Kaupunginhallitus runnoo

Tässä taas nähdään kokkolamafian toimintaa parhaimmillaan. Täysillä mennään, vaikka korvien välissä ei liiku muuta kuin silmät. Kuten jo Energiasotkun yhteydessä tuli räikeästi ilmi, että tieto-taito-taso on todella matala, niin nytkään Fortum-kaupassa ei haluta käyttää asiantuntijoita, jotka asiasta jotain tietävät.
Vaikka asiasta on tehty valitus, asiallinen sellainen, niin pojatpa vaan painaa päälle. Kun katsotaan kaupunginhallituksen jäsenten ja korkeimpien päättäjien koulutustaustaa ja tietotasoa, voidaan todellakin perustellusti sanoa, että älykkyysosamäärä ei riitä em. päätöksien tekoon.
Toivon todella, että MOT ohjelma tulee syksyn aikana selvittämään ja julkituomaan kokkolamafian koukerot, jotka ovat vallanneet sekä kaupungitalon - että käräjäoikeuden organisaation.
Aivan hulluja ja pöyristyttäviä hyväveli- kauppoja tehdään, eikä laista ja määräyksistä välitetä tuon taivaallista. Pitäisi virkamiesten muistaa, että heidän pitää tietää tai olisi tullut tietää määrättyjä asioita, koska ovat päätöksiäkin tehneet.
Jos mitataan palkan suuruutta sillä kuinka työntekijä on vastuussa tekemästään työstä ja päätöksistä, tulisi virkamiesten palkka olla pienempi kuin työttömän peruspäiväraha - sillä virkamiehethän eivä vastaa mistään mitä tekevät!!!
6262
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

kiinteistönhoitaja,ns.yrittäjä käy asiantuntijasta.kysy vaikka sen entisiltä työntekijöiltä.

Äänestä
  • Pentti hoitaa hommat.Ja tonkii ja tutkii eikä anna periksi.me luotamme Penttiin,annoimmehan äänemme hänelle.Hän on todellinen Kokkolan Hannu Karpo.

    Äänestä

  • äänestäjät kansalaiset kirjoitti:

    Pentti hoitaa hommat.Ja tonkii ja tutkii eikä anna periksi.me luotamme Penttiin,annoimmehan äänemme hänelle.Hän on todellinen Kokkolan Hannu Karpo.

    Näyttää että Kokkola on saanut oman Fortuminsa, pyrkiiköhän toimitusjohtaja myös uudeksi Liliukseksi?

    Näyttää taas, että päättäjiä viedään ja lujaa

    Äänestä

  • äänestäjät kansalaiset kirjoitti:

    Pentti hoitaa hommat.Ja tonkii ja tutkii eikä anna periksi.me luotamme Penttiin,annoimmehan äänemme hänelle.Hän on todellinen Kokkolan Hannu Karpo.

    Siellähän Pentti oli muiden mukana siunaamassa Energialaitoksen laittoman irtisanomisen, laittoman sopimuksen, esityslistan ulkopuolelta salaiselle listalle tuodun ja salaiseksi julistetun sopimuksen.... että sellaista ryhtiä poliisimieheltä.
    Ryvettynyt mikä ryvettynyt, samoin kuin koko kaupunginhallitus.

    Äänestä

  • totuuden torvi kirjoitti:

    Tehnyt näin törkeän rikoksen, osallistunut laittomaan irtisanomiseen. Tällainen laiton irtisanominen tuo monenlaiset huolet ja murheet irtisanotulle, toivottavasti laiton irtisanoja toivottavasti rangaistaan. On totisesti aikoihin eletty jos poliisikin on tekemässä innokkaana rikoksia.

    Äänestä

Siinähän olikin nyt siististi sekaisin kaikki ne asiat joista joku on yleisönosastoon kirjoittanut. Kenen veli siellä Fortumissa on töissä?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Fortum -kauppaa kirjoitti:

Tässä taas nähdään kokkolamafian toimintaa parhaimmillaan. Täysillä mennään, vaikka korvien välissä ei liiku muuta kuin silmät. Kuten jo Energiasotkun yhteydessä tuli räikeästi ilmi, että tieto-taito-taso on todella matala, niin nytkään Fortum-kaupassa ei haluta käyttää asiantuntijoita, jotka asiasta jotain tietävät.
Vaikka asiasta on tehty valitus, asiallinen sellainen, niin pojatpa vaan painaa päälle. Kun katsotaan kaupunginhallituksen jäsenten ja korkeimpien päättäjien koulutustaustaa ja tietotasoa, voidaan todellakin perustellusti sanoa, että älykkyysosamäärä ei riitä em. päätöksien tekoon.
Toivon todella, että MOT ohjelma tulee syksyn aikana selvittämään ja julkituomaan kokkolamafian koukerot, jotka ovat vallanneet sekä kaupungitalon - että käräjäoikeuden organisaation.
Aivan hulluja ja pöyristyttäviä hyväveli- kauppoja tehdään, eikä laista ja määräyksistä välitetä tuon taivaallista. Pitäisi virkamiesten muistaa, että heidän pitää tietää tai olisi tullut tietää määrättyjä asioita, koska ovat päätöksiäkin tehneet.
Jos mitataan palkan suuruutta sillä kuinka työntekijä on vastuussa tekemästään työstä ja päätöksistä, tulisi virkamiesten palkka olla pienempi kuin työttömän peruspäiväraha - sillä virkamiehethän eivä vastaa mistään mitä tekevät!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu