Jokivarren koulu on säilytettävä!

Opetus- ja sosiaalitoimen virkamiestyöryhmä on valmistelemassa esitystä , jossa Jokivarren koulu lakkautettaisiin ja koulun oppilaat siirrettäisiin maalaiskunnan Väinölään rakennettavaan päiväkotiin alkuopetusluokille ja Pohjanlammen ala-asteelle. Esitykset tulevat pikaisesti opetus- ja sosiaalilautakuntaan, kaupunginhallitukseen ja valtuustoon (huhtikuussa) päätettäviksi. Me alueen asukkaat vastustamme koulumme lakkautushanketta jyrkästi. Haluamme tuoda esille muutamia kohtia, mitä virkamiestyöryhmän esityksessä ei ole otettu lainkaan esille tai on esitetty epäselvästi. Nämä kohdat tulisi ottaa huomioon pohtiessa päätöstä lapsiemme kohtalosta.


39 KOHTAA JOTKA TULISI OTTAA HUOMIOON TEHTÄESSÄ PÄÄTÖSTÄ JOKIVARREN KOULUN KOHTALOSTA


1.   Alueen vanhemmat eivät aio lähettää lapsiaan Väinölään kouluun.
2.   Koulumatka Väinölään on liian pitkä koulutietään aloittavalle. Tietä pitkin matka on 3km tai enemmän, vaikka linnuntietä näyttääkin olevan vähemmän.
3.   Koulumatka Väinölään on liian vaarallinen. Matka sisältää vilkkaan Sulkulantien ylityksen 2 kertaa ja Äijälän joen ylityksen.
4.   Kuka ottaa vastuulleen ensimmäisen sillalta jokeen pudonneen lapsen hengen?
5.   Maalaiskunta ei ole valmis lähettämään lapsiaan Jokivarteen sillä pitävät matkaa liian vaarallisena pienten lasten kuljettavaksi.
6.   Perheet, joissa on useampi lapsi eivät voi ensin kuljettaa yhtä lasta 3 km Väinölään ja sitten muita lapsia 3 km päinvastaiseen suuntaan Pohjanlammelle.
7.   Pienten lasten riepotteleminen paikasta toiseen häiritsee lapsen kehitystä. Väinölään tulisi Jokivarren lapsille vain 1 ja 2 luokka; 3-6 luokat käytäisiin Pohjanlammen koululla.
8.   Lasten itsenäistymiskehityksen kannalta turvallisen koulumatkan kulkeminen itse on tärkeää.
9.   Hyppäys 2. luokasta 3. luokkaan on opiskelun kannalta iso (uusia oppiaineita, työtapoja). Tässä kuviossa Väinölän koululaisten luokkakin jakaantuisi eri kouluihin. Tämän tyyppinen pilkkominen ”nivelvaiheessa” on raskasta juuri ryhmäänsä oppineelle koululaiselle. Emme halua sellaista ylimääräistä taakkaa lapsillemme.
10.   Esityksen mukaan kaupunki olisi valmis maksamaan Väinölän kahdesta luokan rakentamisesta melkein samat kustannukset kuin Jokivarren kuuden luokan kunnostamisesta. Tästä näkökulmasta Väinölän kustannustehokkuus on kaupungille kolme kertaa huonompi kuin Jokivarren!
11.   Maalaskunnalle Väinölä on päiväkotihanke. Kaupungille Jokivarsi on koulu. Miksi nämä kaksi erilaista hanketta väkisin yhdistetään?
12.   Jokivarren koulu on selvästi alueemme asukkaiden vaitsema koulu. Kouluun on pyrkinyt lapsia enemmän kuin sinne on pystytty sijoittamaan.
13.   Väinölän käyttö kaupungin kouluna edellyttää kalliita investointeja liikennejärjestelyihin. Lasten turvallinen siirtyminen kaupungista toiselle puolelle salmea edellyttää kahden alikulun ja yhden kevyen liikenteen sillan rakentamista. Nämä kustannukset on huomioitu kustannusvertailussa vain osittain.
14.   Koulukyydityksen järjestäminen vuosikymmeniksi on merkittävä kuluerä, jota ei kustannusvertailussa ole huomioitu laisinkaan. Järjestetään se sitten kaupungin tai vanhempien toimesta.
15.   Koulukyydistys ovelta ovelle kostautuu myöhemmin ylipainoisina lapsina elintasotauteineen.
16.   Maalla koulukyyditys on arkipäivää ja tontit halpoja. Asumme kuitenkin kaupungissa, 5 km kaupungin keskustasta.
17.   Kaupunki on muutama vuosi sitten myynyt alueen tontteja mainostamalla Jokivarren koulun läheisyyttä. Tämä on ollut lapsiperheille erittäin tärkeä ostopäätökseen vaikuttava tekijä. Ovatko he nyt oikeutettuja hinnanalennukseen kun luvatut palvelut heikkenevät?
