Paska nakki.

Tilanne: Muutaman vuoden ikäinen uusioperhe, itselläni ei biologista lasta , vaimollani aikuiset tytär ja poika.

Poika ei suhteemme aikana enää asunut kotona, vaan opiskelee ja asuu opiskelija-asunnossa. Nyttemmin siirtymässä työelämään.

Tytär asui ensin 2 vuotta kanssamme, ja sinä aikana MINULLA ei ollut mitään ongelmia tytön kanssa, joskaan tämä ei kunnoittanut äitiään TIPPAAKAAN, joka minuakin hiukan nyppi.

Asuimme aluksi asunnossa, jonka vaimoni omisti, ja tyttären käytös oli lähes sikamaista. Ei mitään yhteispeliä, pelkkää bilettämistä, siivottomuutta, meluamista yöllä, sotkemista ja kaikkinaista välinpitämättömyyttä meitä muita kohtaan.

Itse katselin tilannetta läpi sormien, koska vaimoni toivoi, etten alkaisi vaatimaan tytöltä liikoja.. :(

Sitten tytär muutti pois kotoa (minun suureksi tyydytykseksi) ja ajattelin, että nyt sitä päästiin.

Sittemmin ostimme vaimoni kanssa yhteisen kodin.

KUNNES... yhtäkkiä tytär olikin sitten tehnyt omat ratkaisunsa, irtisanoutui työstään, asunnostaan, ja käytännössä vaan ilmoitti meille, että muuttaa kumppaninsa kanssa meidän uuteen asuntoomme, ajaksi jota emme vielä tiedä... puhuu viikoista, mutta,mutta..

Ja tässä kohtaa on sitten sanottava, että vaimoni, jota
suuresti rakastan, ei pystynyt sanomaan tyttärelleen eitä, joten niin sitten kannettiin tytön kamat takaisin meille. Käytönnössä tytär valtasi talomme yhden kerroksen kokonaan.

Jo ensimmäisinä päivinä kävi ilmeiseksi, että tyttären tavat olivat entiset.

Kirjoittelen tätä nyt yhden yön huonosti nukuttujen unien jälkeen, ja mietin, että miten asian hoitaisin.

Vaimoani rakastan, ja en halua tämän rikkovan meidän välejä. Koska omistamme talon puoliksi, luulisin kuitenkin että nyt minullakin olisi jotain sananvaltaa päätöksissä..

Myönnän, että tytär EI ole narkomaani, tai rikollinen, joten ehkä olen liiankin ankara häntä kohtaan, mutta koska oma kasvatukseni on muokannut minusta toisia ihmisiä ja näiden omaisuutta kunnoittavan yksilön, en oikein meinaa jaksaa kestää näitä poispilatun prinsessan temppuiluja.

No, tällaiset fiilikset tänä aamuna. Väsyneenä töissä.

Kiitos kun luit.
11282
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

sinun sääntösi.

Minusta et voi tehdä muuta kun keskustella vaimosi kanssa asiasta. Teidän pitää sopia yhdessä miten asian hoidatte ja sitten vain ilmoitatte tyttärelle että meidän kodissamme eletään näin ja nämä on säännöt.
Esimerkiksi: Sinulla on kaksi kuukautta aikaa etsiä itsellesi asunto, kumppanisi saa muuttaa muualle viikon sisällä koska meillä ei ole häntä kohtaan mitään velvotteita (tosin ei kyllä ole aikuista lastakaan kohtaan). Sinä aikana kun asut täällä, sinulla on seuraavat säännöt a velvoitteet.... mikäli et noudata niitä saat muuttaa välittömästi pois.

Tämä oli siis vain esimerkki, teidän pitää sopia vaimosi kanssa yhdessä nuo periaatteet.
Jos vaimosi ei suostu asiasta edes keskustelemaan, voit aina vedota siihen että osa asunnosta on sinun omaisuutta, ja sinä vaadit muutoksia.

Tsemppiä hankalaan tilanteesesi !

