi--ilmoittamalla ikäsi väärin---eli nuoremmaksi.
MENEE jo yli noi sun juttusi---kun alat nuoria tyttöjä uhkailemaan--jotta teet sitä--sun tätä--jos ei suostu sinun ehdotuksiisi.JA TÄMÄ ON FAKTAA--EI FIKTIOTA--sillä minulla on tallessa sun juttusi noille likoille.
JOTTA SINÄ ex--seriffi liikut heikoilla jäillä ja silloinhan usein käy että jää---PETTÄÄ ja putoat vielä pahemmin, kuin edellisellä kerralla.
KATKERUUTESI johtuu ja pahenenee päivä päivältä, KOSKA POTKAISIN SULTA PALLIN ALTASI.
T: veksi--tampere--vanha liitto ry--yksi perustaja jäsenistä.
JA KUTEN varmaan tiedätkin tämä on levinnyt ympäri suomen. OLLAAN KATSOS--aikaan saavia äijiä vaikka ikääkin on jo kertynyt. MEINAAN VANHA LIITTO...
Älä viitsi Veksi olla tyhmempi miltä näytät...
no en todellakaan.---mutta sinä olet ja siksi tämä nousee nyt ihan ykköseksi--leimallani varustettuna..
t. veksi ja edelleen mansesta ja just se mikä potkaisi---PALLIN ALTASI...
olenko minäkin ex-seriffi? Se miltä olet potkaissut pallit alta?
onhan täällä näitä huhuja liikkunut ex seriffin toilailusta. pakko kyllä alkaa jo itsekkin näihin asioihin uskoa. noita pedofiilejä löytyy kyllä joka yhteiskunta luokasta ja eri ammatti ryhmistä. voi siinä vartijan ammatissa olevalla tai olleella vaikea sopeutua vangin rooliin kun paljastuu oma minäkuva. minä kyllä ihmettelen tuotakin asiaa, miten kokenut virkamies lankeaa noin helppoon ansaan, paljastaessaan itsensä. minä kun luulin että virkamiehet voi tehdä mitä haluaa, mutta ei se näköjään näin olekkaan.hyvä että nyt yksi pedo paljastui. kun olen vähän aikaa sitten muuttanut tänne turkuun, niin uskaaltaako tässä enää lapsiakaan laskea yksin ulos, kun se asustelee täällä.
VAIKKA VIRKKAMERKKISI LÄHTI--niin miten on noi lomat sujuneet??
viittaat että muutoksia tulee----tulihan niitä, pannini lähti.
muita muutoksia tuli myös. häiriköit yhä enemmän, eri profiliien muodossa.
kävisit välillä edes pesullA, KUN NÄYTÄT KUVASSA---NIIN SAASTAISELTA---PARTAKIN AJAMATTA.
SAMOIN-LOPETA NAISTEN KIUSAAMINEN!!
ON VAIN AJAN KYSYMYS KUN, OSOITTEESI PALJASTUU. VOIT MENNÄ VAIKKA KOMEROON PIILOON SIKSI AIKAA.
JA JOS HALUAT--TEE RIKOSILMOITUS--OLEN TEISTÄ ÄÄLIÖISTÄ JO LUSINUT USEAMMANKIN KERRAN--ETTEI HAITTAA SITTEN TIPPAAKAAN. JA TÄSSÄ NIMENI--VIRALLINEN--JOKA POTKAISI PALLIN ALTASI.
T. VEKSI--TAMPERE--VANHA-LIITTO RY.
edellisenkin kirjoittaja kirjoittelee kovin samantyylisesti ku vanhan liiton veksi.
Että se siitä nimimerkin takaa kirjoittelusta...
Ja enpä oo tavannut vielä sellaista henkilöä, joka ei systeemin edessä taivu ja joudu antautumaan. Tai sitten hän on vaan tyhmä.
..kumpiko on älykkäämpi, vartija vai vanki, siitä vaikea sanoa mitään. Enpä sano, etteikö vankienkin joukossa ole paljon älykkäitä henkilöitä. Se taas, miten älykkyytensä kanavoi, kertoo aika paljon henkilön viisaudesta ja kyvystä elää fiksusti. On helppo todeta, että vartija on keskimäärin vankia viisaampi. Eipä sentään ole lusinut puolta elämästään aiheuttaen suurta mielipahaa ja kärsimystä uhreilleen, heidän läheisilleen ja omille läheisilleen, niin kuin varsin useat ns. vanhan liiton miehet.
Kertoo kai sekin jo aika paljon :D
Vaan mitäpä noiden kanssa kinaamaan. Narsistinen persoonallisuushäiriö on rikollisuuteen taipuvilla ilmeisen yleinen. Selittää aika paljon tälläkin palstalla itseään korostavista ex(?)-konnista.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Narsistinen_persoonallisuushäiriö
"Henkilöllä on laaja-alaisia suuruuskuvitelmia joko mielikuvien tai käytöksen tasolla, hän vaatii ihailua ja häneltä puuttuu kyky empatiaan. Hänen ihmissuhteensa häiriytyvät empatian puutteesta, kateudesta ja ylimielisyydestä.
... Kyseessä on yksilön sopeutumista haittaava, jäykkä ja pysyvä patologinen persoonallisuuden muoto, joka voi aiheuttaa huomattavaa kärsimystä ympäristössä ja ongelmia ihmissuhteissa.
... Narsistisen luonnehäiriön vakavimmasta muodosta käytetään nimitystä psykopatia. Lievemmästä narsistisesta luonnehäiriöstä sen erottaa väkivaltaisuus. Usein on esitetty, ettei psykopaatti koe ahdistuksen ja masennuksen tunteita, mutta tosiasiassa hän ahdistuu ja masentuu, mutta vain joutuessaan sellaisten tosiasioiden eteen, joihin hän ei voi vaikuttaa manipuloimalla.
...Luonteenpiirteistä
Tunteettomuus;
Narsistisessa persoonallisuushäiriössä tunteettomuus tarkoittaa, että ihmiseltä puuttuu kyky kokea tunteita eikä hän näin kykene kommunikoimaan tunteiden avulla. Arnold Modellin selittää sen taustaksi tarpeen välttää läheisiin ihmissuhteisiin kuuluvia kokemuksia. Narsistin itseriittoisuuskuvitelma torjuu muihin liittyvät toiveet ja toiveisiin liittyvät ahdistukset.[8]
Itseriittoisuus ja kaikkivoipaisuus
Jos lapsi hyvin varhaisessa vaiheessa kokee vaikeita pettymyksiä äitisuhteessaan eikä hänen tunteisiinsa vastata, hänelle voi alkaa kehittyä epäterve itseriittoisuuden ja kaikkivoipaisuuden tunne, jossa hän ei tarvitse ketään eikä mitään vaan hallitsee itse kaikkea."
Siis noin wikipediassa...
puhut mistään viisaudesta kun et siitä mitään ymmärrä. Monet vartijat ovat suoraan sanottuna syntyneet kultalusikka perseessä ja silti ovat päätyneet noin aliarvostettuun ammattiin. Ainoa mikä on aliarvostetumpi on tavallinen JV eli järjestyksenvalvoja. Yrität ilmeisesti antaa sellaisen kuvan, että vartijat olisi pystyneet muuttamaan viisauden älykkyydeksi ja päinvastoin. Todellisuudessa vartijat ovat pystyneet muuttamaan tyhmyyden hölmöydeksi ja päinvastoin. Voitko väittää, että impulsiivisuus olisi mitenkään merkki tyhmyydestä, et voi. Minä uskallan väittää, jos vankeja ja vartijoita testattaisiin samoissa olosuhteissa, vangit olisivat huomattavasti älykkäämpiä kuin vartijat. Vangeilla on paljon ADHD tyyppisiä oireita, joihin myös impulsiivisuus ja tarkkaavuushäiriöt kuuluvat, mutta ne ei todellakaan vaikuta älykkyyteen vähääkään. Sen sijaan useissa tapauksissa juuri tällaiset henkilöt ovat paljon keskitasoa älykkäämpiä. Epäilisin että suurella osalla vartijoista älykkyys pyörii jossain < 90 luvuissa. Tämän selittää se tosiasia, että vartijat ovat vartijoita, eivätkä ole kyenneet opiskelemaan mitään oikeaa ammattia, vaikka siihen olisi käytännössä mahdollisuudet olleet.
Vainoharhaa, vainoharhaa... Olet tyypillinen rosvo. Kuulin tarinan ajoista hieman ennen vapautumistasi. Joko maksoit velat pytty-Sakelle? Vai luikitko karkuun isompien selän taakse? Täällä uhoat, mutta muista, että velat pitää maksaa. Ei mene kauaa, kun Sakke vapautuu, jännittääkö vai menetkö Enolle piiloon? Terveisiä Kimulta ja Fyttikseltäkin, velka kasvaa!!!
sefu, ex sellainen. korttisi on pelattu loppuun. veksi velkaa, anna mun nauraa, etkö parempaa keksinyt. VEKSI EI OLE KENELLEKKÄÄN VELKAA. LUULETKO RETKU että hän tois kuvaansa tänne kaiken kansan ihmeteltäväksi jos hän ei olis elämässään pelannut korttejaan oikeen. jotta sepittäppä seuraavaksi erilainen tarina. VITUTTAAKO kun vanhat hörhöt kaappasi sun kaikki nikkisi. voi vitalis mua naurattaa ja muista taas iltarukoksesi, eli sen jonka jo kerran poistit. hepuli kepuli. ps. ja tiedoksi. veksillä ei ole enää enoa. viimeinen kuoli pari vuotta sitten..heh hee----KETKU.....
Justiin joo vastakkain asettelu että vanki vaiko vartija no hitto vartija tietenkin vaikka kova homma työnä katsella mielenvikaisia ihmisiä mutta eipä vanginvartija varmaankaan eroa mielisairaanhoitajan työstä paljonkaa.
Entiset vangit ovat hyvinkin katkeroituneita siitä että on kova auktoriteetti vastassa joka sanoo mitä tehdään,toki kiukuttelijoita on mutta ihan ymmärettävää kun lapsuus monella entisellä vangilla mennyt vituilleen.
--sehän on tittyysti-- sen laspen vika--
vanha liitto tampere--veijon--esso
palli lähti alta---sinua vituttaa--minä --pokasin
ei--seiso--tampere--litto
auttakaa apupojat, apuaaaaaa. nyt menee hermo, perkele, kun yrität monelle palstalle kirjoittaaaaaaaa, niin menee ihan sekavaks tämä tilanne. vittu kun vituttaa, toi veksi, perkele, tulee tänne, enkä saanut pappa-tunturia käyntiin.
olisi ajanut tois pulel jokkee. joku vittu vei mun muumi-läppärinkin. mäo olen ihan sekaisin. join partavesi pullon tyhjäksi, kun eihän tässä ole ehtinyt partaansakaan ajaa. perä aukkoakin kutittaa, kun en ole saanut kullia pitkään aikaan.saatana veksin paska, en minä sulle pärjää. sä olet täysin asesosiaalinen persoona, vittu,.
Kaikki alkoi ja jatkuu.....
Oli Sulon mies liskolla! Hän meni yöllä aina Sulon selliin harjoittamaan leikkejään! Sen takia ne täällä palstalla mellastivat kimpassa! Sefu on poistunut! Mutta onko ex sefu punttikarju? Se tieto kaivetaan Rovaniemen Sulolta! Näin edetään!!!
Tästä aikanaan koko sota alkoi.. Kiivaimmillaan taistelut olivat Joulukuussa 2009 ja Tammikuussa 2010.. 23.12.2011 Veksi siepattiin Muukalaisten toimesta U.F.O:oon ja vietiin täältä planeetalta Apinoiden Planeetalle. Vapaamuurarit lopettivat Vanha Liitto Ry:n 12.1.2012.. Fr.Fionatar suljettiin Törnävälle 12.12.2011. v-virkamies siirrettiin vartioimaan Siperiaan vankeja. Loput hörhöt hävinneet kuka minnekin