Kun koirani yrittää juosta se käyttää molempia takajalkojaan yhtä aikaa eli tavallaan hyppää niillä. Lenkillä käydessä olen huomannut että se ei ole enää yhtä reipasta kuin ennen. Rappusia koira vähän aristaa. Mistä moinen voisi johtua? Koirani on 11v vanha shelttiuros.
Koira askeltaa väärin
shetlanninlammaskoira
3342
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kuulostaa siltä, kuin koirallasi olisi jotain kipuja liikuntaelimissä. Kannattaisi käyttää eläinlääkärin tarkistuksessa ja selvittää esim nivelrikko tms. Särkylääke voisi olla paikallaan koiran liikkumisen helpotttamiseksi. Vanhuus tekee koirillekin tepposia, mutta hyvällä hoidolla saat nauttia koirasi seurasta vielä pitkään.
Omalta koiraltani löytyi suurentunut eturauhanen, joka sai koiran aristamaan takajalkojaan ja koko takapäätään. Hormonipiikin ansiosta liikkuminen palautui ennalleen. Nyt olen kyllä harkitsemassa koiran kastrointia, silloin nuo vaivat jäisivät kokonaan pois, nyt sille annetaan hormonipiikki muutaman kuukauden välein.
Tekstin perusteella veikkaan, että koirallasi on patella luksaatio. Nuo oireet sopii siihen ja se on ton kokosella koiralla tosi yleistä. Eli polvi vähän lonksuu pois paikoiltaan ja on liian löysä. Käyppä nopeasti lääkärillä.
Se ei kyllä ole mikään vakava vaiva ja usein sitä ei hoideta mitenkään, jos vaiva on tarpeeksi lievä. Jos siitä kuitenkin tuntuisi olevan koiralle harmia, eikä tulehduskipulääkekuuri auta, polven voi leikata. Melko rutiinihomma. Diagnoosina patella luksaatio on ihan hyvä, koska ei ole vaarallinen ja täysin hoidettavissa.
Käy tarkistuttamassa ell:llä ja liikuntaan saat samalla ohjeet, vanhaan tyyliin ei tietenkään saa enää juosta ja hyppiä, vaan rajoituksia ilman muuta, samalla saatte kipulääkkeen.