ihmisten

Mutta ihmettelen miten ihmisten välistä sukupuolisuutta voidaan pitää vain jonain alempana eläimellisenä himona? Miksi telepatia alkaa toimia ja miksi ajatukset ovatkin yhtäkkiä ja ajatusmaailma yhteinen? Kaiken lisäksi jos uskaltaa hyväksyä itsensä kokonaan voi valaistua. Pitääkö silti uskoa, että vain meditoiminen on oikea tie ja sukupuolisuus eläimellistä?
7377
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

katkeruudet hävisivät, aloin ymmärtämään eritavalla asioita, Jeesuksen sanoja mm. Mutta homma tyssäsi juuri itsesyytöksiin ja siihen, että energianikin olivat niin alhaisia. Sain tällaista palautetta pariltakin taholta. Tämän pahemmin ei voi pelissä käydä. Muistakaa olla toisianne kohtaan positiivisia, etteti tarvitse tällaista karmaa kokea.

Äänestä
  • etsin syytä itseni ulkopuolelta. Annan anteeksi itselleni ja muille ja en oikein tiedä näistä jutuista...valaistuminen on kaikille mahdollista. Paskoillekin.

    Äänestä

Ei pidä uskoa. Voi itse oppia virheiden kautta. Mutta jos on vakavissaan harjoituksessa, luottaa perusasioihin. Ne himot tulevat sellaisesta osasta sinua, jossa on myös viha. Sinulla pitäisi olla kunnioittava asenne harjoitusta kohtaan ja viha pitäisi saada kuriin. Siis jos haluat harjoittaa vakavasti. Buddhalaisuudessa on ns viisi lupausta ja se joka harjoittaa buddhalaisuutta, yrittää noudattaa niitä. Munkeilla on 224 lupausta. Heidän tulee elää selibaatissa. Maallikon ei tarvitse.

Ei pidä uskoa että meditointi on oikea tie vaan luottaa siihen. Try it and you´ll like it. Voi kokeilla ja siihen tarvitsee jonkinlaista luottamista. Valaistuminen on kaikille mahdollista.

Äänestä
  • Minusta tuntuisi kylmältä istua vaan lotus-asennossa. Olen kyllä yksinäni ollut onnellisin, mutta se oli joku alempi valaistuminen. Itsekäs. Taistelin itseni siitä irti, koska tajusin miten sairasta on olla vain itse yksin maailmannapa. Se on harhaa. Mukavaa ehkä, mutta harhaa, joka katoaa. Tie valaistumiseen kulkee joka tapauksessa rakkauden kautta, koska se on ainoa tosiasia maailmassa. Mitä hyötyä on istua yksin meren rannalla. No itse tein sitä juuri pari päivää, jotta sain ajatukset vähän kasaan. Mutta tarkoituksellisesti istua yksin selkä maailmaan päin? En jaksa innostua tästä maailmasta ja sen tarjoamista asioista, mutta yksinkö saavuttaa jotain? Ilman yhteyttä tai läheisyyttä kenenkään kanssa?

    Äänestä

  • tiiä nunnuka nunnuka lai kirjoitti:

    Minusta tuntuisi kylmältä istua vaan lotus-asennossa. Olen kyllä yksinäni ollut onnellisin, mutta se oli joku alempi valaistuminen. Itsekäs. Taistelin itseni siitä irti, koska tajusin miten sairasta on olla vain itse yksin maailmannapa. Se on harhaa. Mukavaa ehkä, mutta harhaa, joka katoaa. Tie valaistumiseen kulkee joka tapauksessa rakkauden kautta, koska se on ainoa tosiasia maailmassa. Mitä hyötyä on istua yksin meren rannalla. No itse tein sitä juuri pari päivää, jotta sain ajatukset vähän kasaan. Mutta tarkoituksellisesti istua yksin selkä maailmaan päin? En jaksa innostua tästä maailmasta ja sen tarjoamista asioista, mutta yksinkö saavuttaa jotain? Ilman yhteyttä tai läheisyyttä kenenkään kanssa?

    rakastumisen myötä vihakin katosi. Siitä tuli ihan älytön tunne, jota ei vaan jaksanut kehittää, kun sitä ei ollut ei tarvinnut. Mutta se, että ei hyväksy itseään on este.

    Äänestä

  • vihasta kirjoitti:

    rakastumisen myötä vihakin katosi. Siitä tuli ihan älytön tunne, jota ei vaan jaksanut kehittää, kun sitä ei ollut ei tarvinnut. Mutta se, että ei hyväksy itseään on este.

    oliko se oikea. Ainakin tehokas. Entä jos hän olisikin vaikka siskoni? Luulen, että yhteys olisi. Sitten mietin, että olikohan hän ihminen ollenkaan?

    Äänestä

Minulle meditoiminen on ollut oikea tie.

Sukupuolisuus on kehittynyt vuosien myötä reittiä >> eläimellinen himo >>>
totaalinen selibaatti >>> varovainen uudelleen kokeileminen >>> uudenlainen sukupuolisuus, toisen tarpeista lähtevä, vähemmän egoistinen

Äänestä

Kommentoi aloitusta


käsitys sukupuolisuudest kirjoitti:

Mutta ihmettelen miten ihmisten välistä sukupuolisuutta voidaan pitää vain jonain alempana eläimellisenä himona? Miksi telepatia alkaa toimia ja miksi ajatukset ovatkin yhtäkkiä ja ajatusmaailma yhteinen? Kaiken lisäksi jos uskaltaa hyväksyä itsensä kokonaan voi valaistua. Pitääkö silti uskoa, että vain meditoiminen on oikea tie ja sukupuolisuus eläimellistä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu