Markku Ahdeojan

Tiedoksi Suomi24.fi ylläpidolle.

Kyseinen henkilö kirjoittaa kuukaudesta toiseen asioita jossa hän väittää poliisien syylistyneen rikollisuuteen ja huonoon käyttätymistapoihin.

Yhdessäkään hänen kirjoituksessa ei ole ollut perää, ne ovat Markku Ahdeojan päähänpistoksisa. Kaikki Asiat ovat tarkistettavissa.

1.Mikäli Markku Ahdeoja jatkaa jatkuvaa poliisia kohtaan olevaa mediaterroria, joudumme puuttumaan hänen toimintaansa tarvittaessa pakkokeinolailla. Jotakin tässä täytyy nyt tehdä.

2.Toinen Turun eudulla oleva henkilö, Kalevi Kannus, promerit sivuston ylläpitäjä on saanut päähänsä puuttua Mikkelin kihlakunnan asioihin mitä erikoisemmilla toiminnalla. Milloin hänen hampaisiinsa on joutunut ex-poliisiylijohtaja Markku Salminen, milloin nykyinen poliisiylijohtaja Mikko Paatero sekä kriisikokous Mikkelissä.

Poliisiylijohtajan tekemmiset ja käymiset eivät kuulu milläänmuotoa Kalevi Kannukselle ja hänen rekisteröityneelle lukijakunnalle.

http://www.promerit.net

Oli kysymyksessä kriisikokous tai ei ne asiat eivät kuulu tälle palstalle millään muotoa.
Poliisit kuten muutkin ammattiryhmät sortuvat toisinaan lain väärälle puolelle.
Poliisien tekemät rikokset eivät kuulu vähääkään kansalaisille kuten ei toimittajille. Poliisin sisäinen järjestelmä hoitaa yhdessä syyttäjien kanssa kuinka näissä menetellään.

Olen poliisiviranomainen, joka kirjoittaa tämän viestin anonyyminä. Kirjoitan tämän viestin lomalla ollessani. Kun palaan työpaikalle pidetään kokous ja lyömme viisaat päämme yhteen kuinka jatkossa edetään Markku Ahdeojan seka Kalevi Kannuksen ja hänen sivuilleen rekisteröityneen lukijakunnan kanssa.

Hyvää kesää!
931758
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 93

Vanhimmat

Tässä on yksi Markku Ahdeojan päähänpistosta. Asiakokonaisuudessa ei ole siteeksikään totta.

""teen tänään rikosilmoituksen""
Kirjoittanut: Markku Ahdeoja / Eilen / klo 08:24

Teen tänään rikosilmoituksen osuuspankki kantrisalosta.

He olivat mukana viemässä yli 2 miljoonan euron varoja.

Pankki huijasi Aksel ja RAuha Jokinen kuolinpesiä yhdessä tilanhoitajan kanssa.

Pesänselvittäjä on pankin kaveri ja suojeli pankkia.

Finanssivalvonta tiukentaa tämän tapauksen johdosta valvontaa kaikissa pankeissa Suomessa.

T.
Anonyymipoliisi

Äänestä
  • Ihan kysyin sukulaisiltani Ruotsista, onko korruptiovastainen yksikkö olemassa:
    Vastasivat että on ollut jo kymmenen vuotta ja se on Virossakin, eikö sitä sitten Suomessa ole?
    Olin pudota penkiltäni.

    "Suomessa kuvitellaan poliisin toiminnan olevan esimerkillistä.
    Kaverin suojelussa ollaan valmiita myös valehtelemaan ja antamaan vääriä valoja.

    Meiltä puuttuu kokonaan kunnollinen korruption vastainen toiminta kuten muualla Eu-alueella on.

    esimerkiksi Ruotsissa on oma korruption vastainen yksikkö.
    Suomessa yritetään selittää ettei täällä ole tarvetta.
    Tarve on huutava. Kyseessä on perinteinen suomalainen hyvävelijärjestelmä, jossa saunotus, viina, palvelut ja raha kuuluu käytäntöön."

    Siksi Suomessa sanaa lahjonta ja korruptio ei saa käyttää, koska se on niin yleistä eikä tavasta haluta luopua.

    Äänestä

  • Googlella löytää tästä lisää:
    http://www.youtube.com/watch?v=yzU_9zLF0OI

    Mikä on kun asiaan liittyviä poliiseja kuolee kuin kärpäsiä?

    http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?p=903131

    Viimeisen vuoden aikana on mylläkkä ollut melkoista, mitä tulee pahoin korruptoituneeseen poliisihallintoon. Kuinka paljon Suomen eri kihlakunnissa on näitä ns."poliisien piilorikoksia joita peitellään, jos poliisi paljastuu rikoksen tekijäksi?

    Mikkelissä saatunut tapaus yksi järisyttävimmistä: Mikkelin kihlakunnan apulaispoliisipäällikkö Ilkka Jukarainen on vaatinut salaiseksi luokiteltuja asiakirjoja, muu korruptio tutkinta poliisille luovutettavaksi.
    Tiedetään että asiakokonaisuus koskee kansainvälistä huumekauppaa/rahanpesua joihin usea virkaa tekevä poliisijohtaja on sotkeutunut. Tapauksen tiedetään sattuneen lähes vuosi sitten. Tapaus on edelleen auki.Ilkka Jukaraista on pyydettu useaan otteeseen julkiseen tapaamiseen sekä Länsi-Savo, että Itä-Savo toimituksen kautta. Yhtä pontevasti hän on myös kieltätynyt tapaamisista.

    Onko näin että kaikissa tutkinnoissa mitä Suomessa käynnistetään ja jossa poliisi paljastuu rikoksen tekijäki, ne salataan tai unohdetaan?

    Se, että tyypit on poliisiylijohtajia, ja että kyseessä on huumerahat antaa olettaa että kyse on CIA:n huumekaupasta. Niillä on ollut kymmeniä vuosia etenkin poliiseihin ja kuolinsyyntutkijoihin kohdistuva rekrytointi (mikäli The Unit tv-sarjan selityksiin on uskominen) koska a) poliisit osaa tehdä rikoksia b) poliisit osaa peittää rikoksia c) poliisit pääsee tutkimaan omia rikoksiaan ja löytää jonkun toisen syylliseksi. Tästä syystä CIA käyttää poliiseja kun voi. Toisaalta huume = tabu, kätevä raha ja väline pimeisiin juttuihin joissa voi käyttää sitä hyödyksi narkkareiden kiristykseen, murtopuuhiin ja vakoiluun, yms. Toisaalta Ruotsissa on ollut tapauksia joissa poliisit on auttaneet Ndranghetan väkeä ja CIA:ta (jopa avoimesti kun kansalaisia vietiin kidutettavaksi Guantanamoon.) Kaikki tämä puhuu sen puolesta että CIA:lla on globaali (dominointi) strategia joka toistuu joka maassa ja kaava on sama. Poliisit + huumeet. Britannian ulkopolitiikan 100% linjaus USA:n kanssa ja huumeiden laaja käyttö puhuvat osaltaan CIA:n vallasta maassa.

    CIA:lla on ollut pedofiiliorpokoteja pedofiilien hyväksikäyttöä varten ja EU-eliitin kiristämiseksi jo 50-luvulta lähtien, yksi esimerkki:

    Äänestä

  • oikein salataan?? kirjoitti:

    Googlella löytää tästä lisää:

    tuoda. Omissa poliisijohtajissa ihan tarpeeksi rikollisuutta.
    Tilaisuus tekee varkaan, myös poliisin kohdalla. Käsittääkseni hekin ovat ihmisiä ja taloudelliseen hyvään taipuvaisia.
    Poliisijohtajilla vielä parhaimmat mahdollisuudet toimia rikollisesti, koska tietävät että valvontaa ei ole

    Äänestä

  • on asiaa ja paljon kirjoitti:

    Ihan kysyin sukulaisiltani Ruotsista, onko korruptiovastainen yksikkö olemassa:
    Vastasivat että on ollut jo kymmenen vuotta ja se on Virossakin, eikö sitä sitten Suomessa ole?
    Olin pudota penkiltäni.

    "Suomessa kuvitellaan poliisin toiminnan olevan esimerkillistä.
    Kaverin suojelussa ollaan valmiita myös valehtelemaan ja antamaan vääriä valoja.

    Meiltä puuttuu kokonaan kunnollinen korruption vastainen toiminta kuten muualla Eu-alueella on.

    esimerkiksi Ruotsissa on oma korruption vastainen yksikkö.
    Suomessa yritetään selittää ettei täällä ole tarvetta.
    Tarve on huutava. Kyseessä on perinteinen suomalainen hyvävelijärjestelmä, jossa saunotus, viina, palvelut ja raha kuuluu käytäntöön."