18.   Kaupungin on tarkoitus myydä tulevaisuudessa tontteja Jokivarren koulun läheisyydestä. Näiden tonttien myyntiarvo laskee jos koulu lakkautetaan, ja kaupunki menettää myyntituloja. Asuntoja alueelle on kaavailtu satoja.
19.   Valtionosuuden saaminen yhteistyöhankkeeseen on epävarmaa. Erityisesti, jos yhteistyön laajuus on ainoastaan sitä että kaupunki ostaa maalaiskunnalta oppilaspaikkoja.
20.   Jokivarren remonttiin voidaan saada rahaa Pohjanlammen väliaikaisrakennuksen (Koivulan) myynnistä. Pohjanlammen oppilasmäärä on laskussa – toisin kuin Jokivarren!
21.   Kaupungin Jokivarren koulun lakkauttamisesta saama säästö erittäin pieni. Jos liikennejärjestely-, kuljetus- ym.kustannukset huomioidaan, päätöksen kokonaistaloudellisuus on todennäköisesti huono.
22.   Jokivarren koulun remontista lasketut kustannukset ovat ristiriitaisia ja tuntuvat nousevan koko ajan. Eri dokumenteissa luvut vaihtelevat ja inflaatiovauhti hurja: lokakuussa 2003 1,6 milj € - joulukuussa 2003 3,3 milj € - helmikuussa 2004 sopivasti paketoituna jo 4,7 milj €…
23.   Onko Väinölän hanke kustannuksiltaan realistinen?
24.   Jokivarren koulu on osittain suojelukohde, remontoitava siis joka tapauksessa.
25.   Pohjanlammen koulusta liikenee myös tyhjenevää tilaa Kuokkalan yläasteen huutavaan tilapulaan.
26.   Virkamiehet kävelevät kaupunginvaltuutettujen päätösten yli. Jokivarren remontti on valtuustossa päätetty jo kerran kiireellisenä aikaistaa.
27.   Jokivarren koululla marraskuun lopulla 2003 pidetyssä yleisötilaisuudessa kukaan n. kymmenestä kaupunginvaltuutetusta ei ollut valmis kouluamme lopettamaan.
28.   Jyväskylän kaupungin budjetissa 2004 lukee Jokivarren koulun osalta: "päätös hankkeen aikataulusta ja laajuudesta tehdään maaliskuussa 2004, kun opetusviraston kouluverkkoselvitys on tarkistettu." Hanketta ei kyseenalaisettu vaan sen laajuus ja ajankohta.
29.   Kaupunkilaisia ja perheitä on kuunneltava päätöksiä tehtäessä, muutama virkamies ei saa tehdä puutteellisesti valmisteltuja mutta kauskantoisia esityksiä.
30.   Jokivarren koulu on keskeinen vaikuttaja koko alueen väestölle ja kokoaa tiloihinsa perheet toimimaan aktiivisesti yhdessä. Erittäin tärkeä arvo jo sinänsä!
31.   Yksi alue lapsineen ei voi joutua opetustoimen kriisin maksumieheksi.
32.   Näillä laskelmilla kaupunki maksaa suhteettoman paljon pelkästä osallistumisestaan hankkeen toteuttamiseen , kun emme lapsia Väinölään kuitenkaan vie! Missä säästö pitemmän päälle?!
33.   Kouluverkkoselvitys ei tuonut mitään uutta Jokivarren koulun osalta. Jokivarren koulu tulee olemaan ääriään myöten täynnä vielä 2010. Osa kouluun haluavista oppilaista joudutaan ohjaamaan muualle.
34.   Kouluverkkoselvityksessä lähikoulua pidetään arvona. Kunnioitetaanko tätä asiantuntijanäkemystä päätöksenteossa?
35.   Kuokkalan aluerehtori Taimo Toikkari on ehdottomasti Jokivarren säilyttämisen ja saneerauksen kannalla.
36.   Opetuslautakunnan puheenjohtajana Terhi Pulli ei kannata Jokivarren koulun lakkauttamista.
37.   Opetusviraston vs. kehittämispäällikkö Eino Leisimon (opetusvirastosta) mielestä lähikoulut tulee säilyttää alueensa pienten lasten monipuolisina kouluina.
38.   Lapset ja perheet eivät saa joutua sijaiskärsijöiksi, kun halutaan näennäisesti rakentaa verkostoitumista kaupungin ja maalaiskunnan välille. Todellisiakin yhteistyöhankkeita löytyy.
39.   Jokivarsi ei ole kaupunki/maalaiskunta –yhteistyön koetinkivi. Maalaiskunnan mielestä kaupunki ja mlk voivat tehdä jatkossa yhteistyötä muissa hankkeissa, vaikka ei tehtäisikään yhteistyötä Jokivarren/Väinölän hankkeeessa.
Miksi kaupungin virkamiehet ajavat kuitenkin juuri tätä hanketta kuin käärmettä pyssyyn ottamatta huomioon alueen asukkaitten mielipidettä?
http://www.jklmlk.fi/hallinto/listat/sosia/2003/18121630.0/frmtxt162.htm

Ymmärrämme kyllä, että kaupungin ja maalaiskunnan yhteistyön kehittäminen on tärkeää ja kuntaliitoksen aikaansaamiseksi on tehtävä töitä, mutta älkää uhratko koululaisiamme verkostokaupunkihankkeelle väärin perustein.

Annamme mielellämme lisätietoja.

Ystävällisin terveisin

Pro Jokivarsi liikkeen puolesta

Jouni Valjakka         
Tuija Riikonen
Antti Rask         
Tuula Kauppinen
Ilpo Kytölä         
Sari Aumo
Soili Vuorenmaa      
Tarja Ketola
Heli Mäentakanen-Jantunen   
Mikko Eskelinen
Jutta Nyblom         
Lahja Paananen

muut yli 600 nimeä, jotka keräsimme yhden illan aikana Jokivarren koulun puolesta.
11359
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Jyväskylän kaupungin valtuutettuja vedetään höplästä

Pro Jokivarsi/S.Vuorenmaa

Jyväskylässä edellisessä kaupunginhallituksen il-takoulussa valtuutetuille esitetyt Jokivarsi-Väi-nölä kouluyhteistyö-hankkeen laskelmat ovat vääristeltyjä

Pro Jokivarsi –liikkeen saamien luottamuksellisten tietojen mukaan opetustoimen työryhmä on saanut ylemmältä taholta määräyksen jolla Jokivarren koulun peruskorjaus ja Jkl:n maalaiskunnan päiväkotihanke on väkisin väännettävä kuntien väliseksi yhteistyöhankkeeksi maksoi mitä maksoi. Tämän takia laskelmia on muokattu jo useaan otteeseen jotta Jokivarren koulun remontti näyttäisi tulevan kalliimmaksi kuin lasten siirto maalaiskunnan puolelle kou-luun.

Jyväskylän kaupunginvaltuusto päätti viime vuonna kiireellistää Jokivarren koulun remonttia, koska koulun oppilasmäärä kasvaa. Remonttiin varattiin 1,6 miljoonaa euroa virka-miesten esityksen mukaisesti. Vähän myöhemmin opetustoimen virkamie-het kävelivät kuitenkin valtuuston tekemän päätöksen yli ja pysäyttivät Jokivarren koulun remontin valmiste-lun. Tähän tarvittiin tietysti uusi päätös, joka syntyi hallituksen ilta-koulussa jossa Jokivarren koulun remonttirahat vedettiin pois vuoden 2004 investointiohjelmasta samaisten virkamiesten esityksestä, jotka kiireh-tivät aiemmin kohteen remontointia.

Koska remontin tekemättä jättäminen olisi tarkoittanut Jokivarren koulun lakkauttamista valtuusto palautti Jokivarressa joulukuussa järjestetyn infotilaisuuden jälkeen rahaa remon-tin valmistelun jatkamiseksi sekä lisäsi investointiosaan lauselman
” Jokivarren koulun remontin laajuu-desta päätetään kouluverkkoselvityk-sen valmistuttua keväällä 2004”. Myös suullisesti kaikki valtuusto-ryhmät vakuuttivat ettei koulua olla lakkauttamassa. Näistä vuoden 2003 lopun tapahtumista remontin tarve on pysynyt ennallaan ja koululle vaadi-taan valtuuston edellisen päätöksen mukaista peruskorjausta, jolla varmistetaan koulurakennusten toimiminen tulevaisuudessakin 1-6 luokkien lähikouluna.