Äänestä

luuserille kouraan. 300 euroa plus vesi ja sähkökulut sekä ruokakuluista. Jos siitä alkaa huuto niin sanot kylmästi, että omistat puolet talosta ja sinun osuudella ei ilmaiseksi asuta eikä meuhkata tai se on äkäinen lähtö pellolle. Jos eivät maksa niin hankit kylmän viileästi häädön. Seuraavan kerran kun meteliä pitävät kello 22 jälkeen kutsut poliisit ja poistata heidät putkaan. Vaimosi voi ottaa herneitä nenään, mutta ilmoitat sitten että se on ero, jos et tuota pentua saa kuriin ja järjestykseen ja talo menee myyntiin, jolloin kellään ei ole sitten kotia. Vaimosi pitää ottaa lusikka nyt kauniisti käteen ja miettiä kumpiko on tärkeämpi kunnon parisuhde vai tämä pissisprinsessa ja hänen luuseri poikakaveri.

Jos vuokria ei ala tulla niin ilmoitat tälle pissisprinsesalle että kolli lähtee heti talosta ja sinulla on kuukausi aikaa etsiä oma asunto.

Äänestä

jos nukkuvat, niin ota töistä pari päivää vapaata ja soita vaikka jätkän humppaa niin isolla kuin stereoista lähtee koko helvetin päivän, tai jotain suomi humppaa. Pidä muutakin melua ja möykkää, käy oven takana kolistelemassa tee heidän olonsa samanlaiseksi mitä teidänkin olo on kun he yöt möykkäävät. Ala vittuilla poikakaverille tyyliin, että missä sun vanhempasi asuu? Olisikohan aika muuttaa äidin ja isän luo takaisin? Mitä sun vanhempasi tekee? Voisikohan olla mahdollista, että keräisit kamasi ja häipyisit heidän hoitoon?

Kirjoitat talon järjestyssäännöt ja annat kummallekin käteen ja pyydät vielä allekirjoitukset niihin, että teille jää oma kappale säännöistä.

Äänestä

Kiitos vaan empatiasta ja neuvoistakin.

Olen itsekin jo monet kerrat mielessäni käynyt läpi tiukan puheen, jonka aion vaimolleni ja sen tyttärelle pitää, mutta aina vaan tulee sitten viime tingassa sellainen ikävä tunne, että samalla tulen aiheuttaneeksi paljon murhetta ja paineita vaimolleni. Tämä rakastaa kyllä minuakin kovasti, mutta kyllä lapsiaan kaikkein eniten, ja tekee näiden vuoksi mitä tahansa. Ja antaa anteeksi myös tyttärensä tuittuilut ja hiukan huonot valinnat.

No, lueskelin tältä palstalta aiempia tarinoita uusperheiden isä- ja äitipuolien elämästä, ja aloin itse asiassa ajatella, että omat asiani ovat kuitenkin aika hyvin. Niin mahdottomaksi ei tilanne ole mennyt, että olisin vielä ryhtynyt vihaamaan tätä tytärtä. Aika ajoin hän osaa olla hyvinkin viehättävä, ja aikuistuu kaiketi päivä päivältä.

Koitetaan vaimon kanssa hiukan neuvotella, miten tilanne ratkaistaan, ennenkuin hermot kokonaan menee.

Äänestä
  • Toivottavasti pääset ensin ratkaisuun vaimosi kanssa teidän kotinne säännöistä. Sen jälkeen voitte yhdessä kertoa "vieraillenne" talon säännöt. Aikuisen lapsen tulee alistua siihen, kuten kenen tahansa vieraan, ettei toisen kodissa voi määrättömästi olla tai peräti valloittaa sitä. Kyse voi yhtälailla olla puolison sisaruksesta, vanhemmista, kaverista tms. hetkellisesti kodittomasta tai turvaa tarvitsevasta. Ei toisten nurkkiin ihan tuosta noin vain muuteta! Mutta ei tietenkään kadullekaan voi heittää... kumpa löytäisitte kompromissin. Mutta ne säännöt, niiden laatimista ei estä mikään. Leirintäalueellakin on hiljaisuuspakko kello 23-7. Tuollaisesta voisi alkaa ja sitten kotityöt jokaiselle jne. ruoka tulee ansaita, jos ei rahalla korvaa!

    Äitinä tiedän, että omalle lapselle suo kaikenlaista, mitä ei välttämättä muilta soisikaan. Mutta rajansa kaikella! Vanhemmilla on velvollisuus kasvattaa ja opettaa jälkeläisensä tavoille, jos haluaan niistä "yhteiskuntakelpoisia". Jos sitä ei ole tullut tehtyä aiemmin, niin nyt viimeistään on sen aika. Aikuisen ihmisen tulee käyttäytyä aikuisen lailla, oli sitten oma aikuinen lapsi tai vieras. Ja sama pätee nuorempiinkin vieraisiin. Kaikkien tulee käyttäytyä kylässä kuten kyläkäyttäytymiseen kuuluu eli normien mukaan. Vaimosi taitaa kuulua curling vanhempiin... mutta "lapsen" on opittava elämään itsenäistä elämää ja huolehtimaan itsestään. Sama koskee hänen kaveriaan. Aika hävytöntä tulla tuosta noin vain asumaan toisen kotiin!

    Oma aikuinen lapseni vierailee ajoittain seurustelukumppaninsa kotona ja olen evästänyt häntä tekemään töitä, osallistumaan töihin ja kysymään, mitä voisi tehdä, että ei olisi häiriöksi tai vaivaksi. Olen ymmärtänyt, että hän on tervetullut vieras kumppaninsa kotona, vaikka joutuu olemaan siellä pidempiä ajan jaksoja olosuhteiden pakosta.

    Ymmärrän vielä, että lapsi tulee kotiin takaisin jos ei ole työtä yms. Olen omillenikin sanonut, että rahallista apua en pysty antamaan, mutta ruokapöytään ovat aina tervetulleita, jos tilanne näin vaatii. Luonnollisesti tämä pätee hetkelliseen asuntopulaankin, mutta osoittaisin kyllä tien vuokra-asuntojonoon ja työnhakuun...

    Kärsivällisyytesi on ihailtavaa, mutta voit pitää puolesi jämäkästi siinä vaiheessa kun joku valtaa kotiasi!

    Äänestä

  • Tiedätkö mun puoliso on joskus sanonut, että tuo tavallaan tasapainoa, kun itse en ole niin sokea lapsen metkuille (metkuille ja metkuille, ei ole mitään ongelmaa ollut, mutta osaan katsoa tilannetta objektiivisemmin).

    Kuvitteletko, että vaimosi halusi tyttärestään sellaisen, ettei pysty itsenäiseen elämään? Että tytär hulinoi ilman kunnioitusta? No et. Ja vaimo varmasti kärsii myös tilanteesta ja on todella huolissaan. Ehkä vain sitten taipui kasvatuksessa vähän liikaakin ja tuli tehneeksi karhunpalveluksen lapselleen. Näen samankaltaisena karhunpalveluksena sen, jos sinäkin vain seuraat tilannetta sivusta. Vaikka se joksikin aikaa toisikin stressiä, niin uskon vaimosi olevan paljon tyytyväisempi siihen, kuin vallitsevaan tilanteeseen ilman mitään muutosta. Hänkin haluaa varmasti tyttärensä olevan valmis itsenäiseen elämään ja työhön, omavaraisuuteen ja tytöstä vastuullisen yksilön. Siksi näen nuo sun pelkosi aika turhina. Niinhän kasvattaminenkin voi olla ikävää, mutta se on tehtävä lapsen itsensä vuoksi, muu olisi lapsen "vammauttamista".

    Tosiaan ensin keskustelette vaimon kanssa. Sunkin hyvä kuitenkin kertoa vähän niitä tunteitasi ennen kuin ne oikeasti kasvavat johonkin pahempaan ja jota olisi vaikeampi selvittää. Ja oma henkilökohtainen mielipiteeni on se, että kyllä se ON vakava homma, jos lapsi lentää pesästä, sitten irtisanoutuu tuosta vain ja ilmoitusluontoisesti kumppaneineen muuttaa toisten asuntoon. Siis näin tämän "lapsen" kannalta katsottuna.

    Äänestä

Selkeästi tytär ei ole oppinut elämään.
Tulipa mieleeni mieheni sisko joka on nuorimmaisena tottunut, että joklu aina pelastaa pulasta ja hoitaa asiat. Elikkä karhunpalvelus on tehty. Nyt hän hankkiutui raskaaksi kun näki meidän vauvan ja piti saada oma. kaikki yrittivät puhua järkeä, mutta vakuutti, että hoitaa lapsen vaikka mies häipyi.
Kun lapsi olikin vaikea ja omaa aikaa ei ollutkaan niin nyt ei hoida kunnolla.
Hän ei vain osaa kun kaikki tehty aina puolesta.
Niin tässä välissä muuten hänelle ostettiin asunnot ja sutot jotta yh;na helpompaa. Nyt vain "odotan", että lopulta vauva päätyy toisten hoidettavaksi.
Siis liekö siellä teillä riesana samanlainen tapaus. Jos vain saisit vaimosi tajuamaan, että tytär ei ikinä selviä jos hän jatkaa hyysäystä.
tai tytär voi joutua todella käymään raskaat elämänkoulut jos ei omaa vastuuta omista teoista vaan odottaa muiden hoitavan arjen.

Äänestä
  • Se on oikeaa rakkautta, että auttaa aikusita lastaan pärjäämään maailmassa. Sano se vaimollesi. Se, että hyysää voi olla jotain alitajuista syyllisyyttä eikä rakkautta.

    Äänestä

  • selviämään kirjoitti:

    Se on oikeaa rakkautta, että auttaa aikusita lastaan pärjäämään maailmassa. Sano se vaimollesi. Se, että hyysää voi olla jotain alitajuista syyllisyyttä eikä rakkautta.

    Tuo syyllisyys on varmastikin yksi syy vaimoni suhtautumiseen. Hän erosi häntä pettäneestä ja alkoholisoituneesta ex-miehestään, ja otti lapset mukaansa. Tytär taisi tuolloin olla 15. Vaimoni onkin joskus maininnut, että tuntee pettäneensä lapsensa jättäessään näiden isän (vaikka isä juuri oli se perheen hajottaja).

    No, juteltiin eilen illalla asioista vaimon kanssa, ja sitten kutsuttiin tytär ja tämän kaveri "puhutteluun". Katsotaan nyt upposiko sanomamme heidän päihinsä, ja alkaako näkyä käytännössä. Ihmeitä en odota, mutta ainakin nyt he tietävät, että asia vaivaa meitä (=minua), ja tulemme jatkossakin puuttumaan tarvittaessa epäkohtiin..

    Jos ei tästä muuta hyvää seurannut, niin ainakin he ilmeisesti alkoivat heti etsiä vuokra-asuntoa, koska läppäri tuntui käyvän kuumana lastenhuoneessa....

    Hyvää syksyn jatkoa, ja kiitos keskusteluun osallistujille.

    Äänestä

  • He.Man kirjoitti:

    Hyvää syksyn jatkoa sinullekin. Kirjoituksestasi päätellen olet fiksu ja hieno ihminen, muista vain pitää puolesi jatkossakin!

    Olipa muuten harvinaisen asiallinen keskustelu tällä palstalla kaiken muun loan seassa.

    Äänestä

  • He.Man kirjoitti:

    Tuo syyllisyys on varmastikin yksi syy vaimoni suhtautumiseen. Hän erosi häntä pettäneestä ja alkoholisoituneesta ex-miehestään, ja otti lapset mukaansa. Tytär taisi tuolloin olla 15. Vaimoni onkin joskus maininnut, että tuntee pettäneensä lapsensa jättäessään näiden isän (vaikka isä juuri oli se perheen hajottaja).

    No, juteltiin eilen illalla asioista vaimon kanssa, ja sitten kutsuttiin tytär ja tämän kaveri "puhutteluun". Katsotaan nyt upposiko sanomamme heidän päihinsä, ja alkaako näkyä käytännössä. Ihmeitä en odota, mutta ainakin nyt he tietävät, että asia vaivaa meitä (=minua), ja tulemme jatkossakin puuttumaan tarvittaessa epäkohtiin..

    Jos ei tästä muuta hyvää seurannut, niin ainakin he ilmeisesti alkoivat heti etsiä vuokra-asuntoa, koska läppäri tuntui käyvän kuumana lastenhuoneessa....

    Hyvää syksyn jatkoa, ja kiitos keskusteluun osallistujille.

    Miten menee?
    Eli upposiko oppi nuorisoon?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

He.Man kirjoitti:

Tilanne: Muutaman vuoden ikäinen uusioperhe, itselläni ei biologista lasta , vaimollani aikuiset tytär ja poika.

Poika ei suhteemme aikana enää asunut kotona, vaan opiskelee ja asuu opiskelija-asunnossa. Nyttemmin siirtymässä työelämään.

Tytär asui ensin 2 vuotta kanssamme, ja sinä aikana MINULLA ei ollut mitään ongelmia tytön kanssa, joskaan tämä ei kunnoittanut äitiään TIPPAAKAAN, joka minuakin hiukan nyppi.

Asuimme aluksi asunnossa, jonka vaimoni omisti, ja tyttären käytös oli lähes sikamaista. Ei mitään yhteispeliä, pelkkää bilettämistä, siivottomuutta, meluamista yöllä, sotkemista ja kaikkinaista välinpitämättömyyttä meitä muita kohtaan.

Itse katselin tilannetta läpi sormien, koska vaimoni toivoi, etten alkaisi vaatimaan tytöltä liikoja.. :(

Sitten tytär muutti pois kotoa (minun suureksi tyydytykseksi) ja ajattelin, että nyt sitä päästiin.

Sittemmin ostimme vaimoni kanssa yhteisen kodin.

KUNNES... yhtäkkiä tytär olikin sitten tehnyt omat ratkaisunsa, irtisanoutui työstään, asunnostaan, ja käytännössä vaan ilmoitti meille, että muuttaa kumppaninsa kanssa meidän uuteen asuntoomme, ajaksi jota emme vielä tiedä... puhuu viikoista, mutta,mutta..

Ja tässä kohtaa on sitten sanottava, että vaimoni, jota
suuresti rakastan, ei pystynyt sanomaan tyttärelleen eitä, joten niin sitten kannettiin tytön kamat takaisin meille. Käytönnössä tytär valtasi talomme yhden kerroksen kokonaan.

Jo ensimmäisinä päivinä kävi ilmeiseksi, että tyttären tavat olivat entiset.

Kirjoittelen tätä nyt yhden yön huonosti nukuttujen unien jälkeen, ja mietin, että miten asian hoitaisin.

Vaimoani rakastan, ja en halua tämän rikkovan meidän välejä. Koska omistamme talon puoliksi, luulisin kuitenkin että nyt minullakin olisi jotain sananvaltaa päätöksissä..

Myönnän, että tytär EI ole narkomaani, tai rikollinen, joten ehkä olen liiankin ankara häntä kohtaan, mutta koska oma kasvatukseni on muokannut minusta toisia ihmisiä ja näiden omaisuutta kunnoittavan yksilön, en oikein meinaa jaksaa kestää näitä poispilatun prinsessan temppuiluja.

No, tällaiset fiilikset tänä aamuna. Väsyneenä töissä.

Kiitos kun luit.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu