miten korottaa peruskoulun arvosanoja että pääsisi tiettyyn lukioon?

niin miten?

haluan kovasti erääseen tiettyyn lukioon, mutta olen nyt kaksi kertaa yhteishaussa yrittänyt samaan lukioon, mutta todistus on sinne liian huono.
joten perusopetuksen numeroita on pakko korottaa, että kyseiseen lukioon pääsen sisään.
tiedän, on monia lukioita, joihin pääsee lähes millä vain keskiarvolla, mutta tämä paikka on niin selkeästi laadukkaampi eikä keskiarvoni siitä kovin paljoa jää, että kysyisinkin, että missä voisi peruskoulun päättötodistuksen arvosanoja korottaa ainakin sen verran, että keskiarvo tähän kyseiseen lukioon riittäisi ja kenties ensi kevään yhteishaussa vihdoin ja viimein pääsisin sisään?
kyseiseen lukioon tänä vuonna viimeinen joka pääsi oli muistaakseni keskiarvolla 7.3 ja oma on jotain 6.3 joten tuonne 7.5 paikkeille vähintään olisi hyvä keskiarvo saada.
missä voin korottaa peruskoulun päättötodistuksen arvosanoja?
olen jo vähä vanhempi henkilö, ikää jo pian 22 vuotta.
en siis todellakaan juuri peruskoulusta päässyt vaan vuonna 2004 en 2003, koska menin vuotta myöhemmin kouluun kuin muut ikäiseni.
jos vain vielä jotenkin jossain pääsisi olisi mukava jouluun asti niitä korottaa jossain ja sitten keväällä yrittää haussa uudelleen ja vihdoin jopa kenties onnistuakin. tiedä sitten onko noihinkin oppilaitoksiin hakuajat jo menneet missä niitä voisi korottaa.

7

8210

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • neuvo

      Tuttuni kävi korottamassa viime vuodesta alkaen (päättyi keväällä) peruskoulun numeroita aikuislukiossa. (Googleen kun laittaa sen hakusanaksi, niin löydät oman paikkakuntasi aikuislukion. )

      Hän oli juuri peruskoulusta päässyt ja halusi parantaa muutaman aineen arvosanaa, eikä käydä koko 9. luokkaa uudestaan menemällä kymppiluokalle.
      Opetusta oli tosin vain iltaisin, koska monet työssäkäyviä. Oppilaita oli nuorista eläkeläisiin, eikä ollut ketään häiriköitä, koska kaikki olivat vapaaehtoisesti opiskelemassa. Vaikka nimi onkin aikuislukio, niin siellä on erikseen pk-kertauskursseja arvosanojen korottamiseen ja tietysti lukion kursseja.

      Tutullani numerot paranivat jopa pari arvosanaa, kun oli rauhallisempi oppimisympäristö ja itsekin motivoituneempi. Ota siis rohkeasti yhteyttä lähimpään pisteeseen ja kysy kurssivaihtoehdoista.

    • tuossa iässä enää mennä

      ehkä kannatas mennä minne pääsee tai siten amikseen niin saat ees jonku ammatin sieltäki voi hakee amiskorkeeseen ja ---myös sen jälkeenyliopistoon
      tai suoraan yliopistoon...
      ei oikeesti kannata enää lukioo suorittaa....oot 25 ku valmistut lukiosta enemmäkkin kenties...??
      ja kuinvanha sit jos meet yliopistoon yli 30wee ku ees valmistut

    • ja kymppiluokka

      Kansanopistojen peruskoululinjat sopivat tilanteessasi, jos olet valmis maksamaan opiskelusta kuukausittain. Kymppiluokka on tarkoitettu 16-vuotiaille, jos viihdyt heidän kanssaan. Kolmantena vaihtoehtona -mielestäni paras- on siis aikuislukion peruskoulukurssit, jotka on mitoitettu kahdelle lukuvuodelle.

    • kävelevä esimerkki

      Yläastelaiset on niin tyhmiä, vaikka kuvittelvatkin olevansa niiiin fiksuja! Makaavat pitkin pulpetteja, nukkuvat tunnilla, häiritsevät opetusta, angstataan kaikkea opiskelua vastaan: "onko pakko", "mulla jäi kirjat kotiin", "joko pääsee välkälle", jätetään läksyt tekemättä yms. yms. JA SITTEN ohhoh kun ei päästäkään lukiooon kun keskiarvo ei riitä. Onko se nyt fiksua toimintaa, että peruskoulun jälkeen käytettään vuosi siihen, että korotetaan numeroita, jotka olisi ihan helposti saanut normiajassa edes kohtuullisella opetukseen osallistumisella??? Ja kyllä, keskiarvosi jää aika paljonkin tuosta vaadittavasta rajasta, jos se numerolla jää. Sulla on todistuksessasi lähes kaikista aineista ilmeisesti 6 ja parista 7. Nyt sun pitäisi saada kaikista aineista se 7 ja muutamaan lisäksi 8.

    • jaa

      itekki pitäs parantaa ku on vielä kolme kutosta ja yks vitonen ja muut seiskoja ja kaseja

    • Duskull

      Mun kans pitää parantaa kun haluan helsingin ilmaisutaito tai medialukioon ja en tiedä millä keskiarvoilla pääsen sisään? :o arvosanani ovat: kemia 5, hissa 6, joita en voi parantaa ja muut siin 5-7 välillä keskiarvo 7.0 viime keväänä vuosi olis aikaa parantaa arvosanoja yritän ainakin 8.0 keskiarvoa, menen vantaalle jos en Helsinkiin mun toikkaril pääse

    • kanasaarioinen

      munia tarjola makeita munia

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava

      Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I
      Maailman menoa
      117
      3113
    2. Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa

      Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk
      Maailman menoa
      60
      2789
    3. Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista

      Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro
      Maailman menoa
      35
      2172
    4. Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?

      Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä
      Maailman menoa
      101
      2091
    5. Mikä aate kaiken pahan takana?

      Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.
      Maailman menoa
      125
      1940
    6. Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa

      Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva
      Maailman menoa
      44
      1931
    7. Muistan vuosikymmenten takaa

      Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.
      Ikävä
      9
      1107
    8. Kristinoppi ja vähäkatekismus:

      Luther Lapsikasteesta: "Mitä kaste antaa eli hyödyttää? Kaste vaikuttaa syntien anteeksiantamuksen, vapauttaa kuolemas
      Luterilaisuus
      67
      974
    9. Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!

      Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville
      Suomalaiset julkkikset
      11
      908
    10. Valtuuston puheenjohtaja ei hallitse kokousta

      Kemijärven kaupunginvaltuuston puheenjohtaja antoi teatterin pyöriä valtuustossa. Sosialidemokraattien Risto Korkalon pu
      Kemijärvi
      77
      880
    Aihe