olen jonkin aikaa ollut ilman saunaa,tätä ennen koko ikäni käynyt vähintään kerran viikossa.
Nyt on tullut mieleen,voiko sitä ihan suihkussa käymällä puhdistua?
Eihän suurin osa ihmisistä käy saunassa kuitenkaan.
Mutta,jotenkin tuntuu,et on likainen olo?,ilman saunaa.
saunasta puheenollen,
25
852
Vastaukset
- tuo on
sellaista suomalaisten pashanjauhantaa, että saunassa vain puhdistuisi.
- on, silti
haisee hiki, ehkä on joku pesemisvaihe jääny tekemättä.
Turhaa luulottelua ja muka ainoa oikea puhdistumistapa, paskanmarjat.
Mökkisaunoja kastautuu johonki metsälampeen ja nousee sieltä iho ihan ruskeena täynnänsä lammen mutaa, juu pesty on. Sitten ämpärillinen sitä samaa vettä nakataan niskaan. Ja edelleen haistaan hielle.
Olet ihan oikeassa, ei pelkkä suihku puhdista ihmistä. Leikkauksen jälkeen jouduin olemaan ilman saunaa pari viikkoa. Suihkussa sain käydä ja kävinkin joka päivä. Mutta hyi kauheaa kuinka haisin pahalle! Vasta kun pääsin saunaan ja sain hikoiltua kunnolla olo puhdistui.
Tätä mieltä mie oon...- AKL
Minulla on ystävätär, joka ajattelee saunasta juuri noin, kuin Sinäkin.
Hän myös haukkuu suomalaisia miehiä likaisuudesta ja hehkuttaa, kuinka espanjalaiset miehet ovat niin puhtaita.
Pakkohan siinä oli kysyä, että miten he voivat olla puhtaita ilman saunomista :-).
- 1943
asunnossa, jossa ei ollut saunaa. Meillä oli kylpyamme ja käytimme suihkua tai otimme vaikka vaahtokylvyn silloin tällöin.
- mihin mennä,
Joissain taloyhtiön saunoissa täytetään saunavuoroja vieraillakin käyttäjillä, ellei omilla tule vuorot täyteen. Kannattaa kysellä? Uimahalleissa on saunat, joissain kaupungeissa yleiset saunat jne..
En voisi kuvitellakaan elämääni ilman saunaa, hikoilemalla iho puhdistuu syvältä, ja kuorinnalla loput. Olo on ihana sen jälkeen.- saunavuoro
ensteks siivoot paikat (vihtaa ei saa käyttää), sitten siivoot suihkutilan edellisen jälkeen, niin siinä se vuoro menee. Ei ehdi peseytyä, eikä se hikoileminen mitään puhdista, aukoo vain ihohuokoset, jos sen jälkeen ei peseydy kunnolla, niin haisee silti. Ja sitten kova ihon rasvaus, jos on kuivaihoinen.
Minä en välitä saunasta, saan vain kovia lihassärkyjä. Suomalainen mies haisee, vaikka olisi saunonut kunnolla ja löylytellyt, mutta unohtaa pesemisen eli se kaikki töhönä jää iholle.
Uimahallien saunoista saa helposti jalkasientä. - puolen tunnin
saunavuoro kirjoitti:
ensteks siivoot paikat (vihtaa ei saa käyttää), sitten siivoot suihkutilan edellisen jälkeen, niin siinä se vuoro menee. Ei ehdi peseytyä, eikä se hikoileminen mitään puhdista, aukoo vain ihohuokoset, jos sen jälkeen ei peseydy kunnolla, niin haisee silti. Ja sitten kova ihon rasvaus, jos on kuivaihoinen.
Minä en välitä saunasta, saan vain kovia lihassärkyjä. Suomalainen mies haisee, vaikka olisi saunonut kunnolla ja löylytellyt, mutta unohtaa pesemisen eli se kaikki töhönä jää iholle.
Uimahallien saunoista saa helposti jalkasientä.saunomisajoista? Niin on monessa, et puolituntia löylyaikaa, ja puolituntia peseytymiseen. Vaatii kaksi pukuhuonetta, kuten meillä kerrostalossa.
