taas avohoitoon ja Minfon palstalle.
Ensimmäisenä haukkui kahta asiakirjoittajaa valehtelijoiksi.
No, hän se on sen lajin asiantuntija, itse pahin valehtelija, joten taitaa olla perää.
Tai sitten valehteli, kuten tapanaan on.
Ensimmäisenä haukkui kahta asiakirjoittajaa valehtelijoiksi.
No, hän se on sen lajin asiantuntija, itse pahin valehtelija, joten taitaa olla perää.
Tai sitten valehteli, kuten tapanaan on.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Tuskimpa sitä Sariolaa monikaan vakavasti ottaa. Se puuduttavat ylipitkät kirjoitukset ovat kyllä puuduttaneet vierailevat lukijat. Uskon, että moni muukin ohittaa sen kirjoitukset, kuten minulla on tapana tehdä. Piristävä seikka on, että sinne on tullut uusia kirjoittajia. Tai näin ainakin uskon, voihan ne tietenkin olla vanhojen uusia kopioita, en mene vannomaan kenenkään nikin nimeen. Vannomatta paras. Tuo asiakirjoittajien haukkuminen on tosi Törkeää!! Voimia vain sinne infoon, vaikka tänään on vaikeaa. Huominen kaiken muuttaa voi.
Sariolan kirjoitelmat ovat perusteltuja mielipiteitä.
Ymmärrettävästi hän saa kiukkua osakseen ollessaan sitä mieltä, ettei Nils Gustafssonia tule pitää syyllisenä Bodomin kolmoismurhiin 1960.
Monessa asiassa on ollut oikeassa, kuten Bodomin paikalliset olosuhteet 1960 tietävät ovat havainneet.
Enemmän toivoisti Sariolan tapaisia asialinjan kirjoittajia Minfoon, jossa heikkotasoinen moderointi ei ota kantaa niinkään kirjoitusten asiasisältöön vaan enemmänkin esitystapaan: jopa runoilu riittää bannaukseen tuolla palstalla, jossa keskustelun olennaisimman seikan, vapaan mieltämisen ja kommentoinnin, pilaa moderoinnin epäiltävän ilmeinen vajaaälyisyys ja perustietojen puute asioista.
Meneppäs taas katsomaan kuinka valehtelevalle idolillesi käy.
Asioista perillä olevat siellä parasta aikaa osoittavat Sariolan valehdelleen, jälleen kerran.
Sairas yksilö.
sariola olis palkattu tuonne infoon puolustamaan Nissegussea.
nissen vanha kaveri ja eläkepäivil alkanu puolustaa
MUT PUTOO SEKIN KORKEELTA JA KOVAA
ps, itse kertoi mi alussa
sehän on kertonu itte jossain vaihees, se joka kyyti nissee sillo 60 luvulla.
Siks se puolustaa ja ko on jo vanha nii sekoilee.
Sen piirustukset mallinnusketjussa oli kyllä kaiken huippu. Monet naurut niistä kyllä sai, kun toiset antoivat niistä palautetta. Lapsellinen mies kertakaikkiaan.
Veikkaan ettei kaveri ole täysin terveen kirjoissa kulkeva.
asiallisinta Infokirjoittajaa, eläkeläistä joka on pitkän työrupeaman jälkeen ansaitulla vapaa-ajallaan todella paneutunut juttuun.
Ette asiakysymyksissä pärjää Sariolalle Infossa niin täällä räävitte. Hävetkää.
widdu kun tietäsitte.
Ei ole syytä hävetä.
Pitäisi kuitenkin jo tuolla iällä tietää oma rajallisuutensa, ettei pistä nokkaansa asioihin joita ei hallitse. Siitä ei tule kuin ylimääräistä mielipahaa ja harmia muille kirjoittajille.
Heh:) No mitenkäs on awa se sinun oman rajallisuutesi tunnustamisen kanssa? Kirjoitat murha.infossa jostain Sepon valtavista vammoista kädessä näin:
”Fakta on, että luunmurtuman voi helposti havaita vahastakin haudasta ylösnostetusta luusta. Ja kuten aiemmin totesin, nyt ei todellakaan puhuta Sariolan mainostamista vähäisistä nahkan nirhaumista vaan jostain ihan muusta.”
Käräjäoikeuden päätös lienee viimeisin virallinen asiapaperi, siinä lääninoikeuslääkäri Kaisa Lalu toteaa:
”Boismanilla on valokuvissa havaittavissa vasemmassa kädessä vähäisiä hankausjälkiä, mitkä ovat voineet aiheutua mistä tahansa mutta voivat olla myös torjuntavammoja.”
Eikä missään puhuta mitään mistään luunmurtumista:)
Eli mitenkähän on se sinun oman asioiden hallitsemisen kanssa?
Tämä ihan ystävyydellä awa sinulle.
yhymyhy...
Tämä Lalu siis teki vertailun valokuvan ja ruumiinavaus tietojen perusteella. Mutta kuka teki tämän luututkimuksen vainajien luista. Oliko asialla tämä Tsunami -uhrien tutkija?
Jep, Helena Ranta.
Ilman muuta hänen tutkimuksensa on myös huomioitu oikeuden päätöslauselmassa, sitä tehdessähän oikeus on käyty ja kaikki tutkimukset tehty.
Mitään awa-paran unelmoimia luunmurtumia ja valtavia taistelun merkkejä Ranta ei ole pannut merkille.
Yninät sikseen. Ei oikein vakuuttanut. awa on yksi rehellisempiä Bodom -kirjoittajia mitä tiedän.
Yhymyhy...
Eli siis lääninoikeuslääkäri Kaisa Lalun selväsanainen lausunto ei sinua siis "vakuuttanut":)?
Heh!
Tämä ihan ystävyydellä sinulle.
Sinä et vakuuttanut, ainoa motiivisi on osoittaa joku kirjoittaja valehtelijaksi. Varsinainen asia jää toisarvoiseksi.
yhymyhym...
Niin? Eli osoitin siis awan valehtelijaksi, mitäpä sitten:)? Virallisella asiapaperilla oikeuslääkärin lausunnolla.
Eikä varsinainen asia jää toistarvoiseksi, Sepin kädessä ei ollut kuin vähäisiä nirhaumia, ei siis puhettakaan awan "luunmurtumista" tai valtavista tappeluvammoista käsissä:)
Kaiken lisäksi tuo mitätön nirhauma oli Sepon vasemmassa kädessä. Siis vain toisessa kädessä:)
Tämä ihan ystävyydellä sinulle.
"Eikä varsinainen asia jää toistarvoiseksi, Sepin kädessä ei ollut kuin vähäisiä nirhaumia, ei siis puhettakaan awan "luunmurtumista" tai valtavista tappeluvammoista käsissä:)"
Tämänkaltainen puolustusinto, jonka voisi olettaa kuuluvan vain asianosaiselle. Kun se saa kirjoittajan omassa mielessä näin ylikorostuneen roolin, jossa kaikki tosiasiat menettävät merkityksensä. Kaikki muu tieto joka ei vastaa tätä ylikorostunutta omaa käsitystä, koetaan suorana henkilökoh. uhkana, jota vastaan on hyökättävä. Onko sinua jossain elämän vaiheessa, joku kohdellut epäoikeudenmukaisesti? Koska koet asiat näin henkilökohtaisesti.