a-luokan matka?

itse olen menossa risteilemään mariellalla 11.8 pv. sanoisin että on a-luokan matka koska menen sinne yksin. saan hillua missä huvittaa,syödä missä tahdon ja sammua silloin kun siihen kykenen:) kertokaa mitkä on teidän kriteerit a-luokan matkasta ja onko niitä ollu? olen itse tehny ja matkustellu ympäri maapalloa yksin ja joka kerta täytyy tunnustaa että seuraa on löytyny ja hauskaa on ollu.
9853
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

itsekehuskeluun kuten ketjun avaaja.
Ihmisiä on moneen lähtöön!

Äänestä

kun on vaimon kanssa matkalla.

Äänestä
  • olisin itse sanonut samoin,parasta a-luokkaa on se kun lähtee rakkaansa kanssa,ja jättää lapset hoitoon.saa hellittelyä ja vähissä olevaa yhteistä aikaa. meillä sellaista kuukauden päästä tiedossa.

    Äänestä

kertoo vielä lapsen kengissä olevan teinin aivoituksista.
Aikuistuttuaan ilmeisesti oppii arvostamaan asioita aivan eri tavalla, varsinkin tuollaisen päättömän kohelluksen jäädessä muistoksi nuoruudestaan.

Äänestä

Onko kaltaisesi a-luokan matkalaiset näitä, jotka tulevat pokaamaan laivalla aloittamalla keskustelun "olen päättänyt pettää vaimoani" :D

Minusta a-luokan risteily on kavereitten kanssa hauskan pitoa: yhdessäoloa, tanssia, sopivasti juomaa ja hyvä ruokaa.

Äänestä
  • Reissuluokat menee oikeesti seuraavasti.

    A-luokka: yksin tai kavereiden kanssa
    B-luokka: vaimon kanssa
    C-luokka: OMAN vaimon kanssa

    Äänestä

  • TJ.. kirjoitti:

    Reissuluokat menee oikeesti seuraavasti.

    A-luokka: yksin tai kavereiden kanssa
    B-luokka: vaimon kanssa
    C-luokka: OMAN vaimon kanssa

    Reissuluokat menee oikeesti seuraavasti.

    A-luokka: yksin tai kavereiden kanssa
    B-luokka: miehen kanssa
    C-luokka: OMAN miehen kanssa

    Äänestä

A-luokan matkalla juodaa hirveesti A-olutta.

Äänestä

Tarina: Vaimollani alkoi menokausi noin 2,5 vuotta ensimmäisen lapsen syntymän jälkeen. Siihen liittyi paljon uusia asioita kuten alapääkarvojen ajelu, stringien ostaminen, bilettäminen laivalla, kännykän vahtimista ym.

Noin pari vuotta menokauden jälkeen vietettiin yhdessä hääpäivää laivalla... Olimme menossa karaokebaariin, jossa vaimoni pelästyi/panikoi kohdatessaan ilmeisesti hänelle tutun baarimikon ja alkoi sepittää jotain tyttöjen reissuista ja älä välitä jos baarimikko sanoo jotain....

Olemme keskustelleet aiheesta ja vaimo väittää kivenkovaa että mitään ei ole tapahtunut. Ovat vain tanssineet, jutelleet, flirttaileet, ja pitäneet hauskaa.

Jos vaimollani on puhtaat paperit, niin mikä sitten sai hänet panikoimaan baarissa?

Kommenttejanne kaivataan, kiitos!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mikäs se sellainen on? kirjoitti:

itse olen menossa risteilemään mariellalla 11.8 pv. sanoisin että on a-luokan matka koska menen sinne yksin. saan hillua missä huvittaa,syödä missä tahdon ja sammua silloin kun siihen kykenen:) kertokaa mitkä on teidän kriteerit a-luokan matkasta ja onko niitä ollu? olen itse tehny ja matkustellu ympäri maapalloa yksin ja joka kerta täytyy tunnustaa että seuraa on löytyny ja hauskaa on ollu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu