onko

miten pystyy elämään uskottoman puolison kanssa-
kertoisiko joku-sillä minulta se ei meinaa
onnistua.
5548
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

voin kertoa, että välillä se on vaikeaa, välillä
helpompaa. Nyt viimeisen vuoden aikana oli jopa
erittäin vaikeaa, mutta mies ei halua erota.
Asioista on keskusteltu varmaan satoja kertoja ja
nyt on lopputulos se, että myös minulla on toinen
mies jota tapailen silloin tällöin, varattu
hänkin joten ei mitään sitoumuksia. Joskus se
rassaa hermoja, mutta ne hyvät hetket puolison
kanssa painavat vaakakupissa aika paljon.

Äänestä

Miksi alentuisit itse samaan jonka koet ikävänä
toisen tekemänä -olisiko oma uskottomuutesi
hyväksyttävämpää omassa mielessäsi vaikka puolisosi
ei siitä tietäisikään. Älä vahingoita omaa
arvokkuuttasi astumalla samalle tielle. Ole sen
verran parempi ja itseäsi kkunnioittavampi kuin
heikko puolisosi, jonka tekoa sinun ei kuitenkaan
tarvitse hyväksyä.

Äänestä

Asioilla tahtoo olla aina kaksi puolta. Voithan
kokeilla vierasta sinäkin, mutta etsi harkiten
kumppani kenen kanssa meinaisit ajatuksen
toteuttaa. Älä haksahda kehen vaan.

Itselläni on salainen varattu kumppani ja hänen
kanssaan tapailemaan ryhdyttyäni olen ollut kuin
toinen ihminen. Elämänhaluni ja itseni
arvostaminen on noussut monta pykälää. Puolisoni
ei siis hänestä tiedä, mutta meillä menee
puolisonkin kanssa paljon paremmin näin.

Jaksan olla myös hänelle "täysillä" nainen taas.

Äänestä
  • periaatteessa en hyväksy pettämistä-tuskin sitä
    teen vaikka olen kyllä huomannut miehessäni että
    hän on hyvin kiltti kotona kun tule keksityiltä
    retkiltään-olen ollut ylpeä itsestäni kun en ole
    sortunut samaan-mutta mieleni tekisi jotenkin
    kostaa -mutta sitten olisin itsekkin petturi-
    tuskin pystyisin elämään huonon omantunnon kanssa-
    sillä todellakin haavoittaisin itseäni-vaikka
    mies on sanonut minulle-mene sinäkin vieraisiin-
    mutta erota ei halua-sanoo että kuolee jos jätän
    hänet-minun ymmärrys loppuukin tähän...

    Äänestä

Ei mitenkään,sehän on täysin järjetöntä,pilaat
vaan oman elämäsi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kokemusta kirjoitti:

miten pystyy elämään uskottoman puolison kanssa-
kertoisiko joku-sillä minulta se ei meinaa
onnistua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu