Mielestäni suomen kieli sisältää paljon tarpeettomia pilkkuja. Jos pilkkusääntöjä noudattaa orjallisesti, tulee tekstistä helposti pelkkää pilkutusta. Ei tarvi olla kovin monimutkaisia lauseita edes.
Mitä mieltä olette, jos tieten tahtoen vähentää sitä pilkutusta silloin, kun se ei muunna lauseiden merkitystä? Häiritseekö se ja antaako kuvan, ettei kirjoittaja hallitse pilkkusääntöjä.
Esimerkki, jossa pilkut poistettu.
Kysymys oliko matkassa mieltä ei saanut vastausta.
Mitä mieltä olette, jos tieten tahtoen vähentää sitä pilkutusta silloin, kun se ei muunna lauseiden merkitystä? Häiritseekö se ja antaako kuvan, ettei kirjoittaja hallitse pilkkusääntöjä.
Esimerkki, jossa pilkut poistettu.
Kysymys oliko matkassa mieltä ei saanut vastausta.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Kysymys, oliko matkassa mieltä, ei saanut vastausta.
Kumpi parempi?
vuoksi. Jos taas haluaa olla 'taiteellinen individualisti' tai haluaa antaa moniselitteisen merkityksen tekstilleen voi tietysti unohtaa pilkut ja antaa kunkin lukijan sirotella taukoja haluamiinsa kohtiin.
Pilkutusta voi vähentää tyylikkäämmillä lauserakenteilla. Sinä olisit vaikka voinut sanoa: "Pilkkusääntöjen orjallinen noudattaminen tekee lyhyistäkin lauseista helposti liian pilkullisia. Voiko tarpeettomia pilkkuja mielestänne vähentää? Häiritsevätkö kirjoittajan kielioppivirheet?"
Tyylikkäät ja oikeaoppiset lauseet ovat ok asiatekstissä, eivät kaunokirjallisuudessa.
Jos kirjoitan sitä, mitä päähenkilön pään sisällä liikkuu, niin se ei mene minkään tyylikkään tai oikeaoppisen lauserakenteen mukaan. Mielestäni ei niin tiivis lauserakenne tuo tekstiin ilmavuutta ja siten se lisää luettavuutta. Ei mitään taiteellista hössöä.
Dokumentit ja lehtijutut on erikseen, niissä on pilkuista tingi.
jos sen tekee niin että lopputulos toimii.
pisteytys ja pilkutus ei tee tekstistä luettavampaas. Lyhyesti sanoen tekstistä voi tulla rikkaampaa. Liian yksinkertaisen sivulauseet toisensa jälkeen antavat vaikutelman lapsellisesta kirjoittajasta.
Kukin tyylillään. Hemingway tiivisti, joku toinen rönsyilee. Minä pyrin tiiviyteen. Yhdellä nasevalla sanalla voi ilmaista enemmän kuin monen lauseen selittelyllä.
Näillä ihan oikeilla kirjailijoilla tuntuu olevan aika vaihtelevainen käsitys pilkun ja muidenkin välimerkkien käyttämisestä. Monet kirjailijat, joita luen, kirjoittaisivat samoja virkkeitä hyvinkin eriävällä tyylillä. Joidenkin pilkun käytössä ei tunnu olevan mitään logiikkaa.
Mitä mieltä olette, hyväksytäänkö esikoiskässäriään tarjoavalta johdonmukaiset kielioppivirheet? Ja miten on mahdollista, että kirjoitustyylit eroavat ammattilaisillakin niin paljon toisistaan.
Taidan palauttaa ne pilkut paikalleen. Joka lukee esikoiskässärini, luulee vielä, että en taida kielioppisääntöjä.
Mielestäni pilkutus sun muu sujuu itsestään sellaiselta, joka on elämänsä ajan lukenut paljon.
Miksikö kirjoitustyylit eroavat toisistaan? Eikö ole hyvä, että näin on, kuka jaksaisi lukea yhtäsamaajankkua, jos kaikki sitä olisi?
Pilkutus on vain kärpäsenkikkare valtameressä, kun esikoista valmistellaan, tärkeintä on saada teksti muutoin toimimaan. Mutta nyt ollaan jo hiontavaiheessa, siksi esitin kysymyksen.