Virkamiesten laskelmat pielessä

Maalaiskunnan päiväkotihankkeeseen meillä ei ole mitään tarvetta ottaa kantaa. Kaupunki voi toki ostaa maalaiskunnalta päiväkotipaikkoja niin halutessaan.
Haluamme kuitenkin puuttua virka-miestyöryhmän tekemiin laskelmiin ja yleensä kustannusten oikeellisuu-teen. Muutamassa kuukaudessa virkamiestyöryhmä on kasvattanut Jokivarren koulun remonttikustan-nukset yli 4 miljoonaan.
Ei ole ihme jos kaupungin talous kuralla. Maanantaina Keskisuoma-laisessa virkamiehet arvioivat Jyväs-kylän Lutakkoon sijoitettavan kon-serttitalon hinnaksi 10 miljoonaa, ja kuitenkin pienen koulun käyttökun-nossa pitämiseksi tarvittava remontti maksaa heidän mukaansa reippaasti yli 4 miljoonaa.

Muutakin vertailua laskelmissa voi-daan tehdä; Pohjanlammella Koivula-nimisen viipalekoulun hinta on vir-kamiesten mukaan vain 100 000 e, jos se myydään.
Siitäpä saakin maalaiskunta edullisen päiväkodin 5 miljoonan hankkeensa tilalle.
Löyhääkin rahaa tuntuu olevan kun Lohikosken ja Kypärämäen koulujen (yht.10 lk) korjausten ajaksi heille remontoidaan Salmirannan tiloja usealla sadalla tuhannella eurolla muutaman kuukauden käyttöä varten.
Nyt on remontoitu palloiluhalli 160 000 eurolla ja luokkatilat ovat vielä remontoimatta.

Virkamiehet päättävät – päättäjät vain siunaavat ?

Kuten pari valtuutettua viime viikolla lehdessä totesi, asiat tulevat heille niin hyvin valmisteltuina, ettei ole tarpeen muuta kuin hyväksyä virka-miesten esitykset ajanpuutteen sekä riitelemiseen haluttomuuden takia. Tätähän yritetään nyt Jokivarren koulun osaltakin.
Tämän takia Pro Jokivarsi –liikkeen asiantuntijat tarjoutuvat avuksi kau-pungille rahojen säästämiseksi. Pro Jokivarsi –liike voi ottaa tarjous-pyynnöt eri rakennusliikkeiltä, ja valita remontoijan jonka kustannuk-set ovat kokonaistaloudellisestin edullisimmat kaupungille. Näin Jokivarsi voi remontoituna toimia 1-6 luokkien kouluna seuraavat kymme-net vuodet kuten tähänkin saakka.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pro Jokivarsi kirjoitti:

Opetus- ja sosiaalitoimen virkamiestyöryhmä on valmistelemassa esitystä , jossa Jokivarren koulu lakkautettaisiin ja koulun oppilaat siirrettäisiin maalaiskunnan Väinölään rakennettavaan päiväkotiin alkuopetusluokille ja Pohjanlammen ala-asteelle. Esitykset tulevat pikaisesti opetus- ja sosiaalilautakuntaan, kaupunginhallitukseen ja valtuustoon (huhtikuussa) päätettäviksi. Me alueen asukkaat vastustamme koulumme lakkautushanketta jyrkästi. Haluamme tuoda esille muutamia kohtia, mitä virkamiestyöryhmän esityksessä ei ole otettu lainkaan esille tai on esitetty epäselvästi. Nämä kohdat tulisi ottaa huomioon pohtiessa päätöstä lapsiemme kohtalosta.


