Saanhan varmasti

Täytyykö minun odottaa se 5kk, että työmarkkinatuki alkaa juosta, vai voinko saada sitä heti koska aloitin työharjoittelun? Aloitin työharjoittelun eräässä vaateliikkeessä 20.7.2009.

Keväällä väh. 3 kouluun en voinut hakea, koska olin töissä ulkomailla (au pairina). Työssäoloehto minulla ei täyty.

Joku kokenut Kelan asiakas voisi minua myös valaista, että kauankohan kestää tämän päätöksen tekeminen?
6235
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Olethan siis varmasti myös allekirjoittanut sopimuksen työharjoittelusta, kun kerran olet sitä aloittanut jo tekemäänkin? Siinä sopimuksessa pitäisi olla sinun, sen sun työnantajan ja sun työkkärivirkailijan allekirjoitukset.

Sitten olisi pitänyt tulla sulle kotiin jo päätös asiasta.
Samanlainen päätös on näykyy kyllä myös kelan tiedoissa. Voit myös käydä lukemassa sieltä sun omien tietojen kohdalta "työvoimapoliittinen maksulausunto". Siellä pitäisi lukea, että onko sulle myönnetty oikeus työmarkkinatukeen työharjoittelun ajalta. Jos kelan tiedoista ei löydy sellaista, voimassa olevaa maksulausuntoa, niin sitten työkkärin tätillä on jäänyt se tekemättä. Voi kirjoittaa sen vaikka huomenna, jos muistutat asiasta, ja oikeista päivistä alkaen tietysti.

Siinä maksulausunnossa pitäisi nimenomaan lukea, mistä päivästä alkaen mihin päivään saakka sulla on "oikeus työmarkkinatukeen". Oletko käynyt tarkistamassa omat tietosi kelan sivuilta, onnistuu pankkitunnareilla?

Kelan maksut maksetaan 4 viikon välein jälkikäteen. Ikinä kun ei voi etukäteen ennustaa, että kukaan olisi vielä ensi viikollakin työttömänä tai työharjoittelussa. Ainahan voi onni potkaista ja löytyy normaali palkkatyö vaikka ensi viikolla. Siksi kela ja työkkäri maksaa rahat vasta kun ne päivät ovat jo takana ja elettynä. Eli rahaa pitäisi tulla tai ainakin pitäisi hakea vasta kun 4 täyttä työharjoitteluviikkoa on tehtynä.
Olisi kyllä työkkärissä pitänyt sulle asia selvittää. Onhan sulla se oma virkailija, joka sen sopimuksen on allekirjoittanut ja olisi pitänyt jo sen maksulausunnonkin työmarkkinatuesta pitänyt tehdä.

Äänestä

''Täytyykö minun odottaa se 5kk, että työmarkkinatuki alkaa juosta, vai voinko saada sitä heti koska aloitin työharjoittelun?''

Sinulla on ilmeisesti 5 kk:n rangaistustyössäoloehto päällä. Siitä huolimatta sinä saat työmarkkinatuen työharjoittelun alusta lähtien. Toinen vastaaja selittääkin tuota hakuprosessia eli hakemus jälkikäteen neljän viikon jaksoissa.

Äänestä
  • saada kyllä työmarkkinatuki. Esim. just uusilla ylioppilailla tulee se 5 kk:n karenssi mutta käsittääkseni jos olet työharjoittelussa niin saat työmarkkinatuen vaikka tuo 5 kk ei olisi ehtinyt kulua vielä. Jos olet siis kotona tekemättä mitään niin ei tipu työmarkkinatukea 5 kk:n ajalta mutta jos olet työharjoittelussa niin minun mielestä pitäisi tippua. En ole tosin varma mutta ainakin itsellä oli ylppäreiden jälkeen niin että kun olin työharjoittelussa niin työmarkkinatuki tuli vaikkei 5 kk ollut vielä kulunut.

    Tuosta en sitten tiedä jos ei ole hakenut väh. 3 kolmeen että ns.rangaistaako siitä sitten jotain.

    Äänestä

  • sinunpitäisi kirjoitti:

    saada kyllä työmarkkinatuki. Esim. just uusilla ylioppilailla tulee se 5 kk:n karenssi mutta käsittääkseni jos olet työharjoittelussa niin saat työmarkkinatuen vaikka tuo 5 kk ei olisi ehtinyt kulua vielä. Jos olet siis kotona tekemättä mitään niin ei tipu työmarkkinatukea 5 kk:n ajalta mutta jos olet työharjoittelussa niin minun mielestä pitäisi tippua. En ole tosin varma mutta ainakin itsellä oli ylppäreiden jälkeen niin että kun olin työharjoittelussa niin työmarkkinatuki tuli vaikkei 5 kk ollut vielä kulunut.

    Tuosta en sitten tiedä jos ei ole hakenut väh. 3 kolmeen että ns.rangaistaako siitä sitten jotain.

    ''Jos olet siis kotona tekemättä mitään niin ei tipu työmarkkinatukea 5 kk:n ajalta''

    Kun kyse on 5 kk:n rangaistustyössäoloehdosta, niin ei tipu vielä 5 kk:n jälkeenkään, jos on vain kotona mitään tekemättä.

    Sen sijaan aloittaja kyllä saa koko työharjoittelun ajalta työmarkkinatuen rangaistustyössäoloehdosta huolimatta ja työharjoittelun aikana rangaistustyössäoloehto kuluu pois, jos harjoittelun kesto on väh. 5 kk.

    Äänestä

"Aloitin työharjoittelun eräässä vaateliikkeessä 20.7.2009."

Jos tuo on työkkärin järjestämää työharjoittelua, niin saat työmarkkinatukea. Jos olet vain itse sinne hakeutunut, niin et.

Äänestä
  • Kiitos kaikille vastaajille! Kysyinkin kelalta asiaa (tänään vasta tuli sähköpostiin vastaus), niin minulle on siis heti 20.7.2009 alkaen kertymässä työmarkkinatukea.
    Ja vaateliikkeen kanssa olen sopinut/kirjoittanut kaikki tarvittavat laput, ja vein ne työkkäriin ja Kelalle.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


TYÖMARKKINATUKEA? kirjoitti:

Täytyykö minun odottaa se 5kk, että työmarkkinatuki alkaa juosta, vai voinko saada sitä heti koska aloitin työharjoittelun? Aloitin työharjoittelun eräässä vaateliikkeessä 20.7.2009.

Keväällä väh. 3 kouluun en voinut hakea, koska olin töissä ulkomailla (au pairina). Työssäoloehto minulla ei täyty.

Joku kokenut Kelan asiakas voisi minua myös valaista, että kauankohan kestää tämän päätöksen tekeminen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu