Oprah

Katsoiko kukaan tänään koskettavaa Oprah Shown jaksoa? Siinä kerrottiin amerikan pentutehtaista jossa koirat elävät koko elämänsä liian pienissä häkeissä tuottaen vain pentuja. Pennut lopulta myydään eläinkauppoihin. Lisäksi ohjelmassa kerrottiin löytöeläin kodeista, jossa yhdessä joudutaan lopettamaan jopa 40 koiraa päivittäin. Onneksi eräs paikka oli sellainen jossa koiria ei lopeteta lainkaan.
Toivotaan että Suomessa tilanne ei pääsisi koskaan näin pahaksi..
2100
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

katsoa Oprah'a. Jää yleensä nuo jenkkitalkkarit väliin. Vakavaa aihetta on käsitellyt. Ehkä tuo löytöeläinkotitoiminta on siellä vähän eri mittakaavassa kuin Suomessa. Onhan siellä sitä populaa jonkin verran enemmän. Pentutehtaita on tietysti Suomessakin paljastunut. Eipä tässä missään lintukodossa elellä. Väkiluku suhteutettuna koirien määrään antaisi ymmärtää, että noin pääpiirteittääin olemme vastuullisia koiranomistajia. Tässä(kin) tietysti jokainen eläinsuojelutapaus on liikaa!!

Äänestä

Itse asiassa vahingossa katsoin.Nimittäin satuin kulkee telkun ohi,kun se oli jäänyt ohjelmiston kattelun jälkeen päälle.
No kun kaikki koiriin liittyvät pyrin katsomaan,niin tuli sitten tämäkin,kun sen huomasin.

En tosin nähnyt kokonaan,lopusta vaan osan.Ei ollut mitän mieltä ylentävää katsottavaa.Kovaa ja raadollista hommaa ne siellä tekevät,jotka yritävät asioita saada paremmaksi,suuri hatunnosto vaan heille.
Joo,toivotaan,ettei suomessa ihan tuohon malliin mene,eikä pääsisi ainakaan noissa määrin.
Kunhan vaan täälläkin puututtaisiin vielä enemmän ja nopeammin,niin saataisiin varmistettua,ettei olisi pelkoakaan tilanteen huononemisista.Valitettavasti kun täälläkin kaiken sortin paskiaisia löytyy.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


show.. kirjoitti:

Katsoiko kukaan tänään koskettavaa Oprah Shown jaksoa? Siinä kerrottiin amerikan pentutehtaista jossa koirat elävät koko elämänsä liian pienissä häkeissä tuottaen vain pentuja. Pennut lopulta myydään eläinkauppoihin. Lisäksi ohjelmassa kerrottiin löytöeläin kodeista, jossa yhdessä joudutaan lopettamaan jopa 40 koiraa päivittäin. Onneksi eräs paikka oli sellainen jossa koiria ei lopeteta lainkaan.
Toivotaan että Suomessa tilanne ei pääsisi koskaan näin pahaksi..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu