On ole vielä itkujani itkenyt!
Lapsena minä itkin pelosta,;siitä, että menetän omaiseni.
Aikuisena minä itkin nautinnosta; siitä, että sain kokea haaveilemani onnen.
Kypsänä minä itkin ilosta;siitä, että sain nähdä uuden elämän.
Nyt minä itken lapsista;siitä,että saisivat rikkaan elämän.
Myt minä itken yksinäni;siitä,että lapseni olisivat onnellisia, pärjäisivät yhteisunnan velvoitteiden mukaan ja lapsenlapset saisivat jalustan josta ponnahtaisivat elämään vakuuttavasti ja saisivat oman paikkansa yhteisunnassa.
Minä itken usein!
Vieläkin!
BilMan
Lapsena minä itkin pelosta,;siitä, että menetän omaiseni.
Aikuisena minä itkin nautinnosta; siitä, että sain kokea haaveilemani onnen.
Kypsänä minä itkin ilosta;siitä, että sain nähdä uuden elämän.
Nyt minä itken lapsista;siitä,että saisivat rikkaan elämän.
Myt minä itken yksinäni;siitä,että lapseni olisivat onnellisia, pärjäisivät yhteisunnan velvoitteiden mukaan ja lapsenlapset saisivat jalustan josta ponnahtaisivat elämään vakuuttavasti ja saisivat oman paikkansa yhteisunnassa.
Minä itken usein!
Vieläkin!
BilMan
Vastaukset 38
Vanhimmat
osaisinkin itkeä vielä,mutta ei enää onnistu.Olen kokenut viime vuosina,suuria kriisejä,ehkä siksi ei tule enää itkua.
Olen varmaan jo itkuni itkeni,toistaiseksi.
Nyt minä itken lapsista;siitä,että saisivat rikkaan elämän.
Myt minä itken yksinäni;siitä,että lapseni olisivat onnellisia, pärjäisivät yhteisunnan velvoitteiden mukaan ja lapsenlapset saisivat jalustan josta ponnahtaisivat elämään vakuuttavasti ja saisivat oman paikkansa yhteisunnassa.
---------
Mitä itkemistä näissä asioissa on?! Ehkä huolehtimista mutta että kyynelöidään se menee kyllä yli ymmärryksen.
Itse kyllä iloitsen lasten saavutuksista muuta itkemään en tunne tarvetta alkaa.
on ihmeellistä asiaa jne.
me ihmiset olemme erilaisia,
toiset herkempiä,kuin toiset.
kuka mistäkin itkemme,tai olemme itkemättä.
itsekkin tiedän omasta kokemuksesta,silloin kun on paha olla.
saa käytyä asioita läpi ja saa itkeä pahan olon pois tunttee kuinka
olo kevenee ja helpottuu ja jaksaa taas,eteenpäin.
itketään silloin kun itkettää ja
nauretaan silloin,kun naurattaa.
t.:))
BilManin viestit! Mitä mahtaa yrittää, säälipisteitä taitaa kerätä.
olevan maailman me jälkeläisillemme olemme valmistelleet, kyllähän se totiseksi vetää, jos sitä oikein käy ajattelemaan.
Onneksi nuo jälkeläisemme taitavat olla fiksumpia kuin me. Siinä toivossa, kohti parempaa huomista!
Itku on luonnon ikioma stresinpurkukonsti ja halpakin sitäpaitsi. Luultavasti myös kaikkein yksinkertaisin ja vaivattomin tapa purkaa itseään olematta kenenkään vaivoiksi.
Olen koko ikäni itkenyt milloin mistäkin syystä ja usein myös syyttä - vain pahaan oloon, jolle ei ole erikseen nimeä. Ehkäpä se joskus on helpottanut, joskus paha olo on tuntunut vielä pahemmalta. Tekoitkua en osaa, jotkut osaavat sitäkin toimitella, kun on sopivat suhdanteet ja lohduttajat likellä. Minä itken yksin. Kerran tosin olen itkenyt yleisellä paikalla silkasta raivosta ja väsyneenä, kun mikään ei matkalla sujunut. Silloin itku helpotti.
liekö mielialaan vaikuttanut...
Ja tuskinpa hän itkemällä itkee, ilmaisua vain. Ja ainakin minuun vetoavaa, oikeastaan. Mitä me olisimme ilman tunteita?
Lapsen pelko vanhempien menettämisestä, kun hän on tullut tietoiseksi kuoleman lopullisuudesta.
Nuoren aikuisen haaveet toteutuvat, onnen täyttymys, onnen kyyneleet.
Kypsän aikuisen liikutus ja voimakkaat tunteet uuden elämän, elämän ihmeen edessä.
Lasten ja lastenlasten suomat onnen hetket ja myös huoli ja epävarmuus heidän ja kaikkien maailman lasten tulevaisuudesta.
Juice Leskisen hienoa lyriikkaa itkemisestä(kin):
Katu täyttyy askelista
elämä on kuolemista
pane käsi käteen ollaan hiljaa
pyydä minut aamuteelle
anna vettä kuihtuneelle
nyt on elokuu ja minä olen viljaa
en ilosta itke en surusta itke, jos itken
niin itken muuten vaan
ja muualla oon ennen kuin huomaatkaan
tipahdan usein ja vollotan vuolaasti. Tuota Juicen laulua en voi koskaan laulaa tai kuunnella ilman kyyneliä. Tuolla runoilijalla on mahtavia biisejä jotka tulevat elämään ja puhuttelemaan ihmisiä kauaan.
Minua puhuttelevat monet lasten esittämät laulut. Lapset tuijottavat totisin silmin kun kertoo heille surullisia tarinoita. Välillä lasten silmät sädetivät onnesta ja ilosta niin että se liikuttaa kyyneliin.
Viimeiksi varhain aamulla itkin kun pikkuinen oli yökylässä ja sairastui yöllä kuumeeseen. Käpertyi syliini ja oli surkea.
Myöhemmin iltapäivällä itkin uupumuksen kyyneleitä.
Elämääni on mahtunut niin monia iloja, suruja. Ei vaan ehdy kyynelvirrat. Edelleen joku romanttinen lefa liikuttaa. Äitini joskus paheksui kun hautajaisissa itkin äänekkäästi.
Minun mielestäni pitää rohkaista kaikkia lapsia ilmaisemaan tunteitaan. Meillä saa itkeä. Minä pidän miehistä jotka rohkenevat itkeä.
En kyllä muista lapsuudestani että olisin pelännyt vanhempieni kuolemaa. Olin varma että he ovat aina läsnä. Kauan sain pitää heidät lähelläni.
Olipa mukava aloitus pitkästä aikaa, kiitos.
kyyneliin Juice minua saa, hyvin koskettavia monet hänen tekstit kyllä ovat.
Lapsethan ne meidät useimmat kai saavat liikuttumaan. Miten luottavaisina ja uteliaina, iloisinakin he katsovat edessään olevaa vierastakin aikuista. Helposti silmät kyyneltyvät, toivoo, että kaikilla lapsilla olisi edessään turvallinen luotettava aikuinen.
Minä olen hiukan joutunut "omieni" kanssa toppuuttelemaan tunteiden näyttämistä. Nelivuotias varsinkin yrittää joskus tekoitkulla päästä haluamaansa tulokseen.
Pidän miehistä, jotka pystyvät tunteisiin ja sen näyttävät kun on aika.
Mieluummin kuitenkin niin päin, että hän lohduttaa minua enkä minä häntä. Riippuen tietysti tilanteesta.
Luulen, että tuo lapsen pelko vanhemman menettämisestä on aika yleistä. Sekin riippuu kai siitä, miten ja missä tilanteessa lapsi on tullut tietoiseksi kuolemasta ja sen lopullisuudesta.
Nuo minun pikkuiseni ovat vasta kokeneet koiran kuoleman, joitakin lintuja on myös haudattu. Koirasta he sanoivat minulle kerran tähtiä piirtäessään, että xxxxx-koira VOI olla Sirius-tähdellä toisten koirien kanssa, mutta sitä ei tiedetä varmasti. Puhe meinasi kääntyä ihmisten kuolemiseen, mutta vaihdoin aihetta, kun en tiennyt, miten vanhemmat haluaisivat asiaa käsitellä.
olen kokenut jonkun kerran omaksi " Häntä rakastin ennen, sua rakastan ehkä enemmän, mutta ole mulle vähän aikaa hän"
Huh huh,miten totta!
Meillä vajaa kolme vuotiaalle on kerrottu että hänen molemmat ukkinsa ovat enkeleinä pilvenpäällä. Toiselle vielä pienemmälle näytän kuvia kuolleista esivanhemista. Esittelen heidät nimeltä. Jää muisto.
Äidin kuva on tärkeä ikävän iskiessä.
Olen kyllä aina kaivannut vahvaa, syliin ottavaa MIESTÄ niin kuin isäni oli. En tiedä olenko minä vahva kun aina olen rakastunut ihastuttaviin, heikkoihin miehiin. Miten mukavaa olisi itkeä pirauttaa vahvan, lohduttavan miehen sylissä.
Olen joskus yksin itkenyt miksi minun on aina oltava vahva. Koska saan olla pieni, heikko nainen? Laivojen luotsaaminen onnellisesti ohi karikkojen on aina jäänyt minun hennoille harteilleni.
Joskus on ihanaa rentoutua hetki lakanoissa vahvoilla käsivarsilla ja jättää järki sivuun. Antaa tunteiden kuljettaa!
uskossa kuollessaan? Jos olivat, niin silloin ovat taivaassa. Muussa tapauksessa käsittääkseni siellä toisessa paikassa. Jumala silti ihmisen tuntee läpi asti ja päättää paikan, mutta Raamatun mukaan taivas on auki Jeesuksen seuraajille.
Tämä vain tiedoksi.
Olisi niin hienoa, kun nämäkin asiat opetettaisiin oikein lapsillekin. Ei niistä tarvitse vaieta, kuolema on osa elämää. Ja se armo kaikille tarjolla parannuksen tiellä.
Itkuja on ollut, viimeksi tänään pieni kyynel vierähti kylätietä kulkiessa. Lohtu tuli myöhemmin. Hetken tuntui työmäärä liialta. Kaikki tuli kuitenkin tehtyä ja aineet riittivät.
Aikuisena itkin kehityskeskustelutilaisuudessa, itkin puuttuvaa äitiäni. Äidin malli onkin koottu sirpaleisina paloina eri ihmisiltä. Ihmeesti olen koossa pysynyt.
Olenpa ilostakin pirauttanut, kun koin kiitollisuutta hyvästä anopista. Hän on äidin sijainen ja ystävä.
helposti ja lapsena. Muistan, kun äiti oli kauan sairaalassa ollessani 8-vuotias. Kaipasin häntä valtavasti. En itkenyt muiden nähden, mutta menin navettaan nimikkolehmäni luo ja itkin sen kaulaa vasten. Nuorena oli rakkaussuruja ja itkin. Kun mieheni puhelimitse ilmoitti syövästään, itkin. Ja, kun hän kuoli, itkin, itkin, itkin. Työssä pystyin olemaan, kun sanoin työtovereille, etteivät puhuisi asiasta. Nyt ei itku enää tule niin herkästi. Ihmisen pitää saada itkeä, jos itkettää. En ole koskaan ottanut pillereitä, jotka estävät itkemisen.
että enää harvoin itku näkyy ulospäin, sitävastoin se patoutuu suureksi möhkäleeksi sisikuntaan ja puristaa niin että siihen meinaa pakahtua.
Elämä heitti niin reilusti kuperkeikkaa ja siinä pysyy nurinpäin että vuosikaudet itkin itseni uneen. Ja päivälläkin itku vaan tuli eikä sitä pidätellyt mikään, oli niin paha olla kaikista tapahtuneista.
Voi kun asiat voisivat muuttua hyväksi minullekin ja voisin elää vähänkään aikaa normaalimpaa elämää.
mennä hautaustoimitukseen katsojaksi.
Olen tutustunut ihmisiin eläkeläiskerhossa Ruotsin -suomalaisten ja nämä ovat jo sitä vanhempaa kaartia.
Niinettä niitä Hautajaisia on aika usein.
Ja onhan siinä aika hyviä ystäviäkin joukossa .
Mutta muistan kotona ,ja ihmistä on muistettava sen eläissä .
Kukkiakin olisi kiva saada nyt kun vielä elän.
Minä olen aika herkkä itkemäänkin, kun joskus on omaisten hautaamiset ,ei siittä itkemisestä meinaa tulla loppua.
Jäin nuorena leskeksi ja miehelleni arkkua valitessa oli mentävä Hautaustoimistosta ulos ,useammankin kerran ,koska en pystynyt itkultani valitsemaan arkkua.
jälkeen en pystynyt menemään kotikirkkooni moneen vuoteen. Keväällä olin hautajaisissa ensi kertaa siellä mieheni siunauksen jälkeen. En itkenyt, vaan pystyin olemaan ihan tyyni. Miesystäväni oli tukena. Aika parantaa haavat.
Oikein hyvä että sinua itkettää. Kyyneleet kirkastavat elämää, joten se pahanilkisyys joka näyttää sinuakin vaivaavan, saattaa jalostua tyydyttäväksi elämänmuodoksi. Katkeruutesi häviää, tilalle tulee uusi myönteinen toisia henkilöitä ymmärtävä mieli.
Siis, itke vain, se helpottaa---------mutta lopeta välillä ettei mene liian pitkäksi
itkuterapiasi.
pitääkin itkeä. Myös miesten, eikä enää (oletan) sanota pienille pojille, etteivät "miehet" ja pojat itke eivätkä saa itkeä..
Itku on puhdistavaa ja helpottavaa, silloin kun se tulee. Itse itken esim joitain elokuvia katsoessa miksei myös jotain tv-ohjelmaa.
En tietoisesti katso liian koskettavia dokumentteja tai elokuvia, mutta jos aika on kulunut ilman, että tullut luonnollinen itku, minulla tiedossa muutamia musiikkikappaleita ja menen you tubeen ja soitan muutaman. Itku tulee varmasti.
Ko kappaleisiin liittyy erilaisia tunteita ja muistoja. Itku on puhdistavaa ja suorastaan terapiaa. Ymmärrän hyvin ihmisiä, jotka ovat joutuneet käyttämään vuosia ns "onnellisuuspillereitä" ja ne salpaavat itkun yleensä täysin pois.
Kyseiset ihmiset ovat kertoneet, kuinka ovat kaivanneet puhdistavaa ja vapauttavaa itkua ja lääkityksen aikana se useinkaan onnistu.
Itkua ei pidä eikä tarvitse hävetä - kenenkään.
Olen itkenyt myös töissä, kun ollut koskettava tilanne ja se sallitaan nykyään. Ennen "opetettiin" ettei sairaanhoitaja saa näyttää mitään tunteita, mutta ne sallitaan nykyään ja olemme kaikkia ihmisiä, joilla on tunteet.
Joten itke vaan usein hyvä Bilman.
Huumorintajuton, säälittävä ex-sheriffi.
ihminen. Yritä vähän kovettaa itseäsi. Eihän se nyt ole laitaa, että itket säälistä yökaudet yhden seriffin takia.
Kauniina uuteen päivään, eikä silmät itkusta turvonneina!
vedä käteen persaukinen hörhö!
Eikö enää itketäkään?
oletkos elänyt kuten minäkin, naisseurassa, isä kuollut, olen herkkä,
tipt herkissä elokuvissa,
muuten, ei niitä lasia enää kannata surra, ei heihin enää voi mitään vaikuttaa, positiivisesti,
kaikki olisi pitänyt tehdä ennen murrosikää.
lapsia......
kirjoitellaan ummet lammet naurettavia ontuvia kielikuvia,vaan muiden kirjoitusta luetaan suurennuslasin kera kirjaimellisesti ottaen. :))
Minä yritän kertoa toiselle esim. "herkkää" perhe-asiaa, niin minun huuleni vääntyvät itkuun.
Kasvoni vääntelehtivät, enkä pysty kertomaan koko asiaa sujuvasti. Herkistyn niin hyvästä kuin pahastakin!
Myös tämä hyvänolon kertominen saa minut kyyneliin. Miten minusta on tullut näin tunteikas. -Miksi minä kyynelehdin ilosta?
Surun kyyneleet haihtuvat ja kuivuvat noin vuodessa, mutta ilon ilmaiseminen on minulle kyynelien arvoinen asia! -Koko ajan.
Mikä minussa siis on vialla?- Vai onko mikään?
Alkava altsheimeri ilmenee usein juuri noin.
kun aikoinasi olit niin veemäinen sheriffi poistoinesi?
Kadutko nyt ?
Ihmisen itkemisen syy voi useinkin olla jokin muu kuin hän itse luulee. Esimerkkinä ylitunteellinen reagointi puolitutun ongelmiin. Todellinen syy itkemiseen voi olla ahdistus jostain aivan muusta. Pikkuinen "värähdys" toisaalla saan keikkuvan kannun kaatumaan.
Tässä tapauksessa en usko katumiseen, vaan enemmänkin potkuihin.
vahingonilosta kun sinä itket. En tunne mitään sympatiaa ex diktaattoria kohtaan.
Itkusi on mitä luultavimmin projisoitua surua siitä että sait kenkää moderaattorin hommasta! Tai sitten olet seonnut..... eikun sekaisinhan olet ollut aina.
vahingonilosta kun sinä itket. En tunne mitään sympatiaa ex diktaattoria kohtaan.
Itkusi on mitä luultavimmin projisoitua surua siitä että sait kenkää moderaattorin hommasta! Tai sitten olet seonnut..... eikun sekaisinhan olet ollut aina.
ei itkettänyt, kun löysin elämäni naisen, ei itketty, kun lapsemme syntyivät, itkettiin(ilosta) kun lapsenlapsia alkoi tulla maailmaan. Itketty ollaan, kun on ollut itkemisen paikka. HUOLI on aina läheisistä, mutta itkemällä se ei parane.
On aikaa itkeä ja aika nauraa... Vanhenmuuttaan herkistyy useimmat, ja siiten taas ei... On upea taito osata itkeä, vaan sitten siinäkin on rajansa.
Muistan ihan saman tunteen olleen nuorena kun sain lapseni syliin, kuin lapsenlapsenikin, et kukaan ikinä maailmassa ei katkaise pahalla karvaakaan hänen päästään!
Se oli niin valtaisa tunne. Olen aina vahvana voimana taka-alalla, ja he tietävät sen.
Kehoittaisin Bilmannia käymään kilpirauhas testissä muunmuassa.
sairas jos on tunteelinen ja itku, nauru herkässä. Jotkut meistä vaan ovat luonnostaan tunteensa näyttäviä. Eikä siinä pitäisi olla mitään ihmettelyn aihetta.