Saunojia on toki monenlaisia, vaan eipä ole tarvinnut pesutoimia tehdä, huuhdeltu on lähtiessä. Jälkeni huuhtelen kuumalla vedellä seuraavalle jne..
Uimahallissa käymme syksystä - kevääseen kerran, pari kuukaudessa. Minun jaloissani on aina kertakäyttöiset suojat, samanlaiset kuin sairaaloissakin. Niitä voi ostaa laatikollisen kerrallaan eikä hintakaan ole este.
On hyviä suihkusaippuoita, joissa ph- tasapainotettu. Aloe Vera on mietoa ja hyvän tuoksuista. Tavallista saippuaa käytän käsien pesuun, en muuhun.
Kosteusvoidetta aina suihkun ja saunan jälkeen, tietenkin. - altaassakin ne
puolen tunnin kirjoitti:
saunomisajoista? Niin on monessa, et puolituntia löylyaikaa, ja puolituntia peseytymiseen. Vaatii kaksi pukuhuonetta, kuten meillä kerrostalossa.
Saunojia on toki monenlaisia, vaan eipä ole tarvinnut pesutoimia tehdä, huuhdeltu on lähtiessä. Jälkeni huuhtelen kuumalla vedellä seuraavalle jne..
Uimahallissa käymme syksystä - kevääseen kerran, pari kuukaudessa. Minun jaloissani on aina kertakäyttöiset suojat, samanlaiset kuin sairaaloissakin. Niitä voi ostaa laatikollisen kerrallaan eikä hintakaan ole este.
On hyviä suihkusaippuoita, joissa ph- tasapainotettu. Aloe Vera on mietoa ja hyvän tuoksuista. Tavallista saippuaa käytän käsien pesuun, en muuhun.
Kosteusvoidetta aina suihkun ja saunan jälkeen, tietenkin.kertakäyttöpäälliset jaloissa? Moni kuseskelee uidessaan altaassa. Ja saunaan ei saa mennä uimapuku päällä, pöpöjen takia. Jotenkin kumma sääntö, koska allas on täynnä pöpöjä.
Olen niitä kertakäyttöpäällisiä koittanut, mutta lähtivät uimaan, eli ei pysy mun jaloissa. Pitää vissiin sitä jeesusteippiä ostaa.
Mutta nyt kesäaikaan hallit on kiinni, joissain tehdään remonttia, toiset muuten vaan ns. säästösyistä.
Tässä talossa on vain yksi pesuhuone, eli se puolituntinen ei riitä, toki jos haluaa voi varata peräti tunnin ja maksaa tuplasti. Ja ihmiset on aika epäsiistejä, kun ei itse tarvi jälkiään siivota. Kolme kerrtaa olen käynyt talon saunassa ja se riitti. Talossa asuu muutama ulkolaisperäistä väkeä vuokralla ja ja niin pois päin. Ei he tajua, että jokainen korjaa jälkensä.
- ok-ok
suomalaiset ovat puhtaita?. Onpa omituinen ajatus. Olen asunut ulkomailla enkä ole tuntenut itseäni likaiseksi vaikka saunaa ei ollutkaan.
- meirikki
Talvella ainakin parikertaa viikossa nautin saunan lämmöstä, kesällä harvemmin.
Voihan suihkun yhteydessä tehdä vartalo kuorinnan, ja varmasti on saanut ihosta kaiken ´karstan´pois.
Tunnen minäkin immeisiä joita ei saisi saunomaan, jos nyt jossain mökillä korkeintaan. Sepä on heidän tapansa, ja varmasti ovat puhtaita siinä kuin saunojatkin.
Lämpötila on saunassani n.80 asteen paikkeilla, makailen jalat kohti kattoa, ja nautin ...silloin tällöin vettä kiukaalle, se on ihana olotila:))- saunaa,
asunnossani on, vaan se on varastona.
Kun lapsena kylvettiin saunassa kerran viikossa, naama ja kädet viikolla vadissa, kusi haisi koululuokissa loppuviikosta.
Nyt kaikilla on suihkut, jos mökeillä ei asu.
Varmasti en haise hielle, ja kuselle,vaikken saunassa käykään koskaan, ja missään.
Aivan kuten sanoit, tapa ja tottumus. - saunassa ei
saunaa, kirjoitti:
asunnossani on, vaan se on varastona.