    Siksi Suomessa sanaa lahjonta ja korruptio ei saa käyttää, koska se on niin yleistä eikä tavasta haluta luopua.

    Rikoksia joissa on mukana poliisihallinnon edustajia sekä heidän läheisiään jätetään kokonaan tutkimatta, kuten myös muiden isokenkäisten talousrikokset, etenkin poliittisella saralla.

    http://www.youtube.com/watch?v=Y1OZNY8F26I

    Asia on näyttävästi esillä muissakin portaaleissa.
    http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?p=903131
    Viimeisen vuoden aikana on mylläkkä ollut melkoista, mitä tulee pahoin korruptoituneeseen poliisihallintoon. Kuinka paljon Suomen eri kihlakunnissa on näitä ns."poliisien piilorikoksia joita peitellään, jos poliisi paljastuu rikoksen tekijäksi?
    Mikkelissä saatunut tapaus yksi järisyttävimmistä: Mikkelin kihlakunnan apulaispoliisipäällikkö Ilkka Jukarainen on vaatinut salaiseksi luokiteltuja asiakirjoja, muu korruptio tutkinta poliisille luovutettavaksi.
    Tiedetään että asiakokonaisuus koskee kansainvälistä huumekauppaa/rahanpesua joihin usea virkaa tekevä poliisijohtaja on sotkeutunut. Tapauksen tiedetään sattuneen lähes vuosi sitten. Tapaus on edelleen auki.Ilkka Jukaraista on pyydettu useaan otteeseen julkiseen tapaamiseen sekä Länsi-Savo, että Itä-Savo toimituksen kautta. Yhtä pontevasti hän on myös kieltätynyt tapaamisista.
    Onko näin että kaikissa tutkinnoissa mitä Suomessa käynnistetään ja jossa poliisi paljastuu rikoksen tekijäki, ne salataan tai unohdetaan?

    Apulaispoliisipäälikön tiedetään turvautuneen pakkokeinolakiin,mutta siitä huolimatta asia jäi kesken ndranghetan tullessa väliin. Tutkinta etelä-itaialaisen huumekartellin palkkalistoilla olevia Salmisen aikaisia poliisijohtajia vastaan loppui siltä istuimeltaan.

    onko tietoa?
    Insinööri, ekonomi?

    organisaatio, suomessa ei.

    Sä et selvästikään edes tiedä mitä sana "korruptio" tarkoittaa:)

    Äänestä

  • korruptiosta kirjoitti:

    Siis onko teillä siellä suljetullakin osastolla nettiyhteydet???

    Äänestä

on sitten hyväksyttävää,-)
Siitäkö sitten saa kirjoittaa?
Niinpä niin, poliisin oma sisäinen järjestelmä tutkii poliisirikokset,-

Äänestä
  • kai hänen kyvyttömyydestään saa kirjoitella.Yli 5000 euron kuukausipalkalla Pitäisi kritiikkiäkin kestää.

    Äänestä

Kun poliisi valehtelee niin kyllä siihen pitää puuttua.

Suomesta puuttuu kunnollinen valvonta.

Voit liittyä jonon jatkoksi tekemään minusta rikosilmoitusta.

Tapaan sinut mielelläni oikeussalissa. Voimme yhdessä käydä läpi asiakirjoja.

Voimme yhdessä katsoa niistä kuinka poliisi laimilyö työnsä.
Minä tarvitsen rehellisen, puolueettoman ja riippumattoman poliisin, jotta ei minun tarvitse kertoa poliisin töppäilystä.

Äänestä
  • Ne rikosilmoitukset tulisi tehdä jutun ollessa jo vireellä ja puuttua niihin ongelmakohtiin tuoreessa vaiheessa.
    Turha niistä on jälkikäteen pirua seinälle maalata. Harva on onnistunut asioita jälkikäteen Suomessa muuttamaan. On kallista toimintaa ja ajan menetystä.

    Äänestä

  • yksityiskohtaista tietoa Mikkelin kriisikokouksesta:
    Tämä on kopio promeritin sivuilta, linkistä poliisi.

    Kansa hyväksyy poliisin hätävalheet ääritilanteissa. Hyvänä esimerkkinä oli viimesyksynä poliisiylijohtaja Mikko Paateron vierailu Mikkelin Kriisikokouksessa, 02.10.2008. Asia koski tapaus Jukaraista/Välkkiä.
    Poliisin oli pakko valehdella kriisikokouksen todelliset taustat kaaoksen pelossa.
    Asiakokonaisuus koski valtavaa rahanpesua, joka koski vuosia 1999-2007. Operaatiossa on ollut mukana useita Salmisen aikaisia polisiijohtajia.
    Tälläisessä yhteiskunnallisessa tilanteessa valehtelimisen ymmärtää. Yhteiskunnallamme ei yksinkertaisesti olisi ollut varaa/resursseja tutkia poliisijohtajien osallisuutta jättimäiseen rahanpesuun, etenkin kun on paljastunut poliitikkojenkin epäselvyydet yhteisten veroeurojen rahankäytössä.

    Äänestä

  • Kuten tohtori kavonius.
    Samoin Mikkelin kriisikokouksesta raportoivalla promerit sivustolla.
    Wincapitassa käytiin Kirjoittanut: valuuttakauppaa / Tänään / klo 10:40
    sijoitusklubin omalla valuuttakauppaohjelmalla.
    Hannu Kailajärvi ei ole tunnustanut keskusrikspoliisille, että klubissa ei olisi käyty valuuttakauppaa. Tämä on ainoastaan keskusrikospoliisin julkisuuteen antama valheellinen tieto, jotta muutkin vapaallajalla olevat antautuisivat.
    Tämä on yksi syy miksi Kailajärveä pidetään eristyksessä ja häneltä on katkaistu kaikki yhteydenpito ulkopuoliseen maailmaan viimeisen puolen vuoden ajalta.
    Ei olisi tarvinut käyttää veronmaksajien rahoja näin massiiviseen poliisitutkintaan, jotta olisi pystytty todentamaan, onko valuuttakauppaa käyty vai eikö ole...Siihe olisi riittänyt kahden lakimiehen tutkinta asian tiimoilta, ei ammattitaidottomien poliisien omat pähkäilyt asian suhteen.
    Hannu Kailajärven puolutusasianajaja oikeustieteen tohtori Petter Kavonius kirjoittaa tiistain Sanoma 24.fi verkkolehdessä.

    Äänestä

  • alustavissa esitutkinnoissa. Sehän on ohan laissa määrätty.

    Äänestä

  • löytyy kirjoitti:

    yksityiskohtaista tietoa Mikkelin kriisikokouksesta:
    Tämä on kopio promeritin sivuilta, linkistä poliisi.

    Kansa hyväksyy poliisin hätävalheet ääritilanteissa. Hyvänä esimerkkinä oli viimesyksynä poliisiylijohtaja Mikko Paateron vierailu Mikkelin Kriisikokouksessa, 02.10.2008. Asia koski tapaus Jukaraista/Välkkiä.
    Poliisin oli pakko valehdella kriisikokouksen todelliset taustat kaaoksen pelossa.
    Asiakokonaisuus koski valtavaa rahanpesua, joka koski vuosia 1999-2007. Operaatiossa on ollut mukana useita Salmisen aikaisia polisiijohtajia.
    Tälläisessä yhteiskunnallisessa tilanteessa valehtelimisen ymmärtää. Yhteiskunnallamme ei yksinkertaisesti olisi ollut varaa/resursseja tutkia poliisijohtajien osallisuutta jättimäiseen rahanpesuun, etenkin kun on paljastunut poliitikkojenkin epäselvyydet yhteisten veroeurojen rahankäytössä.

    Mikä on kun asiaan liittyviä poliiseja kuolee kuin kärpäsiä?

    http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?p=903131

    Artikkeli on luettavissa kyseisellä portaalilla. Asia olisi poistettu jos niissä ei olisi ollut perää.

    Äänestä

  • löytyy kirjoitti:

    yksityiskohtaista tietoa Mikkelin kriisikokouksesta:
    Tämä on kopio promeritin sivuilta, linkistä poliisi.

    Kansa hyväksyy poliisin hätävalheet ääritilanteissa. Hyvänä esimerkkinä oli viimesyksynä poliisiylijohtaja Mikko Paateron vierailu Mikkelin Kriisikokouksessa, 02.10.2008. Asia koski tapaus Jukaraista/Välkkiä.
    Poliisin oli pakko valehdella kriisikokouksen todelliset taustat kaaoksen pelossa.
    Asiakokonaisuus koski valtavaa rahanpesua, joka koski vuosia 1999-2007. Operaatiossa on ollut mukana useita Salmisen aikaisia polisiijohtajia.
    Tälläisessä yhteiskunnallisessa tilanteessa valehtelimisen ymmärtää. Yhteiskunnallamme ei yksinkertaisesti olisi ollut varaa/resursseja tutkia poliisijohtajien osallisuutta jättimäiseen rahanpesuun, etenkin kun on paljastunut poliitikkojenkin epäselvyydet yhteisten veroeurojen rahankäytössä.

    http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?p=903131

    Äänestä

  • on kannattajiakin kirjoitti:

    Tämän suhteen Markku Ahdeoja on oikeassa.
    Videolla esiintyvä henkilö on ottanut melkoisen riskin.

    http://www.youtube.com/watch?v=Y1OZNY8F26I

    on poistettu poliisin toimesta. Video ei enää näy. Erkki Aho paijasi täydeltä laidalta poliiseja, koska jättivät kaikki rikokset tutkimatta jossa poliisijohtajat tai heidän lähipiirinsä olivat mukana.
    Myös muita isokenkäisten rikoksia jätettiin tarkoituksella tutkimatta.

    Jaska

    Äänestä

  • esitutkinnan aikana?
    Minkälaisista rikoksista on tällöin oltava kysymys???

    Äänestä

  • oikeasti valehdella kirjoitti:

    esitutkinnan aikana?
    Minkälaisista rikoksista on tällöin oltava kysymys???

    myös pienimmissä tutkitakokonaisuuksissa.
    Tällätavallahan he kiusaavat kansalaisia. Nöyryyttävät.

    Äänestä

  • kaikissa tilanteissa kirjoitti:

    myös pienimmissä tutkitakokonaisuuksissa.
    Tällätavallahan he kiusaavat kansalaisia. Nöyryyttävät.

    Käytännössähän tilanne on että oikeusviranomaisena esitettyä valhetta ei voi saada anteeksi, koska siitä ei voiuhri selviytyä. Periaatteessa siksi sisäministerikin vastaa hengellään, jos ei heti puutu poliisien epärehellisyyteen pyrkimällä estämään sitä. Siksi on iso riski siitä että joku ottaa joskus koston omiin käsiin. Poliisin lapsi on siitä hyvä uhri että kun poliisi on valehdellut oikeudelle esim. kertoneensa mitä haetaan tilanteessa, jossa ei niin ole tehty ei rikoskomissariolla ole näyttöä murhan motiivista ja voi vielä sanoa, voi olen niin pahoillani tästä vahingosta. On ihan sama saako murhaaja 3 vai 10 vuotta vanhempien tietäessä että lapsi kuoli heidän valheensa tähden.
    '
    Hengissä selviäminenhän edelllyttää ettei puolustukselle ole aiheutettu haittaa tai että kykenee palauttamaan joka ikisen päivän takaisin....jos ei joutuu luottamaan että toinen antaa anteeksi eikä siihen ole häävi luottaa. Poliisin lapsi vastaa monen mielestä hengellään esim. siitä onko isä/äiti esitellyt rikosilmoituksen. Kuolemaa ei pääse pakoon ellei poliisin uhri anna valehtelijalle anteeksi.Eikä rangaistuksella ole merkitystä motiivin kasvettua suureksi. On siis samantekevää mitä poliisin uhri sanoo....siksi viha kasvaa monessa hitaasti ja riski on aina ikuinen.

    Äänestä

Mikäli poliisi aikoo puuttua Ahdeojan kirjoituksiin, on tulkintakysymykset hankalia.
Onko kysymyksessä mediaterrori vai sananvapauteen kajoaminen.
Mikäli Ahdeojan kirjoituksissa ei ole perää asia voidaan tulkita mediaterrorina,
Poliisi on kirjoittanut, että niissä ei ole perää.

poliisityötä haittaavana tekijänä. Jotkut voi nähdä kirjoitukset jopa yhteiskuntarauhaa rikkovana.

Uskaltaako tänne enää kirjoitella lainkaan jos Ahdeojan kirjoituksiinkin puututaan pakkokeinolailla?

Äänestä
  • kuuluva raja?
    Mitkä pakkokeinolait Markku Ahdeojan tapauksessa voisivat tulla kysymykseen?
    Tietenkin jos asioissa ei ole perää ja niitä kirjoitellaan niin sehän on jo hullun toimintaa.
    Voisivatko jopa lääkärilähetteen kirjoittaa..
    Kysyvä ei eksy.

    Äänestä

"Poliisit kuten muutkin ammattiryhmät sortuvat toisinaan lain väärälle puolelle.
Poliisien tekemät rikokset eivät kuulu vähääkään kansalaisille kuten ei toimittajille. Poliisin sisäinen järjestelmä hoitaa yhdessä syyttäjien kanssa kuinka näissä menetellään."

Näin kirjoittaa anonyymi lomalla oleva poliisiviranomainen.

Ottamatta kantaa viestiketjuun tuo kappale kuulostaa mielenkiintoiselta...
Eikö veronmaksajille asia kuulu lainkaan?

Äänestä
  • väittää taisi kirjoittaa aika mahdottomia väitteitä muutenkin.

    "Kun palaan työpaikalle pidetään kokous ja lyömme viisaat päämme yhteen.. "

    Täysin mahdotonta lyödä VIISATA PÄITÄ yhteen, jos kyse on poliisiaseman henkilökunnasta. No, kuvitellahan aina voi.

    Googlettelin "Jaana Vasankari" nimistä virkamiestä yhtenä iltana. Nainenhan sai lähestymiskiellon, kun johtavassa asemassa lähetteli vihjaavia maileja yli 2000 kpl alaiselleen. Jotenkin tästä jutusta tuli mieleen samanlainen röyhkeys, kuin tästä keskustelun avauksesta. Vasankarin mies oli myös uhkaillut uhria vankeudella, jos julkaisee viestit. Jos Markku ihan oikeasti kirjoittelisi tänne täyttä paskaa, niin asia olisi hoidettu jo aikaa sitten rikosilmoituksilla järjestykseen. Taitaa vai olla niin., että Markku ei ole "täysin väärässä". (Ja sekös poliiseja vituttaa)

    Äänestä

  • itseään poliisiksi kirjoitti:

    väittää taisi kirjoittaa aika mahdottomia väitteitä muutenkin.

    paljon palavereita, aina aamuisin ja iltaisin.
    Eriasia saavatko mitään aikaiseksi.

    Äänestä

  • Moni muukaan asia ei kuulu veronmaksajille. Näin se ikävä kyllä menee.
    Olisi ensivaaleissa muistettava äänestää kokonaan uudet kansanedustajat. Muuten ei mikään muutu, se on saletti.

    Äänestä

  • "Poliisit kuten muutkin ammattiryhmät sortuvat toisinaan lain väärälle puolelle.
    Poliisien tekemät rikokset eivät kuulu vähääkään kansalaisille kuten ei toimittajille. Poliisin sisäinen järjestelmä hoitaa yhdessä syyttäjien kanssa kuinka näissä menetellään."

    Muut ammattiryhmät voivat sortua toisinaan lain väärälle puolelle mutta poliisi, syyttäjä tai tuomioistuin ei voi eikä saa tehdä sitä koskaan. Ei ikinä.
    Heillä pitäisi olla hallussa lakien oikeudenmukainen kunnioittaminen.

    Entäpä lääkärit, viet korvasairaan lapsen ensiapupolille ja päivystäjä lääkäri ohjaa lapsesi obduktio-osastolle korva-osaston sijaan!
    Virheitä voi yksinkertaisesti tehdä.

    Sisäsiittoisuus on vaarallista lajin selviytymisen ja tulevaisuuden kannalta.

    Äänestä

  • ei varaa virheisiin kirjoitti:

    "Poliisit kuten muutkin ammattiryhmät sortuvat toisinaan lain väärälle puolelle.
    Poliisien tekemät rikokset eivät kuulu vähääkään kansalaisille kuten ei toimittajille. Poliisin sisäinen järjestelmä hoitaa yhdessä syyttäjien kanssa kuinka näissä menetellään."

    Muut ammattiryhmät voivat sortua toisinaan lain väärälle puolelle mutta poliisi, syyttäjä tai tuomioistuin ei voi eikä saa tehdä sitä koskaan. Ei ikinä.
    Heillä pitäisi olla hallussa lakien oikeudenmukainen kunnioittaminen.

    Entäpä lääkärit, viet korvasairaan lapsen ensiapupolille ja päivystäjä lääkäri ohjaa lapsesi obduktio-osastolle korva-osaston sijaan!
    Virheitä voi yksinkertaisesti tehdä.

    Sisäsiittoisuus on vaarallista lajin selviytymisen ja tulevaisuuden kannalta.

    "Virheitä voi yksinkertaisesti tehdä."

    Virheitä EI voi yksinkertaisesti tehdä.

    Äänestä

  • ei varaa virheisiin kirjoitti:

    "Poliisit kuten muutkin ammattiryhmät sortuvat toisinaan lain väärälle puolelle.
    Poliisien tekemät rikokset eivät kuulu vähääkään kansalaisille kuten ei toimittajille. Poliisin sisäinen järjestelmä hoitaa yhdessä syyttäjien kanssa kuinka näissä menetellään."

    Muut ammattiryhmät voivat sortua toisinaan lain väärälle puolelle mutta poliisi, syyttäjä tai tuomioistuin ei voi eikä saa tehdä sitä koskaan. Ei ikinä.
    Heillä pitäisi olla hallussa lakien oikeudenmukainen kunnioittaminen.

    Entäpä lääkärit, viet korvasairaan lapsen ensiapupolille ja päivystäjä lääkäri ohjaa lapsesi obduktio-osastolle korva-osaston sijaan!
    Virheitä voi yksinkertaisesti tehdä.

    Sisäsiittoisuus on vaarallista lajin selviytymisen ja tulevaisuuden kannalta.

    ulkopuolinen organisaatio ja hyvin tiukasti.
    Googletappa ja katso.
    Lääkärit ammattiryhmänä niitä viimeisempiä jotka valvontaa tarvitsisi juuri kovan koulutuksen sekä korkean moraalin ansiosta. Kutsumusammatti.
    Mutta eipä sotketa lääkäreitä tälle palstalle, ovat kaikinpuolin fiksua väkeä.

    Äänestä

  • itseään poliisiksi kirjoitti:

    väittää taisi kirjoittaa aika mahdottomia väitteitä muutenkin.

    "Kun palaan työpaikalle pidetään kokous ja lyömme viisaat päämme yhteen.. "

    Täysin mahdotonta lyödä VIISATA PÄITÄ yhteen, jos kyse on poliisiaseman henkilökunnasta. No, kuvitellahan aina voi.

    Googlettelin "Jaana Vasankari" nimistä virkamiestä yhtenä iltana. Nainenhan sai lähestymiskiellon, kun johtavassa asemassa lähetteli vihjaavia maileja yli 2000 kpl alaiselleen. Jotenkin tästä jutusta tuli mieleen samanlainen röyhkeys, kuin tästä keskustelun avauksesta. Vasankarin mies oli myös uhkaillut uhria vankeudella, jos julkaisee viestit. Jos Markku ihan oikeasti kirjoittelisi tänne täyttä paskaa, niin asia olisi hoidettu jo aikaa sitten rikosilmoituksilla järjestykseen. Taitaa vai olla niin., että Markku ei ole "täysin väärässä". (Ja sekös poliiseja vituttaa)

    Todennäköisempää on ettei Markun juttuja ota vakavissaan muut kuin samanlaiset hörhöhannukarpopremiatat:)

    Äänestä

oikeuspoliittisen tukimuskeskuksen ylläpitämä sivusto, jota varatuomari Kalvei Kannus johtaa?
Kyllä hänen tekemisiinsä on vaikea poliisien puuttua.
Tietääkseni sivuille on rekisteröitynyt tuhansia Kannuksen kannattajia.
Täältäkö alkaa poliisihallinnon kaataminen..
http://www.promerit.net

Voimakkaat kansalaisjärjestöt saavat joskus ihmeitä aikaan.

Äänestä
  • "...oikeuspoliittisen tukimuskeskuksen ylläpitämä sivusto, jota varatuomari Kalvei Kannus johtaa?"

    Ei ole. Ei ole olemassa mitään "oikeuspoliittista tutkimuskeskusta".

    Suomessa on Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos, jonka kanssa Kalevi Kannuksella eikä muillakaan kylähulluilla tai huru-ukoilla ole mitään tekemistä.

    "Kyllä hänen tekemisiinsä on vaikea poliisien puuttua."

    Miksi?

    Äänestä

  • Tee kirjoituksia omalla nimellä enkä nimimerkin suojassa.

    Minulla on tuomioita kunnianlokauksesta ja vääristä ilmiannoista.

    Tiedän kirjoituksiini sisältyvän riskin.

    Minun etuni on puoleeton ja riippumaton poliisi viranomainen.

    Se on kaikkien rehelisten kansalaisten etu.

    Jonkun vaan on uskallettava sanoa se ääneen.

    Meitä on vain 2 mutta hiljaista tukea on tullut paljon.

    Ei ole mitään väärää vaatia oikeuksia ja lainsäädännön noudattamista.

    MInä hyödyn taloudellisesti jos meillä olisi puolueeton ja rehellinen poliisi.

    Niin hyötyisi kaikki rehelliset lakia noudattavat ihmiset.

    Suomi on rankattu jo Italiaakin pahemmaksi korruptio maaksi.

    Hyväveli/sisar järestelmä on maan tapa.

    Äänestä

  • Markku Ahdeoja kirjoitti:

    Tee kirjoituksia omalla nimellä enkä nimimerkin suojassa.

    Sinulla siis on TUOMIOITA kunnianloukkauksista ja vääristä ilmiannoista!!!! Eikös se jo kerro melko paljon sun asenteesta yhteiskuntaa kohtaan? Siis et itse ole tajunnut että ehkä vika onkin siinä tyypissä joka katsoo siitä nuhruisesta peilistä? OLET ÄÄRETTÖMÄN VÄÄRÄSSÄ!!!!! Sinä et ole Suomen Laki, etkä edes ymmärrä siitä mitään vaan yrität vääntää asiat itsellesi sopiviksi vaikka laki muuta sanookin ja olet siitä katkera!!!! Sinun tyylistäsi ei hyödy yhtään kukaan, koska et tajua että rikot lakia ja me rehelliset kansalaiset joudumme maksamaan sinun harhojesi aiheuttamat laskut yhteiskunnalle!!! HÄPEÄISIT SAASTA PASKAHOUSU!!!!!!

    Äänestä

  • Sieltä se tuli.... kirjoitti:

    Kyllä Suomessa poliisi voi syyllistyä rikokseen.

    Se ei ole mahdotonta ja poliisit ovat itse tunnustaneet tekevänsä rikoksia. Suurin osa ei vain koskaan jää kiinni.

    Osuuspankki Kantrisalo on rikkonut pankkilakia todistetavasti.

    Tuolla asenteella mikään rikos ei selviä.

    Suomessa on myös tuomittu syyttömiä ihmisiä.

    Äänestä

vastustamaan poliisihallinnosa kytevää mielivaltaa sekä hyvävelijärjestöä.
Ennen piti pelätä rikollisia nyt poliiseja.

Äänestä
  • itsenäisyysajan olemassa, nyt eletään kuitenkin v.2009 ja tilanne on menossa kaiken aikaa huonompaan suuntaan.
    Kahvipöytäkeskusteluissa monet ovat ihmetelleet:"Eikö aikaisemmista virheistä/töppäilyistä ole otettu opksi".

    Äänestä

sentään omalla nimellä kommenttinsa, toisin kuin anonyymin taakse kätkeytyvät poliisiviranomaiset?

Äänestä

on myös Kannuksen taustavoimissa, joten ei se ihme ole ollut jos Kihlakunnan asiat vuotavat julkisuuteen Paateron kokouksia myöten.
Kihlakunnasta on joutunut lähtemään useita entisiä työntekijöitä pahoin nöyryytettynä, yksi heistä on ollut kihlakunnan entinen poliisijohtaja.
Varatuomari Kannuksen taustavoimissa on useita poliisihallinnon edustajia jotka kirjoittavat salanimellä mm. promerit sivustoilla.
Sinänsä jutut poliisihallinnon ongelmista pitävät paikkansa.
Poliisin on vaikea puuttua Kannuksen toimintaan juuri näiden asioiden vuoksi.

Äänestä
  • ovat tosia, niin mitäpä niihin puuttumaan. Antaa palaa!

    Äänestä

  • edelleen vinkkimiehet Mikkelin kihlakunnassa. ja monella muulla, joille annettiin kylmät lähtöpassit.

    Äänestä

taustavoimat ovatkin oikeassa.
Siinäpä pulmaa kerrakseen.................

Äänestä
  • kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.
    Ei taida Markku mikään turha jätkä olla?

    Äänestä

  • Ei rehellisen ja kunnolla työnsä tekevän poliisin tarvitse pelätä minun kaltaisiani ihmisiä.

    Mutta ne, jotka rikkovat lakia ja toimivat väärin, niin on todella syytä painua pakoon.

    Minä ja musta salkku kun ilmestyvät näkyviin, niin kaikkien epärehellisten poliisien puntit ainakin Salossa tutisevat.

    Yksikin pelästyi kerran poliisitalon edessä kun kääntyi ympäri ja odotin hänen puhelun päättymistä.

    Se ilme oli näkemisen arvoinen suoritus.

    Kyllä pulma on todella ogelmalliseksi päässyt, mutta nyt siihen puututaan ja tehdään selväksi ettei poliisi korruptiota enää sallita eikä hyväksytä.

    Äänestä

  • Markku Ahdeoja kirjoitti:

    Ei rehellisen ja kunnolla työnsä tekevän poliisin tarvitse pelätä minun kaltaisiani ihmisiä.

    Mutta ne, jotka rikkovat lakia ja toimivat väärin, niin on todella syytä painua pakoon.

    Minä ja musta salkku kun ilmestyvät näkyviin, niin kaikkien epärehellisten poliisien puntit ainakin Salossa tutisevat.

    Yksikin pelästyi kerran poliisitalon edessä kun kääntyi ympäri ja odotin hänen puhelun päättymistä.

    Se ilme oli näkemisen arvoinen suoritus.

    Kyllä pulma on todella ogelmalliseksi päässyt, mutta nyt siihen puututaan ja tehdään selväksi ettei poliisi korruptiota enää sallita eikä hyväksytä.

    Etkö kusipää tajua jo muuttaa maasta sulle sopivaan yhteiskuntaan, koska emme todellakaan kaipaa laistasi sairasta mulkkua tänne haittaamaan työtään tekevien rehellisten ihmisten elämää!!!! En ole poliisi, vaan ihan muulla alalla mutta jos joku laisesi harhainen avohoidokki tulisi työpaikalleni, niin takaan että lähtisit siinä kunnossa että harhasi tuntuisivat pieniltä ongelmilta. Etkö siis oikeasti tajua hävetä tuota uhoamistasi??? PERKELE ETTÄ OLET SAIRAS!!! Etkö edes ihmettele miksei poliisi ota sinua todesta??? Sairautesi on näköjään jo niin pitkällä, että luulet jopa poliisin pelkäävän sinua???? Tapa itses ja tee palvelus yhteiskunnalle...pyydän....

    Äänestä

  • ei oo totta!!!!!!!!!!!!! kirjoitti:

    jos ehdotat minulle itseni tappamista niin tule nyt rhmeessä koittaan .vai ootko säkin koht.ent.s.hoitaja insuliinit ja pää mtt-n tarpeessa ?

    Äänestä

kansalaisjärjestöjä.

Äänestä
  • Luin kerran oikeustieteellisen pääsykokeisiin ja luin sieltä kertomuksen " maalaissäädystä", joka on 1700-luvun alkupuolelta asti taistellut asianajajien monopolia vastaan ja oikeudenkäyntien kulujen kasvua vastaan.

    Me laitimme mielenosoituskylttiin allekirjoituksen Eu-maajussit, koska edustamme edelleen " maalaissäätyä"

    Me olemme aktiiveja eikä meitä ole kuin 2 Salossa enkä suomesta tiedä muita.

    Tarvitsisimme lisävoimia.

    Ajamme omaa etuamme, mutta se on samalla etu, joka koskee lähes jokaista suomalaista.

    Oikeudenkäynti on niin kallista ettei useimmat uskalla vaatia oikeuksiaan.

    Jos lähtee käymään oikeutta vaikutusvaltaista tahoa vastaan, niin häviö on melkein varma.

    Lainsääsäntöä ei noudateta. Minun etu on lainsäädännön noudattaminen, koska silloin pärjään.

    Minun etuni on rehellinen, puolueeton ja riippumaton, poliisi, tuomioistuin ja syyttäjänvirasto.

    Puolueettomuus. riippumattomuus ja rehellisyys ei tällä hetkellä toteudu.

    Poliisiorganisaatio on todella sekaisin. Se aiheuttaa vääriä lain tulkintoja.

    Poliisi valikoi työnsä.

    Se aiheuttaa lisää korruptio riskiä.

    Se lisää poliisien työuupumusta ja sitä kautta moraalin heikkenemiseen

    Äänestä

  • Markku Ahdeoja kirjoitti:

    Luin kerran oikeustieteellisen pääsykokeisiin ja luin sieltä kertomuksen " maalaissäädystä", joka on 1700-luvun alkupuolelta asti taistellut asianajajien monopolia vastaan ja oikeudenkäyntien kulujen kasvua vastaan.

    Me laitimme mielenosoituskylttiin allekirjoituksen Eu-maajussit, koska edustamme edelleen " maalaissäätyä"

    Me olemme aktiiveja eikä meitä ole kuin 2 Salossa enkä suomesta tiedä muita.

    Tarvitsisimme lisävoimia.

    Ajamme omaa etuamme, mutta se on samalla etu, joka koskee lähes jokaista suomalaista.

    Oikeudenkäynti on niin kallista ettei useimmat uskalla vaatia oikeuksiaan.

    Jos lähtee käymään oikeutta vaikutusvaltaista tahoa vastaan, niin häviö on melkein varma.

    Lainsääsäntöä ei noudateta. Minun etu on lainsäädännön noudattaminen, koska silloin pärjään.

    Minun etuni on rehellinen, puolueeton ja riippumaton, poliisi, tuomioistuin ja syyttäjänvirasto.

    Puolueettomuus. riippumattomuus ja rehellisyys ei tällä hetkellä toteudu.

    Poliisiorganisaatio on todella sekaisin. Se aiheuttaa vääriä lain tulkintoja.

    Poliisi valikoi työnsä.

    Se aiheuttaa lisää korruptio riskiä.

    Se lisää poliisien työuupumusta ja sitä kautta moraalin heikkenemiseen

    "Kirjoittanut: Markku Ahdeoja / Tänään / klo 08:09
    Luin kerran oikeustieteellisen pääsykokeisiin....."

    Et sitten päässyt läpi pääsykokeista...???
    Muistan "jonkun" joskus jossain kirjoituksessa mainostaneet, että oikeustiede on helppoa....;))

    Montako pistettä sait ja monellako pääsi sisälle ???

    Äänestä

  • ...EU-maajussille kirjoitti:

    "Kirjoittanut: Markku Ahdeoja / Tänään / klo 08:09
    Luin kerran oikeustieteellisen pääsykokeisiin....."

    Et sitten päässyt läpi pääsykokeista...???
    Muistan "jonkun" joskus jossain kirjoituksessa mainostaneet, että oikeustiede on helppoa....;))

    Montako pistettä sait ja monellako pääsi sisälle ???

    vastausta ensin siihen, että kävikö hän kokeissa, vai testasiko vaan o-linjaa.

    Äänestä

  • mies. Odota kirjoitti:

    vastausta ensin siihen, että kävikö hän kokeissa, vai testasiko vaan o-linjaa.

    Kokeilin huvikseni.

    En vastannut kaikkiin mutta sain kysymykset ja pääsykoekirjat.

    Olen opiskellut Yliopistossa ja opintoviikkoja on kertynyt sellaiset 200.

    Mutta toimin pääsääntöisesti maanviljelijänä.

    Mutta sekatyömies sopii myös ammatti nimikkeeksi.

    Äänestä

  • poliisin korruptio on ykävä kyl nousussa seksi.huumeet .rsha...

    Äänestä

Mistä niistä hulluista tietää,-

Äänestä
  • Minä en tunne Kannusta.

    En tiedä, mistä hän on puhunut, mutta nähtävästi kertoo asiaa, kun näin paljon hänkin saa palautetta.

    " mistä niistä hulluista tietää,-" Ompa siinä mielenkiintoinen lause.

    Onko tuon kirjoittaja sitä mieltä, että minulla olisi mielenterveysongelmia?

    Voit ottaa minuun yhteyttä ja tarkastelemme yhdessä asiakirjoja :)

    Sitten voit kertoa, millä perusteella esimerkiksi puukauppa ei ole rikos ja voin tuoda yhden asianajajan kertomaan siihen viereen perusteita.

    19 elokuuta 2009 voit tulla Salon käräjäoikeuteen klo 9 alkaen seuraamaan yhtä näistä oikeudenkäynneistä. Kyseessä on Aksel ja RAuha JOkinen kuolinpesien moitekanne oikeudenkäynnin esikäsittely.

    Kun minä istun salissa, niin se on aina mielenkiintoista ja harvoin tylsää ;)

    Äänestä

  • Markku Ahdeoja kirjoitti:

    Minä en tunne Kannusta.

    Voitiko vai hävisitkö oikeudenkäynnin Markku A?

    Äänestä

  • Kalle Kustaa kirjoitti:

    Kyseessä oli moitekanteen ensimmäinen esikäsittelypäivä.

    Syyskuussa tulee toinen esikäsittelypäivä ja sen jälkeen määrätään pääkäsittelypäivä.

    Niitäkin tulee varmaan useita. Todistajia on ainakin 6 kappaletta.

    Meille tuli juridista kikkailua heti aamupäivällä ja käräjätuomari joutui tekemään päätöksen 45 minuutin tauon aikana.

    Vastapuolen esitys hylättiin ja oikeudenkäyntiä voitiin taas jatkaa.

    Päätös oikeudenkäynnistä tulee ehkä joskus ensi vuonna.

    Suomen oikeusjärjestelmä on todella hidas ja kankea.

    Oikein hävettää, kuinka Suomessa oikeusturvaa poljetaan koko ajan eikä siihen edes haluta puuttua

    Ja sä et edes ymmärrä milloin sua pidetään pellenä....hauskaa. Sä oot vähän nolo tyyppi väitteines joita ei kukaan voi ottaa todesta. Yleensä te hannukarpot olette vaan sellaisia.....

    Äänestä

  • hauskaa... kirjoitti:

    Ja sä et edes ymmärrä milloin sua pidetään pellenä....hauskaa. Sä oot vähän nolo tyyppi väitteines joita ei kukaan voi ottaa todesta. Yleensä te hannukarpot olette vaan sellaisia.....

    edes vähän nostaa rimaa.

    Hannukarposi voisit jättää mainitsematta ainakin joka toinen kerta, niin ei olisi niin juntin makuista luettavaa.

    Äänestä

No eihän tämän palstan kirjoituksia edes pidä ottaa todesta. Ei tarvitse lukea kuin muutaman kirjoittelijan hengentuotetta, niin huomaa että kyseessä on noin 13-17 vuotiaat koululaiset, joista nämä jutut ovat jotenkin hauskoja. Ainoa mikä tässä huolettaa, on se minkälaiset kotiolot tällaisilla lapsilla on. Mitä heille opetetaan kotona? No kai he ovat näitä samoja vesseleitä joilta vanhempien hankkimat kaljat kaatuvat maahan poliisin toimesta kaksi kertaa viikossa.

Äänestä
  • Suomi 24 kirjoitteluni tuloksena, minulle soitti eräs toimittaja.

    Hän halusi enempi tietoa.

    Sitä hän todellakin saa.

    Pitää muistaa, että poliiseilla on sukulaisia ja ystäviä, jotka saattavat kimmastua minun kirjoituksistani.

    Kerron Salon poliiseja nimeltä ja he ovat paikkakunnalla tunnettuja henkilöitä ja asuvat paikkakunnalla.

    Kun kerron julkisesti heidän toiminnastaan, niin kyllä siinä myös läheiset kiukustuvat.

    Minua on uhkailtu monella eri tavalla, mutta se on riski jonka olen tietoisesti itse ottanut.

    Yhteiskunnallisesti Suomessa on edelleen Suomettumisen ilmapiiri, jossa ei tietyistä asioista saisi puhua.

    Toimittajat ovat arkoja eivätkä uskalla paneutua kunnolla todella tärkeisiin yhteiskunnallisiin asioihin.

    Vaaliraha kohu on hyvä raapaisu pintaan. Toimittajat kuitenkin pelkäävät kunnianloukkaussyytteitä, koska Suomessa niitä jaetaan varsin heppoisin perustein.

    Mutta sillä saa toimittajat pysymään ruodussa.

    Äänestä

  • Markku Ahdeoja kirjoitti:

    Suomi 24 kirjoitteluni tuloksena, minulle soitti eräs toimittaja.

    On sulla jutut...sä siis ihan oikeesti luulet, että joku ottaa sut todesta...Salossa sulle nauretaan jo ihan julkisesti ja suahan pitää jokainen kylähulluna, joka vain harhoineen häiritsee muiden elämää. Etkö oikeasti osaa mennä terveyskeskukseen juttelemaan ongelmistasi mielenterveysasioissa? Kokeileppas niin huomaat, että se kannatti. Tiedän että edelleen kiistät ongelmasi, mutta niiden myöntäminen olisi se ensimmäinen askel paranemisen tiellä.

    Äänestä

  • hauska olet pelle.... kirjoitti:

    Kävin tuossa lääkärissä, kun oli poskiontelotulehdus.

    On hyvä, kun kansalaisilla on hauskaa. Nauru pidentää ikää.

    Olisihan se kauheaa, jos itkettäisin ihmisiä.

    Sinä kuitenkin kommentoit kirjoituksiani, jolloin autat minua. Kiitos kovasti.

    Olen erittäin otettu ja iloinen kommenteistasi.

    Voit kirjoittaa lisää ihastuttavia kommentejasi. MInä pidän niistä :)

    Sä todella tuotat huvia kansalaislle noilla sun älyttömillä jutuillas...ihan kuin oikeasti luulisit tietäväsi jotain laista ja aina menee pieleen....Kiva kuulla että pidät kommenteistani, olet kai jo tottunut niihin kun kukaan ei pidä sua mitenkään todesta otettavana. Olisipa kauheaa jos sulla olisi perhe, heille se olisi painajaista elää tuollaisen satusedän kanssa, jonka sadut ovat jo sitä luokkaa, että kukaan tervepäinen ei niitä enää edes keksi. Ainoa huono juttu noissa sun jutuissa on, että sä solvaat julkisesti työtään tekeviä ihmisiä vain siksi, että sulla olisi jotain mihin purkaa turhautumistasi ja voisit selittää omaa pahaa oloasi syyttämällä siitä muita. Osaatko edes hävetä? Mä olen oikeasti sitä mieltä, että sun tulisi pysyä siellä Halikossa pimeimmässä maakellarissa ainakin niin kauan että tajuisit ettei meillä ole mitään halua käyttää maksamiamme verovaroja kenenkään avohoidokin harhoihin. No tällä palstalla silti sun kirjoittelus on hauskaa luettavaa kun teet itsestäs todella pellen...hihihihihihihihihih...

    Äänestä

  • sua paljon älykkäämpi... kirjoitti:

    korkealla kun pitää moista paskaa syytää! Toivottavasti sulta hermo menee ja teet itsellesi jotain. Näin maailmasta tulisi hieman parempi. Muistokirjoitukseesi voisi laittaa vaikka "...hihihihihihihihihih...".

    Äänestä

  • kierrokset kirjoitti:

    No kerrot kai sitten missä kohden tekstissä oli jokin kohta mikä ei pidä paikkaansa. Ahti ojan kirjoituksissa kun ei muuta ole kuin kohtia jotka eivät pidä paikkaansa...hihihihihihih....no pääasia että en joudu sun kans samalle tunkiolle sitten kun sut sinne kärrätään. Suhun kun ei haluta tuhlata verovaroja siinäkään vaiheessa kun et ikinä niitä ole maksanutkaan.hihihihihihiihihih

    Äänestä

  • toisaalta.... kirjoitti:

    Tämä hihii on mielenkiintoinen yksilö.

    Kyllä pidän hänen kirjoituksistaan, koska niissä on psykologinen viesti.

    Hän on selvästi hyvin kiukkuinen minulle jostakin syystä.

    Hän ei pidä siitä, että kirjoitan tällaisia asioita.

    Se tarkoittaa sitä, että hän on jossain määrin tekemisissä minun tutkittavien henkilöiden kanssa.

    Saattaa olla, että hän pelkää kiinnijäämistä.

    Tai hän on juttuun osallistunut.

    Täällä on kirjoittanut useampikin asiaan liittyvä henkilö nimimerkin suojista, koska osalla on ollut sellaista tietoa ja viitteitä, joita en ole itse julkaissut.

    Aksel ja RAuha JOkinen kuolinpesien rikostutkinta on henkilömäärältään aika suuri ja suurenee kaiken aikaa. Rikoksesta epäiltyjä on yli 10 henkilöä ja siihen mukaan liittyy vielä liuta todistajia.

    Esimerkiksi LOimaan poliisin kuulusteltavaksi joutuu useita ihmisiä, joista osa on epäiltyjä ja osa todistajia.

    Jokinen kuolinpesien omistuksessa on 20 kesämökkiä, joita vuokrataan.

    Muutama mökkiläinen nosti minua vastaan jutun, jossa minua syytetään kotirauhan häiritsemisestä.

    Nyt vain on niin, että nämä vuokralaiset eivät tajua, ettei heillä ole laillisia vuokrasopimuksia ellei ne ole tehty Jokinen kuolinpesien kanssa.

    Tällöin he mahdollisesti myös itse syyllistyvät rikokseen.

    Heille on mahdollisesti luvattu helppoa rahaa, jos nostaa jutun minua vastaan.