Kun lapseni syntyi -71 vaikean hätäsection avulla ja kun siitä parin vuorokauden jälkeen tokenin niin olisin halunnut mennä Eiran kaduille huutamaan onneani.Itkin ja nauroin ja olin haljeta onnesta. Samanlaatuisen onnen toi kuusivuotta myöhemmin poikani syntymä. Halusin pojan ja sain.
Nyt meidän pikkuinen tyttäreni tytär on opetellut päiväkodissa oloa. Kun häntä vien sinne ja hän takertuu syliini niin itken palatessani kotiin. Tunnen itseni roistoksi joka pettää lapsen. Iltapäivällä hakiessani hän itkee kai onnesta. Kertoo olleensa surullinen kun on ikävä äitiä, mummua.
Aivan kaikilta pettymyksiltä emme voi lapsia varjella. Minusta on hyvä että ovat herkkiä ja ilmaisevat tunteensa. Mielestäni ei ole ihmiselle hyväksi padota sisälleen purkamattomia tunteita.
Luulen oman lapsuuteni olleen tunneköyhä. Niinpä murrosikäni oli synkää ja koin itsenäistymisen vapauden vasta avioeroni myötä noin viisikyppisenä.
Itketään ja nauretaan. Nautitaan iän tuomasta itsetunnosta!
mikä on miehelle tullut? VAI KUINKA? Itse en ole märisevää tyyppiä, vaan minulla oli kilpirauhanen liiallisessa toiminnassa, ja jos joku sanoi vaikka päivää ja hymyili, mä itkin!
Pitää aina lukea ketju, tai ainakin aloittajan puheet, niin tietää mihin vastaa!!!
Herkkyys voi olla monen taudin esioire, ja sillä ei ole mitään tekemistä sen normi kotiolon kanssa.
Söin vajaan vuoden lääkkeitä, ja auttoi. Eli poraja sinä, kuin varrmasti olet aina tehnytkin, vaan ei me kaikki ole itkijä ihmisiä!
Sanoisinpa jotain muutakin, vaan olkoon:0/
sen vollottamisen ja heti!!jos ei muu auta niin mä kerron mauttoman vitsin!!
vielä voin vollata,.... joko usot... no tuleekos itä....täh???
Mäpä ensin; Ikäneito meni kultasepän liikkeeseen kun epäili etei tavaransa ole kelvollista, Kultaseppä kuunteli ammattitaidolla, ja sanoi, et käyhän se, vaan ensin pitää höylätä...
Ja tuumasta toimeen...mitäpä sanoi ikäneito???? Ähä kutti, enpä kerro, enneskos tulee sun vitsi;DDD ehhehe..he
Aluksi; "on ole vielä itkujani itkenyt, tarkoitit kai että et ole? Entä; "Myt minä itken, siis kai nyt? Ja "yhteiskunnan", eikä yhteisunnan, kuten myös lopuksi "lapsesi saisivat paikkansa yhteiskunnassa"??
Sitähän sinä tarkoitit? Eikö vain?
Minä en ole ennen koskaan puuttunut kirjoitusvirheisiin, koska itsekkin teen niitä usein ja tiedän, että luettu teksi tulee ymmärretyksi, jos alku- ja loppukirjaimet ovat oikein.
Sanaristikoissa harmittaa, kun luen vihjeen väärin ja seuraavana päivänä se on muutettu toiseksi!!! Harmittaa nuo ristikoiden laatijat, kun he tekevät minulle tuollaisia konnankoukkuja.
Mutta kyllä minäkin itken usein, jos uni ei tule ja otan pienet siivut "rauhoittavaa".
Yritän välttää tänne kirjoittelemista silloin, koska kaikki maailma tuntuu kaatuvan päälleni ja olen ärtyisä.
Lapsetkin tulee mieleen ja ennenkaikkea lapsenlapset.
Miksi he eivät tee, kuten minä toivoisin? Pilkkaavat vain, että olen sota-ajan kasvatti jasäästän kaikkea.