Onkohan kellään vastaavaa tapahtunut ja kuinka olette toimineet?
Aloitimme vauvauinnin vauvan ollessa 5kk. Montaa kertaa emme ehtineet käymään, kun tuli 8 viikon kesätauko. Ehdimme sitä ennen kannuttelemaan, mutta yhtäkään sukellusta emme tehneet. Tauon aikana yritimme ylläpitää sukelusrefleksiä suihkussa ja itse kannuttelemalla. Jossain vaiheessa aloin huolestua, kun vauva tahtoi yskiä aina kannuttelun jälkeen. Säikähdin sitä ja pidimme vähän taukoa. Silloin tällöin kuitenkin lähinnä suihkussa "sukelsimme".
Kun vauvauinti taas jatkui oli vauvamme jo reilut 7kk. Kaksi kertaa meni ihan kannutellessa ja ne sujuivat yleensä hyvin. Vähän tyttö suuttui välillä. Sukellukseen asti emme päässeet kun iski vauvalle hikka. Nyt viimeksi sitten sukellutettiin ekan kerran ja vauva vetäisi vettä henkeen ainakin itseni mielestä pelottavan tuntuisesti. Ohjaajat tosin suhtautuivat rauhallisesti eivätkä hämmästyneet sitä. Selittelivät mistä ehkä johtuu, mutta meni hiukan ohi, kun säälitti itkevä ja henkeä haukkova lapsi niin kovin :(.
Kotona tänään kannutin ja taas sama juttu. Suihkussa "sukeltaessa" ei ongelmaa.
Mulla on nyt hirmuisen paha mieli tuosta enkä oikein tiedä miten jatkaa. Tuntuu, että rääkkään lasta ja toisaalta en haluaisi luovuttaa. Voiko tämä olla vain alkukankeutta? Ohjaajien mielestä sukellusrefleksi on voimakkaana tallessa kuitenkin...
Kokemuksia nyt siis kaipaan?
Aloitimme vauvauinnin vauvan ollessa 5kk. Montaa kertaa emme ehtineet käymään, kun tuli 8 viikon kesätauko. Ehdimme sitä ennen kannuttelemaan, mutta yhtäkään sukellusta emme tehneet. Tauon aikana yritimme ylläpitää sukelusrefleksiä suihkussa ja itse kannuttelemalla. Jossain vaiheessa aloin huolestua, kun vauva tahtoi yskiä aina kannuttelun jälkeen. Säikähdin sitä ja pidimme vähän taukoa. Silloin tällöin kuitenkin lähinnä suihkussa "sukelsimme".
Kun vauvauinti taas jatkui oli vauvamme jo reilut 7kk. Kaksi kertaa meni ihan kannutellessa ja ne sujuivat yleensä hyvin. Vähän tyttö suuttui välillä. Sukellukseen asti emme päässeet kun iski vauvalle hikka. Nyt viimeksi sitten sukellutettiin ekan kerran ja vauva vetäisi vettä henkeen ainakin itseni mielestä pelottavan tuntuisesti. Ohjaajat tosin suhtautuivat rauhallisesti eivätkä hämmästyneet sitä. Selittelivät mistä ehkä johtuu, mutta meni hiukan ohi, kun säälitti itkevä ja henkeä haukkova lapsi niin kovin :(.
Kotona tänään kannutin ja taas sama juttu. Suihkussa "sukeltaessa" ei ongelmaa.
Mulla on nyt hirmuisen paha mieli tuosta enkä oikein tiedä miten jatkaa. Tuntuu, että rääkkään lasta ja toisaalta en haluaisi luovuttaa. Voiko tämä olla vain alkukankeutta? Ohjaajien mielestä sukellusrefleksi on voimakkaana tallessa kuitenkin...
Kokemuksia nyt siis kaipaan?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Pakkoko sen vauvan on sukeltaa??? Mikset tyydy uimiseen ja hyvään oloon hänen kanssaan. Me "myöhästyimme" vauvauinnista tyttöni kanssa kun hän oli ensimmäisen vuoden sairas eli aloitti sitten vuoden iässä. Eihän siinä enää paljon sukelleltu, mutta kivaa oli, kun pään vain muisti pitää vedenpinnan yläpuolella leikeissäkin. Siitä sitten vähitellen tyttö oppi uimaan ja nyt 6 v on oikea vesipeto (vauvana ei lainkaan sukelletettu) . En todellakaan ymmärrä, miksi vauvan pitäisi välttämättä sukeltaa. Tuostahan hän saa vain vesikammoa, kun ei siellä vedessä olekaan enää kivaa vaan hengenmenokin uhkaa tai ainakin kovin pelottaa (ainakin noin vauvan tunnelmissa voisi kuvitella, että sellainen tunne tuosta jää). Kuulostaa siltä, että haluat vauvasi suorittavan ja suoriutuvan jostain sinun unelmastasi jo noin pienenä. Mietipä kenen tarpeita tuo sukeltaminen tyydyttää...ei ainakaan vauvan, kun hän näyttää jo tuolla lailla pelkäävän.
Hei, meillä oli melkein samanlaista! Veimme pojan vauvauintiin 5kk ikäisenä ja muistaakseni kerran sukellettiin, kunnes tuli kesälomatauko ja uintia jatkettiin pojan ollessa 7kk. Pojalla sukellusrefleksi toimi hyvin, mutta hän inhosi sukeltamista. Siis kertakaikkiaan inhosi ja pelkäsi. Saattoi esim. alkaa itkeä jo ennen kuin ehdin sanoa kokonaan "sukeltaa".
Kävimme uinnissa ihan normaalisti kerran viikossa siihen asti, että poika oli reilun vuoden. En missään vaiheessa pakottanut poikaa sukeltamaan. Katsoin joka kerta, haluaako hän, jos ei halunnut, en sukelluttanut. Vuoden iässä poika alkoi sukeltaa itse, ts. laittoi pään omatoimisesti hetkeksi veden alle, kun sanottiin "sukeltaa". Sukelluttamisesta ei kuitenkaan koskaan pitänyt, emmekä saaneet edes vedenalaista kuvaa pojasta, koska poika suostui sukeltamaan silloin vain kerran, eikä kameramies ollut valmiina.
Kun vauvauinti loppui, emme enää jatkaneet. Emme mahtuneet seuraavaan ryhmään ja jotenkin se sitten jäi kokonaan. Poika on nyt 1v8kk, kesällä käytiin muutaman kerran uimassa (stadikalla ja järvessä) ja poika tykkäsi mielettömästi. En sukelluttanut ollenkaan, kerran liukastui ja kaatui veden alle ehkä puoleksi sekunniksi, mutta siitäkään ei paniikkia tullut. Eikä edes vettä suuhun. Kaverin samanikäinen tyttö, joka ei vauvauinnissa koskaan käynyt, pärski ja yski koko ajan, jos vettä vähänkin lensi naamalle. Että jotain hyötyä siitä vauvauinnista oli :)
Älkää ottako siitä sukeltamisesta stressiä, vaikka ne muut vanhemmat pitäisivätkin lastaan enemmän veden alla kuin pinnalla. Ei siitä kannata tehdä vauvalle inhottavaa kokemusta vaan sen pitäisi olla hauskaa. Me polskuttelimme, harjoittelimme kävelemistä matalassa päässä allasta tai sitten vain kiisimme "kovaa". Niin, ja uimisen kanssahan vauvauinnilla ei ole mitään tekemistä. Vauvasta ei uimaria tule, vaikka hän sukeltaisi jo nelikuisena. Sen on tarkoitus olla hauskaa ja kivaa yhdessä oloa, ei stressiä aiheuttavaa suoriutumista.
Kiitos vastauksista. Totta on, että tällä tavalla saamme vain kammon lapselle. Jääköön sukeltaminen vaikka vähäksi aikaa pois. Hauskuuttelemme muuten vedessä. Olemme olleet nyt 12-vuotiaan tyttäremme kanssa aikanaan vauvauinnissa enkä muista silloin olleen ongelmia. Oli mukavaa, kun hän oli niin rohkea ja innoissaan vedessä jo pienestä.
vauvauinnissa tarkoituksena on että vauva ei tee sitä refleksinomaisesti vaan oppii sen