39 KOHTAA JOTKA TULISI OTTAA HUOMIOON TEHTÄESSÄ PÄÄTÖSTÄ JOKIVARREN KOULUN KOHTALOSTA


1.   Alueen vanhemmat eivät aio lähettää lapsiaan Väinölään kouluun.
2.   Koulumatka Väinölään on liian pitkä koulutietään aloittavalle. Tietä pitkin matka on 3km tai enemmän, vaikka linnuntietä näyttääkin olevan vähemmän.
3.   Koulumatka Väinölään on liian vaarallinen. Matka sisältää vilkkaan Sulkulantien ylityksen 2 kertaa ja Äijälän joen ylityksen.
4.   Kuka ottaa vastuulleen ensimmäisen sillalta jokeen pudonneen lapsen hengen?
5.   Maalaiskunta ei ole valmis lähettämään lapsiaan Jokivarteen sillä pitävät matkaa liian vaarallisena pienten lasten kuljettavaksi.
6.   Perheet, joissa on useampi lapsi eivät voi ensin kuljettaa yhtä lasta 3 km Väinölään ja sitten muita lapsia 3 km päinvastaiseen suuntaan Pohjanlammelle.
7.   Pienten lasten riepotteleminen paikasta toiseen häiritsee lapsen kehitystä. Väinölään tulisi Jokivarren lapsille vain 1 ja 2 luokka; 3-6 luokat käytäisiin Pohjanlammen koululla.
8.   Lasten itsenäistymiskehityksen kannalta turvallisen koulumatkan kulkeminen itse on tärkeää.
9.   Hyppäys 2. luokasta 3. luokkaan on opiskelun kannalta iso (uusia oppiaineita, työtapoja). Tässä kuviossa Väinölän koululaisten luokkakin jakaantuisi eri kouluihin. Tämän tyyppinen pilkkominen ”nivelvaiheessa” on raskasta juuri ryhmäänsä oppineelle koululaiselle. Emme halua sellaista ylimääräistä taakkaa lapsillemme.
10.   Esityksen mukaan kaupunki olisi valmis maksamaan Väinölän kahdesta luokan rakentamisesta melkein samat kustannukset kuin Jokivarren kuuden luokan kunnostamisesta. Tästä näkökulmasta Väinölän kustannustehokkuus on kaupungille kolme kertaa huonompi kuin Jokivarren!
11.   Maalaskunnalle Väinölä on päiväkotihanke. Kaupungille Jokivarsi on koulu. Miksi nämä kaksi erilaista hanketta väkisin yhdistetään?
12.   Jokivarren koulu on selvästi alueemme asukkaiden vaitsema koulu. Kouluun on pyrkinyt lapsia enemmän kuin sinne on pystytty sijoittamaan.
13.   Väinölän käyttö kaupungin kouluna edellyttää kalliita investointeja liikennejärjestelyihin. Lasten turvallinen siirtyminen kaupungista toiselle puolelle salmea edellyttää kahden alikulun ja yhden kevyen liikenteen sillan rakentamista. Nämä kustannukset on huomioitu kustannusvertailussa vain osittain.
14.   Koulukyydityksen järjestäminen vuosikymmeniksi on merkittävä kuluerä, jota ei kustannusvertailussa ole huomioitu laisinkaan. Järjestetään se sitten kaupungin tai vanhempien toimesta.
15.   Koulukyydistys ovelta ovelle kostautuu myöhemmin ylipainoisina lapsina elintasotauteineen.
16.   Maalla koulukyyditys on arkipäivää ja tontit halpoja. Asumme kuitenkin kaupungissa, 5 km kaupungin keskustasta.
17.   Kaupunki on muutama vuosi sitten myynyt alueen tontteja mainostamalla Jokivarren koulun läheisyyttä. Tämä on ollut lapsiperheille erittäin tärkeä ostopäätökseen vaikuttava tekijä. Ovatko he nyt oikeutettuja hinnanalennukseen kun luvatut palvelut heikkenevät?
18.   Kaupungin on tarkoitus myydä tulevaisuudessa tontteja Jokivarren koulun läheisyydestä. Näiden tonttien myyntiarvo laskee jos koulu lakkautetaan, ja kaupunki menettää myyntituloja. Asuntoja alueelle on kaavailtu satoja.
19.   Valtionosuuden saaminen yhteistyöhankkeeseen on epävarmaa. Erityisesti, jos yhteistyön laajuus on ainoastaan sitä että kaupunki ostaa maalaiskunnalta oppilaspaikkoja.
20.   Jokivarren remonttiin voidaan saada rahaa Pohjanlammen väliaikaisrakennuksen (Koivulan) myynnistä. Pohjanlammen oppilasmäärä on laskussa – toisin kuin Jokivarren!
21.   Kaupungin Jokivarren koulun lakkauttamisesta saama säästö erittäin pieni. Jos liikennejärjestely-, kuljetus- ym.kustannukset huomioidaan, päätöksen kokonaistaloudellisuus on todennäköisesti huono.
