aloitan syksyllä toisen vuoden opiskelupaikassani.. koulu on erään sortin sisäoppilaitos sillä asumme koululla keskellä metsää. Sellainen kiva sisäsiittola siis jossa nähdään niitä ihmisiä ympäri vuoden 24/7. Viikonloput vietän kotona isommassa kaupungissa. Olen aina ollut jollain asteella syrjäytynyt muuhun porukkaan nähden. Olen huono sosiaalisissa kanssakäymisissä, vaikkakin nykyään olen oppinut juttelemaan ihmisten kanssa ja ensi vilkaisulla saatan vaikuttaa äärettömän normaalilta ja ehkä jopa sosiaaliselta ihmiseltä. Mutta kun ihmisten kanssa joutuu olemaan vapaa-ajallansa, niidenkin kanssa joista ei pahemmin välitä sen enempää ja ärsyttävät.. niin pää alkaa pimahtelemaan. Tuntee olonsa niin orvoksi siellä ', kun kaikki vanhat rakkaat kaverit ovat kaukana.. Ja poikaystävää kaipaan. Kumma että suhteemme edes kesti tuon ensimmäisen vuoden. Suurimmalle osalle samalla vuosikurssilla olijoille, jotka seurustelivat, tuli ero viime vuoden aikana. Itsekin tyhmyyksissäni tein syrjähyppyjä.. jotka nyt kaduttavat ja polttavat mieltäni, ja todellakin niiden seurauksena on sitäkin vaikeampi mennä kouluun.
Pidän alasta jota opiskelen, mutta en kestä olla siellä. Tiedän että en osaa, en pysty olemaan sekoilematta. Tunteet ovat siellä niin pinnassa. Ja yhtä todellista elämää se siellä on kuin tämä täälläkin mitä nyt elän.
Sitä alkuun ajattelee että tuleehan siitä rankkaa, mutta pitää vaan olla vahva.. mutta sitten kun tulee tuollaisia heikkoja hetkiä, tyhmyys valtaa mielen, läheisyydenkipu ja yksinäisyys kalvaa, niin tulee oltua uskoton.
VAikka kuinka itselleni lupaisin että olen järkevä älä tee mitään tyhmää, alkoholia kohtuudella ja opiskelua innolla, Niin ei voi kuitenkaan välttyä päiviltä kun ahdistaa NIIN HELVETISTI ja pilaa taas kaiken mitä siihen asti on päästy.
JA tuossa koulussa Mikään , ei mikään, pysy salassa. ja juorut paisuvat niin uskomattomiksi, että on kumma että niitä kukaan enää edes uskoisi todeksi. Joten itsekin taidan olla ties mikä huora, friikki, vältettävä henkilö...
Kuitenkin olen saanut sieltä myös erittäin hyviä kavereita ja voi olla että ystävystyn vielä muidenkin kanssa. siinä mielessä menen mielelläni takaisin, mutta enemmän kyllä tuntuis olevan epämiellyttäviä asioita kohdattavana..
Lisäksi kammoan äärettömän paljon kaiken maailman esitelmiä. Nykyään voisin jopa selvitä niistä kunnialla, mutta jos vanhat muistot (traumat) palaavat mieleen paniikki valtaa mielen ja hahhaa siihänä taas ollaan.
en haluaisi lopettaa kouluani kesken, mutta pää hajoaa ihmisiin siellä ja ikävöimiseen kaikkea tätä vanhaa tuttua ja turvallista kohtaan.
HAluan kasvaa ihmisenä, haluan aikuistua ja alkaa ottamaan vastuuta, mutta voi olla että sen hinta tulee olemaan kova.
pelottaa niin.. koko maailma.
Pidän alasta jota opiskelen, mutta en kestä olla siellä. Tiedän että en osaa, en pysty olemaan sekoilematta. Tunteet ovat siellä niin pinnassa. Ja yhtä todellista elämää se siellä on kuin tämä täälläkin mitä nyt elän.
Sitä alkuun ajattelee että tuleehan siitä rankkaa, mutta pitää vaan olla vahva.. mutta sitten kun tulee tuollaisia heikkoja hetkiä, tyhmyys valtaa mielen, läheisyydenkipu ja yksinäisyys kalvaa, niin tulee oltua uskoton.
VAikka kuinka itselleni lupaisin että olen järkevä älä tee mitään tyhmää, alkoholia kohtuudella ja opiskelua innolla, Niin ei voi kuitenkaan välttyä päiviltä kun ahdistaa NIIN HELVETISTI ja pilaa taas kaiken mitä siihen asti on päästy.
JA tuossa koulussa Mikään , ei mikään, pysy salassa. ja juorut paisuvat niin uskomattomiksi, että on kumma että niitä kukaan enää edes uskoisi todeksi. Joten itsekin taidan olla ties mikä huora, friikki, vältettävä henkilö...
Kuitenkin olen saanut sieltä myös erittäin hyviä kavereita ja voi olla että ystävystyn vielä muidenkin kanssa. siinä mielessä menen mielelläni takaisin, mutta enemmän kyllä tuntuis olevan epämiellyttäviä asioita kohdattavana..
Lisäksi kammoan äärettömän paljon kaiken maailman esitelmiä. Nykyään voisin jopa selvitä niistä kunnialla, mutta jos vanhat muistot (traumat) palaavat mieleen paniikki valtaa mielen ja hahhaa siihänä taas ollaan.
en haluaisi lopettaa kouluani kesken, mutta pää hajoaa ihmisiin siellä ja ikävöimiseen kaikkea tätä vanhaa tuttua ja turvallista kohtaan.
HAluan kasvaa ihmisenä, haluan aikuistua ja alkaa ottamaan vastuuta, mutta voi olla että sen hinta tulee olemaan kova.
pelottaa niin.. koko maailma.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.