Kun lapsena kylvettiin saunassa kerran viikossa, naama ja kädet viikolla vadissa, kusi haisi koululuokissa loppuviikosta.
Nyt kaikilla on suihkut, jos mökeillä ei asu.
Varmasti en haise hielle, ja kuselle,vaikken saunassa käykään koskaan, ja missään.
Aivan kuten sanoit, tapa ja tottumus.puhdistu, iho kuivuu kuumassa ja ihon luontainen rasva irtoo. Otan joka aamu kuuman suihkun, kyllä siinäkin ihohuokoset aukee. Enkä taatusti haise.
Mulla on kans sellanen pikkukoppisauna, joka on varastona. Ihan turhaan niitä joka asuntoon rakennetaan. Saas nähdä mimmoset remontit tulee, kun ne alkaa ajanmyötä rapistuun seinärakenteita myöten. Jotkut lämmittää saunansa lähes joka ilta n. 75-80 asteeseen, eihän se kerkiä edes kuivua kun vettä huiskitaan ympäriinsä. Ja kun tietää miten hutiloimalla nykytalot tehdään, niin kuka maksaa?
- peseytyminen
puhdistaa parhaiten. Ainakin puhtaampi olo on sen jälkeen. Saa kaikki "kuolleet" solukot pois pesastua iholta. Eikä tarvitse niin hirveän kuumakaan saunassa olla. Tulee ihan eri olo kuin suihkussa käynnin jälkeen.
- 1943
saunasta kun asunnossani on. Nyt olen juuri tullut puhtoisena.Eihän se saunominen puhdista, pitää hangata saippuoidulla sienellä. Pientä flunssaa on ja yritän sauna-viina- keinoa, tervaa ei ole.
- "peseytyminen"
1943 kirjoitti:
saunasta kun asunnossani on. Nyt olen juuri tullut puhtoisena.Eihän se saunominen puhdista, pitää hangata saippuoidulla sienellä. Pientä flunssaa on ja yritän sauna-viina- keinoa, tervaa ei ole.
olla flunssaan apua, helpottaa ehkä tukkoista oloa. Mieto rommitoti saattaisi petrata asiaa, jos alkuvaiheessa vielä on, muuten tuskin hyötyä. Omakohtaista kokemusta ei ole. Kerran otin miedon hunajarommitotin, jotenkin tuntui että se hetkellisesti helpotti oloa.
- tapansa kullakin
"peseytyminen" kirjoitti:
olla flunssaan apua, helpottaa ehkä tukkoista oloa. Mieto rommitoti saattaisi petrata asiaa, jos alkuvaiheessa vielä on, muuten tuskin hyötyä. Omakohtaista kokemusta ei ole. Kerran otin miedon hunajarommitotin, jotenkin tuntui että se hetkellisesti helpotti oloa.
voi hyvin puhdistua,kun ensin "liottaa likaa",ja sen jälkeen suihkugeeliä pesusieneen ja hankaa koko kropan veden alla.
Ei todellakaan,saunan lauteilla istuessa puhdistu,vaikka ihosta alkaa likaa irrota,sehän pitää pestä sienen kanssa pois,ei pelkkä suihku riitä. tapansa kullakin kirjoitti:
voi hyvin puhdistua,kun ensin "liottaa likaa",ja sen jälkeen suihkugeeliä pesusieneen ja hankaa koko kropan veden alla.
Ei todellakaan,saunan lauteilla istuessa puhdistu,vaikka ihosta alkaa likaa irrota,sehän pitää pestä sienen kanssa pois,ei pelkkä suihku riitä.teille kylpijöille hyvän niksin. Minä ostin pottuhanskat, jotka on tarkoitettu perunoiden pesuun, saunakäyttöön. Ne kun laittaa käteensä, saippui ne hyvin, ja sitten vain kaksin käsin hankaamaan. Ovat sata kertaa paremmat kuin harjat ja sienet.Kyllä irtoaa lika ja kuollut iho, ja tulee tosi tyttömäinen olo, niinkuin siinä yhdessä mainoksessa. Ostin jo toiset mökille, kun kaipasin niitä jo sielläkin. Eurolla niitä saa halpis kaupoista. Et pety, kun kokeilet!
- 1943
marja-liisa41 kirjoitti:
teille kylpijöille hyvän niksin. Minä ostin pottuhanskat, jotka on tarkoitettu perunoiden pesuun, saunakäyttöön. Ne kun laittaa käteensä, saippui ne hyvin, ja sitten vain kaksin käsin hankaamaan. Ovat sata kertaa paremmat kuin harjat ja sienet.Kyllä irtoaa lika ja kuollut iho, ja tulee tosi tyttömäinen olo, niinkuin siinä yhdessä mainoksessa. Ostin jo toiset mökille, kun kaipasin niitä jo sielläkin. Eurolla niitä saa halpis kaupoista. Et pety, kun kokeilet!
mutta moista käsittelyä en kestäisi muualta kuin jalkapohjista. Taitaa olla hyväkin konsti näin kesällä, kun paksunevat.
- kovettumat
1943 kirjoitti:
mutta moista käsittelyä en kestäisi muualta kuin jalkapohjista. Taitaa olla hyväkin konsti näin kesällä, kun paksunevat.
lisääntyy mitä useimmin niitä raspaa. Kannattaa vain rasvata ja antaa irrota sen mikä itsestään lähtee. Minä olen aika ohutnahkainen ja juureshanska on liian karhea ja juureksille se on tarkoitettukin.
Lapsuuteni elin tavallisessa haja-asutusalueen ympäristössä ulkosaunoineen.
Talvella kerran, kesällä kahdesti viikossa.
21-v muutin sveduihin. Muutaman sadan metrin päässä asunnostani oli ns. suomalainen sauna. Kävin kerran.
Sittemmin Suomessa, perheellisenä asuimme muutaman vuoden kerrostalossa jonka yhteissaunan vuoroja emme viitsineet käyttää.
Asuimme ok:ssa 27-vuotta jolloin saunoimme kerran viikossa.
Välillä saunattomia 3kk:n työnhakuja Espanjassa.
Nykyään alkanut 7:s vuosi saunattomassa asunnossa. Taaskaan emme viitsi varata saunavuoroa.
Jos asunnon yhteydessä on sauna niin tuleehan sitä käytettyä mutta kaikkinensa se on melko yhdentekevä.
Rantasaunat ovat toinen juttu.
Parhaalta tuntuisi ns. "aina valmis" sauna.
Suuri kivitila, peruslämpö päällä aina.
Luukku auki ja pömpeli lämpimäksi.
Kohta löylyttelemään.
Ei mitään vahtimista eikä rituaaleja.
Kunnollinen savusauna on miellyttävä mutta itsessään jo työllistävä rituaali.
Lihan palvauksessa hyvä.- Tahmatarinat
Niin, vakavasti puhuen olet kyllä tavattoman likainen - et siis ole käyttänyt saunaa aikoihin! Ei tietenkään suihkussa voi puhdistua täydellisesti eikä varsinkaan kylvyssä, missä kylpijä lilluu omassa likavedessään.
Miten oletkin noin hirveän niljaisena liikuksinut, eikö kukaan ole vielä huomauttanut,että hygieniasi on vakavasti vaarantunut? Kukaties myös kaikkien niiden, jotka seurassasi kulloinkin ovat. Bakteerithan hyppivät ihmisestä toiseen milloin mihinkin paikkaan ! Ja vielä tänä sikainfluenssan luvattuna aikana. Hyi, hyi sinua, likainen pikku vanhus, miten ilkeät. Nyt kiireesti saunaan, ilman vaatteita tietenkin, juuriharja käteen sekä kunnon saunasaippua. Siitä vaan kovat löylyt, jotta näköä haittaa ja sitten eiku hinkkaamaan. Saunan jälkeen voitkin kiinnittää rauhallisin mielin rintaasi plakaatin, johon olet sievästi tekstannut: suomalaista saunapuhdasta. Onnea jatkoelämään puhtaana suomalaisena!- kaukaa, hajusta.
kaikesta muusta, paitsi puhtaina, raikkaina.
Vanha viina, hiki, kusenkin haju.
Miehet harvemmin vaihtavat kalsareitaan päivittäin, yäk.
Saunokaa vaan ihon suojarasvat pois, ja tuoksukaa, sitten muilta eritteiltä.
Suomikuvaa puhtoisista ihmisistä, ei sitä ole, kuin kuvitelmissa.
Suihku aamuisin ja nukkumaan mennessä, ilman hinkkkausta, ei tarvitse rasvoja lisätä, eikä haista.
Niin muu kehittynyt maailma tekee.
Slummit on eri asia. Pelkä saunan nimiin vannominen ei puhtaaksi tee!
Ikäluokkamme ihmisistä huomattava osa on elänyt nuoruutensa haja-asutusalueilla ilman vesijohtoja, suihkuja, ammeita, viemäreitä yms.
Kerran, pari viikossa saunassa.
Muulloin kasvojen ja käsien huolimaton pesaisu pesuvadissa.
Siinä se hygienia oli.
Turha meuhkata saunan kaikkivoipaisuudesta!
Kouluun painettiin hiki päässä, talvella hiihtäen, sulan maan aikaan muuten.
Taatusti haistiin hielle.
Mennessäni sveduihin -64 minä onneton uskoin suomalaisten siisteyteen ja rehellisyyteen.
Rehellisyyden rippeitä sentään vielä oli.
Keskustellessani svedu- turka- ja jysky työkaverini kysyivät miten usein kotioloissani kavin suihkussa/kylvyssä.
Se saakelin sauna ei pyhittänyt kaikkika viikonpäiviä.
Tilastot osittivat vielä saippuan kulutuksen / kapita muissa skandinavian maissa kaksinkertaiseksi Suomeen verrattuna.
Vaikka heitit huulena juttusi niin en malttanut olla tarttumatta täkyyn.- 1943
laiska-lasse kirjoitti:
Pelkä saunan nimiin vannominen ei puhtaaksi tee!
Ikäluokkamme ihmisistä huomattava osa on elänyt nuoruutensa haja-asutusalueilla ilman vesijohtoja, suihkuja, ammeita, viemäreitä yms.
Kerran, pari viikossa saunassa.
Muulloin kasvojen ja käsien huolimaton pesaisu pesuvadissa.
Siinä se hygienia oli.
Turha meuhkata saunan kaikkivoipaisuudesta!
Kouluun painettiin hiki päässä, talvella hiihtäen, sulan maan aikaan muuten.
Taatusti haistiin hielle.
Mennessäni sveduihin -64 minä onneton uskoin suomalaisten siisteyteen ja rehellisyyteen.
Rehellisyyden rippeitä sentään vielä oli.
Keskustellessani svedu- turka- ja jysky työkaverini kysyivät miten usein kotioloissani kavin suihkussa/kylvyssä.
Se saakelin sauna ei pyhittänyt kaikkika viikonpäiviä.
Tilastot osittivat vielä saippuan kulutuksen / kapita muissa skandinavian maissa kaksinkertaiseksi Suomeen verrattuna.
Vaikka heitit huulena juttusi niin en malttanut olla tarttumatta täkyyn.jumpattiin, mutta minkäänlaista suihkua ei ollut kuin vasta kolmannella, kun tuli uusi koulurakennus. Toisaalta nykyaikana puhdistetaan liikaakin, ensin ihon oma rasva pois ja sitten kalliita voiteita.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hakalan asunnossa on kuvattu aikuisviihdesivusto Onlyfansin kautta julkaistu pornovideo.
Keskustan puheenjohtajan Antti Kaikkosen avustaja Jirka Hakala ei jatka tehtävässään. Keskustan puoluelehti Suomenmaa ke442604- 1252010
- 871688
- 1621309
Mitä harrastuksia kaivatullasi on?
Mitä harrastuksia sinulla? Onko teillä yhteisiä harrastuksia?681260- 511137
- 691092
- 611066
Mitäs jos hyökkään rakastuneesti kimppuusi
Tuleeko painimatsi vai "painimatsi". Jää nähtäväksi 😂671004Kannattaako suomalaisen nuoren lähteä Thaimaahan au pairiksi? Mitä olet mieltä?
Chiang Mai Pohjois-Thaimaassa kutsuu neljä suomalaista au pairia elämänsä seikkailuun. Arki toisella puolella maailmaa t32977