22.   Jokivarren koulun remontista lasketut kustannukset ovat ristiriitaisia ja tuntuvat nousevan koko ajan. Eri dokumenteissa luvut vaihtelevat ja inflaatiovauhti hurja: lokakuussa 2003 1,6 milj € - joulukuussa 2003 3,3 milj € - helmikuussa 2004 sopivasti paketoituna jo 4,7 milj €…
23.   Onko Väinölän hanke kustannuksiltaan realistinen?
24.   Jokivarren koulu on osittain suojelukohde, remontoitava siis joka tapauksessa.
25.   Pohjanlammen koulusta liikenee myös tyhjenevää tilaa Kuokkalan yläasteen huutavaan tilapulaan.
26.   Virkamiehet kävelevät kaupunginvaltuutettujen päätösten yli. Jokivarren remontti on valtuustossa päätetty jo kerran kiireellisenä aikaistaa.
27.   Jokivarren koululla marraskuun lopulla 2003 pidetyssä yleisötilaisuudessa kukaan n. kymmenestä kaupunginvaltuutetusta ei ollut valmis kouluamme lopettamaan.
28.   Jyväskylän kaupungin budjetissa 2004 lukee Jokivarren koulun osalta: "päätös hankkeen aikataulusta ja laajuudesta tehdään maaliskuussa 2004, kun opetusviraston kouluverkkoselvitys on tarkistettu." Hanketta ei kyseenalaisettu vaan sen laajuus ja ajankohta.
29.   Kaupunkilaisia ja perheitä on kuunneltava päätöksiä tehtäessä, muutama virkamies ei saa tehdä puutteellisesti valmisteltuja mutta kauskantoisia esityksiä.
30.   Jokivarren koulu on keskeinen vaikuttaja koko alueen väestölle ja kokoaa tiloihinsa perheet toimimaan aktiivisesti yhdessä. Erittäin tärkeä arvo jo sinänsä!
31.   Yksi alue lapsineen ei voi joutua opetustoimen kriisin maksumieheksi.
32.   Näillä laskelmilla kaupunki maksaa suhteettoman paljon pelkästä osallistumisestaan hankkeen toteuttamiseen , kun emme lapsia Väinölään kuitenkaan vie! Missä säästö pitemmän päälle?!
33.   Kouluverkkoselvitys ei tuonut mitään uutta Jokivarren koulun osalta. Jokivarren koulu tulee olemaan ääriään myöten täynnä vielä 2010. Osa kouluun haluavista oppilaista joudutaan ohjaamaan muualle.
34.   Kouluverkkoselvityksessä lähikoulua pidetään arvona. Kunnioitetaanko tätä asiantuntijanäkemystä päätöksenteossa?
35.   Kuokkalan aluerehtori Taimo Toikkari on ehdottomasti Jokivarren säilyttämisen ja saneerauksen kannalla.
36.   Opetuslautakunnan puheenjohtajana Terhi Pulli ei kannata Jokivarren koulun lakkauttamista.
37.   Opetusviraston vs. kehittämispäällikkö Eino Leisimon (opetusvirastosta) mielestä lähikoulut tulee säilyttää alueensa pienten lasten monipuolisina kouluina.
38.   Lapset ja perheet eivät saa joutua sijaiskärsijöiksi, kun halutaan näennäisesti rakentaa verkostoitumista kaupungin ja maalaiskunnan välille. Todellisiakin yhteistyöhankkeita löytyy.
39.   Jokivarsi ei ole kaupunki/maalaiskunta –yhteistyön koetinkivi. Maalaiskunnan mielestä kaupunki ja mlk voivat tehdä jatkossa yhteistyötä muissa hankkeissa, vaikka ei tehtäisikään yhteistyötä Jokivarren/Väinölän hankkeeessa.
Miksi kaupungin virkamiehet ajavat kuitenkin juuri tätä hanketta kuin käärmettä pyssyyn ottamatta huomioon alueen asukkaitten mielipidettä?
http://www.jklmlk.fi/hallinto/listat/sosia/2003/18121630.0/frmtxt162.htm

Ymmärrämme kyllä, että kaupungin ja maalaiskunnan yhteistyön kehittäminen on tärkeää ja kuntaliitoksen aikaansaamiseksi on tehtävä töitä, mutta älkää uhratko koululaisiamme verkostokaupunkihankkeelle väärin perustein.

Annamme mielellämme lisätietoja.

Ystävällisin terveisin

Pro Jokivarsi liikkeen puolesta

Jouni Valjakka         
Tuija Riikonen
Antti Rask         
Tuula Kauppinen
Ilpo Kytölä         
Sari Aumo
Soili Vuorenmaa      
Tarja Ketola
Heli Mäentakanen-Jantunen   
Mikko Eskelinen
Jutta Nyblom         
Lahja Paananen

muut yli 600 nimeä, jotka keräsimme yhden illan aikana Jokivarren koulun puolesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu