Mitenkähän ovat suunnitelleet tuon mopojen katsastuksen, jos ajatellaan maaseutuja joista on pitkät matkat katsastusasemille. Onko tarkoitus, että pojat ottavat koulusta vapaata ja ajavat 30 -60 kilometriä katsastusasemalle ja takaisin. Vai onko tarkoitus asia hoitaa niin kuin käsittääkseni Espanjassa, jossa katsastajat tulevat kyseiseen kylään vehkeineen tekemään katsastusta. (Tuskin suomalaiset virkamiehet toimivat näin.) Tuntuu vähän hölmölle, että pojat ja tytöt ajelevat sinne asemalle jokainen yksitellen tuon matkan, maksavat sen kolmekymppisen ja päräyttävät sitten kotiin. Mopoilijan vanhempana asia tuntuu kummalliselle. Varsinkin kun mopojen nopeudet eivät ole samat kuin Keski-Euroopassa. Toisaalta jos nopeudet nostetaan samoiksi niin silloin välimatkatkin lyhenevät ja matka-aika ei ole puolitoista tuntia suuntaansa. Se hyvä puoli tuossa katsastuksessa kuitenkin on, että osasta virittelystä päästäisiin eroon. Tästä ongelmasta ei mielestäni ole keskusteltu julkisuudessa.
Mopojen
katsastus
276
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Jos mopot kulkisi sen verran kuin ne on suunniteltu, niin kukkahattutädit itkisivät vielä enemmän/tekisivät itsemurhan.
autonperäkärryyn ,kylän joutilain isäntä käy kirkolla viinakaupassa ja katsastamassa mopot samalla .