Violonisti puri viime kesäkuussa Etelä-Ranskassa asuvaa miestä sillä seurausella, että hän sai suuren kuolion (ja "kraaterin") haukseen ja oli menettää koko kätensä. Vakava pysyvä vamma ihosiirtoineen.
Yleensä tuo hämähäkkirotu esiintyy Yhdysvalloissa Meksikon lahden seudulla, joskin sitä on esiintynyt myös Mediterraneen alueella.
Ohessa kuvia ko. henkilön kuoliosta ja artikkeli ranskaksi:
- http://hot.curul.fr/2009/07/insolite-mordu-par-une-araignee.html
Tuossa myös video:
- http://mediterranee.france3.fr/info/provence-alpes/Bras-greffé-après-une-morsure-d'araignée-56343097.html
- http://en.wikipedia.org/wiki/Brown_recluse_spider
Laitoin artikkelin / viestin, sillä asun itsekin etelässä ja olen saanut nyt kolmena kesänä kovien helteiden aikaan useita kertoja yöaikaan (vain öisin) jonkin pureman (voi olla usempikin kerralla), ilmeisesti hämähäkin, joka aiheuttaa melko vaikuttavan reaktion. Viimeisin oli juuri edellisenä yönä ennen uutista tuosta tapauksesta josta linkkejä.
Purema-alue turpoaa n. 4-5cm x 7-8cm tai hieman isompikin laajuudelta hieman epätasaisin reunoin ja muuttuu punaiseksi jossa lievää sinertävää sävyä. Puuduttava ja jonkin verran kivulias turpoaminen tuntuu myös syvemmällä kudoksissa ja täysi parantuminen vie yleensä useamman päivän. Toivottavasti ei ole kyse 'violonistista', joka aiheuttaa eri tasoisia reaktioita henkilöstä riippuen.
Loxosceles reclusa / Violonisti hämähäkki
Kuolio puremasta
0
2479
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1062205- 103886
- 66823
- 46790
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21736Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha517716Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76640- 64615
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23580- 57551