hitas-riskeistä

Vanhan järjestelmän aikana, kun sai ostaa halvalla hitasin, oli helppoa hyväksyä, että siitä ei saanut pyytää samaa kuin markkinahintaisista asunnoista.
Kaikilla hitaseilla oli hintarajoitukset.
Uudistus antaa suuren osan hitasosakkaista pyytää asunnostaan ylihintaa, pieni osa jää kärsimään, kun heidän asuntonsa arvoa lasketaan ilman mitään perusteita.
Rakennusvuosi ei ole oikea peruste hitasasunnon arvon laskulle, varsinkin kun se menee väärin päin: vanhemmasta aravatasoisesta asunnosta saa pyytää enemmän kuin uudemmasta korkeampilaatuisesta asunnosta.
Ennen käytettiin esimerkiksi hitasin vaihtamista hitasiin. Nykyään se ei enää onnistu, kun hitasit ovat niin eri arvoisia.
Päättäjät olisivat kyllä voineet tehdä uudistuksesta oikeudenmukaisemman. Hintaa olisi voitu esimerkiksi pikkuhiljaa viedä markkinahintaisia kohti kaikilla hitasasunnoilla.
Vapaiden markkinoiden asuntokauppoja ja riskejä ei voi verrata säännöstellyn hitasin kanssa.
Vapaat markkinat ovat kasvottomat. Siellä ei kukaan säätele hintoja. Kysyntä määrää hinnan.
On tuuria tai ei ole.
Päättäjät ovat tietoisesti luoneet hitasuudituksen, mikä kohtelee kaltoin osaa hitasosakkaita. Siis kyse on tietoisesta teosta, mikä rikkoo kansalaisen perusoikeuksia ja aiheuttaa taloudellista vahinkoa osalle hitasosakkaita.
71087
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Aivan näin. Päätös on epäoikeudenmukainen ja mahdollisesti jopa vastoin perustuslakia. Uusi järjestelmä on myös vastoin tervetttä järkeä. On esimerkiksi erikoista että -80 rakennettu asunto on järjestelmän mukaan kalliimpi kuin -89 rakennettu, paremmassa kunnossa ja halutummallla alueella oleva asunto . On outoa että uudistusta tehtiin ilmeisen hartaasti ja lopputulos on kuitenkin susi.

Äänestä

Kaikille niille, jotka eivät vielä tiedä miten hitas toimii se toimii näin:kaupunki määrittelee hitas hinnan , käyttäen yhtenä apunaan markkinahinta indeksiä , se juuri estää aikaisemman kirjoittelijan puhumiset ylihinnoittelemisesta. vuoden 88 -90 hitas ostaneilla kaupat tehty v.88-90 asunnon hinta oli noin 3-4 krt pienempi kuin nk vapailla markkinoilla olevat hinnat eli tästä johtuu v 88-90 hintojen erilaisuus, verrattuna muuhun hitas kantaan joilla hinta oli jo tällöin lähempänä markkinahintaa.summarum:jos hintalaskelmana käytettäisiin yhtäläistä kiinteää kerrointa "ylihintaa" pääsisi "nauttimaan" väärä joukko.asia on sitten erikseen ne joita uudistus ei kohtele oikein on ne jotka esim v2000 osti 88-90 luvun hitaksen näillehän kävi huonosti.toivotaan hitaksen poistumista ja niinhän siinä tulee käymään.kiitos ajastanne.!

Äänestä
  • Vapailta markkinoilta saisi max 25 m2
    huonokuntoisen vm. 1965 samaan hintaan.
    Hitas kämppä olisi lähes uutta vastaava
    kareliapyökkiparketti ja jääviileäkaappi yms.
    Vastike 116 €/kk.
    Kannattaisiko ostaa ? Mitä mieltä olette ?

    Äänestä

  • Tämä sinänsä hieno esitys kuulostaa poliittiselta juhlapuheelta. Edelleen uudistus saattaa olla laiton, eikä kohtele kuntalaisia tasapuolisesti. Niitä tietenkään tämä ei haittaa jotka nettoavat sievoisen voiton. Kunnan päätöksenteon tulee kuitenkin olla tasapuolista. Uudistus ei ole tasapuolinen kuten pennitönkin tässä toteaa.

    Äänestä

  • tapsa kirjoitti:

    Vapailta markkinoilta saisi max 25 m2
    huonokuntoisen vm. 1965 samaan hintaan.
    Hitas kämppä olisi lähes uutta vastaava
    kareliapyökkiparketti ja jääviileäkaappi yms.
    Vastike 116 €/kk.
    Kannattaisiko ostaa ? Mitä mieltä olette ?

    sinuna en miettis, osta heti ja myy se muutaman vuoden päästä sievoisella voitolla!

    Äänestä

  • mistä? kirjoitti:

    sinuna en miettis, osta heti ja myy se muutaman vuoden päästä sievoisella voitolla!

    Tuosta taitaa saada voittoa jatkossa vain ja ainoastaan jos koko hitas puretaan: Se taas on varsin epävarmaa.

    Äänestä

  • pankkiiri kirjoitti:

    Tuosta taitaa saada voittoa jatkossa vain ja ainoastaan jos koko hitas puretaan: Se taas on varsin epävarmaa.

    Niin se romahti neuvostoliittokin.kuka olis arvannut?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


eisa kirjoitti:

Vanhan järjestelmän aikana, kun sai ostaa halvalla hitasin, oli helppoa hyväksyä, että siitä ei saanut pyytää samaa kuin markkinahintaisista asunnoista.
Kaikilla hitaseilla oli hintarajoitukset.
Uudistus antaa suuren osan hitasosakkaista pyytää asunnostaan ylihintaa, pieni osa jää kärsimään, kun heidän asuntonsa arvoa lasketaan ilman mitään perusteita.
Rakennusvuosi ei ole oikea peruste hitasasunnon arvon laskulle, varsinkin kun se menee väärin päin: vanhemmasta aravatasoisesta asunnosta saa pyytää enemmän kuin uudemmasta korkeampilaatuisesta asunnosta.
Ennen käytettiin esimerkiksi hitasin vaihtamista hitasiin. Nykyään se ei enää onnistu, kun hitasit ovat niin eri arvoisia.
Päättäjät olisivat kyllä voineet tehdä uudistuksesta oikeudenmukaisemman. Hintaa olisi voitu esimerkiksi pikkuhiljaa viedä markkinahintaisia kohti kaikilla hitasasunnoilla.
Vapaiden markkinoiden asuntokauppoja ja riskejä ei voi verrata säännöstellyn hitasin kanssa.
Vapaat markkinat ovat kasvottomat. Siellä ei kukaan säätele hintoja. Kysyntä määrää hinnan.
On tuuria tai ei ole.
Päättäjät ovat tietoisesti luoneet hitasuudituksen, mikä kohtelee kaltoin osaa hitasosakkaita. Siis kyse on tietoisesta teosta, mikä rikkoo kansalaisen perusoikeuksia ja aiheuttaa taloudellista vahinkoa osalle hitasosakkaita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu