Kateus taidealalla.

Tällä...

...palstalla on lähiaikoina otettu esille tuon yhden palstalla kirjottavan taiteilijan kohdalla KATEUS. Kukaan ei silti ole kyennyt selittämään mistä tuo hänen kateutensa muodostuu ja kehen se kohdistuu.

Maalaisiko joku ehkä hänen teoksensa paremmin kuin hän itse? Tuskin, ainakin jos perehtyy näihin väitteisiin joita hänen teoksistaan on jo useamman vuoden ajan esitetty. Hänen maalauksiaanhan on väitetty tietokoneella tehdyiksi, on väitetty ettei sellaisia teoksia pysty edes kukaan käsin maalaamaan. Joten tuskin todellakaan tästä voi olla kysymys.

Entäpä sitten myynnin suhteen, hänen teoksiaanhan on ostettu jopa tasavaltamme Presidentille asti lahjaksi. Joten onko joku maassamme saanut teoksensa menemään johonkin parempaan paikkaan maassamme? Tuskin, joten tästäkään ei voi olla kysymys.

Entäpä ideat joita hänellä on teoksissaan, onko jollakin suomalaisella taiteilijalla parempia ideoita kuin hänellä? Tuskinpa vaan, koska itse en ainakaan ole vastaaviin ideoihin törmännyt muiden taiteilijoiden kohdalla.

Joten mistä ja kenelle tällaisen taiteilijan voi toinen taiteilija väittää olevan kateellinen?

Selityksen ainoa mahdollisuus näyttääkin löytyvän käänteispsykologiasta, syytetään toista siitä mihin itse syyllistytään.

8

654

    Vastaukset 8

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kuule Hei!

      Sinä valehtelet niin että korvasi heiluu. Halonen ei sinun teoksiasi huoli edes ilmaiseksi. Vai voitko todistaa tuon "hankinnan"? ET. Tiedän vanhastaan että yrität kääntää tuon todisteluvelvoitteen kirjoittajalle koska itse et itse voi todistaa tuon "hankinnan" oikeellisuutta. Mutta jokainenhan voi täällä väittää mitä tahansa ja kenelle tahansa ja se on totuus.
      Totuus on myöskin se että kateus on se suurin liikuttajasi myös täälläkin.
      Sinulla on muuten ihmeellinen tyyli kirjoitella itsestäsi....ikäänkuin käänteistyyli.

      • ...kyllä...

        ...tarvittaessa todistaa asian ja koska sinä syytät tätä taiteilijaa julkisesti tässä asiassa valehtelijaksi, niin voisitko tehdä sen omalla nimelläsi. Näin voisit näyttää että sanojesi takana kuin kateellinen vellihousu, jonka ainoa tarkoitus on esittää perättömiä väitteitään nimimerkin suojassa pelkurimaisesti.

        Kirjoituksestasi paistaa niin ilmiselvästi kateutesi tätä taiteilijaa kohtaan, että oikein naurattaa.


      • ..heti täällä...
        ...kyllä... kirjoitti:

        ...tarvittaessa todistaa asian ja koska sinä syytät tätä taiteilijaa julkisesti tässä asiassa valehtelijaksi, niin voisitko tehdä sen omalla nimelläsi. Näin voisit näyttää että sanojesi takana kuin kateellinen vellihousu, jonka ainoa tarkoitus on esittää perättömiä väitteitään nimimerkin suojassa pelkurimaisesti.

        Kirjoituksestasi paistaa niin ilmiselvästi kateutesi tätä taiteilijaa kohtaan, että oikein naurattaa.

        ..kun paljastat omasi. Se on reilu peli vai kuinka?


      • Valtteri Kiviniemi
        ...kyllä... kirjoitti:

        ...tarvittaessa todistaa asian ja koska sinä syytät tätä taiteilijaa julkisesti tässä asiassa valehtelijaksi, niin voisitko tehdä sen omalla nimelläsi. Näin voisit näyttää että sanojesi takana kuin kateellinen vellihousu, jonka ainoa tarkoitus on esittää perättömiä väitteitään nimimerkin suojassa pelkurimaisesti.

        Kirjoituksestasi paistaa niin ilmiselvästi kateutesi tätä taiteilijaa kohtaan, että oikein naurattaa.

        Lisäksi olen syntynyt Luumäellä ja asun nykyisin Heinolassa.
        Onko sinusta samaan? Perkele! olen kyllästynyt tuohon sinun jatkuvaan urputukseen!


      • ...valtteri...
        Valtteri Kiviniemi kirjoitti:

        Lisäksi olen syntynyt Luumäellä ja asun nykyisin Heinolassa.
        Onko sinusta samaan? Perkele! olen kyllästynyt tuohon sinun jatkuvaan urputukseen!

        ...maalaispoika, niin minä vähän ajattelinkin. Kun seuraavan kerran käyt täällä pääkaupunkiseudulla, niin kirjoitapa palstalle niin tavataan ja todistan sinulle Presidentille lahjaksi ostetun teoksen tosiasiaksi.


    • pitikö tämä taas aloittaa!!! Typeryys on todellakin ehtymätön luonnonvara.

      • ...sinä...

        ...vain Pittore sitä pyhää Sylviä apuun, koska mitään muutakaan et asian eteen voi tehdä. Osallistumalla ketjuun jota pidät typeränä, osoitat ilman muuta aivan samaa typeryyttä, mihin haukut vastapuolenkin syyllistyvän.


    • Anonyymi

      Kateus syntyy pelosta menettää se asema, joka itsellä on. Tuo tietää yhtä paljon, enkä minä ole enää kaikkitietävä. Pelätään, että kilpailija vie leivän suusta. Pelätään kilpailutilannetta.
      Kateuden tavoitteena on toisen ihmisen mielen tuohoaminen, Se on helppoa. Aikoinaan se tehtiin huutamalla. Joku kyvykäs kirjailijan alku tuhottiin huutamalla. Mitään kelvollista palautetta asiassa ei tullut. Ensin kurssin vetäjä, joka oli usein kirjailija veti keuhkoihinsa paljon henkeä. Sitten alkoi sellainen huuto ja moite konsertti, josta ei väliä.
      Tällä kaikella oli tavoitteena tuhota tuore kilpailija. Mitään asiallista palautetta ei tullut. Ei myöskään sitä, miten jatkat eteenpäin. Moni nuori oli hauras, eikä jaksanut taistella vastaan. Mitään kunnollista kritiikkiä ei tullut.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      41
      1877
    2. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      710
      1270
    3. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      99
      1011
    4. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      88
      894
    5. Mitä nyt haluaisit kysyä kaivatultasi?

      Tässä hetkessä tai menneestä?
      Ikävä
      102
      888
    6. Mikä hänessä

      Saa sut kuumaksi?
      Ikävä
      62
      716
    7. Taidan olla pelkuri

      Kun en uskalla edes kysyä sulta 😳
      Ikävä
      32
      612
    8. Olinko yhden viestin arvoinen?

      Sen verran olit valmis panostamaan ja selvittämään umpisolmuja. Kukkuluuruu vaan sinullekin mies.
      Ikävä
      68
      518
    9. Kuka om uusi kylän mies?

      Ajelee polkupyörällä. Vaalea, melkein kalju. Ilmestyi katukuvaan tänä kesänä. Viettää aikaa kauppojen tuulikaapeissa. Ku
      Suomussalmi
      12
      505
    10. oot mun silmissä

      Vain äärettömän nolo. Anna olla jo 😂
      Ikävä
      78
      501
    Aihe