    En oo sulle yhtään tippaa kiukkuinen enkä edes piittaa sun tekemisistäs paskaakaan muuten, kun että sä kuulemma oikeesti tuhlaat poliisin vähiä resursseja sun harhaisiin juttuihis. Koeta nyt oikeasti ymmärtää, että joku voi oikeasti tarvita poliisia ja sä sitten kuvittelet tekeväsi jotain hienoa kun saat päähänpinttymäsi paperille. Nuo sun juttus ovat oikeasti niin turhia!!!! Toki on hauskaa lueskella miten joku tekee itsestään julkisen pellen, mutta tee se jollain muulla keinolla kuin vaarantamalla muiden turvallisuus. Kirjoittele vaikka lehtien yleisönosastolle, vaikka mä tiedänkin ettei sun kirjoituksias julkaise enää kukaan koska olet jo kovin tunnettu tietyissä piireissä. Tiedätkös muuten miksi niitä ei julkaista??? EI ei ole kyse sensuurista...vaan sä olet häiriintynyt yksilö, jonka kanssa ei kukaan itseään kunnioittava henkilö halua olla missään tekemisissä. Ja mä tiedän sut ja olen lähempänä kuin luuletkaan, enkä ole poliisi eikä yksikään poliisiystäväni välitä muuten sun jutuistas kun vitseinä, vaikka luulet että he ajattelevat edes ottavansa sua tosissaan. Sä vain et itse tajua sitä. Olen pahoillani tilanteestasi johtuen jos ymmärrät....toivon ainakin sun yrittävän katsoa itseäsi ulkopuolisen silmin...

    Äänestä

  • pieleen meni malkku.... kirjoitti:

    En ota kantaa sen kummemmin kuka tässä on oikeassa ja väärässä mutta tyylisi on kyllä ala-arvoinen. Tämän Markun kirjoitukset käyvät entistä mielenkiintoisemmaksi ja vakavammin otettaviksi luettuani tuubaasi. Jos ei parempaa ole esittää niin suosittelen että vaikenet. Tulee sellainen myötähäpeän tunne kirjoituksistasi.

    Äänestä

  • Surkea esitys kirjoitti:

    Tuo hihittelijä on palstan teini poliisinpalvoja, sitä pitää vaan yrittää ymmärtää.

    Sillä on olut erittäin vaikea/synkkä lapsuus (kertoi aikaisemmin tällä palstalla että on ’avioerolapsi, ylipainoa reilusti, koulukiusattu ja äiti on alkoholisti ja saa turpiinsa alkkis isäpuolelta’) joten se yrittää purkaa niitä ongelmiaan, omalla tavallaan tämän palstalla kautta, tämä on sille yksi tie selviytyä vakavista mielenterveys ongelmista. Joten ei hermostuta, vaan yritetään tukea sitä.

    Äänestä

  • palstan poliisinpalvoja kirjoitti:

    Minut on tuomittu yhteensä 6 kuukauden ehdolliseen vankeuteen, joka saatetaan muuttaa ehdottomaksi.

    Syinä ovat kunnianloukkaus ja väärät ilmiannot.

    Rikosnimikkeet ovat sellaisia, joista yleensä annetaan sakkoa.

    Minut on haluttu hiljentää väkisin, koska jos minut olisi todettu syyttömäksi niin luettelen mahdollisten syyllisten nimet.

    Motiivina on raha ja valta.

    Asianajaja Jari Niinistö
    Komisario Stephan Sundqvist
    komisario Pertti Läksy
    Komisario Pekka Ylikippari
    ylikonstaapeli Antti Olkinuora
    ylikonstaapeli Mika Kannari

    osuuspankki kantrisalon johtaja Jouko Marjalaakso
    Metsänhoitoyhdistys Kiikissuon toiminnanjohtaja Pekka Oksanen.

    Lisäksi olen tutkinut Fortum Oyj:n Osake epäselvyyksiä.

    Asia liittyy Halikon sähkö Oy:n nurkanvaltaukseen.

    Siihen liittyy Entinen kansanedustaja, entinen EU-edustaja ja nykyinen pastori Timo Järvilahti.

    Lisäksi Salon kaupunginvaltuutettu ja kirkkovaltuutettu Antti Ruska.

    Tämä kaksikko toimi Halikon sähkön hallituksessa.

    Halikon sähkö Oy;n osakkeita siirrettiin ilman omistussuhteiden varmennusta.

    Minut todella halutaan vaientaa. Henkeäni on uhattu useamman kerran.

    Suomessa on aika tutkia korruptiota, koska meillä on sitä.

    Suomettumisen aika pitäisi olla ohi.

    En yhtään ihmettele kun Suomessa ihmiset pelkäävät puhua näistä asioista.

    Sellainen leimataan mielenvikaiseksi tai yritetään hiljentää erilaisin uhkailuin ja rangaistuksin.

    Toimittajat vaiennetaan samalla menetelmällä, mutta minua ei.

    "Sellainen leimataan mielenvikaiseksi tai yritetään hiljentää erilaisin uhkailuin ja rangaistuksin."
    Neuvostokulttuuri elää ja voi paksusti täällä virkaniesten temmellyskentällä, jossa konsesnus on ainoa oikea uskonto.

    Äänestä

  • neuvostoliitosta ! kirjoitti:

    "Sellainen leimataan mielenvikaiseksi tai yritetään hiljentää erilaisin uhkailuin ja rangaistuksin."
    Neuvostokulttuuri elää ja voi paksusti täällä virkaniesten temmellyskentällä, jossa konsesnus on ainoa oikea uskonto.

    Markku A olet täysin oikeassa, eihän perikunnan tulot voi mennä yhdelle perikunnan jäsenelle.

    Äänestä

  • Kalle Kustaa kirjoitti:

    Markku A olet täysin oikeassa, eihän perikunnan tulot voi mennä yhdelle perikunnan jäsenelle.

    Kiitos kannustuksesta.

    Kuolinpesän toimintaa ohjaa perintökaari, jota on yritetty uudistaa monta vuotta.

    Yksi suurimmista ongelmista on pesänselvittäjän/jakajan ongelma ja kuolinpesän edun valvominen.

    Olen nähnyt uuden lakiesityksen eikä siinä edelleenkään ajeta kunnolla kuolinpsän etua, vaan siellä tuetaan hyvää lakimiesten bisnestä.

    Valvonta on jätetty epäselväksi, jotta kuolinpesiä voi rahastaa mielin määrin

    Varakas riitainen kuolinpesä on asianajajien unelma. Se voidaan pitää vuosia jakamatta ja voi hyödyntää sen omaisuutta häpeilemättä

    Äänestä

  • Kalle Kustaa kirjoitti:

    Markku A olet täysin oikeassa, eihän perikunnan tulot voi mennä yhdelle perikunnan jäsenelle.

    HAHAAAA!!!! Halpaan menitte Malkku Ahteliojassa palvojat!!!! Markun jutut on keksitty ihan vain teidänlaistenne sekoittamiseksi. Markku on tempaissut jutut hatusta istuessaan traktorin hytissä ja kuunnellessaan viikon kotimaisia. Ette kai te oikeesti uskoneet että markku on niin sekopää kuin antaa ymmärtää näillä kirjoituksillaan. Ja ne häriköintijutut sattu kun tuli otettua perskännit.

    Äänestä

  • Tietoinen asiasta... kirjoitti:

    Vastapuolen toiminta on erittäin mielenkiintoista.

    Hihittelijä on yksi niistä, jotka hyötyvät suuria summia. Häntä nyt vain harmittaa, kun kirjoitan näistä asioista.

    Teija Mitä kuuluu. Vieläkö tunaroit aksel ja Rauha Jokinen kuolinpesien kirjanpitoa. Oliko poliisikuulusteluissa hauskaa?

    Paljonko olet vienyt kuolinpesien rahoja?

    Miten on? satoja tuhansia?

    Oikeudessa nähdään

    Äänestä

  • kierrokset kirjoitti:

    korkealla kun pitää moista paskaa syytää! Toivottavasti sulta hermo menee ja teet itsellesi jotain. Näin maailmasta tulisi hieman parempi. Muistokirjoitukseesi voisi laittaa vaikka "...hihihihihihihihihih...".

    TULE KYLÄÄN KYLL' MÄ kahvit keitän mennään veneellä kalaan kahvin jäkeen mulle tulöis rauh.mieli

    Äänestä

on vielä Ahdeojan kanssa ihmeissään,-

Äänestä
  • Suomessa on vain hyväksyttävä se tosiasia että meillä on korruptiota monessa muodossa.

    Sellaista rahaa esimerkiksi vaalitukeen ei ole saatavilla etteikö sille odotettaisi vastapalvelusta.

    Vaaliraha on aina vastikkeellista.

    Oli metkaa, kun Suomusjärven bordellikin sai toimia varsin pitkään eikä siihen puututtu.

    Salossa tlaouspuolen rikostutkinta on erikoista. Salossa on myös kadonnut todistettavasti ainakin yksi rikosilmoitus.

    Tutkija Leila Mustonen onnistui siinä. Onneksi oli sähköposti, jossa pyydettiin kyseiseen rikosilmoitukseen lisätietoja.

    Kun tekee rikosilmoituksen, niin ona aina vaadittava kuittaus sen jättämisestä.

    Äänestä

Vaikka sitä kovasti yritetään tukahduttaa

Äänestä

Ahdeoja on tuomittu viiden kuukauden ehdottomaan vankeuteen perättömistä kirjoitteluistaan ym. Uusi tuomio tuli tänä kesänä. Kirjoittelut ovat jatkuneet eri palstoilla.

Mitään mies ei opi. Melkoinen riesa kunnon kansalaisille, jotka joutuvat kohteiksi.

Äänestä

Minullakin on tässä pikkuprobleema mietittäväni. Tuttavani on saanut kirjanpidon hävittämisestä pikku sakon. Ongelma on ettei hän sitä kirjanpitoa hävittänyt vaan hävittäjä on ulosottovirkailija. Tai siis ulosottovirkailijan haltuunottama kirjanpito on virkailijan vastuulla niin kauan kuin kirjanpitovelvollinen ei sitä ole saanut haltuunsa tarkastuksen jälkeen.
Asiasta on käyty oikeutta. Vaikka ulosottovirkailija käräjäoikeudessa suullisesti myönsi ettei hän muista mitä papereita on on palauttanut syytetylle, oikeus päätyi ratkaisuun jonka sama virkailija oli vuosia sitten kirjallisesti ilmoittanut eli että hän oli palauttanut kirjanpidon. Mutta se paperi oli tietysti varatuomarin sanelema, eli ulosottovirkailijan esimiehen näkemys.
Nyt tuttavani aprikoi että jos hän sen pikkusakon maksaa niin silloin hän itse asiassa tunnustaa tehneensä rikoksen. Minä en osaa tuttavalleni antaa neuvoa. Jos hyväksyy oikeusmurhia, mihin kaikkeen se vaikuttaa?

Äänestä

A. Rouva Tappisen miehen on syytä valittaa hovioikeuteen.

B. Hyödyllinen gradun aihe on tutkia paljonko Ahdeojan tapaiset aiheuttavat ajanhukkaa ja kuluja toiminnallaan poliisilaitokselle. Vertailuperuste on mihin aika olisi voitu hyödyntää.

Yksi gradu jokaista poliisilaitosta kohti antaa kokonaiskuvan ja ylioppilaalle järkevän tutkimusaiheen.

Äänestä

B. Hyötysuhde. Ahdeoja, Jouko Heikola ja se oululainen joka pari päivää sitten esittäytyi täällä poliisiketjussa on kolme suomalaista miestä joille kaikille tapahtui se mitä heille tapahtui siksi että yhteiskunta muuttuu ja osittain pelisäännöt muuttuvat niin että tarmokkaat, yritteliäät miehet joutuvat pyörteeseen, jota he eivät voi hallita eikä edes ymmärtää. Lisätutkimukset ovat todella paikallaan.
A=Jouko Heikola

Äänestä

Aika moni on huomannut oman vauhtisokeutensa. Vai veikö katti tosiaan kielen?

Äänestä

Suomessa riittää aktiivinen ihmisjoukkio eri puolilla isänmaatamme..

He tekevät jatkuvasti perättömiä kanteluita ja rikosilmoituksia, kirjoittelevat herjauksia muista,

He ovat yleensä työttömiä, ulosotossa varattomia, työtä vieroksuvia, yhteisiin talkoisiin ja muiden auttamiseen välttelevästi suhtautuvia ja tosiasioita tunnustamattomia.

Luonnevika ja mielenterveysongelmat vaivaavat.

Äänestä
  • Joo, näinhän se meni jo neuvostoliitossa, eri mieltä olevat ja systeemiä arvostelevat leimattiin mielisairaiksi. Toki moni kantelija onkin oikeasti aika sekaisin, mutta ehkä tällä perusteella ei voi kuitenkaan kaikkia kanteluita nollata?

    Samaa yleistystä käyttäen kaikki poliisit ovat raiskaajia ja huumediilereitä, vaikka se päteekin vain 98%:n poliiseista.

    "Luonnevika ja mielenterveysongelmat vaivaavat. "
    Ainakin poliiseita tuntuu vaivaavan.

    Rehellinen poliisi on satuolento!!

    Äänestä

Kun netissä on ryhdytty patologista valehtelijaa etsimään niin hyvin laaja on se rintama josta etsintää suoritetaan. Sieltä löytyy Aue ja Aarnio ääripäistä, vastakohtina. Aarnio välttää valehtelijan leiman kun hänelle on annettu vain vuorosanat: ei ole lupa kommentoida. Moni muu kommentoi mutta mitä kommentointi paljastaa?

Äänestä

Todellisesta siasta näytöillä kantelun tekevä ei ole tarkoittamiani.

Hörhöt tekevät rikosilmoituksia asioista, jotka eivät ole rikoksia. Poliisi tutkii vain rikoksia eikä ole puuhailuryhmä.

Äänestä
  • Valtaa valvomassa tarvitaan aina vahtikoiria. Lehdistö ei siinä toimi, kun yksittäinen kansalainen valvoo virkamiehiä.

    Toinen asia on riittävätkö kyvyt. Jotkut intoilijat vaikuttavat vainoharhaisilta. Joku asiallinenkin kansalaisaktivisti löytyy.

    Äänestä

On tosiaan sellainen mielikuva muodostunut että lehdistö vallan vahtikoirana on vain klisee ilman todellista sisältöä, sanahelinää.
Miksi poliisilla on suora yhteys lehdistöön ja täysin keskeneräisiä tietoja levitetään suurelle yleisölle pikavauhtia. Muutaman vuoden takaa on Raisiosta hätkähdyttävä Inkisen tapaus. Mutta kun ryhtyy seuraamaan juuri tätä näkökulmaa niin esimerkkejä löytyy tukuttain. Aarnion tapaus tästä ei ole esimerkki, siinä lehdistön osuutta on jarruteltu, ainakin lähimenneisyydessä. Mutta esim. Auer on lehdistönkin avulla leimattu murhaajaksi. Hyvin muistuu mieleen kuinka tapaus Tanneria on käsitelty.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

kirjoitukset kirjoitti:

Tiedoksi Suomi24.fi ylläpidolle.

Kyseinen henkilö kirjoittaa kuukaudesta toiseen asioita jossa hän väittää poliisien syylistyneen rikollisuuteen ja huonoon käyttätymistapoihin.

Yhdessäkään hänen kirjoituksessa ei ole ollut perää, ne ovat Markku Ahdeojan päähänpistoksisa. Kaikki Asiat ovat tarkistettavissa.

1.Mikäli Markku Ahdeoja jatkaa jatkuvaa poliisia kohtaan olevaa mediaterroria, joudumme puuttumaan hänen toimintaansa tarvittaessa pakkokeinolailla. Jotakin tässä täytyy nyt tehdä.

2.Toinen Turun eudulla oleva henkilö, Kalevi Kannus, promerit sivuston ylläpitäjä on saanut päähänsä puuttua Mikkelin kihlakunnan asioihin mitä erikoisemmilla toiminnalla. Milloin hänen hampaisiinsa on joutunut ex-poliisiylijohtaja Markku Salminen, milloin nykyinen poliisiylijohtaja Mikko Paatero sekä kriisikokous Mikkelissä.

Poliisiylijohtajan tekemmiset ja käymiset eivät kuulu milläänmuotoa Kalevi Kannukselle ja hänen rekisteröityneelle lukijakunnalle.

http://www.promerit.net

Oli kysymyksessä kriisikokous tai ei ne asiat eivät kuulu tälle palstalle millään muotoa.
Poliisit kuten muutkin ammattiryhmät sortuvat toisinaan lain väärälle puolelle.
Poliisien tekemät rikokset eivät kuulu vähääkään kansalaisille kuten ei toimittajille. Poliisin sisäinen järjestelmä hoitaa yhdessä syyttäjien kanssa kuinka näissä menetellään.

Olen poliisiviranomainen, joka kirjoittaa tämän viestin anonyyminä. Kirjoitan tämän viestin lomalla ollessani. Kun palaan työpaikalle pidetään kokous ja lyömme viisaat päämme yhteen kuinka jatkossa edetään Markku Ahdeojan seka Kalevi Kannuksen ja hänen sivuilleen rekisteröityneen lukijakunnan kanssa.

Hyvää kesää!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu