Löytyykö ketään, joka olisi ostanut pumin pentua Kennel Scirpasta, Sari Siekkeliltä elokuussa 2008? Pumit olivat syntyneet heinäkuun alussa ja niitä oli kuusi urosta. Olisin mielelläni vaihtanut kuulumisia.
Meidän pumimme on muuten aivan ihana, mutta käyttäytyy hyökkäävästi vieraita kohtaan. Saattaa jopa näykkäistä nilkasta. Muuten pumimme on oppivainen ja tottelevainen. Olemme pitäneet kaksi kertaa mykkäkoulua pumillemme, mutta se ei ole tähän käyttäytymiseen vaikuttanut. Pumimme on ainakin pelokas, arkuus taitaa olla vähän eri asia. Osa vieraistamme ja naapureístamme pelkää pumiamme, minkä vuoksi sitä on pakko pitää paljon kiinni tai häkissä. Se on tietysti huono asia, mutta ihmisiä ei voi pitää koekaniineina tai on pian oikeudessa. Osaako joku neuvoa mitään hyvää tapaa toimia, että saisi hallintaan pumin silloinkin, kun se hyökkää ja tuntuu, että sillä ei muuta maailmaa silloin olekaan, ei kuule, ei näe, ei reagoi...häntä pystyssä haukkuen vierasta vastaan ja todella uhkaavan näköisenä... kyllä minäkin pelkäisin.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Varmaan asuinpaikkanne lähistöllä on jokin toimiva koirakerho, jossa järjestetään koirakoulutusta: menkää sinne koiranne kanssa, saatte kädestä pitäen ohjeita ja neuvoja.
Nythän koirallanne taitaa olla uhma päällänsä, mutta korkea aika kitkeä ei-toivotut käyttäytymiset pois.
Sulla kuulostaa olevan aika tyypillinen epävarma, arka, paimennusviettiään väärin käyttävä dominoiva uros. Yksinjättäminen ja huomiotta jättäminen ovat parhaimpia keinoja kasvattaa sitä.
Itselläni on samanlainen. Lopputulos on, että en anna sen seurustella vieraiden kanssa. Ei ihmisten eikä koirien. Vaadin sietämään, mutta pyydän vieraita ohittamaan sen kuin olisi ilmaa. Luultavasti sun koirasi haastaa vieraat tuijottamalla, ja paras tapa saada riita pystyyn on tuijottaa pelokkaana takaisin. Inhimillistä pelästyneeltä ihmiseltä, mutta myös tilanteen kannalta huonoin mahdollinen.
Vie erilaisiin paikkoihin, kaupungille jne. - EI KOIRAPUISTUIHIN IKINÄ - muihin, missä joutuu koetukselle, sietämään. Älä kiinnitä siihen mitään erit. huomioita, kun on hyvin kehu, pidä sitä siellä kunnes väsyy, luovuttaa. Tätä kun jaksat tehdä muutaman vuoden, kyllä se siitä. Kolinapurkit ennaltaehkäisyyn. Siis kun tiedät, mitä ajattelee, viskaa purkilla jalkoihin ja murise.
Vie tokoon tai agilityyn. Vaadi keskittymään töihin. Väliajat käy metsälenkkejä. Jos lähtee jonkun perään, jätä yksin. Siis jätä se.
Tarkennusta tuohon yksin jättämiseen. Lenkeillä ei tarvitse puhua, pidä irti mahd. paljon. Pidä myös sääntönä, että koira pitää huolen sinusta ja sun tallessa pysymisestä, sinä et siitä koskaan. Vaihda suuntaa yllättäin, älä kutsu. Näin opetat sille, että sinä määräät missä kuljetaan, ja jos haluaa olla mukana seuraa sinua. Kun tulee luokse, anna namuja, kehu runsain mitoin, kun onnistuu. Pumille on itsestään helppo tehdä sen maailman keskipiste. Olet parasta, mitä se voi tietää. Se ei muita tarvitse. Älä koskaan tee mitään koiran aloitteesta. Siis mitään.
Vieraita älä anna tervehtiä muuten kuin nätisti. Parhaita tuloksia sain aikaan, kun annoin sen tutustua vieraisiin sen omilla ehdoilla. Siis ihmiset odottivat silmiin tuijottamatta kyykyssä, että koiraa haistaa. Jos ei uskaltanut vaan räyskytti ja uhitteli, homma päätettiin. Vieraat kävelivät koiran ohi kiinnittämättä mitään huomiota siihen. Jos pyrki näpsimään takaapäin, heitä purkilla ennen kuin ehtii.
Pumi kehittyy hitaasti. Vuoden ikäisenä on epäilemättä kamalimmillaan, mutta älä luovuta. On myös stressiherkkä koira, käskyn alla toimii parhaiten. Pumi on myös pitkävihainen. Sillä toimii väsyttämis taktiikka paremmin kuin väkisin. Luovimalla. Kun pidat rajoja, ne tulee tehdä määrätietoisesti mutta lempeästi. Kova käsittely saa aikaan vain vihaisen koiran ja se tapahtuu todella nopeasti.
Itse olen tullut siihen tulokseen, että tuollaiselle koiralle riittää oma perhe, oma lauma. Muita se ei tarvitse ja siinä se on onnellisin. Se ei ole mikään kultsikka, jonka pitäisi antaa kaiken kansan itseään koskea.