Tunnustiko

myöhemmin, että MJ ei tehnyt hänelle mitään, vai onko se fanien sepustusta?

Muistakaa toki, että lapset ovat sellaisia etteivät halua myöntää pahantekoa, lapset koittavat aina miellyttää aikuista, joten jos heiltä kysytään, onko heille tehty pahaa, he saattavat vastata "ei", vaikka vastaus olisi toinen.

MUTTA paljon epäilyttävää on molemmissa syyttäjissä oikeudenkäyntitapauksissa.
180
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Oli kai niin että tyyppi on kaverilleen myöntänyt tämän tuossa jossain kohtaa, ja kaveri puhunut asian eteenpäin. Eli voi hyvinkin pitää paikkansa, poika ei ole vaan uskaltanut tuon asian kanssa julkisuuteen tulla, mikä on täysin ymmärrettävää. Hävetköön ikänsä.
Vaikka isipappa se suurin roisto oli, mutta silti.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jordane kirjoitti:

myöhemmin, että MJ ei tehnyt hänelle mitään, vai onko se fanien sepustusta?

Muistakaa toki, että lapset ovat sellaisia etteivät halua myöntää pahantekoa, lapset koittavat aina miellyttää aikuista, joten jos heiltä kysytään, onko heille tehty pahaa, he saattavat vastata "ei", vaikka vastaus olisi toinen.

MUTTA paljon epäilyttävää on molemmissa syyttäjissä oikeudenkäyntitapauksissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu