2 koiraa ja

Miten te kahden koiran omistajat toimitte, jos koirat vierailevat toistensa ruoka- tai vesikupeilla? Meille on tulossa uusi pentu 2-vuotiaan seuraksi ja tuli tuollainen mieleen...
6206
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Koirien pitäisi syödä annettu ruoka samantien, jolloin ongelmaa toisen kupille menosta ei tule. Meillä ylijäänyt ruoka otetaan heti pois, koiralla on 10min aikaa syödä ja jos ei kelpaa, niin ei kelpaa. Koiralle ei minusta pidä jättää ruokaa pitkin päivää naposteltavaksi. Sitten odottaa seuraavaa ruokailua. Vesikupit ovat yhteisiä, miksi kummallakin pitäisi olla oma?

Äänestä

...aiemmin oli useampia.

Vesikupista ei ole koskaan tullut tappelua, mutta ruuasta olisi aivan varmasti tullut.
Sen vuoksi jokainen koira ruokittiin eri tilassa samaan aikaan.

Äänestä
  • Tuo ruuasta tappeleminenhan riippuu myös aivan siitä, kuinka ahne koira on ja kuinka kovasti se puolustaa omaa sapuskaansa.

    Äänestä

  • 3 isoa ja 2 pientä. Ruokinnassa oli alkuun vaikeuksia, kun tuo pentu tuli taloon. Pentu on hirmuinen hotkimaan ruokansa, joten aluksi vartioin ruokailuja ihan vaan siksi että se tapasi mennä toiselta pikku koiralta viedä ruuat. Se kun ei pitänyt omia puolia, joten minä pidin pienen puolet ja häädin pennun pois. Kovin montaa kertaa sitä ei tarvinnut tehdä, olisikohan viikon verran mennyt ja nykyään odottaa että oman ruokansa syöjä poistuu kupilta ja sitten käy nuolemassa pois jämät, jos on jäänyt.
    Ruokintajärjestyksen oppiminenkin vei jonkun aikaa, kun oli syöksymässä jokaisen kuppiin. Koirillahan on pysyvä ruokintajärjestys eli vanhimmasta nuorimpaan. Äkkiä tu meidän riiviökin hiffasi, ettei jää ilman ruokaa vaikka viimeisenä kuppinsa saakin.
    Meillä on yksi iso kuppi vettä lattialla ja siitä juo jokainen kun haluaa. Lenkiltä kun tullaan mahtuu siihen 3 kuonoa samaan aikaan.

    Äänestä

Meillä on 2 alaskanmalamuuttia jotka pääsääntöisesti ruokailevat sisällä.Molemmat ovat oikeita ahmatteja.Syövät kyllä keittiössä kumpikin,yhtäaikaa,mutta kupit ovat eripuolella huonetta/ ovat selin toisiinsa kun syövät.Tämä siksi ettei tule konflikteja,tuppaavat muuten menemään toistensa kupille huonoin seurauksin.Hotkivat ruokansa vauhdilla vaikka olisivat miten kaukana toisistaan ja kyräilevät ympärilleen samalla...ihmisen kädelle eivät silti ole vihaisia ja voin laittaa huoletta käteni vaikka niiden suuhun. ;)

Joskus tekevät niin että syövät osan omastaan ja vaihtavat kuppeja.Ja tyhjätkin kupit käyvät tarkistamassa :) Vahtimatta en niitä jätä ruoka-aikana..
myös vesikupit on omat,ja silti loiskuttavat veden kanssa niin että lattia lainehtii.Varsinkin uroksen huomaa käyneen juomassa kun keittiöstä kulkee vesinoro lattialla olohuoneeseen,se on tosi sotkuinen juoja!Joskus taas kaatavat vesikupit ihan tahallaan kun eivät jaksa juoda.. :/ Eikä niiden isot päät sopisi yhtäaikaa samaan vesikippoon,nämä kun tekevät ruoka/juomahommat yhtäaikaa aina :D Kylppäriin laittaisin muuten kupit vaan siellä on myös vessanpönttö jonka kantta pitäisi vahtia että on kiinni..nartulla taipumusta mennä sinne juomaan jos vain tulee tilaisuus >:(

Äänestä

toinen on selvästi nopeampi syömään ruokansa. Siksi olen opettanut sille, että asunnossani on piilotettuja nappuloita, (piilotan sillä aikaa kun syövät) joita se etsii sillä aikaa kun se hitaampi syö. Ei tule tappeluita. Vesikupilta juovat puolestaan usein yhtä aikaa ja samasta kupista, vaikka vieressä olisi toinenkin kuppi:-)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vesikupit kirjoitti:

Miten te kahden koiran omistajat toimitte, jos koirat vierailevat toistensa ruoka- tai vesikupeilla? Meille on tulossa uusi pentu 2-vuotiaan seuraksi ja tuli tuollainen mieleen...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu