Puhelimitse hyväksyin että alan syksyllä Suomen energiayhtiön asiakkaaksi, mutta sitten kaduin ja muutaman päivän jälkeen sähköpostitse peruutin koko jutun, mutta se ei onnistukaan ja he vastasivat, että vain sitten sen jälkeen voin heihin olla yhteydessä kun tietoni ovat päivittyneet asiakasrekisteriin. Eli kun saan sopimusvahvistuskirjeen kotiin 3-4 viikon päästä niin siitä kirjeen päiväyksestä alkaa 2 viikon peruutusaika. Onko tämä laillista ettei minun peruutustani hyväksytty jo nyt? Joudunkohan näin sitten huijatuksi eli olenko jo suomen energiayhtiön asiakas sitten jo kun olen saanut sen sopimusvahvistuksen kotiini. Miksi lappu lähetetään vasta 3-4 viikon päästä. Minulla on toistaiseksi voimassa oleva sopimus oman yhtiön kanssa, jossa on 14 pv irtisanomisaika. Eli sitten taidan olla jo suomen energiayhtiön asiakas kun laput tulevat kotiin ja peruuttaminen ja sähköyhtiön vaihtaminen omaan yhtiöön takaisin on vaikeaa. Minulle sanoittiin että syksyllä vasta alkaa tämä sopimus suomen energia yhtiölle? Voiko siihen luottaa?
Mitenkä teillä on toiminut toi peruutusjuttu?
Miksi asiakas ei saa peruttaa sopimustaan heti? Onko toi edes laillista kuluttajasuojalain mukaan? Ainakin huonoa asiakaspalvelua se on.
Mitenkä teillä on toiminut toi peruutusjuttu?
Miksi asiakas ei saa peruttaa sopimustaan heti? Onko toi edes laillista kuluttajasuojalain mukaan? Ainakin huonoa asiakaspalvelua se on.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Laitappa Googleen tuon firman nimi, niin näet, että et ole ainoa, jota tuo firma huijaa.
Lain mukaan sinulla on 14 pv aikaa peruuttaa tuo sopimus ja pidä siitä kiinni.
Soita sinne ja sano, että pyyhkivät nimesi pois listoiltaan.
Jos ei tahdo onnistua, niin pieni uhkailu auttaa aina.