noutamisleikeistä ja kouluttamisesta

koirakuumeinen

En vielä omista koiraa, mutta sellaisen hankinta on toiveena ja "toteutuslistan" kärjessä. :D Lapsuuskodissani on lähes aina ollut koira (vuosi sitten muutin omilleni) ja lempipuuhaani koiran kanssa on esim. pallon heitteleminen pihalla. Sitä paitsi haluaisin tarjota koiralleni muitakin virikkeitä kuin vain lenkitystä. Omakotitalon isolla pihalla pallon heittely onnistui helposti, mutta nyt asun kerrostalossa Jyväskylässä ja mahdollisuudet pallon heittelylle tuntuvat olevan vähissä.

Olen jo valmiiksi tutustunut jyväskylän koirapalveluihin ja ilmeisesti koirapuistoissa esineitten heittely ei ole sallittua eikä koiraa luonnollisestikaan saa taajamassa vapaana pitää. Haluaisinkin keskustella siitä miten muut kaupungissa asuvat leikittävät koiraansa ulkosalla tai miten/missä esimerkiksi luoksetuloa voi pennun kanssa harjoitella ilman että koira on jatkuvasti kiinni. Saanko etsiä taajaman ulkopuolelta syrjäisen niityn/aukean jossa voin laillisesti koirani kanssa temmeltää??

2

348

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • lämpimästi

      ajamaan vaikka Tikkakosken lähimetsään. Rauhaa ja hyvää koulutusmaastoa. Kokemuksella voin lämpimästi suositella ja on ajomatkan (n. 20 km) arvoista!

      • koirakuumeinen

        juu ajomatka ei tule olemaan ongelma mutta sen takia juuri lähdin kyselemään että saanko vihaisia maanomistajia tai virkavaltaa perääni jos koiran esim. metsässä vapaaksi päästän. :D Silmien räpyttely ja viaton "en mä tienny" kun ei koirien ystävien ja vihaajien välillä tunnu auttavan jos koiran omistaja lakia rikkoo :D


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      108
      2227
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      843
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      47
      818
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      786
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      521
      734
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      650
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      66
      648
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      590
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe